Hyvästelin jo Teidät toistaiseksi Keskustan saitilla tuon ketjun "Miksi kepulaiset eivät tartu tähän" loppuyhteenvedossa, mutta heitänpä vielä kaluttavaksenne luun, jonka annoin eräässä toisessa ketjussa vastineeksi "rpu":n kysymykseen. Mutta luettuanne sen, katsokaa vielä minun loppukommenttini: niin minä itse asiassa ajattelen politiikasta.
-----------------------------------
Näistä syistä arvostan Lipposta.
Kirjoittanut: K.K.Korhonen, 13.8.2004 klo 10.52
Paavo Lipponen on kauan ollut nykypoliitikoistamme visionäärisin ja voimakastahtoisin, aina aikaansa edellä suunnannäyttäjänä, ja on vienyt myös politiikkaa eteenpäin visionsa ja tahtonsa mukaisesti. Hän on myös poikkeuksellisen rehellinen ja yrmeästä olemuksestaan, selvistä näkemyksistään ja voimakkaasta tahdostaan huolimatta hyvin demokraattinen, mistä osoituksena on pidettävä sitä, että hän piti kahdeksan vuotta kasassa hallitukset, joissa oli mukana enemmän puolueita ja naisia, kuin yhdessäkään aikaisemmassa hallituksessa. Lähinnä näistä syistä johtuen arvostan ja kunnioitankin häntä.
Paavo Lipponen näki ensimmäisten joukossa, mihin suuntaan maailma matkaa. Hän luopui muiden nuorten demarien neuvostomyönteisyydestä jo 1970-luvun alussa ja otti henkisen suunnan länteen. Tähän varmaan vaikutti se, että Lipponen oli nähnyt myös Amerikkaa enemmän kuin monet kaverinsa oltuaan siellä vaihto-oppilaana ja myös opiskelijana Dartmouth Collegessa, jona aikana hän loi amerikkalaisen suhdeverkon, ilkeämielisten mukaan yhteydet CIA:han.
Päästyään merkittäviin asemiin SDP:ssa mm. tutkimus- ja kansainvälisten asioiden sihteerinä hän pyrki tuolloin epämuodikkaasti pitämään puoluetta kiinni länsimaisissa yhteyksissä ja koetti tuoda esiin puolueen alkuperäisiä tannerilaisia arvoja. Kun hänestä tuli puolueen puheenjohtaja hän nopeasti sai puolueen tiukasti ohjaksiinsa ja pääministerinä toteuttamaan politiikkaansa.
Jos Lipposesta on etsittävä heikkouksia, niin se on se, että hän Kekkosen tavoin oli enemmän kiinnostunut ulko- kuin sisäpolitiikasta. Lipposen kohdalla sen ymmärtää hyvin, sillä hän on hyvin kielitaitoinen (suomi, ruotsi, englanti ja Saksa erinomaiset ja tietääkseni osaa jonkin verran myös ranskaa, italiaa ja espanjaa) ja aikaisemmin kuvaamistani syistä johtuen muutenkin maailmaan suuntautunut. Siksi hän näki Suomenkin muita selkeämmin osana muuta maailmaa ja pyrki saamaan maamme mukaan EU:n kaikkiin ytimiin, Natoonkin, ja piti suhteitamme Yhdysvaltoihin tärkeinä.
Kyllä Lipposella oli mielenkiintoa myös sisäpolitiikkaan ja hyvin terveitä ja edistyksellisiä näkemyksiä siinä. Suomi menikin hänen aikanaan merkittävästi eteenpäin. Saihan Lipposen ensimmäinen hallitus myös maamme talouden voimakkaaseen nousuun ja maamme nousi Ahon aikaisen syvän kuilun pohjalta nopeasti Euroopan kärkimaiden joukkoon millä tahansa mittarilla mitattuna. Myös työttömyys jokseenkin puolittui hänen hallitustensa aikana ja työpaikat lisääntyivät voimakkaasta automatisoinnista ja atk:n yhä laajemmasta mukaantulosta huolimatta. Miten onkaan käynyt nyt Lipposen poistuttua hallituksen johdosta? Hyvin tiedämme.
Lipposen ja Kekkosen kiinnostusta ulkopolitiikkaan erottaa yksi merkittävä tekijä: Kekkosella se oli Neuvostoliiton sanelema pakko ja rajoitetut puitteet, mutta Lipposella se on hänen aitoon näkemykseensä perustuva vapaaehtoinen halu vaikuttaa Suomen asemaan maailmassa ilman ulkopuolisia rajoitteita. Ensimmäisenä näkyvänä poliitikkona Lipponen otti esille Kekkosen ajan mädännäisyydet haluten Suomen julkisesti ja lopullisesti irtisanoutuvan alentavasta menneisyydestään, ravistavan suomettuneisuuden taakan harteiltaan. Ihailen hänen rohkeuttaan tehdä se, mikä piti tehdä. Tuosta Lipposen esiintymisestä on alkanut myös vakava Kekkosen uudelleen arviointi historiantutkijoiden keskuudessa (toki jotkut yksittäiset, esim. Hannu Rautkallio, olivat sitä jo ennenkin tehneet ja jotkut, kuten Juhani Suomi, yhä riippuvat Kekkosessa, joka tulee heidät upottamaan).
Ja lopuksi: Lipponen saa suuret sympatiani myös siksi, että keskustan Anneli Jäätteenmäki laittomasti hankkimiensa salaisten paperien tarkoitukselliseen väärintulkintaan perustuvalla törkeän valheellisella kampanjallaan sai keskustalle niukkaakin niukemman vaalivoiton, joka riitti kuitenkin suistamaan Lipposen pois pääministerin paikalta vaiheessa, mikä Suomea odottavien tärkeimpien ulkopoliittisten kuten sisäpoliittistenkin ratkaisujen kannalta oli mitä kriittisin. Ja huonosti on sen jälkeen mennyt. Onneksi sentään Jäätteenmäki sai ansaitsemansa palkkansa ja keskusta tulee saamaan samanlaisen palkan tulevissa eduskuntavaaleissa, siitä olen varma.
---------------------------------------
Tämä nyt oli ehkä hieman yliampuvakin Lipposen ylistys ilmeisesti provosoimaan pyrkivälle kysyjälle.
Oikea, todellinen ja kestävä näkemykseni on, että minulle lähtökohtaisesti ei ole mikään puolue toistaan parempi eikä liioin kukaan poliitikko saa lopullista arvoaan ennenkuin historiassa, jos sielläkään.
Minulla on ihanteita, idealismia, visioita, joiden haluaisin toteutuvan maamme ja kansalaistemme, toissijaisesti myös itseni parhaaksi. Isänmaan asia on tärkein. Ja ensimmäisenä on Suomen turvallisuus, sillä jos sitä ei ole, ei mikään muukaan hyvä voi toteutua. Siksi kannatan Natoon liittymistä. Sitten tulevat kehitys, edistys, taloudelliset tekijät ja muut.
Äänestän ja tuen sitä puoluetta ja niitä henkilöitä, jotka ovat osoittaneet noita minun ihanteitani parhaiten edistävänsä. Viime vuosina se on ollut SDP, paljolti johtajansa Paavo Lipposen ansiosta. Minulla on vahvasti ja perustellusti käsitys, että Paavo Lipposen arvomaailma on hyvin samanlainen kuin omanikin.
Mutta jos SDP Paavo Lipposen jälkeen luisuu pois Paavon arvoista ja siltä linjalta, mille Paavo on sen johdattanut, minun on etsittävä uudet tuettavat. Kyllä ne löytyvät, sillä nuo minun arvostamani arvot ovat suuria ja ikuisia, aina meillä on joku muita suurempi ja kauemmas näkevä mies tai nainen, joka pitää niitä toimintansa johtotähtinä. Kyllä sellainen mies tai nainen pääsee aina missä tahansa kansanvaltaisessa puolueessamme asemaan, jossa hän voi vaikuttaa ja jota kannattaa tukea.
Voi olla, että em. ihanteet nousevat selkeimmin johtotähdiksi jossakin muussa puolueessa kuin SDP:ssa ja että myös niiden arvoiset mitat täyttävä henkilö tulee johtoasemiin siellä. Olisiko se Keskusta? Epäilen, sillä liian paljon on sitä vastaan puhuvaa. Olisiko se kokoomus? Hyvin mahdollista. Vai olisiko se sittenkin edelleen SDP? Luulen, että SDP:ssä Lipposen väistyttyäkin tajutaan, että puolueella ei ole kannatustaan ja vaikutusmahdollisuuksiaan menettämättä varaa eikä syytä muuttaa menestykkääksi osoittautunutta, perinteistä länsimaista sosialidemokraattista linjaansa. Siitä on nyt Paavon jättäydyttyä sivuun hallituksesta liu´uttu hallituskumppanin vaikutuksesta hieman sivuun, ja linjaa pitäisi pian korjata piirun verran oikealle, ennenkuin vanha Sorsan jättämä vääränlainen hapatus alkaa käydä ja pilata taikinan.
Ihanteita omaava idealisti on vapaa, kun hän voi tehdä ratkaisunsa myös poliittisesta suuntautumisestaan omien arvojensa ja oman ajattelunsa pohjalta. Hän ei ole sokeasti sitoutunut johonkin puolueeseen tai oman ajattelun kieltävään dogmaattiseen ideologiaan. Oma ajattelu ei ole sallittua yksinvaltaisissa ideologioissa kommunismissa ja natsismissa. Eivät noiden aatteiden kannattajat sellaiseen juuri kykenisikään. Niissä sanankäyttökin saa tapahtua vain tietyn suppean fraseologian puitteissa. Sekin on helpotus heille heidän taitonsa huomioon ottaen. Miten ihmeessä tuo tuntuu niin hyvin sopivan myös näiden saittien keskustalaisiin!
Jännittäviä olympialais-aikoja vielä kaikille!
-----------------------------------
Näistä syistä arvostan Lipposta.
Kirjoittanut: K.K.Korhonen, 13.8.2004 klo 10.52
Paavo Lipponen on kauan ollut nykypoliitikoistamme visionäärisin ja voimakastahtoisin, aina aikaansa edellä suunnannäyttäjänä, ja on vienyt myös politiikkaa eteenpäin visionsa ja tahtonsa mukaisesti. Hän on myös poikkeuksellisen rehellinen ja yrmeästä olemuksestaan, selvistä näkemyksistään ja voimakkaasta tahdostaan huolimatta hyvin demokraattinen, mistä osoituksena on pidettävä sitä, että hän piti kahdeksan vuotta kasassa hallitukset, joissa oli mukana enemmän puolueita ja naisia, kuin yhdessäkään aikaisemmassa hallituksessa. Lähinnä näistä syistä johtuen arvostan ja kunnioitankin häntä.
Paavo Lipponen näki ensimmäisten joukossa, mihin suuntaan maailma matkaa. Hän luopui muiden nuorten demarien neuvostomyönteisyydestä jo 1970-luvun alussa ja otti henkisen suunnan länteen. Tähän varmaan vaikutti se, että Lipponen oli nähnyt myös Amerikkaa enemmän kuin monet kaverinsa oltuaan siellä vaihto-oppilaana ja myös opiskelijana Dartmouth Collegessa, jona aikana hän loi amerikkalaisen suhdeverkon, ilkeämielisten mukaan yhteydet CIA:han.
Päästyään merkittäviin asemiin SDP:ssa mm. tutkimus- ja kansainvälisten asioiden sihteerinä hän pyrki tuolloin epämuodikkaasti pitämään puoluetta kiinni länsimaisissa yhteyksissä ja koetti tuoda esiin puolueen alkuperäisiä tannerilaisia arvoja. Kun hänestä tuli puolueen puheenjohtaja hän nopeasti sai puolueen tiukasti ohjaksiinsa ja pääministerinä toteuttamaan politiikkaansa.
Jos Lipposesta on etsittävä heikkouksia, niin se on se, että hän Kekkosen tavoin oli enemmän kiinnostunut ulko- kuin sisäpolitiikasta. Lipposen kohdalla sen ymmärtää hyvin, sillä hän on hyvin kielitaitoinen (suomi, ruotsi, englanti ja Saksa erinomaiset ja tietääkseni osaa jonkin verran myös ranskaa, italiaa ja espanjaa) ja aikaisemmin kuvaamistani syistä johtuen muutenkin maailmaan suuntautunut. Siksi hän näki Suomenkin muita selkeämmin osana muuta maailmaa ja pyrki saamaan maamme mukaan EU:n kaikkiin ytimiin, Natoonkin, ja piti suhteitamme Yhdysvaltoihin tärkeinä.
Kyllä Lipposella oli mielenkiintoa myös sisäpolitiikkaan ja hyvin terveitä ja edistyksellisiä näkemyksiä siinä. Suomi menikin hänen aikanaan merkittävästi eteenpäin. Saihan Lipposen ensimmäinen hallitus myös maamme talouden voimakkaaseen nousuun ja maamme nousi Ahon aikaisen syvän kuilun pohjalta nopeasti Euroopan kärkimaiden joukkoon millä tahansa mittarilla mitattuna. Myös työttömyys jokseenkin puolittui hänen hallitustensa aikana ja työpaikat lisääntyivät voimakkaasta automatisoinnista ja atk:n yhä laajemmasta mukaantulosta huolimatta. Miten onkaan käynyt nyt Lipposen poistuttua hallituksen johdosta? Hyvin tiedämme.
Lipposen ja Kekkosen kiinnostusta ulkopolitiikkaan erottaa yksi merkittävä tekijä: Kekkosella se oli Neuvostoliiton sanelema pakko ja rajoitetut puitteet, mutta Lipposella se on hänen aitoon näkemykseensä perustuva vapaaehtoinen halu vaikuttaa Suomen asemaan maailmassa ilman ulkopuolisia rajoitteita. Ensimmäisenä näkyvänä poliitikkona Lipponen otti esille Kekkosen ajan mädännäisyydet haluten Suomen julkisesti ja lopullisesti irtisanoutuvan alentavasta menneisyydestään, ravistavan suomettuneisuuden taakan harteiltaan. Ihailen hänen rohkeuttaan tehdä se, mikä piti tehdä. Tuosta Lipposen esiintymisestä on alkanut myös vakava Kekkosen uudelleen arviointi historiantutkijoiden keskuudessa (toki jotkut yksittäiset, esim. Hannu Rautkallio, olivat sitä jo ennenkin tehneet ja jotkut, kuten Juhani Suomi, yhä riippuvat Kekkosessa, joka tulee heidät upottamaan).
Ja lopuksi: Lipponen saa suuret sympatiani myös siksi, että keskustan Anneli Jäätteenmäki laittomasti hankkimiensa salaisten paperien tarkoitukselliseen väärintulkintaan perustuvalla törkeän valheellisella kampanjallaan sai keskustalle niukkaakin niukemman vaalivoiton, joka riitti kuitenkin suistamaan Lipposen pois pääministerin paikalta vaiheessa, mikä Suomea odottavien tärkeimpien ulkopoliittisten kuten sisäpoliittistenkin ratkaisujen kannalta oli mitä kriittisin. Ja huonosti on sen jälkeen mennyt. Onneksi sentään Jäätteenmäki sai ansaitsemansa palkkansa ja keskusta tulee saamaan samanlaisen palkan tulevissa eduskuntavaaleissa, siitä olen varma.
---------------------------------------
Tämä nyt oli ehkä hieman yliampuvakin Lipposen ylistys ilmeisesti provosoimaan pyrkivälle kysyjälle.
Oikea, todellinen ja kestävä näkemykseni on, että minulle lähtökohtaisesti ei ole mikään puolue toistaan parempi eikä liioin kukaan poliitikko saa lopullista arvoaan ennenkuin historiassa, jos sielläkään.
Minulla on ihanteita, idealismia, visioita, joiden haluaisin toteutuvan maamme ja kansalaistemme, toissijaisesti myös itseni parhaaksi. Isänmaan asia on tärkein. Ja ensimmäisenä on Suomen turvallisuus, sillä jos sitä ei ole, ei mikään muukaan hyvä voi toteutua. Siksi kannatan Natoon liittymistä. Sitten tulevat kehitys, edistys, taloudelliset tekijät ja muut.
Äänestän ja tuen sitä puoluetta ja niitä henkilöitä, jotka ovat osoittaneet noita minun ihanteitani parhaiten edistävänsä. Viime vuosina se on ollut SDP, paljolti johtajansa Paavo Lipposen ansiosta. Minulla on vahvasti ja perustellusti käsitys, että Paavo Lipposen arvomaailma on hyvin samanlainen kuin omanikin.
Mutta jos SDP Paavo Lipposen jälkeen luisuu pois Paavon arvoista ja siltä linjalta, mille Paavo on sen johdattanut, minun on etsittävä uudet tuettavat. Kyllä ne löytyvät, sillä nuo minun arvostamani arvot ovat suuria ja ikuisia, aina meillä on joku muita suurempi ja kauemmas näkevä mies tai nainen, joka pitää niitä toimintansa johtotähtinä. Kyllä sellainen mies tai nainen pääsee aina missä tahansa kansanvaltaisessa puolueessamme asemaan, jossa hän voi vaikuttaa ja jota kannattaa tukea.
Voi olla, että em. ihanteet nousevat selkeimmin johtotähdiksi jossakin muussa puolueessa kuin SDP:ssa ja että myös niiden arvoiset mitat täyttävä henkilö tulee johtoasemiin siellä. Olisiko se Keskusta? Epäilen, sillä liian paljon on sitä vastaan puhuvaa. Olisiko se kokoomus? Hyvin mahdollista. Vai olisiko se sittenkin edelleen SDP? Luulen, että SDP:ssä Lipposen väistyttyäkin tajutaan, että puolueella ei ole kannatustaan ja vaikutusmahdollisuuksiaan menettämättä varaa eikä syytä muuttaa menestykkääksi osoittautunutta, perinteistä länsimaista sosialidemokraattista linjaansa. Siitä on nyt Paavon jättäydyttyä sivuun hallituksesta liu´uttu hallituskumppanin vaikutuksesta hieman sivuun, ja linjaa pitäisi pian korjata piirun verran oikealle, ennenkuin vanha Sorsan jättämä vääränlainen hapatus alkaa käydä ja pilata taikinan.
Ihanteita omaava idealisti on vapaa, kun hän voi tehdä ratkaisunsa myös poliittisesta suuntautumisestaan omien arvojensa ja oman ajattelunsa pohjalta. Hän ei ole sokeasti sitoutunut johonkin puolueeseen tai oman ajattelun kieltävään dogmaattiseen ideologiaan. Oma ajattelu ei ole sallittua yksinvaltaisissa ideologioissa kommunismissa ja natsismissa. Eivät noiden aatteiden kannattajat sellaiseen juuri kykenisikään. Niissä sanankäyttökin saa tapahtua vain tietyn suppean fraseologian puitteissa. Sekin on helpotus heille heidän taitonsa huomioon ottaen. Miten ihmeessä tuo tuntuu niin hyvin sopivan myös näiden saittien keskustalaisiin!
Jännittäviä olympialais-aikoja vielä kaikille!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Höperö kapiainen kertoo höpöjä.