Hyvin kummallista ! ? ! ?

Esko H.

Ihmiset kyllä osaa rakentaa ja tehdä välineitä jotka ja joissa osat (vertaus, jäsenet) toimivat keskenään oikein eli ristiriidattomasti ja sekasorrottomasti. MUTTA, eivät itse osaa elää keskenään vastaavalla tavalla. Eivät osaa rakentaa yhteiskuntaa, joka toimisi oikein, sekasorrottomasti ja ristiriidattomasti, osat (jäsenet) toisilleen väkivaltaa ja vääryyttä tekemättä. Yhteistä omaisuuttaan ja kokonaisuuttaan (kansakuntana ja yhteiskuntana) yhdessä ja lähes täysin yksimielisinä tuhoten. Siitäkään huolimatta, vaikka se olisi paljon helpompaa, kuin noiden oikein toimivien laitteiden, koneiden tai rakennusten valmistaminen.

Näiden foorumienkin aiheiden ja keskustelujen sisältö kertoo ja antaa selvän kuvan ihmisten ristiriitaisuudesta, henkisen puolen sokeudesta / välinpitämättömyydestä. Silloin totuudelle ja oikeudenmukaisuudelle tajuttomuudesta. Eli, on niin sanotusti oikeuden ja totuudenmukaisuuden käsityksen pallo hukassa. Siksi tajuavat ja ymmärtävä asioita eritavalla, vain oman ahneen tai himonsa ja lyhytnäköisen mielensä, sen hetkisen oman edun näkökulmasta. Silloin kokonaiskannalta katsottuna toisiaan vastaisesti ja itselleenkin siinä ohessa, pidemmän päälle vahingoksi.

Vääryyteen ihastuneet ja sitä hyväkseen käyttävät ja sillä tavalla sokeasti elävät, ymmärrykseltään sokaistuneet evät tietenkään haluakaan, rahan, vallan tai oman kunnian himossaan ajatella muuta kuin lyhyellä tähtäimellä ja itsekkäästi. Saaden siitä usein vain hetkellistä maallista nautintoa, joka voi loppua yhtä-äkkiä ja yllättäenkin. Pimeydessä elävät kun eivät näe kuin ihan hämärästi ja senkin vain lyhyen matkan päähän. Eivätkä siksi tiedä eikä ymmärrä mitä edessä on. Eivätkä usko pidemmälle näkevien varoituksia, eikä ohjeita väistää edessä olevat vaarat. Rahan himon ja kaiken muunkin syntien sokaistessa ja kuurouttaessa ymmärryksen niin totaalisesti. Etteivät varoituksista huolimatta ota opikseen, eivät varoituksista vaaria.

Totuuden ja oikeuden Herran, kaikkivaltiaan Kristuksen Jeesuksen nimessä valistaen ja varoitukseksikin, sekä asian puheenaiheeksi tuoden / Esko H.

1

87

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pkr

      henkisen puolen sokeudesta. Suvaitsisitko vilkaista hieman omaa "henkistä" sokeuttasi ja lopettaisit tuon massapostittamisen tänne, kuten muillekin palstoille aina päivittäin?
      Luulisi maallikkosaarnaajilla olevan tehtävää omiensakin parissa, tiedä sitten. Ennen ne ainakin kulkivat polkupyörällä ja kävellenkin torpissa ja syrjäseuduilla, mutta kait tämä sitten on oiva tapa säästää omia maallisia vaivannäköjään nykyään? Muistutan sinulle Eskoseni, että älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Sellaisen lauseen vaan haluan sinun uhkailuja ja muutenkin ihmeen sekonaista tekstiä pursuaviin saarnoihisi. No, jokainen tavallaan ja suutari pysyköön lestissään eli siellä on tosiaan se uskontopalsta, vai onko kirjoituskielto?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9140
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7873
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5547
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2334
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2079
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1729
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1664
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1413
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1348
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      1206
    Aihe