juutalaiset

jotka olivat kohtalo tovereita holokaustin aikana , siis onko heillä jotain yhteisiä järjestöjä ,ns" aseveli " yhdistyksiä tai yhteisiä muisto tilaisuuksia - sen hirveän ajanjakson tiimoilta ?
19151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Ei ole eikä tule, koska kysymyksessä ovat eri kansat.
Suututtaa tai hämmästyttää se että joskus Holokausti-tilaisuuksissa on ollut mukana myös romaneja ja heidän kärsimyksistään ei mainita mitään.
olisi kohteliasta edes huomata ja mainita edes jotakin siitäkin puolesta.
Keskitysleirit ovat monopolisoitu vain juutalaisia uhreja varten vaikka muitakin uhreja oli.

Äänestä

Sen verran on kyllä romanikansaa muistettu, että heille on tehty ihan oma muistomerkkinsä holokaustin uhriksi joutumisesta ja tämän teki juutalainen mies. Työ kesti kauan, mutta hän ei luovuttanut ja nykyään muistomerkki siis seisoo paikoillaan. Mitään yhteisiä "aseveli"-yhdistyksiä tuskin on, eihän niitä ole mustalaisilla ja homoillakaan tuollaisia, vaikka homoseksuaalejakin tapettiin siellä (heillä ei myöskään ole omaa muistomerkkiänsä, kuten ei vammaisillakaan, joita tapettiin holocaustissa).

Tässä linkki vielä tuosta muistomerkistä: http://www.haaretz.com/weekend/week-s-end/the-roma-holocaust-memorial-that-wasn-t-built-in-a-day-1.464974

Äänestä
  • Hyvä kun jotakin on tehty ja muiden kuin heidän itsensä toimesta.
    Rahaa ei varmasti ole jaettu heille ainakaan suurempia määriä.

    Äänestä

Varmaan sadan vuoden kuluttua kysytään samaa mutta Palestiinalaisista.

Äänestä
  • Palestiinalaiset ovat terroriteoillaan ja sotimisillaan muutenkin tapetilla ei heitä unohdeta.
    Rahaa haluavat mutta heidän eliittinsä ne varastavat.
    Kuinkas muuten kun muidenkin arabien asiat ovat sekaisin ja murroksessa.
    Sitä paitsi suurin osa palestinalaisista on muualta kuin palestiinasta kotoisin.

    Äänestä

  • muualta tulleet 22 kirjoitti:

    Palestiinalaiset ovat terroriteoillaan ja sotimisillaan muutenkin tapetilla ei heitä unohdeta.
    Rahaa haluavat mutta heidän eliittinsä ne varastavat.
    Kuinkas muuten kun muidenkin arabien asiat ovat sekaisin ja murroksessa.
    Sitä paitsi suurin osa palestinalaisista on muualta kuin palestiinasta kotoisin.

    nythän on niin että juutalaiset ovat suutuspäissään varastaneet Palestiinalaisten tullirahat (90.000 e arvosta) kun Palestiina hyväksyttiin tarkkailijaksi Yk:hon.
    Onkohan niin että suurin osa juutalaisistakin on muualta kotoisin.

    Äänestä

  • vanha ja vakaa kirjoitti:

    Silloin asia on selvä jos molemmat ovat muuakta kotoisin niin YK.n jakosuunitelmien kuuluisi toteutua: Juutalaisille Israel ja länsiranta paleille loput.
    (Jordania ja osa syyriaa).
    No miten kävi Jordaniassa?
    Jordanian arabit palestiinalaiset murhasivat kymmeniätuhansia länsipalestiinalaisia polittisista syistä.Karmeata porukkaa.

    Äänestä

  • itsemurhaaaaa kirjoitti:

    Kyllä juutalaisille Israel mutta vain puoliksi palestiinalaisten kanssa. Palestiinalaisethan olivat siellä ennen vuotta 1948 joten ei heitä voi kokonaan häätää kotitanhuviltaan. Tai on jo häädetty osittain.
    Siellä pitää järjestää kansanäänestys että haluavatko osapuolet asua sotimatta toistensa naapureina.

    Kuka niin väittää ettei voi häätää lähtömaihinsa?
    Osaksi ne palestiinalaiset joilla ei edes ollut maaomaisuutta ja vakaita juuria Palestiinaan ovat jo lähteneet.
    Karjalaisten piti lähteä kun suurvalta käski.Näin piti turvata Venäjän rajat.
    Realisti näkee sen että Israelin rajat pitää turvata näitä epävakaita ja epädemokraattisia rajavaltioita vastaan. Nyt ei kukaan enää paasaa siitä kuinka Golanin strategiset kukkulat pitäisi pitäisi palauttaa fasisti.-Syyrialle, sen jälkeen kun on nähty kuinka hölmösti ja julmasti sielä toimitaan välittämättä siviileistä ja ihmisoikeuksista.
    Seuraava sota ratkaisee paljon.

    Äänestä

  • 122211215455 kirjoitti:

    Obama menee keväällä valtiovierailulle Israeliin, toivottavasti hän saa potkua Palestiinan valtion perustamiseen.

    Äänestä

Aloittaja hermostui, kun löytyikin juutalainen, joka oli tehnyt muistomerkin romaneille.

Nyt pitää keksiä valhejuttuja.

Voi miten naurettavaa. hah hah hah haa....

Äänestä
  • - aloittaja ei hermostu siitä että juutalainen on tehnyt muistomerkin mustalaisille -
    no , karavan , kyllä se kelpaa , vaan onhanse lähinnä siis mustalais tyylinen nimi ,mutta olkoon. --

    aloittaja ajaa takaa sitä , että onko olemassa juutalaisia mustalaisia , - hellareissa kyllä tummia on , mutta onko juutalaisessa seurakunnassa ?? -ja miten paljon ?

    Äänestä

  • miksihermostua ? kirjoitti:

    - aloittaja ei hermostu siitä että juutalainen on tehnyt muistomerkin mustalaisille -
    no , karavan , kyllä se kelpaa , vaan onhanse lähinnä siis mustalais tyylinen nimi ,mutta olkoon. --

    aloittaja ajaa takaa sitä , että onko olemassa juutalaisia mustalaisia , - hellareissa kyllä tummia on , mutta onko juutalaisessa seurakunnassa ?? -ja miten paljon ?

    -- ja vielä yksi mieltä vaivaava asia , siis jos holokaustissa tuhoutui myös muutamia tuhansia homoja , -- siis mitä ne muut sitten olivat ?

    Äänestä

  • Älähä huutele! Sä oot valheen isästä! Ei eksytä!

    Kaikki mikä ei sovi hellari-messari-adventtien itsekeksimään valhehistoriaan, sellainen totuus on isästä kerpeleestä ja pittää yessun nimessä vaientaa!

    Äänestä

Hervotonna, meinaatko kenties kehitysvammaisia? Heitä tapettiin myös.

Äänestä
  • Miksihermostua, varmasti löytyy mustalaisista juutalaisia. Olen kuullutkin, mutta tuskin kovin paljon kuitenkaan. Juutalaisia löytyy monesta etnisestä ryhmästä.

    Äänestä

  • -- siis jos homot kitisee ,että heitä tuhottiin holokaustissa tuhansia , niin en ole vielä kuullut että heterot kitisevät , että meitä tuhottiin 5,9 miljoonaa -- siis paradoksaalista , että homot suurentelee kärsimyksiänsä , unohtaen heterojen vastaavat , vai .....

    Äänestä

  • paradoksaali kirjoitti:

    -- siis jos homot kitisee ,että heitä tuhottiin holokaustissa tuhansia , niin en ole vielä kuullut että heterot kitisevät , että meitä tuhottiin 5,9 miljoonaa -- siis paradoksaalista , että homot suurentelee kärsimyksiänsä , unohtaen heterojen vastaavat , vai .....

    Tuhottuja oli muistaakseni ainakin 11 miljoonaa, miten luku koostuu en tiedä varmasti.
    Muistaakseni puolalaisia ja venäläisiä tapettiin myös miljoonia ja saksalaisia natsien vastustajia, Jehovan todistajia jne.
    Suurin ryhmä oli juutalaiset 5-6 miljoonaa , riippuen laskutavasta ja laskijasta.

    Äänestä

Heterous tuskin oli Paradoksaali kenenkään syy heidän kuolemisiinsa. Vaan taustalla oli että oli juutalainen, mustalainen tms.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ja mustalaiset kirjoitti:

jotka olivat kohtalo tovereita holokaustin aikana , siis onko heillä jotain yhteisiä järjestöjä ,ns" aseveli " yhdistyksiä tai yhteisiä muisto tilaisuuksia - sen hirveän ajanjakson tiimoilta ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu