Armoon liittyviä asioita tai armosta puhuttaessa puhutaan Raamatussa myös ylpeydestä.
Ylpeys on oikein muotisana nykypäivänä. Päivittäin tulee mediassa esiin, kuinka ihmist ovat ylpeitä milloin mistäkin saavutuksestaan tai omistamastaan asiasta.
Sanotaan, että ylpeys käy lankeemuksen edellä. No miksi otan tämän asian esille? Koska ylpeys tunteena yleensäkkin ei ole Jumalasta.
Joku voi olla ylpeä Jeesuksesta. Onko tämä oikein? Mulle tämä asia tuli aikanaan pohdittavaksi ja mietin sitä Pyhän Hengen kanssa. Ylpeys, on se sitten mitä tahansa ylpeyttä, ei ole Jumalasta. Se, että on ylpeä Jeesuksesta, sekään ei ole Jumalasta. Sanoohan Sana, että Herra on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. Herra ei siis anna meille ylpeyden henkeä. Jos joku sanoo olevansa ylpeä, vaikka Jeesuksesta, niin hän on ylpeä. Hänen lihansa siis on ylpeä. Ylpeys kaikenkaikkiaan on lihallinen tunne, se ei ole Jumalasta. Esimerkkejä on ylpeistä Jumalan miehistä, jotka kuitenkin ovat langenneet. Vai kumpi saa armon, ylpeä Jumalan palvelija, vai nöyrä Jumalan palvelija. Ja kumman olet todennut armahtavan sinua, ylpeän Jumalan palvelijan, vai nöyrän Jumalan palvelijan. Kumpi tahtoo viedä sinua lain alle ja kumpi armon alle. Kumpi näistä pitää itseään synnittömänä Jumalan edessä ja kumpi syntisenä . Pistäkääpä merkille ja tutkailkaa.
Ylpeys on oikein muotisana nykypäivänä. Päivittäin tulee mediassa esiin, kuinka ihmist ovat ylpeitä milloin mistäkin saavutuksestaan tai omistamastaan asiasta.
Sanotaan, että ylpeys käy lankeemuksen edellä. No miksi otan tämän asian esille? Koska ylpeys tunteena yleensäkkin ei ole Jumalasta.
Joku voi olla ylpeä Jeesuksesta. Onko tämä oikein? Mulle tämä asia tuli aikanaan pohdittavaksi ja mietin sitä Pyhän Hengen kanssa. Ylpeys, on se sitten mitä tahansa ylpeyttä, ei ole Jumalasta. Se, että on ylpeä Jeesuksesta, sekään ei ole Jumalasta. Sanoohan Sana, että Herra on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. Herra ei siis anna meille ylpeyden henkeä. Jos joku sanoo olevansa ylpeä, vaikka Jeesuksesta, niin hän on ylpeä. Hänen lihansa siis on ylpeä. Ylpeys kaikenkaikkiaan on lihallinen tunne, se ei ole Jumalasta. Esimerkkejä on ylpeistä Jumalan miehistä, jotka kuitenkin ovat langenneet. Vai kumpi saa armon, ylpeä Jumalan palvelija, vai nöyrä Jumalan palvelija. Ja kumman olet todennut armahtavan sinua, ylpeän Jumalan palvelijan, vai nöyrän Jumalan palvelijan. Kumpi tahtoo viedä sinua lain alle ja kumpi armon alle. Kumpi näistä pitää itseään synnittömänä Jumalan edessä ja kumpi syntisenä . Pistäkääpä merkille ja tutkailkaa.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Suomesta on ihmisiltä pitkään puuttunut terve identiteetti, jonka usko Luojaan ja Lunastajaan saa aikaan. Identiteetti, joka ei ajattele itsestään enempää, muttei myöskään vähempää kuin on aiheellista. Suomalainen kuulee edelleen sanassa "nöyryys" viittauksen nöyristelyyn tai ala-arvoisuuteen. Siksi kai on rinnalle tuotu itsetunto ja omanarvontunto, joka sitten keikahtaa ylpeytenä mittarin toiseen päähän. Kuulin tuosta hyvän opetuksen, jossa puhuttiin näistä henkilöllisyys-varkauksista joita Amerikassa oli tapahtunut. Ajattelin, että meille on Suomessa käynyt samoin, kun meiltä on otettu esim. kouluista pois tunnustuksellinen opetus, jossa ihmisen arvo on Jumalan ihmiselle antama arvo. Monen käsitys omasta arvosta on yksinomaan se, minkä ympäristö antaa. Minkälainen arvo on evoluution vahingolla? Se, mitä nykyään pidetään hyvänä tsemppinä, on usein Jumalan edessä ylpeyttä. "Minähän rakennan sortuneen tilalle uuden ja paremman" on lause joka 9/11 jälkeen lausuttiin USAssa, ja samat seuraamukset alkoivat sielläkin vyörymään kun Vanhan Testamentin samassa tilanteessa.
Myös nöyristely on ylpeyttä. Jos Jumala antaa tehtävän, ylpeä voi estellä "ei minusta ole". Silloin on ihminen nostanut itsensä Jumalaa viisaammaksi, eikä se enää olekaan nöyryyttä. Jos Jumala lähettää, Hän myös varustaa.
Ensiksikin. Täytyy oikein kiittää sinua asiallisesta vastauksesta. Ja hyvinkin toit asian esiin juurikin tuon nöyristelyn kohdalla. Nöyryys Jumalan edessä ei ole nöyristelyä, vaan Jumalan kunnioittamista ja nöyryyttä Sanan edessä siten, että ei pidä itseään niin huonona, ettei minusta ole mihinkään, vaan antaa kunnian Herralle, joka vain voi tehdä minun kauttani sen mitä hän tahtoo,riippumatta millainen olen.
Ja nöyryyttä myös Paavalin tapaan, joka oli viisas koulutettu ja tunsi lain viimeistä piirtoa myöten, mutta kuitenkin piti sen roskana Jeesuksen tuntemisen rinnalla ja sai alkaa ikäänkuin alusta uuden viisauden kanssa, joka tulee ylhäältä.
jari-pek-ka: "...kumman olet todennut armahtavan sinua, ylpeän Jumalan palvelijan, vai nöyrän Jumalan palvelijan.
Kumpi tahtoo viedä sinua lain alle ja kumpi armon alle.
Kumpi näistä pitää itseään synnittömänä Jumalan edessä ja kumpi syntisenä .
Pistäkääpä merkille ja tutkailkaa.".
>>>>>>>>>>>>>>>
Ihmisen sydämmentila tulee hyvin esiin Jeesuksen kertomuksessa kahdenlaisesta rukoilijasta.
Rukoilemmeko, kuten fariseus (=synnittömät), vai kuten publikaani (=syntiset)?
Luuk. 18:11
Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
Luuk. 18:13
Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'.
Itseään synnittömänä pitävien on vastenmielistä rukoilla publikaanin rukousta.
He halveksivat meitä "maanmatosia", jotka olemme täysin riippuvaisia Jumalan armosta.
>>>>>>>>>>>>>>
Virsi 318
1.
Jeesus, sä ainoa
heikkojen auttaja,
anteeksiantaja uupumaton!
Pyhyys ja puhtaus,
rakkaus, virvoitus,
totuus ja armahdus sinussa
4.
Ainoa puhtaus,
syntisen uskallus,
tuskassa lohdutus: pyhyytesi.
Vaatteeksi anna se!
Ohjaa ja varjele
jokainen askele, Jeesukseni.
Joo sitä minäkin mietin. Tuossa oli varmaan se nöyrä Jumalan palvelija ja ylpeä Jumalan palvelija. Hyvä kohta.
Jäi vielä mietityttämään tuo ylpeys, ja mietin miksi se niin salakavalasti saa tilaa. Ensinnäkään ei ole oikein opetusta siitä, mitä se tarkoittaa. Se ei ole pelkkää pullistelua niin että moni ei varmasti edes huomaa olevansa ylpeä. Uskon, että se on usein myös suojakuori, jonka takana voi olla piilossa kun ei ole kokemusta Armosta ja hyväksynnästä. Uskossa saa lahjaksi täydellisen rakkauden ja täydellisen armon joka on myös oikeudenmukainen. Kun ymmärtää oman rajallisuuden ja Jumalan suuruuden, niin menestyksestä ja onnistumisesta kiitoksen saa Herra. Silloin täyttää sydämen kiitollisuus ja valtava ilo. Ilo rakkaudesta on suurempi kuin ilo itsestä. Sillä tavalla ylpeys taitaa olla vihollisen korvike ilolle, samoin kun katkeruus on vihastumisen väärennös, ja itsesääli on surun väärennös. Hyvä aloitus Jari-pek-ka!
Kaikenkaikkiaan hyviä pohdintoja teillä. Odotin, että joku puolustaisi ylpeyttä tällä Raamatun kohdalla;
2. Kor. 10:17 Mutta joka kerskaa, hänen kerskauksenaan olkoon Herra.
Mutta niin ei kukaan tehnyt ja eihän kerskaaminen tarkoita ylpistelyä, vaan Jumalalle kunnian antamista. Tuosta vielä, kun sanoit, että ylpeys voi estää tekemästä asioita Jumalalle, kun joku sanoo "ei minusta ole", niin varmasti on näinkin, mutta pelkokin voi estää, arkuus. Itsestäni olen sen huomannut. Rukoilenkin, että Jumala oikein sysäisi minut tilanteisiin, johon arkailen mennä ja näyttäisi, että mitään pelättävää ei ole, koska Jumalan rakkaus on jo vuodatettu Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu. Mutta että se rakkaus täyttäisi niin, että arkuus väistyisi.
Saako kysyä, ootko Porin seudulta?
Täydellinen rakkaus karkoittaa pelon! Joskus sen voi karkoittaa myös uskovien ystävien rakkaus, joka sysää eteenpäin tilanteisiin joihin ei uskaltaisi. Meitä on opetettu pienestä pitäen, ettei saa itse tuoda itseään esille, joten voi olla kovinkin vaikeaa tuppautua siunaamaan, tai tuomaan Sanaa, vaikka kuinka kokisi kehoitusta. Siinä on uskovien yhteys tärkeää. Kun olen itse saanut maistaa, mitä on tulla rohkaistuksi, pidän huolen että kehoitan ja rohkaisen myös muita. Jos koen että jollakin on Sana, kerron että koen näin, ja kysyn, onko hänellä sydämellään Sananpaikka. Tai joskus olen kokenut että jonkun tietyn pitäisi käydä rukoilemassa jonkun toisen puolesta, tai muuta vastaavaa, käyn sanomassa mitä koen, ja yleensä on niin että ihminen on juuri taistellut että voiko sitä nyt ja onko se Herrasta. Näin minä alkutaipaleella opin tunnistamaan Pyhän Hengen kehoituksen, kun siihen tuli vahvistus joltakin toiselta. Nyt en enää useinkaan tarvitse sysäystä, vaan osaan jo luottaa että voin tehdä sen mihin koen kehoitusta. Hyvin pienenä menen, mutta menen silti.
Ja saa kysyä, Savossa on maallinen maja:)
Ok "pyhältä maalta" siis. Joskus on tullut ajeltua siellä päin, viimeksi Leppävirralla. Ajattelin vaan, kun tuolla sun nimimerkillä on linkki Poriin.
Nää vastaukset tulee nyt vähän harvakseltaan. Tulin juuri saunasta. On sekin muuten hyvä paikka rukoilla, vaikka en mä sitä minään kammiona pidä, eikä Jumala kammiota siten esille tuokkaan, että se olisi joku tila, huone, johon ihminen sulkeutuu. Kai mä vaan olen jotenkin mukavuudenhaluinen. On sitten vaimon kanssa saunottu useimmin, niin kuin tänäänkin. Jumalan johdatusta ja kehoitusta rukoilen joka päivä.
Aina se johdatus ei mene niin, että tulee kehoitus. Jumala kun johdattaa tälläisiäkin ressukoita, kuin minä. Kerran esim niin, että tietokoneesta poksahti virtalähde. Jostain syystä lähdin lähes heti hakemaan uutta, tai kierrätyksestä ejää tilalle. No sellainen löytyi, mutta sitten mulle tuli mieleen, että haen tuosta marketista samalla öljyä, vaikka en sitä edes tarvinnut silloin, mutta joku vaan oli, että hae sieltä ja menin. Siellä sitten, kun menin hyllylle päin, niin törmäsin erääseen ystävään, joka haki lapsilleen kenkiä ja tietysti ruokaa. Ajoitus oli sekunnilleen. Jos olisin vähänkin myöhemmin, niin en olisi nähnyt häntä. Sen perheen isän pikavipit oli vieneet talouden siihen malliin, että äidillä oli korissaan vain lenkkimakkaraa kotiinvietäväksi. Niin halpoja kenkiä ei ollut, että rahat olisi riittäneet kenkiin ja ruokaan.
Niinkuin toit esiin, on hyvä, että saamme rohkaisua yhdessä seurakuntana, että sen saman voiman ja rohkeuden kanssa voisimme mennä arkeen ja siellä viedä evankeliumia eteenpäin.
Se ei aina ole sitä, että heti aletaan saarnaamaan, vaan se voi olla jonkun ihmisen kohdalla pitkällinen prosessi. Ensin rakennetaan luottamusta tähän ihmiseen ja kun se on kunnossa, niin yllättävästi aloite tuleekin monesti sieltä toiselta puolen. Ja sanoohan Sana, että älkää häiritkö rakkautta, ennenkuin se itse haluaa.
Minusta seurakunnassa toimitaankin selkeämmin armolahjoissa, kun taas arjessa olen kokenut johdatuksen enimmäkseen käytännön johdatuksena, tai erilaisina ideoina. Joku aika sitten koin että lähtisin jonkun kanssa kahville, mutta en tiennyt kenen kanssa, ja ajattelin lähteä kahvilaan katsomaan jos siellä on jo valmiiksi joku?!:) ei ollut, mutta kun menin viereiseen kauppaan, tuulikaapissa oli vanha puolituttu joka tarvitsi kassinkantoapua ja kahviseuraa. Enkä kokenut mitään todistamisen tarvetta, koin että tälle ihmiselle oli tärkeää sillä hetkellä kokea olevansa tärkeä. Kun kokee välittämistä ihan oman itsensä takia, on helpompi ottaa vastaan sekin että Jumala välittää. Kaikki ajallaan. Parasta johdatuksessa onkin, ettei tarvitse olla missään erikoisessa hengellisyyden mielentilassa että Jumala johdattaisi. Omiaan hän johdattaa kaiken aikaa, ja minusta tuntuu, että johdattaa uskosta vielä osattomiakin, olihan tuo puolituttukin johdatettu siihen tuulikaappiin. On hyvä muistaa, että kaikkia ihmisiä Isä rakastaa samalla ylenpalttisella rakkaudella. Ehkä me vain emme niin helposti pyyhkäise johdatuksen ääntä sivuun.
Tässäkin on syytä uskovilla olla tarkkana, etteivät luule, että olisivat uskovina jotenkin parempia kuin ne jotka ovat vielä matkalla. Moni minun jälkeeni uskoontullut on suuresti hämmästyttänyt minut sillä muutoksella minkä Herra on heissä aikaansaanut. Sen nähdessään muistaa, että omakin vaellus on armosta.
Joo se on ihmeellistä tuo Jumalan johdatus ja ajoitus, niin kuin sunkin esimerkissä. Ja Jumala haluaa, että me olemme juuri tuollaisia, jotka tahdomme palvella. Sehän se on Jumalan palvelua, kun palvelee kanssaihmisiä rakkaudessa ja pitää suhteita yllä kaikkiin niihin vanhoihin kavereihinkin siltä ajalta, kun ei ollut vielä uskossa. Niitä suhteita ja muitakin ystävyyssuhteita on hyvä ylläpitää ja luoda uskomattomiin ihmisiin. Niistä tulee kullanarvoisia silloin, kun Jumalan kaipuu heissä herää.
Armolahjoista sanoisin, että on hyvä, että ne toimivat seurakunnassa, jotta seurakunta rakentuu, mutta minä tahdon, että ne toimivat myös arjessa, koska ne on nimenomaan työvälineitä, joiden avulla ihmiset voi saada kongreettisen kosketuksen Jumalalta.
Profetoimisen lahja, tiedon sanat ym on niitä, joiden avulla voi saada kosketuksen Jumalalta niin, että toinen tosissaan kiinnostuu. Ja kaikki armolahjat on työvälineitä Herran työssä.
Ja seurakunnan rakentaminen ei rajoitu seurakunnan seinien sisälle ja seurakuntalaisiin, vaan seurakunnan rakentaminen on myös kalastamista ja niin seurakunnan rakentamista. Ja kerran se tulee rakennetuksi ja viimeinenkin pakana tulee sisälle ja Kristuksen ruumis tulee valmiiksi ja Herra palaa takaisin.
Ja niin kuin sanoit, aina ei tarvi todistaa, sanoilla. Sen aika tulee silloin, kun se on oikea. Kuitenkin, kun palvelee Jumalaa rakkaudessa, niin väkisinkin tulee todistettua, sanoitta.
Mulle on Jumala antanut yhden ihmisen, jota johdattaa Jumalan tykö.
Hän antoi heti kerralla niin kovan luun, että se on tehnyt minut hyvin hyvin pieneksi. Täytyy sanoa, että ihmisenä mä olen nostanut kädet pystyyn. Mutta mä kiitän siitä Herraa, koska silloin mun täytyy turvautua vain häneen ja odottaa vain häneltä. Ja se on vapauttavaa. Mun ei tarvi, kuin siunata ja odottaa, mitä Herra tekee. Ja hän on puhunut hänellekkin, tiedän sen, mutta kalliosta lohkaistua sydäntä ei äkkiä pehmitetä, tiedän omasta kokemuksesta.
asiallisen hyvä aloitus tällä palstalla! Ihmettelen vain, ettei vastaajia ole enempää..
Niin, ei tää mikään mun ketjuni ole, että voi ihan kommentoida kaikki jotka haluaa. Kyllä täällä hyviä keskustelijoita on, niin kuin esim Tapio522.
Hänen kohdallaan ei koskaan tarvi pelätä, mitä sieltä tulee. Tapio on asiallinen ja hyvä keskustelia. Ja myös tämä HarvestTime. Heti ensimmäisten viestien perusteella voin näin sanoa. On täällä muitakin, enkä mä ketään arvostele. No ehkä vika on mussa itsessä. En aina vastaa kaikkiin viesteihin, mutta mulla on siihen syy. Ajattelen, että ihan kaikkeen ei kannata vastata, koska se useimmiten provosoi ja ruokkii tietynlaista henkeä. Mutta jos lähtökohta on asiallinen, niin yleensä vastaan.
mutta ihmettelen vain sitä, että tähän ketjuun ei näy ottavan osaa monetkaan, jotka tällä palstalla muutoin kirjoittavat..Samaa mieltä olen kanssasi siitä, että Tapio522 on hyvä keskustelija, mutta myöskin tekee hyviä aloituksia palstalla ja on hienoa, että vaikka onkin luterilainen - niin on enemmän uskovainen - niinkuin meidän jokaisen tulisi olla, että meitä ei lokeroitaisi mihinkään kirkkokuntaan ja että meidän suhde Jeesukseen on omakohtaista ja saa aikaan sen yhteyden, joka meillä Jeesukseen uskovilla tulisi olla. Tapion kirjoitukset ovat siunaavia, samoinkuin sinunkin, niin, että jatkakaa vain enemmän kirjoittelua täällä!
Tuollaisessa tapauksessa on tiedon ja viisauden sanat aivan mahtava juttu! Kesken jutustelun saattaa "sanoa" jonkun ihan yllättävän asian, jota itsekin hämmästyy. Joskus mietin näitä mielessäni kun eräs sanoi ohimennen tiedon sanat puolestaan minulle: tiedon sana murtaa mielen linnakkeet. Ja niinhän siinä juuri tapahtuu, meillä on mielen linnakkeita jotka estää ajattelemasta oikein tai selkeästi. Tiedon ja viisauden sanat hajoittavat juuri nuo järjen päätelmät! Siinä Jumalan Henki koskettaa ihmisen henkeä, ja jotain muuttuu. Rakkaus lienee kuitenkin suurin "ase". Se on samalla lempeä ja luja miekka. Me rakastamme koska Jumalakin rakastaa.
Kyllä, sä toit sen suurimman armolahjan, joka on se suurin ja sen pohjalle rakentuu kaikki, rakkaus.
Rakkaus taitaa olla kaikessa se ydin. Niin armossa kuin kehotuksessakin. Maailma tarjoaa kaikenlaisia mittareita. Rakkaus on aina luotettava!
Niimpä, ja nimenomaan Jumalan agape rakkaus on se luotettava, joka kantaa yli vaikeuksienkin. Siksi avioliittoonkin menevien pitäisi sitoutua Jumalan kanssa rakastamaan puolisoaan, koska inhimillinen rakkaus ei välttämättä kestä.
Siksi tuntuu niin hassulta, kun häissä usein ainakin ennemmin käytettiin 1. Korinttolaiskirje 13 lukua. Eihän inhimillinen rakkaus ole tuollainen. Jos sitä oikein ajatuksen kanssa lukee, niin huomaa, että agape on kyseessä. Tuohon pystyy vain Jumalan rakkaus.
Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus ei muista kärsineensä pahaa. Pystyykö ihminen tähän?
Niimpä. Tuo rakastaminen on jo eri asia kuin rakastuminen. Perusihminen rakastuu helposti ja siihen ei tarvitse mitään kasvamista tai kehitystä, koska rakastuminen on tunnetila ihmisessä.
Taas rakastaminen perusihmiselle tuottaa jo vaikeuksia ja todellisesti rakastaminen vaatii jo kasvamista,- koska rakastaminen ei ole tunnetila,- vaan tahtotilaan liityvä alue.
Rakastamisessa,- sen toteuttamisessa ihminen joutuu luopumaan omastaan mm ajankäyttöön ja muihin liittyviin asioihin. Taas rakastumisessa ei tarvitse luopua omastaan,- vaan mieluimmn ihminen saa toiselta ollessaan rakastumisen tilassa. Ainakin, jos rakastumisen tila on molemminpuolinen.
Niin, viittasit avioliittoon ja sen solmimisen hetkeen. Tuossa solmimishetkessä ihmiset ovat rakastuneita ja toisen rakastaminen on vielä hakusessa ja itsekkään ei tiedä asian laitaa.
Ongelma on siinä, miten rakastaminen on tahtotilaan liittyvä alue ja erityisesti näkyy vastuun ottamisen alueella eli onko kykenevä ottamaan arjenhyörinnästä vastuun.Tuohon asiaan vaikuttaa mm menneisyys/lapsuus. On monia tutkimukia, miten lapset, joiden vanhemmat ovat eronneet, niin lapsilla/kin on vaikeuksia solmia pitkäkestoisia suhteita/avioliittoa.
Eli ihmisen haluamiseen/tahtomiseen eri asioissa, vaikuttaa repullinen, jos kaksikin muut asiat ja siksi ihminen tarvitsee todellisen käsikirjoituksen, miten selvittää ja yleensä elää menneisyyden vaikutteiden kanssa/kasvaa niistä pois.
VANHA KÄSKY: RAKASTAKAAMME TOISIAMME
2.Joh 4-6
--
4 Minua on suuresti ilahuttanut, että olen lastesi joukossa havainnut olevan niitä, jotka totuudessa vaeltavat sen käskyn mukaan, jonka me olemme saaneet Isältä.
5 Ja nyt, rouva, minulla on sinulle pyyntö, ei niinkuin kirjoittaisin sinulle uuden käskyn, vaan minä kirjoitan sen, joka meillä alusta asti on ollut: että meidän tulee rakastaa toinen toistamme.
6 Ja tämä on rakkaus, että me vaellamme hänen käskyjensä mukaan. Tämä on käsky, että teidän, niinkuin olette alusta kuulleet, tulee siinä vaeltaa.
--
Johanneksella on mielessään kaksi asiaa.
Toinen koskee uskovien keskinäisiä välejä (4-6), toinen taas suhtautumista ulkopuolisiin villitsijöihin(7-11).
Johannes antaa kiitoksen ja tunnustuksen sanoja niille, jotka totuudessa vaeltavat (4).
Totuus tässä tarkoittaa oikeaa oppia.
Meidänkin on hyvä antaa tunnustusta siellä, missä vain voidaan. Me ihmiset tarvitsemme oikeaan aikaan annettuja rohkaisun sanoja.
Johannes esittää nyt pyynnön: ”... meidän tulee rakastaa toinen toistamme”. Tämä rakkaus ilmenee eri elämän tilanteissa todellisina tekoina (5,6).
Sen tähden Johannes puhuukin rakkauden käskyssä vaeltamisesta.
Hyvä selvennys. Rakastaminen ja rakastumisen tunne on kaksi eri asiaa ja niin kuin sanoit, rakastaminen on tahtotila.
Hyvä kohta.
Vanha käsky, mutta tuore. Kun vaeltaa Jumalan käskyjen mukaan, niin kyllä se ihmisestä kiltin ja rakastavan tekee. Mutta lain alla oleva on eri juttu. Riippuu siitä keneltä se voima käskyjen pitämiseen tulee, itseltä vai Jumalalta. Lopputulos riippuu paljon siitä.
"Rakastakaa toisianne". Jeesus antoi esimerkin palvelevasta uhrautuvasta rakkaudesta. Jopa kuolemaan saakka. On varmasti isiä ja äitejä, uskomattomiakin, jotka ovat uhranneet itsensä lastensa edestä, siis pakkotilanteessa, jotta lapsi saisi elää. Tai ehkä hyvän ystävänsä edestä. Tälläisiä tapauksia voi olla, niin kuin joku toisessa ketjussa sanoi jotenkin, että ei siihen Jumalaa tarvita. Mutta entä sitten, kun pitäisi antaa henkensä vaikka jonkun sellaisen puolesta, joita yleensä pidetään vähäarvoisina, tai joskus jopa saastana. Vaikka jonkun rappioalkoholistin tai narkomaanin, jonkun ihmisraunion tai murhaajan ym ym. Vieläkö riittäisi rakkautta?
Jeesus kuoli kaikkien tälläistenkin puolesta, koko maailman.
Jeesus antoi niin rajun esimerkin rakkaudesta meille, että se tekee meidät hyvin pieneksi, armon kerjäläisiksi. Siksi, Jumalan armosta minä olen se, mikä olen.
Ylpeyskin on joskus piilotettu näennäisnöyryyteen, niinkuin Jumalan antama vanhurskauskin yritetään peittää ihmistekoihin.
Rakkaus on tosiaan tahtotila. Onneksi Jumala tahtoo rakastaa meitä joka päivä täydellisellä rakkaudella! Eilen oli sellainen vähän alavireinen päivä, ja tuntui että olisi kai parempi pysyä poissa ihmisten ilmoilta, ettei tule sanottua mitään kipakkaa tai nurjaa. Kuitenkin löysin itseni täysin yllättävästä Jumalan valmistamasta tilanteesta, jossa sain olla lohtuna ja tukena. Se miltä meistä tuntuu, ei kerro Jumalan tunteista. Hän on joka päivä yhtä lähellä, joka päivä yhtä uskollinen, joka päivä yhtä armollinen. Joskus ne hyvät päivät saattavat mennä pieleen, kun emme tule valvoneeksi askeleitamme. Jumala tietää keitä me päivän mittaan kohtaamme, ja millaisella mielellä heidät on hyvä kohdata.
Jumalan rakkaus on täydellinen hyvinä ja huonoina päivinä. Kaikenlaisina päivinä Hän on Herra joka paljastaa jotain uutta itsestään!