Helluntaikirkko ja tuomiokapituli

Kun jotain vajaa 13% helluntailaisista kuuluu liikkeen sisällä olevaan helluntaikirkkoon, joutuu kaikki yli 87% kulkemaan heidän ehdoillaan. Joskus ne ovat vastoin Raamattua. Kun uutta väkeä tulee uskoon ohjataan heidät automaattisesti helluntaikirkon jäseniksi. Rikkeitä tapahtuu ja jopa lanvastaisia toimia. Olisi hyvä kun olisi oma tuomionkapituli niitä valvomassa. Sinne saisi tehdä kantelun laittomuuksista ja muusta, mihin joutuukin.

Nyt on neuvoa-antavat veljet. Mutta ovako he puolueettomia? Jos hekin kaikki kuuluvat helluntaikirkkoon, mitä sitten voi siihen kuulumaton tehdä? Onko helluntaiherätyksen johdolla niin lihallinen mieli, ettei enään löydy Jumalan rakkaudella tehtäviä päätöksiä? Rikosta seuraa rangaistu se on selvä. Kuitenkin kentällä ja seurakunnissa pelisäännöt ovat epäselvät.
56188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Eipä ollut 90- luvun alussa eikä sitä ennen kirkollishuhuja. 70- luvulla koko ajatus olis ollut kauhistus. Kun herätysliike kirkollistuu se tekee jo kuolemaa.

Äänestä

Eivät taida nuo neuvoa-antavat olla puolueettomia. Eiköhän heilläkin ole kytkös helluntaikirkkoon ...

Äänestä
  • Onko hengellisessä neuvonannossa puolueita? Mikä teitää riivaa???

    Äänestä

  • HÄH??? kirjoitti:

    Onko hengellisessä neuvonannossa puolueita? Mikä teitää riivaa???

    Kuka Paavalin puolta, kuka Apolloksen ..... 1Kor.1:,,,,,,

    Äänestä

Vasta teki yksi helluntaiseurakunta päätöksen, että kirkoksi jos joku alkaa seurakuntaa sisältäpäin ohjaamaan, niin hänet erotetaan seurakunnasta.
ts. tämä kirjattiin seurakunnan toimintaohjeisiin.
Näin järeisiin päätöksiin eräässä kaupungissa mentiin.
Halutaan säilyttää helluntaiherätys tuolla paikkakunnalla ilman kirkkosanaa.

Ei ole väännetty omaisuutta vähemmistölle, kun sitä ei ole.

Äänestä
  • "Halutaan säilyttää helluntaiherätys tuolla paikkakunnalla ilman kirkkosanaa."

    Samainen seurakunta on mitä ilmeisimmin joutunut lakkauttamaan myös lähetystyön suuressa osassa maailmaa.

    Äänestä

  • tode* kirjoitti:

    "Halutaan säilyttää helluntaiherätys tuolla paikkakunnalla ilman kirkkosanaa."

    Samainen seurakunta on mitä ilmeisimmin joutunut lakkauttamaan myös lähetystyön suuressa osassa maailmaa.

    >> Samainen seurakunta on mitä ilmeisimmin joutunut lakkauttamaan myös lähetystyön suuressa osassa maailmaa. >>

    Enpä usko tuota tode.

    Voi hyvinkin olla, että lähetystyössä on suurempi siunaus.

    Äänestä

  • mens kirjoitti:

    suurempi siunaus, vaikka kohdemaan seurakunnat ovat "kirkkoja"? (Full gospel church of Kenia - Kenian Täyden evankeliumin kirkko)
    Miksi sitä sanaa ja sitä organisaatiota ei voi käyttää Suomessa, mutta ulkomailla se on suurempi siunaus?

    Ei pidä junnata vanhoissa vaan synnyttää uusia seurakuntia.

    Äänestä

  • mens kirjoitti:

    Ei pidä junnata vanhoissa vaan synnyttää uusia seurakuntia.

    mitä tarkoitat? Missä Raamattu noin opettaa?

    Äänestä

  • tode* kirjoitti:

    mitä tarkoitat? Missä Raamattu noin opettaa?

    18. Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
    19. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
    20. ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.
    Matt.28:18-20

    Onko toden mielestä Kenia jo valloitettu? Entä muu maailma? Suomi on lähetyskenttä.

    Kysyn tode* mitä sinulla on aloittajan 87% helluntailaisia vastaan?

    et ymmärtänyt, mitä kirjoitin?

    Väännetäänpä vielä... Mitä eroa on suomalaisella Helluntaikirkolla ja kenialaisella Helluntaikirkolla?

    Äänestä

  • Rivissä keskellä kirjoitti:

    Kysyn tode* mitä sinulla on aloittajan 87% helluntailaisia vastaan?

    mitä ihmeen 87 % helluntailaisia? Oman seurakuntani jäsenet ovat 100 % helluntailaisia. Koska kysymyksessä on helluntaikirkkoseurakunta, kukaan ei kuulu yht`aikaa toiseen srk, esim. luterilaiseen kirkkoon.
    Helluntaikansassa on niitä, jotka ovat 50 % helluntailaisia ja 50% luterilaisia. Tunnen itsekin muutamia kahdella kirkonpenkillä istuvia.

    Pahan puhuminen on asia, jota en sulata. Jos joku haluaa lähteä ja perustaa paremman yhteisön, niin eihän se mitään, mutta kotipesän likaaja likaa uuden pesänsä siinä sivussa. Herätystä on turha haahuilla niillä konsteilla, oikeaoppisuuden vakuuttamisella ja toisten uskovien parjaamisella.

    Niin, olen samaa mieltä, että jos joku haluaa perustaa paremman yhteisön, tehköön niin. Muttei jo valmiin yhteisön sisään ole tarvetta perustaa uutta ... Helluntaikirkon järjestäytyminen ei ole tapahtunut mielestäni oikealla tavalla.

    Äänestä

  • tode* kirjoitti:

    et ymmärtänyt, mitä kirjoitin?

    Väännetäänpä vielä... Mitä eroa on suomalaisella Helluntaikirkolla ja kenialaisella Helluntaikirkolla?

    En minä tiedä mitä eroa on näiden organisaatioissa.

    Äänestä

  • tode* kirjoitti:

    mitä ihmeen 87 % helluntailaisia? Oman seurakuntani jäsenet ovat 100 % helluntailaisia. Koska kysymyksessä on helluntaikirkkoseurakunta, kukaan ei kuulu yht`aikaa toiseen srk, esim. luterilaiseen kirkkoon.
    Helluntaikansassa on niitä, jotka ovat 50 % helluntailaisia ja 50% luterilaisia. Tunnen itsekin muutamia kahdella kirkonpenkillä istuvia.

    Pahan puhuminen on asia, jota en sulata. Jos joku haluaa lähteä ja perustaa paremman yhteisön, niin eihän se mitään, mutta kotipesän likaaja likaa uuden pesänsä siinä sivussa. Herätystä on turha haahuilla niillä konsteilla, oikeaoppisuuden vakuuttamisella ja toisten uskovien parjaamisella.

    Joopa joo tode*, pahan puhuminen on typerää eikä saa mollata. Harhaoppisesta varoittaminen ei ole pahan puhumista. Etsikkoajassa asioista tietämättömälle täytyy kertoa, että jehovalaiset ja mormoonit ovat harhaoppisia.

    "Tunnen itsekin muutamia kahdella kirkonpenkillä istuvia." Itse tunnen hyvin monia. Sinulla taitaa olla pieni piiri elämässä? Itse kuulun helluntaiseurakuntaan. Vanhemmille ihmisille on kirkkoon kuuluminen hyvin tärkeää, siis luterilaiseen. Uskoontultua itse erosin kirkosta.

    Vastaapa tode* miten luterilaisessa kirkossa ihmiset, jotka eivät ole käyneet kasteella ovat täyttyneet Pyhällä Hengellä puhuen kielillä?

    Äänestä

  • mens kirjoitti:

    En minä tiedä mitä eroa on näiden organisaatioissa.

    Et näytä tietävän, ettei eroa ole, kun kannatat Kenian helluntaikirkkoa, mutta jahtaat suomalaista.

    Äänestä

  • koditon1 kirjoitti:

    Niin, olen samaa mieltä, että jos joku haluaa perustaa paremman yhteisön, tehköön niin. Muttei jo valmiin yhteisön sisään ole tarvetta perustaa uutta ... Helluntaikirkon järjestäytyminen ei ole tapahtunut mielestäni oikealla tavalla.

    Tuossa puhutaan seurakunnan perustamisesta. Helluntaikirkon järjestäytyminen ei tarkoita seurakunnan perustamista. Seurakunnat ovat entisellään, vain järjestäytymismuoto muuttui.
    Miksi yhdistys on sinun mielestäsi oikea vaihtoehto seurakunnan järjestysmuodoksi? Missä Raamattu käskee perustaa yhdistyksen seurakunnan taustalle. Helluntaikansan taustalla on yhdistys. Miksi yhdistys on parempi?

    Äänestä

  • mens kirjoitti:

    Vastaapa tode* miten luterilaisessa kirkossa ihmiset, jotka eivät ole käyneet kasteella ovat täyttyneet Pyhällä Hengellä puhuen kielillä?

    Tode on palstan vapaamielisin, mitä tulee uskovien yhteyteen. Tuskin luterilaisten kielilläpuhuminen on hänelle ongelma.

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    tuli tuosta mieleen: eräät piirit haluavat olla hyvin yhteiskristillisiä kunnes ovat niin suuria, että heistä irtaantuu uusi ryhmä, joka ilmoittaa olevansa yhteiskristillinen.

    Silloin tuo ensimmäinen joukko näyttäytyy useimmiten kaikkea muuta kuin (yhteis)kristillisenä.

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    Tuossa puhutaan seurakunnan perustamisesta. Helluntaikirkon järjestäytyminen ei tarkoita seurakunnan perustamista. Seurakunnat ovat entisellään, vain järjestäytymismuoto muuttui.
    Miksi yhdistys on sinun mielestäsi oikea vaihtoehto seurakunnan järjestysmuodoksi? Missä Raamattu käskee perustaa yhdistyksen seurakunnan taustalle. Helluntaikansan taustalla on yhdistys. Miksi yhdistys on parempi?

    Niin, järjestäyminen helluntaikirkoksi on siinä mielessä oma juttunsa, että se jakaa vuosikymmeniä yhdistyspohjalla toimineen seurakunnan väen eri kasteihin.

    Eli niin kauan, kun Helluntaikirkkoon liittyminen on vain jokaisen oma asia, ei tapahdu suurempia muutoksia. Mutta kun jossain vaiheessa innokas vähemmistö (kuten Porissa ja Oulussa) päättää, että koko toiminta siirretään Helluntaikirkon alaisuuteen, tilanne muuttuu huikeasti!

    Ei tietenkään niiden seurakuntalaisten kohdalla, jotka ovat jo valinneet yhdyskuntamallin, mutta niiden kohdalla, jotka kokevat yhdistyspohjaisen seurakuntamallin eli vanhan mallin omakseen - he jäävät kuin ulkopuolelle leirin.

    Eikös tällainen seurakunnan sisällä tapahtuva jako" ykkös- ja kakkosluokan" väkeen ole jollain tavalla Jumalan sanan vastaista?

    Juuri seurakunnassa tulisi välttää kaikkinaisia raja-aitoja ja jaotteluja. Mutta tätä uutta kirkkomallia on seurannut väistämättä hajaannus ja seurakunnan jäsenten eriarvoistaminen.

    Siksi kokisin oikeaksi sen, että jos halutaan muuttaa seurakunnan rakenteita, olisi syytä erittäin varovaisesti lähteä muutosta tekemään. Yli 100 vuotta vallalla ollutta yhdistyspohjaista seurakuntaa ei yhdessä hetkessä muuteta muuten kuin kovaa kättä käyttämällä/laumaa lyömällä ohjaten.
    Kysymyksessähän ei ole mikään firma tai muu harrastuspiiri, vaan jumalan seurakunta .

    Äänestä

  • Knuutti exm kirjoitti:

    tuli tuosta mieleen: eräät piirit haluavat olla hyvin yhteiskristillisiä kunnes ovat niin suuria, että heistä irtaantuu uusi ryhmä, joka ilmoittaa olevansa yhteiskristillinen.

    Silloin tuo ensimmäinen joukko näyttäytyy useimmiten kaikkea muuta kuin (yhteis)kristillisenä.

    näinpä se menee ! hyvä huomio todella.

    Kuinka hitaasti asioiden pitäisi edetä, jotta kaikki olisivat tyytyväisiä? Tätä jupakkaa olette jauhaneet erilaisten infojen mukaan jo noin 15 vuotta.

    Äänestä

  • Knuutti exm kirjoitti:

    tuli tuosta mieleen: eräät piirit haluavat olla hyvin yhteiskristillisiä kunnes ovat niin suuria, että heistä irtaantuu uusi ryhmä, joka ilmoittaa olevansa yhteiskristillinen.

    Silloin tuo ensimmäinen joukko näyttäytyy useimmiten kaikkea muuta kuin (yhteis)kristillisenä.

    Tällä palstalla sekoitetaan uskovien yhteys ja ekumenia. Tahallista ainakin tässä ketjussa?
    Tode kannattaa uskovien yhteyttä, ei ekumeniaa.

    >>tode*1.5.2012
    uskovien yhteys ei ole muotiasia, vaan Jumalan tahto ja tarkoitus.

    Suomessa uskovien yhteys on pelittänyt viimeiset vuosikymmenet lähinnä ns. vapaiden suuntien (vapaakirkolliset, hellarit, babtistit jne..), mutta nykyään myös luterilaiset uskovat ovat tulleet mukaan yhteiseen savottaan. Puolin ja toisin ollaan nöyrrytty tunnustamaan yhteistä uskoa Jeesukseen.

    Ekumenia ja uskovien yhteys ovat hieman eri asia. Jälkimmäinen ajaa todellista Hengen yhteyttä uskovien välillä, kun taas edellisen tavoitteena on enneminkin "järjestöllinen" yhdistyminen.

    Äänestä

  • mens kirjoitti:

    Vastaapa tode* miten luterilaisessa kirkossa ihmiset, jotka eivät ole käyneet kasteella ovat täyttyneet Pyhällä Hengellä puhuen kielillä?

    ai mitenkäkö puhuvat kielillä ne, jotka eivät ole kastattaneet itseään helluntailaisten kirkkorakennuksessa? No ihan siinä samassa Hengessä, kuin helluntailaisetkin. Ei kaste siinä mitään vaikuta, luulisin, että puhuu vaikkei ole kastettu missään.

    Alun alkaen vastasi tähän nimimerkki "tehkää sama":n mielipiteeseen :"

    Vasta teki yksi helluntaiseurakunta päätöksen, että kirkoksi jos joku alkaa seurakuntaa sisältäpäin ohjaamaan, niin hänet erotetaan seurakunnasta.
    ts. tämä kirjattiin seurakunnan toimintaohjeisiin.
    Näin järeisiin päätöksiin eräässä kaupungissa mentiin.
    Halutaan säilyttää helluntaiherätys tuolla paikkakunnalla ilman kirkkosanaa.

    Ei ole väännetty omaisuutta vähemmistölle, kun sitä ei ole."

    Siis halutaan pitää sana "kirkko" pois kuviosta. Kuitenkin nämä samat ihmiset ovat olleet perustamassa mm. Keniaan HelluntaiKIRKKOJA. Sitä kummalista kuviota en ymmärrä. Suomessa ei saisi inahtaa sanaa "kirkko", mutta lähetysmailla ihan sama??

    Kaikkein hulluinta tässä on se, että osa näistä ei kirkkoa -vänkääjistä kuuluu itse luterilaiseen kirkkoon ihan vain hautapaikan takia.

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    Kuinka hitaasti asioiden pitäisi edetä, jotta kaikki olisivat tyytyväisiä? Tätä jupakkaa olette jauhaneet erilaisten infojen mukaan jo noin 15 vuotta.

    Aivan samantekevää, kuinka kauan asioitten eteneminen vie, kunhan tärkein eli seurakunnan yhteys säilyy .
    Miksi kiire? Ja kenellä se kiire on?
    Koko ajan toitotetaan, että kyse on "vain rakenteista" - miksi siis vaarannetaan tärkeämmät asiat pelkkien rakenteiden takia?

    Äänestä

  • Nyk. mies kirjoitti:

    Et näytä tietävän, ettei eroa ole, kun kannatat Kenian helluntaikirkkoa, mutta jahtaat suomalaista.

    Nyk. mies?? En taistele helluntaikirkkolaisia vastaan.

    Kun et älyä alkeitakaan, älä ota paineita niistä.

    Äänestä

  • Knuutti exm kirjoitti:

    tuli tuosta mieleen: eräät piirit haluavat olla hyvin yhteiskristillisiä kunnes ovat niin suuria, että heistä irtaantuu uusi ryhmä, joka ilmoittaa olevansa yhteiskristillinen.

    Silloin tuo ensimmäinen joukko näyttäytyy useimmiten kaikkea muuta kuin (yhteis)kristillisenä.

    Knuutti exm "|| tuli tuosta mieleen: eräät piirit haluavat olla hyvin yhteiskristillisiä kunnes ovat niin suuria, että heistä irtaantuu uusi ryhmä, joka ilmoittaa olevansa yhteiskristillinen.

    Silloin tuo ensimmäinen joukko näyttäytyy useimmiten kaikkea muuta kuin (yhteis)kristillisenä."||

    Täysin samaa mieltä ja voiko asiaa osuvammin kuvata? :D

    Äänestä

  • tode* kirjoitti:

    ai mitenkäkö puhuvat kielillä ne, jotka eivät ole kastattaneet itseään helluntailaisten kirkkorakennuksessa? No ihan siinä samassa Hengessä, kuin helluntailaisetkin. Ei kaste siinä mitään vaikuta, luulisin, että puhuu vaikkei ole kastettu missään.

    Alun alkaen vastasi tähän nimimerkki "tehkää sama":n mielipiteeseen :"

    Vasta teki yksi helluntaiseurakunta päätöksen, että kirkoksi jos joku alkaa seurakuntaa sisältäpäin ohjaamaan, niin hänet erotetaan seurakunnasta.
    ts. tämä kirjattiin seurakunnan toimintaohjeisiin.
    Näin järeisiin päätöksiin eräässä kaupungissa mentiin.
    Halutaan säilyttää helluntaiherätys tuolla paikkakunnalla ilman kirkkosanaa.

    Ei ole väännetty omaisuutta vähemmistölle, kun sitä ei ole."

    Siis halutaan pitää sana "kirkko" pois kuviosta. Kuitenkin nämä samat ihmiset ovat olleet perustamassa mm. Keniaan HelluntaiKIRKKOJA. Sitä kummalista kuviota en ymmärrä. Suomessa ei saisi inahtaa sanaa "kirkko", mutta lähetysmailla ihan sama??

    Kaikkein hulluinta tässä on se, että osa näistä ei kirkkoa -vänkääjistä kuuluu itse luterilaiseen kirkkoon ihan vain hautapaikan takia.

    tode* kirjoittaa .

    "ai mitenkäkö puhuvat kielillä ne, jotka eivät ole kastattaneet itseään helluntailaisten kirkkorakennuksessa? No ihan siinä samassa Hengessä, kuin helluntailaisetkin. Ei kaste siinä mitään vaikuta, luulisin, että puhuu vaikkei ole kastettu missään."

    Voi sinun käsityskykyä tode*. Pidätkö toisia tahallasi niin tyhmänä? Kokemukseen perustuen kerron, itsekin täytyin Pyhällä Hengellä kielet siitä merkkinä ennen kastetta. Heti sen jälkeen otin uskovien kasteen, sillä minulla ei ollut ´kasteenarmon-kirkastuskokemusta´, sillä se oli selvää. Kaiken huippu kun alat olla jo niin kirkollinen, että näyttää, että pitäisin yhdentekevänä kastetaanko ollenkaan vai riittääkö vauvana tehty ristiäistilaisuus. Keniassa varmasti kastetaan olipa Full Cospel Churs tai ei. Meinaatko lisäksi, Keniassa ei olisi maata valtaamatta suomalaisilla ja muun maalaisilla?

    "niin kirkollinen" ????

    En pidä ketään tyhmänä, vaan ihmettelen tässä, mitä en ole käsittänyt.

    "Kaiken huippu kun alat olla jo niin kirkollinen, että näyttää, että pitäisin yhdentekevänä kastetaanko ollenkaan vai riittääkö vauvana tehty ristiäistilaisuus."

    Enhän minä tuossa sinun mielipidettäsi arvaillut, vaan fundeerasin sinun esille ottamaasi luterilaisten kielilläpuhumista.
    Koetin vastata tähän kysymykseesi:

    """Vastaapa tode* miten luterilaisessa kirkossa ihmiset, jotka eivät ole käyneet kasteella ovat täyttyneet Pyhällä Hengellä puhuen kielillä?"""

    Pitäisiköhän meidän keskustelu aloittaa alusta?

    "Pitäisiköhän meidän keskustelu aloittaa alusta?" tode*

    Ei tarvitse. Tulkitsin sinun kommenttisi väärin. Täällä kun moni vääntää asioita kieroon.

    Äänestä

Helluntaikirkon koko perustus ja toiminta on lukuisissa talousrikoksissa.

Se on syntynyt kirkoksi vapaan herätysliikkeen sisälle, joka perinteisesti on vastustanut kirkottumista, sekä uus-helluntailaisen Helluntaikirkon kautta tulevia kadottavia harhaoppeja, sekä okkultismia.

Se on siirtänyt vapaan herätysliikkeen varoja ja rakennuksia omiin nimiinsä, käyttäen hyväkseen seurakuntalaisten huonoa Suomen lain tuntemusta.

Se opettaa uusia oppeja, jotka helluntailaisuus on perinteisesti tuominnut epäraamatullisina, sekä epäraittiina ilmiöinä. Sen tilaisuuksissa palvotaan pinnan alla saa'tanaa. Savukoneet ja muu rekvisiitta kuvaavat hel'vetin tulta, jonka sanomaa Hell'kirkko nuorille salaisesti levittää.

Mikäli sen toiminta olisi ollut Jumalasta lähtöisin, he olisivat perustaneet oman kirkkokuntansa, rakentaneet omat rakennuksensa, perustaneet oman lehtensä. He varastivat, eli siirsivät omiin nimiinsä Ristin Voitto-lehden perinteiseltä Helluntaiherätykseltä, jota nk. Helluntaikansa edustaa. Kaikki heillä on muiden rakentamaa, muiden omaa, jotka he vain siirsivät omiin nimiinsä. Ihmettelyä herättääkin myös, kuinka tämä kaikki on voinut laillisesti tapahtua, esim. Helluntaiherätykseen kuuluvien poliisiviranomaisten ja juristien silmien alla.

Huijareiden on ollut kätevää soluttautua sisään herätysliikkeeseen ja aloittaa oma hajoittava toimintansa sisältäpäin ja näin varainsiirrot ovat voineet tapahtua näennäis-laillisin keinoin. Kyseessähän on kuitenkin miljardiluokan huijaus. Älkää koskaan nähkö Helluntaikirkkoa ja sen toimintaa muusta näkökulmasta. "Jumalan sana" siellä on pelkkää bluffia, raha on se joka näyttelee varsinaista osaa. Tietenkin he "osaavat" saarnata ja raamatunlauseet ovat raamatunlauseita, mutta lavalle katsoessanne nähkää siellä pelkkä pi'ru sananjulistuksessaan. "Ja sitten on uhrilahjan vuoro, meille saa maksaa vaikka pankkisiirroilla. Haleeluja! Ameen! Eikö Herra olekin hyvä?" Haista sinä ukko pas'ka.

He kielsivät Helluntaikansalta kaikki ilmoitusoikeudet helluntaikansalaisten itsensä aikoinaan perustamassa lehdessä, Ristin Voitossa, mutta samanaikaisesti julkistivat isoja konsertti-ilmoituksia naiselta, joka oli tuomittu suurista ja kuuluisista talousrikoksista. Tästä herää päätelmä ja kysymys, onko k.o. talousrikollinen huijariperhe paljonkin rahoittanut Helluntaikirkon toimintaa, sekä esim. sen proselyyttistä "Israel-lähetystyötä", jonka eräs johtajista on perheen lähisukulainen. Onko poliisi tutkinut asian tätä puolta?

Helluntaikirkko, sen johtajisto ja sen jäsenet ovat pelkkiä varkaita ja talousrikollisia. Helluntaikirkon kautta ei voi löytyä pelastavaa uskoa, vaan se kadottaa, se on varkauksille, sekä petoksille perustettu ja elää petoksista. Kyseessä on miljardiomaisuus, joka on vaihtanut omistajaa, anastettu vilpittömiltä helluntailaisilta, jotka vuosikymmeniä keräsivät sitä tarkoittamaansa vapaaseen Herran työhön, rakentaen kovalla työllään, talkoilla ja uskovien lahjoituksilla omat rukoushuoneensa. Joka käy Helluntaikirkon tilaisuuksissa, on osallinen heidän synnissään ja rikollisessa toiminnassaan. Tosiasiat eivät tule koskaan muuttumaan, eivätkä "pyhittymään" Helluntaikirkon ja sen toiminnan kohdalla, sen perustus on tässä. Muistakaa tämä aina, jos joudutte kuuntelemaan heidän lipeviä puheitaan.

Äänestä
  • siinähän sitä tuli ilosanomaa pelastusta etsiville!

    Äänestä

  • tode' kirjoitti:

    siinähän sitä tuli ilosanomaa pelastusta etsiville!

    Tässä osiossa kaiketi keskustellaan ylläolevasta aiheesta, ei evankeliumista ...

    Äänestä

  • koditon1 kirjoitti:

    Tässä osiossa kaiketi keskustellaan ylläolevasta aiheesta, ei evankeliumista ...

    Evankeliumiahan tuossa julistetaan, ihan selkeästi kerrotaan uskovaisista ihmisistä. Ulkopuoliset ihmiset ovat kiinnostuneita uskovaisten tekemisistä ja puhumisista. Tuollaisen kuvan kun antaa toisesta uskovasta, niin kyllä herätys suorastaan räjähtää käsiin.

    Äänestä

  • Mistä siellä Porissa oikein oli kysymys kun oikein raastuvassakin paheksuttiin.

    Äänestä

  • azxd kirjoitti:

    Mistä siellä Porissa oikein oli kysymys kun oikein raastuvassakin paheksuttiin.

    Mitä RV: ssä oli ja kuullun perusteella Porissa oli toimittu moitittavalla tavalla. Myös minä toivoisin, että asiasta tulee ennakkopäätös.

    Jumalan työ ei koskaan tarvitse sutkausta avukseen!

    Äänestä

  • mens kirjoitti:

    Mitä RV: ssä oli ja kuullun perusteella Porissa oli toimittu moitittavalla tavalla. Myös minä toivoisin, että asiasta tulee ennakkopäätös.

    Jumalan työ ei koskaan tarvitse sutkausta avukseen!

    Tämä on tyypillinen helluntaikirkkolainen lausekukkanen, oikea huoneentaulu: "Mitä RV: ssä oli ja kuullun perusteella Porissa oli toimittu moitittavalla tavalla."

    "Moitittavalla tavalla" ????????

    "Myös minä toivoisin, että asiasta tulee ennakkopäätös."
    Sanon teille porilaiset: antakaa viranomaisten tutkia asia perusteellisesti, älkää suostuko manipuloitaviksi ja esim. "tekemään sovintoa" ennen aikojaan, mihin helluntaikirkkolaiset epäilemättä pyrkivät. Älkää antako huijata itseänne raamatunjakeilla. Pysykää vaatimuksissanne kunnes asia on perusteellisesti loppuunviety. Olkaa vihdoinkin selväjärkisiä.

    Äänestä

  • 7@19 kirjoitti:

    " Moitittavall tavalla toimiminen" ei ihan riitä kuvaamaan sitä, mitä käräjäoikeus asiasta totesi.

    Käräjäoikeuden päätös asetti kyseenalaiseksi kristillisen etiikan ja moraalin sekä seurakuntalaisten yhdenvertaisuuden huomioimisen!!

    RV lukeminen on taitolaji, siloittelu ja asioitten peitely vaatii tarkkoja silmälaseja. Oikeampaa tietoa näistä kiperistä asioista ovat antaneet ns. "maailmanlehdest".

    Äänestä

>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>He kielsivät Helluntaikansalta kaikki ilmoitusoikeudet helluntaikansalaisten itsensä aikoinaan perustamassa lehdessä, Ristin Voitossa, mutta samanaikaisesti julkistivat isoja konsertti-ilmoituksia naiselta, joka oli tuomittu suurista ja kuuluisista talousrikoksista. Tästä herää päätelmä ja kysymys, onko k.o. talousrikollinen huijariperhe paljonkin rahoittanut Helluntaikirkon toimintaa, sekä esim. sen proselyyttistä "Israel-lähetystyötä", jonka eräs johtajista on perheen lähisukulainen. Onko poliisi tutkinut asian tätä puolta?

Äänestä
  • Poliisilta ei koskaan kannata suoraan kysyä yhtään mitään.
    Mutta nettikeskustelusta he saattaisivat saada virikkeen hiukan vilkaista kassakirjoja.

    Äänestä

  • Lcka* kirjoitti:

    Poliisilta ei koskaan kannata suoraan kysyä yhtään mitään.
    Mutta nettikeskustelusta he saattaisivat saada virikkeen hiukan vilkaista kassakirjoja.

    Eikö nyt kuitenkin ole mukavaa, että olette vilpittömästi oikeassa, ja teillä on oikea oppi ja rahaakin, kuten kaikilla suurten ikäluokkien edustajilla. Miksi muuten haikailette mammonan perään, eikö Sana opeta siitä asiasta jotain aivan päinvastaista, kuin mitä nyt kirjoitat?

    Äänestä

  • Madeira 1 vko matkap kirjoitti:

    Eikö nyt kuitenkin ole mukavaa, että olette vilpittömästi oikeassa, ja teillä on oikea oppi ja rahaakin, kuten kaikilla suurten ikäluokkien edustajilla. Miksi muuten haikailette mammonan perään, eikö Sana opeta siitä asiasta jotain aivan päinvastaista, kuin mitä nyt kirjoitat?

    Olet oikeassa.

    Helluntaikirkon vastustajilla on suuri huoli seurakunnan rahavaroista
    ja omaisuudesta.

    Eikös Raamattu kehoita olemaan huolehtimatta sellaisesta?

    Helluntaikansan kannattajat ovatkin liikkeellä vain sen pelosta,
    että seurakunnan omaisuus varastetaan. He ovat kiintyneet
    mammonaan.
    Raamatullisuus loppuu heti, jos kajotaan heidän omaisuuteensa.

    Äänestä

  • tekopyhyyttä! kirjoitti:

    En ole helluntaikansalainen ja teidän hel'vetinkirkkolaisten tenavien on ihan turha yrittää syyllistää heitä, joiden rahat pastori-isänne ovat siirtäneet omiin taskuihinsa.

    Hel'vetinkirkko tässä suorittaa miljoonakavalluksiaan. Uhrien syyllistäminen on tyypillistä tekstiä teille huijareille. Kaikki nämä kirjoitukset ovat faktaa, sillä jokainen julkiseen mediaan kirjoitettu viestikin on virallinen asiakirja.

    Äänestä

  • 17@9 kirjoitti:

    Sinulal on S paha musta mieli sydämesi on kivi jota kierrät ja ruokit ja vaalit.

    noillako menet hautaan ?

    Äänestä

  • ässälle oppia kirjoitti:

    Sinulal on S paha musta mieli sydämesi on kivi jota kierrät ja ruokit ja vaalit.

    noillako menet hautaan ?

    Minun sydämeni ei ole musta, vaan valkoinen ja vaatii oikeutta.
    Älkää yrittäkö syyllistää uhrejanne.
    Palauttakaa rahat heille, joilta olette ne anastaneet.
    Teidän rikoksenne eivät vanhene, eivätkä pyhity koskaan.
    Kirkkonne on rikokselle rakennettu, tämä totuus ei koskaan muutu.

    Äänestä

  • 14@6 kirjoitti:

    Mitkä rahat? Siellähän se on Porin helluntaiseurakunta samassa paikassa kuin aina on ollut, rahoineen päivineen. Siitä vaan tuhlaamaan seurakunnan varoja, 14@6.

    Äänestä

Olin aikanaan mukana helluntaiherätyksessä, mutta nykyään suhtaudun siihen jokseenkin samoin kuin jehovan todistajiin.

Äänestä
  • Olit siis sekakansaa ilman omaa Jumalasuhdetta !

    Äänestä

http://www.talvipaivat.fi/

"...
Usein kysytyt kysymykset:

"Olemme ilmoittaneet Talvipäiville etukäteen Veijo Vanhimman, mutta hän ei pääse tulemaan. Mitä teemme?"
Vastaus: Ensisijaisesti pyrkikää löytämään seurakunnastanne uusi henkilö hänen tilalleen. Hän voi osallistua päiville Veijon nimikyltillä, uutta nimikylttiä ei tarvita...."

1.Moos.27:18." Ja Jaakob meni isänsä luo ja sanoi: "Isäni!" Hän vastasi: "Tässä olen; kuka sinä olet, poikani?"
19. Jaakob sanoi isällensä: "Minä olen Eesau, esikoisesi. Olen tehnyt, niinkuin käskit minun tehdä; nouse istumaan ja syö riistaani, siunataksesi minut."
20. Mutta Iisak sanoi pojalleen: "Kuinka olet, poikani, niin pian löytänyt?" Hän vastasi: "Herra, sinun Jumalasi, johdatti sen minun eteeni."
21. Niin Iisak sanoi Jaakobille: "Tulehan lähemmä, poikani, tunnustellakseni, oletko sinä poikani Eesau vai etkö."
22. Ja Jaakob astui isänsä Iisakin luo, ja tämä tunnusteli häntä ja sanoi: "Ääni on Jaakobin ääni, mutta kädet ovat Eesaun kädet."..."

Äänestä
  • Eli nimikyltti oli Veijon, mutta jalat Eesaun?

    Pitäisiköhän jalkoihin laittaa eri kyltti?
    Entä, jos on lainatakki?

    Äänestä

  • monimutkaista!!! kirjoitti:

    Eli nimikyltti oli Veijon, mutta jalat Eesaun?

    Pitäisiköhän jalkoihin laittaa eri kyltti?
    Entä, jos on lainatakki?

    höperö.

    Äänestä

Siitä vaan oikeutta käymään, jopa veli veljeä vastaan, Hävinnyt maksaa vastapuolen oikeudenkäyntikulut:

Äänestä
  • Älä hellarikirkkolainen yritä. Huijarit ja varkaat eivät ole mitään veljiä, vaan tavallisia huijareita ja varkaita. Todellinen uskova ei varastaisi veljeltään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mens kirjoitti:

Kun jotain vajaa 13% helluntailaisista kuuluu liikkeen sisällä olevaan helluntaikirkkoon, joutuu kaikki yli 87% kulkemaan heidän ehdoillaan. Joskus ne ovat vastoin Raamattua. Kun uutta väkeä tulee uskoon ohjataan heidät automaattisesti helluntaikirkon jäseniksi. Rikkeitä tapahtuu ja jopa lanvastaisia toimia. Olisi hyvä kun olisi oma tuomionkapituli niitä valvomassa. Sinne saisi tehdä kantelun laittomuuksista ja muusta, mihin joutuukin.

Nyt on neuvoa-antavat veljet. Mutta ovako he puolueettomia? Jos hekin kaikki kuuluvat helluntaikirkkoon, mitä sitten voi siihen kuulumaton tehdä? Onko helluntaiherätyksen johdolla niin lihallinen mieli, ettei enään löydy Jumalan rakkaudella tehtäviä päätöksiä? Rikosta seuraa rangaistu se on selvä. Kuitenkin kentällä ja seurakunnissa pelisäännöt ovat epäselvät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu