ja kiduttajat poistuvat Irakista kasvonsa menettäneinä ja täysin nolattuina, kuten kävi Vietnamissakin? Valistuneita arvauksia olkaa hyvät!
Minun vaikkaukseni on, että Irakissa ei ole yhtäkään rauhallista päivää ilman ruumiita kunnes öljyrosvot kätyreineen ovat poistuneet maasta.
Ilman YK:n lupaa tehtyä hyökkäystä vieraaseen maahan voi hyvällä syyllä kutsua valtioterrorismiksi ja Usan joukkkoja vastaa taistelijoita vapaustaistelijoiksi. Näin on marjat, vaikka mitä jankuttaisitte Usa/Israel nuolijat ja muut aivopestyt uskoon alistetut.
Koska Usan terroristit...
37
977
Vastaukset
- joku
eikä öljynrosvousretki tule onnistumaan.
kunhan Irak saa kansan vaitseman eduskunnan ja hallituksen, niin öljy kansallistetaan ensimmäisenä ja USA jää nuolemaan näppejään. - IMPPERIALISMIA
valitettavasti, vielä 2000-luvulla.
Ja impperialistin tarkoituksenahan on varallisuuden ryöstö, ja se on - valitettavasti aluillaan vasta!
Ja hyvässä käynnissä Saudi-Arabiassa.
Näin se nyt vain on, vaikka perseennuolijat ja perässähiihtäjät kuinka asiaa yrittävätkin kaunistella! Vai mitä !- mann
Ihmiskunta on kautta-aikain tehnyt virheitä ja virheistä myös oppinut.
- pkr
NL:n hyökättyä Suomeen 1939 ja 1940 ( molotovin kysellessä ja anellessa hyökkäyslupaa Hitleriltä) marraskuussa.
Nl mmuuten erotettiin kansainliitosta tämän agressiivisen ja suomalaisuuden tuhomisvimmansa vuoksi, kuten kait lukenut pioneerien oppikirjasta tai porvarien opuksestasi. Niin tai näin, mutta Vanhasenkaan Äo-rajat eivät riitä sinun tapaukseesi, meinaan sen Sierra Leonen alittavat.- kirjoittelua
Ei vaikeata arvata kuka oli edellisen kirjoituksen takana. Hitmanin ongelma on se että kyseinen nimimerkki ei malta olla menemättä henkilökohtaisuuksiin kirjoituksissaan ja näin aina paljastaen itsensä. En ole täysin varma onko sadan nikin raja mennyt jo Hitmanin kohdalla ohi mutta lähellä ollaan.
- Hitman
kirjoittelua kirjoitti:

Arvostan pkr:n kirjoituksia korkealle, koska hän osaa nähdä asiat laajemmissa yhteyksissä kuin tämän palstan äärivasemmistolaiset, mutta en todellakaan kirjoittele hänen enkä kenenkään muunkaan nikillä.
Omani riittää minulle enkä edes tajua syytä, miksi sitä pitäisi välillä vaihtaa...
Nimettömän kirjoittajan arvailut sadan nikin rajan ylityksestä taitaakin koskea häntä itseään, kun ei uskalla edes omalla nikillään kirjoittaa... - toimintaa
Hitman kirjoitti:
Arvostan pkr:n kirjoituksia korkealle, koska hän osaa nähdä asiat laajemmissa yhteyksissä kuin tämän palstan äärivasemmistolaiset, mutta en todellakaan kirjoittele hänen enkä kenenkään muunkaan nikillä.
Omani riittää minulle enkä edes tajua syytä, miksi sitä pitäisi välillä vaihtaa...
Nimettömän kirjoittajan arvailut sadan nikin rajan ylityksestä taitaakin koskea häntä itseään, kun ei uskalla edes omalla nikillään kirjoittaa...Nopsaan tulit itsesi avuksi oi sinä Huvittunut/Hitman/pkr.
- pkr
Hitman kirjoitti:
Arvostan pkr:n kirjoituksia korkealle, koska hän osaa nähdä asiat laajemmissa yhteyksissä kuin tämän palstan äärivasemmistolaiset, mutta en todellakaan kirjoittele hänen enkä kenenkään muunkaan nikillä.
Omani riittää minulle enkä edes tajua syytä, miksi sitä pitäisi välillä vaihtaa...
Nimettömän kirjoittajan arvailut sadan nikin rajan ylityksestä taitaakin koskea häntä itseään, kun ei uskalla edes omalla nikillään kirjoittaa...Hauska muuten huomata jälleen tuo sama vuosittain näköjään toistuva epäilys, että sinä olisit minun nikilläni kirjoittava persoona. No, sehän nyt tietenkin harmittaa noita multinikkejä, kun täytyy omiaan aina muutella, mutta eivät he minua ole koskaan edes feikeillään pystyneet häiritsemään.
Luulisin, että jokainen, joka hiemankin on seurannut mielipiteiden, ja muidenkin niihin rinnastettavien ajatusten vaihtoa tällä palstalla, on jo oppinut tunnistamaan minut edes satunnaisesti mielipiteistäni ja kirjoitustyylistäni. Ei siihen enigmaa tarvita sen enempää kuin kait kehitysapuvarojakaan.
Jatkoja vaan Hitman ja hyvää loppu kesää. - Hitman
toimintaa kirjoitti:
Nopsaan tulit itsesi avuksi oi sinä Huvittunut/Hitman/pkr.
Jos pkr on kirjoittanut tekstinsä klo 21.11 ja minä omani 21.39, en pitäisi vastausvauhtia kovinkaan nopeana, mutta ehkä sinä hitaana hämäläisenä pidät 28 minuutin viivettä nopeutena...
Voisit vähitellen uskoa, että rohkeuteni riittää oman nikkini käyttöön, toisin kuin sinulla! - toki!
Hitman kirjoitti:
Jos pkr on kirjoittanut tekstinsä klo 21.11 ja minä omani 21.39, en pitäisi vastausvauhtia kovinkaan nopeana, mutta ehkä sinä hitaana hämäläisenä pidät 28 minuutin viivettä nopeutena...
Voisit vähitellen uskoa, että rohkeuteni riittää oman nikkini käyttöön, toisin kuin sinulla!Uskon kyllä Huvittunut. Vaikka dementia jo vaivaakin alikehittyneitä aivojasi ei kannata taas hermostua. Sorrut aina hermostuessasi alokasmaisiin virheisiin joilla paljastat sekä itsesi että sivupersoonasi. Et kai taas halua tulla nolatuksi jälleen kerran?
- Moikkaja
kirjoittelua kirjoitti:
Ei vaikeata arvata kuka oli edellisen kirjoituksen takana. Hitmanin ongelma on se että kyseinen nimimerkki ei malta olla menemättä henkilökohtaisuuksiin kirjoituksissaan ja näin aina paljastaen itsensä. En ole täysin varma onko sadan nikin raja mennyt jo Hitmanin kohdalla ohi mutta lähellä ollaan.
Tämä tyyppi, joka neuvoo nimimerkkien käyttämisestä, ei itse osaa kirjoittaa nimimerkkiä itselleen puhumattakaan, että saisi kahteen viestiin samaa nikkiä. Niinpä hän onkin hyvä neuvomaan muita siinä asiassa.
- Hitman
toki! kirjoitti:
Uskon kyllä Huvittunut. Vaikka dementia jo vaivaakin alikehittyneitä aivojasi ei kannata taas hermostua. Sorrut aina hermostuessasi alokasmaisiin virheisiin joilla paljastat sekä itsesi että sivupersoonasi. Et kai taas halua tulla nolatuksi jälleen kerran?
Se kirjoittaja, jonka Huvittunut paljasti väärien syytösten esittäjäksi joskus viikkoja sitten???
Vieläkö se asia sinua painaa?
Unohda nyt jo se häpeän kokemus ja katso toivorikkaasti tulevaisuuteen; kyllä se aurinko vielä risukasaankin paistaa! - väpäjää
Hitman kirjoitti:
Se kirjoittaja, jonka Huvittunut paljasti väärien syytösten esittäjäksi joskus viikkoja sitten???
Vieläkö se asia sinua painaa?
Unohda nyt jo se häpeän kokemus ja katso toivorikkaasti tulevaisuuteen; kyllä se aurinko vielä risukasaankin paistaa!Oi Hitman miksi kätesi taas vapisee ja poskiasi punottaa. Et kai taas ole menettämässä hermojasi. Varo ettet taas nolaa itseäsi kuten niin monasti aiemmin? Ethän halua taas tehdä itsestäsi narria uskovainen? Ethän?
- rauhallisesti
väpäjää kirjoitti:
Oi Hitman miksi kätesi taas vapisee ja poskiasi punottaa. Et kai taas ole menettämässä hermojasi. Varo ettet taas nolaa itseäsi kuten niin monasti aiemmin? Ethän halua taas tehdä itsestäsi narria uskovainen? Ethän?
valitse nikki itsellesi vai etkö osaa?
- hermostunut!
rauhallisesti kirjoitti:
valitse nikki itsellesi vai etkö osaa?
Hitman kehoitin jo rauhoittumaan. Kiitos kuitenkin että saimme tutustua jälleen uuteen multipersoonaasi sinä palstamme tuotteliain multinikki.
- kiihdy!
hermostunut! kirjoitti:
Hitman kehoitin jo rauhoittumaan. Kiitos kuitenkin että saimme tutustua jälleen uuteen multipersoonaasi sinä palstamme tuotteliain multinikki.
Eipä onnistunut vieläkään nikin valinta. Yritä uudelleen.
- raukkaa!
kiihdy! kirjoitti:
Eipä onnistunut vieläkään nikin valinta. Yritä uudelleen.
Voi Hitman rukkaa. Maailma lienee kaltoin kohdellut sinua ja siksi purat pahaa oloasi tällä palstalla. Otamme kaikki osaa ja toivomme pikaista paranemista.
- voivoi
raukkaa! kirjoitti:
Voi Hitman rukkaa. Maailma lienee kaltoin kohdellut sinua ja siksi purat pahaa oloasi tällä palstalla. Otamme kaikki osaa ja toivomme pikaista paranemista.
Jospa ensi vuonna saat nikin?
Nimetön kurja parka jaksaa jankata, kun ei ole elämää. - voi
voivoi kirjoitti:
Jospa ensi vuonna saat nikin?
Nimetön kurja parka jaksaa jankata, kun ei ole elämää.Voi sinua parkaa. Rukoilen puolestasi ja pyydän Jumalalta anteeksiantoa puolestasi hukkaan heitetyn elämän vuoksi.
- huuleen!
voi kirjoitti:
Voi sinua parkaa. Rukoilen puolestasi ja pyydän Jumalalta anteeksiantoa puolestasi hukkaan heitetyn elämän vuoksi.
keep smiling. Jatka harjoittelua!
- Hitmanille
huuleen! kirjoitti:
keep smiling. Jatka harjoittelua!
Luepa nyt rauhassa iltarukouksesi ja mene levolle kuten Raamattu sinua on opettanut vähälahjainen ystävämme.
- tunne?
Hitmanille kirjoitti:
Luepa nyt rauhassa iltarukouksesi ja mene levolle kuten Raamattu sinua on opettanut vähälahjainen ystävämme.
osta silmälasit, en ole Hitman. Jatka yrittämistä, kyllä se lopulta onnistuu
- sinua
tunne? kirjoitti:
osta silmälasit, en ole Hitman. Jatka yrittämistä, kyllä se lopulta onnistuu
Hitman todistetusti omaat useita multipersoonia joilla häiriköit muiden palstalle kirjoittajien elämää. Kenties jo ikäihmisenä sinunkin kannattaisi hankia elämä ja kirjoittaa vain yhdellä nikillä. Eikö niin Hitman?
- mann
kaikella sillä järjellä ja olemuksella jonka Jumala on minulle sallinut pysyn uskollisena Synnyinmaalleni
- Hitman
Tyylittömyydestä päätellen aito Iron Mike on saanut ylläpidolta jälleen luvan osallistua keskusteluun, mutta vähän huonoin tuloksin:
Sama yksisilmäisyys kuin ennenkin näyttää ironisti- Mikkoa vaivaavan...
Vastaan kuitenkin suoraan kysymykseen:
USA:n sankarilliset sotilaat, jotka uhraavat terveytensä ja jopa henkensä sen maailman puolustamiseksi, jonka yksilöt saavat vapauden puhua Ironin tapaan läpiä päähänsä joillakin turhanpäiväisillä keskustelupalstoilla, eivät koskaan poistu Irakista kasvonsa menettäneinä tai täysin nolattuina, koska Irak tajuaa yli 20 miljoonan asukkaan enemmistövoimalla, minkä avun USA ja liittouma toi Irakille kaataessaan verisen diktaattorin.
Nyt, kun al-Sadrin joukot alkavat anoa armoa säilyttääkseen henkiriepunsa, alkaa terrorismi vähitellen menettää otettaan Irakin kansan kiusaamiseksi ja vapaa Irak kulkee kohti ansaittua demokratiaansa!
Iloitse siis sinäkin Iron Mike siitä tehokkuudesta, jota USA:n sotilaat osoittivat vallatessaan Najafin kaupungin puolessa vuorokaudessa(!)ja toivo, että älytön terrorismi koko kansan unelmien romuttamiseksi vihdoin päättyy kokonaan Irakissa.- mann
vaikka,avajaiset menossa...v:nko väliä sillä mutta jätitkin vastaamatta kymynykseen eilen.Eli en enään en muotoile,vaan kuinka sinä olisit tehnyt kylmän-sodan aikaan ? olisitko tyytynyt nukkehallintoon.Jätä vaan vastaamatta..
- ennustajamme!
Hitman on muistaakseni viimeisen vuoden aikana tälläkin palstalla julistanut n. 1000 kertaa sotatoimet päättyneeksi Irakissa idolinsa Bush tyhmemmän esimerkin perässä. Olemmeko kenties tekemisissä nimimerkin kanssa joka on kertakaikkiaan vain huono ennustamaan vaiko vain muuten yksinkertainen? Epäilemättä Hitmanin tuhannes ensimmäinen julistus sotatoimien loppumisesta ja USA:n murskavoitosta tulee ennenkuin sotatoimet todella loppuvat.
- mann
ennustajamme! kirjoitti:

vammaisille.Hitman saattaa olla hampaansa menettänyt suomen pystykorva.Siis vanha koira jo tai rollarilla liikkuva vanhus...tai sit jotenkin muuten vaan,epäonnistunut elämässään..
- Hitman
mann kirjoitti:

Miten minä voisin vastata noin hypoteettiseen kysymykseen?
Voitko sinä vastata, olisiko Ruotsin pitänyt valloituksen tapahduttua mennä Saksan puolelle vai Venäjän puolelle?
Siis JOS Ruotsi olisi miehitetty...
Jossitella voi asioilla maailman loppuun asti. - Hitman
ennustajamme! kirjoitti:
Hitman on muistaakseni viimeisen vuoden aikana tälläkin palstalla julistanut n. 1000 kertaa sotatoimet päättyneeksi Irakissa idolinsa Bush tyhmemmän esimerkin perässä. Olemmeko kenties tekemisissä nimimerkin kanssa joka on kertakaikkiaan vain huono ennustamaan vaiko vain muuten yksinkertainen? Epäilemättä Hitmanin tuhannes ensimmäinen julistus sotatoimien loppumisesta ja USA:n murskavoitosta tulee ennenkuin sotatoimet todella loppuvat.
Nyt puhdistetaan rotanpesiä terroristeista...
Kyllä se yksi sodan päättyminen minulle riittää, vaikka palstan antiamerikkalaiset ilmeisesti näkevät haaveunia sotien alkamisista ja jatkumisista ympäri maapallon...
Tekin voisitte keskittyä toivomaan, että Venäjä saisi kymmenen vuotta kestäneen Tshetshenian sotansa oikeasti edes yhden kerran kunnolla päättymään! - aluillaan
Hitman kirjoitti:
Nyt puhdistetaan rotanpesiä terroristeista...
Kyllä se yksi sodan päättyminen minulle riittää, vaikka palstan antiamerikkalaiset ilmeisesti näkevät haaveunia sotien alkamisista ja jatkumisista ympäri maapallon...
Tekin voisitte keskittyä toivomaan, että Venäjä saisi kymmenen vuotta kestäneen Tshetshenian sotansa oikeasti edes yhden kerran kunnolla päättymään!Tunnettuna arabikansojen vihamiehenä, uskovaisena ja Israelin ystävänä luonnollisesti toivot Venäjän voittoa Tsetseeneistä vai mitä?
- Hitman
mann kirjoitti:
vammaisille.Hitman saattaa olla hampaansa menettänyt suomen pystykorva.Siis vanha koira jo tai rollarilla liikkuva vanhus...tai sit jotenkin muuten vaan,epäonnistunut elämässään..
Jos olisin epäonnistunut elämässäni, olisi minusta tullut Iron Miken kaltainen vasemmistolainen ruikuttaja, mutta teidän murheeksenne olenkin ainakin joidenkin mittapuitten mukaan melkoisen hyvin elämässäni menestynyt, mutta jätän kyllä tarkemmat tiedot kertomatta...
Olen siis tyytyväinen elämääni, joka on tuonut minulle mukanaan monenlaisia ilon aiheita, joista olen Jumalalle kiitollinen.
Voit hyvästä syystä nauraa kanssani elämän valoisille puolille! - Hitman
aluillaan kirjoitti:
Tunnettuna arabikansojen vihamiehenä, uskovaisena ja Israelin ystävänä luonnollisesti toivot Venäjän voittoa Tsetseeneistä vai mitä?
En ole yleensä minkään kansan tai rodun vihollinen, mutta terroristeja inhoan heidän julmien tekojensa vuoksi ympäri maailman.
En toivo Venäjän voittoa murskaamastaan Tshetsheniasta, sillä se kansa vasta taistelee itsenäisyytensä saavuttamiseksi, kuten me teimme n.87 vuotta sitten.
USA yrittää säilyttää Irakin kaupunkien infrastruktuurin kuten Israelkin tekee palestiinalaiskaupunkien kohdalla.
Venäjä sen sijaan jättää jälkeensä soraläjiksi tuhottuja kaupunkeja, kuten venäläiset ovat usein muuallakin tehneet... - uskis!
Hitman kirjoitti:
Jos olisin epäonnistunut elämässäni, olisi minusta tullut Iron Miken kaltainen vasemmistolainen ruikuttaja, mutta teidän murheeksenne olenkin ainakin joidenkin mittapuitten mukaan melkoisen hyvin elämässäni menestynyt, mutta jätän kyllä tarkemmat tiedot kertomatta...
Olen siis tyytyväinen elämääni, joka on tuonut minulle mukanaan monenlaisia ilon aiheita, joista olen Jumalalle kiitollinen.
Voit hyvästä syystä nauraa kanssani elämän valoisille puolille!Ei ole epäilystäkään siitä ettetkö olisi epäonnistunut elämässäsi. Jos olisit menestyjä et tuhlaisi aikaasi Suomi24 palstalla 24h vuorokaudessa. Epäilen että olet Shalomin tapaan jokseenkin yksinkertainen uskonnon aivopesemä papparainen jolle päivän ainoa valopilkku Raamatun lukemisen ja rukoilun lomassa on kun pääsee nettiin kertomaan omia dementonuiden aivojen tuottamia harhakuvitelmia maailman menosta.
- linjoilla!
Hitman kirjoitti:
En ole yleensä minkään kansan tai rodun vihollinen, mutta terroristeja inhoan heidän julmien tekojensa vuoksi ympäri maailman.
En toivo Venäjän voittoa murskaamastaan Tshetsheniasta, sillä se kansa vasta taistelee itsenäisyytensä saavuttamiseksi, kuten me teimme n.87 vuotta sitten.
USA yrittää säilyttää Irakin kaupunkien infrastruktuurin kuten Israelkin tekee palestiinalaiskaupunkien kohdalla.
Venäjä sen sijaan jättää jälkeensä soraläjiksi tuhottuja kaupunkeja, kuten venäläiset ovat usein muuallakin tehneet...Minäkään en toivo Israelin voittoa murskaamastaan Palestiinasta, sillä se kansa vasta taistelee itsenäisyytensä saavuttamiseksi, kuten me teimme n.87 vuotta sitten.
- esim
Näytäpä sitten esimerkkiä tuossa nimimerkkiasiassa.
- janku
jäkäti
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243