Toiseksi eniten eduskuntavaaleissa ääniä Perussuomalaisille kerännyt Kike Elomaa.
Soini unohtanut kovimman nuolijansa taka-alalle
Ei mainita missään
768
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Soini kehuu jatkuvasti 39 pSS kansanedustajalla ja 560 000 äänellä. Joukossa ei ole kuitenkaan AINOATAKAAN nuorta, akateemista kaunotarta. Todella sairasta!!!
Auttaisiko uusi vilautus?
http://kamerantoisellapuolella.blogspot.fi/2011/03/kike-elomaa-naytti-liikaa-korkojen-kera.html
Meni ruokahalut ja muutkin halut, kun tuota kuvaa katseli. Kike ei ole mikään Sharon Stone. No, persuthan eivät tunnetusti häikäile mitään, kunhan vain ääniä ja rahaa tulee lisää.
29.3.2009 EU-vaalien lähtölaukaus
Perussuomalaisten aikansa vienyt ja monta dramaattista käännöstä nähnyt Europarlamentin vaalien ehdokas-asettelu on nyt päättynyt. Kristillisdemokraattien kanssa solmitun vaaliliiton listalle on nyt nimetty (lukuisien tarjokkaiden joukosta) puoluehallituksen toimesta täydet kymmenen ehdokasta. He edustavat kattavasti Perussuomalaisia eri puolilta maata, valinnat (sekä jotkut valitsematta jättämiset) ovat mielestäni olleet erittäin osuvia ja viisaita.
Puheenjohtaja Timo Soini vastasi viimeisimmästä käänteestä asettumalla itse tosimielellä ehdolle vaaleissa. Hienoa johtajuutta ja tien näyttämistä; hänen painoarvonsa lisänä jo ennestään vakuuttavalle ehdokaslistalle tulee todennäköisesti nostamaan sekä vaalien kiinnostavuuden että vaaliliiton kannatuksen korkealle. Näin sopii päätellä jo siitäkin, miten nopeasti ja kärkkäästi alkoi kuulua erilaista narinaa kilpailevien puolueiden taholta - pelko vallan menettämisestä kirvoittaa kielen.
Kymen piirin Perussuomalaisilla on erityinen syy iloon ja positiivisiin odotuksiin. Piiritoimikuntamme yksimielisesti ja ainoana ehdolle esittämä Kotkan Freddy Van Wonterghem hyväksyttiin listalle. Näkyvää työtä tehneellä, kielitaitoisella ja sanavalmiilla Freddylla on nyt mahdollisuus näyttää kyntensä valtakunnallisissa vaaleissa.
Hän on taustaltaan maahanmuuttaja, ja sen lisäksi kritisoi älykkäästi ja maltillisesti maahanmuuton epäkohtia. Ja hän on pitänyt niissä asioissa heikomman puolta, kuten Perussuomalaisen pitääkin. Moni muu puolue ei ole uskaltautunut laittamaan maahanmuuttaja-taustaisia ehdokkaita. Me kaikki toivotamme hänelle voimia vaalikampanjaan ja menestystä vaaleihin!
Noin muuten listaamme tarkastellen, haluan tuoda esiin erityisesti Ritva "Kike" Elomaan Maskusta. Vaalitilaisuudessaan käyneenä ja hänet henkilökohtaisesti tavanneena olen vakuuttunut hänen olevan hyvä ehdokas. Käsitystä täydensi Imatran seudun lehden Uutisvuoksen pitkä ja kattava haastattelu, jossa hän kertoi maltillisia, järkeviä ja isänmaallisia poliittisia näkemyksiään.
On turhaa puhetta väittää Kikeä "julkkisehdokkaaksi"; hänen ammatti-urheilijan uransa on kymmenien vuosien takainen asia. Komea ura olikin - Ms Olympia on naisten ammattikehonrakennuksen arvostetuin palkinto (kuten Mr Olympia miesten), ja sen 1981 voittaneen Elomaan lisäksi vain kourallinen suomalaisia on koskaan kelpuutettu edes kilpailemaan kummastakaan.
Uransa jälkeen Kike on menestynyt monilla elämänaloilla, mm. viihdetaitelijana ja yrittäjänä. Sekä myös politiikassa - eduskuntavaaleissa 2007 hän sai lähes 2000 ääntä. Toivon että tämä menestys jatkuu Kiken kohdalla myös Eurovaaleissa.
Iltalehti:
"Kansanedustaja Ritva "Kike" Elomaan ja liikemies Kimmo Elomaan 34 vuotta kestänyt avioliitto on tullut tiensä päähän. Kimmo Elomaa jätti yksin avioerohakemuksen Varsinais-Suomen käräjäoikeuteen marraskuun lopulla.
Parin rakkaus syttyi kuntosalilla 70-luvulla, ja Kimmo alkoi valmentaa Kikeä. Kimmon valmennuksessa Kike voittikin merkittäviä kehonrakennuskisoja.
Kike ei ole julkisesti juuri puhunut avioliitostaan. Kansanedustajan pestin myötä myös erikoinen avioliittokuvio on noussut julkiseksi puheenaiheeksi. Pari on pitkään kulkenut omia teitään.
- Olen pysynyt Kimmon vierellä, sillä lähteminen olisi ollut pelkurimaista. Meidät pitää yhdessä lojaalisuus ja kunnioitus toisiamme kohtaan, Kike sanoi Seuran haastattelussa vielä viime vuonna.
Vuosi sitten 7 päivää -lehti uutisoi Kiken 15-vuotisesta suhteesta rumpalimieheen. Kike ei väitettä kommentoinut, mutta Kimmo myönsi suhteen.
- Kyllä mä sen tiedän. En ole koskaan tavannut häntä, enkä välttämättä haluaisikaan, aviomies kommentoi lehdelle."
Paskaleeniltäkin lähti akka lätkimään?! Se siitä "kristillissiveellisestä" persupuolueesta!? ;D
Olen minä kuullut että Kike treenaa Soinia mutta en että nuoleekin?