Enkelitä onko heitä

evamaijaes59

Kuka uskoo oikeasti enkeleihin. Olisi kiva kuulla IHAn henkilökohtaisia kokemuksia.

19

243

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tempdude

      Varhain tänään aamulla koin enkelin läsnäolon noustessani sängystä. Se on tunne että itsessä on jotakin mikä ei ole ihminen ja silti on hyvin älyllinen olento. Enkeli kokee todellisuutta toisella tavoin kuin ihminen. Enkeli tuntee ihmiselle vieraita tuntemuksia joita ihminen ei ymmärrä.Kun lähdin sängystäni liikkeelle, jonkin ajan kuluttua enkeli lähti minusta. Näin sen selkeästi. Se oli melko lailla minun kokoinen, ja siinä oli fyysisen näköinen henkiruumis, joka hehkui valoa. Se näkyi minulle hetken ajan, sitten se katosi. Näky ei ollut pelkkä väläys, vaan pystyn palauttamaan kuvan mieleeni selkeästi. Enkelien läsnäolo on tullut viimeisten kahden vuoden aikana minulle tutummaksi. Kyllä minä uskon kokemaani.

      • Tarja M

        Sinulla on stressiperäinen psykoosi.

    • totuus kirvelee

      En usko enkeleihin.

      En usko myöskään hammaspeikkoihin, joulupukkiin, maahisiin, ihmissusiin tai noitiin.

      Uskon kuitenkin hyvin moniin luollisiin asioihin. Monet niistä ovat paljon ihmeellisempiä kuin ihmisen luomat sadut.

      Lisäksi on asioita, joista en osaa sanoa uskonko vai enko. Näihin kuuluu esimerkiksi pohdinta siitä, tuleeko ihmiskunta koskaan pääsemään eroon taikauskoista ja harhaluuloisista kuvitelmista kuten uskonnot ja enkelisadut.

    • Merttu ja kette

      Enkeli on nähtävissä joka päivä ylen kanavalla ja myös maikkarilla. Tarkoitan näitä ihania meterologityttöjä. En nyt viitsi nimiä sanoa, mutta toisen etunimi alkaa k:lla ja toisen M:llä

    • Kukka89

      Minä asuin lapsena vuoden verran Espanjassa, olin silloin n. 5-vuotias. Asuimme alueella, jolla sattuu paljon ukkosmyrskyjä ja etelässä kun oltiin, olivat aika rajuja.

      Yhdellä kerralla sitten tuli niin kova ukkosmyrsky ettei tottakaan. Asuimme kerrostalon kattohuoneistossa jossa oli leveä lasinen parvekeseinä - muistan vieläkin miten katselin ikkunan läpi salamoita, joita tuli toinen toisensa perään. Ukkonen oli ihan päällä. Ei satanut, mistä johtuen ihan lähelläkin syttyi useampia taloja tuleen. Ihmisiä loukkaantui. (Tämän kuulin vasta vanhempana.) No, pieni kun olin, en osannut oikein pelätä, mutta muistan, että äitini ja isäni kyllä olivat todella peloissaan. He olivat kristittyjä ja rukoilivat kovasti, ettei mitään kävisi, pyysivät minuakin rukoilemaan.

      Rukoilin siinä sitten puolihuolimattomasti tyyliin "jumala auta ettei mitään satu ja suojele meitä". Parin minuutin päästä nostin katseen taivaalle ja kyllä vaan, näin läheisten kerrostalojen välissä taivaalla ison valkoisen enkelin, joka seisoi kädet levitettyinä ilmassa. Olin ihan hoomoilasena ja huusin äidille, että "äiti, äiti, kato, tuolla taivaalla on enkeli!!". Äiti tuli paikalle ja sanoi ällistyneenä, että "no niinpäs onkin!".

      En nähnyt enkelin kasvoja, mutta ääriviivat näin. Lisäksi enkeli oli valtavan iso, kooltaan siinä kerrostalojen korkuinen, mutta näytti korkeammalta kun seisoi ilmassa. Ja hänestä hehkui kirkasta valkoista valoa. Mahtava kokemus, joka jatkoi ehkä kaksikymmentä minuuttia. Ihan huikeeta, muistan sen vielä tänäkin päivänä.

      Ei muuten sattunut kenellekään talolaiselle mitään, vaikka naapuritalosta vietiin useampi henkilö sairaalaan ja lähikadulla paloi lähes maan tasalle talo.

      • Kirjallisuus

        Hieno tapaus. Näkymättömistä auttajista / enkeleistä on kirjoitettu kokemuskirjojakin. Mm. Näkymättömiä auttajia. Toisinaan näkymättömät auttajat tulevat näkyviksi.

    • totuus kirvelee

      Hiton paljon useammin on kuitenkin kyse siitä, että 5-vuotias näkee harhoja.

      • Kukka89

        Usein ovat kuitanneet sen joo sillä, että "5-vuotias nyt voi nähdä vaikka joulupukin jos haluaa".

        Jos olisit ollut siinä minun kengissäni, olisit tiennyt tasan tarkkaan, ettei se ollut mikään harha :) Iällä ei ollut sen kanssa mitään tekemistä. Äitini sanoi nähneensä tuon enkelin myös. Vertailimme myöhemmin näkemäämme ja voin sanoa täydellä varmuudella puolustuksekseni, että saman enkelin näimme.

        Eli siinä se kirvelevä totuus :D

    • totuus kirvelee

      Sinun subjektiivisilla havainnoilla ei ole pisaraakaan todistusarvoa.

      Tiesitkö, että jos sinun hallusinaatiosi olisi totta, joutuisimme kirjoittamaan KAIKKI fysiikan lait uusiksi?

      Eli vastakkain olisi sinun n.20v vuotta vanhat muistikuvat uskonnillisesta lapsuudestasi ja toisaalta koko tieteellinen metodi ja sen parissa työskentelevät ja vuosien saatossa työskennelleet tutkijat.

      Arvaa kumpaa uskon?

      • Kukka89

        Arvaa kumpaa minä uskon, omia silmiäni vai tieteilijöitä, jotka eivät nähneet sitä mitä minä ja äitini näimme...?

        Mitä tulee fysiikan lakeihin, käsittääkseni ne pätevät tässä todellisuudessa tai ulottuvuudessa tai miten sitä nyt pitääkään nimittää. Henkimaailma on sitten erikseen. Eli ei tarvitsisi mitään rukata, vai tiedätkö tämänkin paremmin?

        Usko nyt huviksesi, ettet voi minun puolestani päättää, näinkö enkeliä vai en :D

      • Liity London

        Oletko muuten seurannut viime vuosien meta- ja kvanttifysiikan julkaisuja? ;)

        Johan se on todistettu, että tyhjiötä ei oikeastaan ole olemassa, vaan eetterissä on hiukkasia ja niiden alkuasteita paljon, paljon enemmän, kuin tähän asti fysiikka on antanut olettaa. Ja esim. rinnakkaistodellisuudet on todistettu tieteellisesti, äijät (2kpl) olivat ehdolla Nobelisteiksi viime (?) vuonna, en muista saivatko.
        Eli, minä kyllä katson pikemminkin niin, että ennekuin joku todella osoittaa, että MITÄÄN näkymätöntä ei ole olemassa, mitä tahansa voi olla. Ja näkymättömistä voimista puheenollen, kuinka moni näkee sähkön tai äänen...... ;)

      • Kosminen eetteri
        Liity London kirjoitti:

        Higgsin kenttähän on vanhan maailmaneetterin uudelleenlämmittely.

        Maailmaneetteri antaa entisten salaoppien, nykyisten julkioppien, mukaan hiukkasille perustan missä olla. Samoin tekee Higgsin kenttä. Maailman- eli kosminen eetteri on eri asia kuin eetteritaso, joka on puolestaan hyvin fyysistä ja vain vähän hienoimpia tunnettuja kaasuja hienompaa.

        Lyhyesti: Kosminen eetteri = Higgsin kenttä

    • Shoppaile Heti

      Montakin kokemusta on siitä, että kun on itse henkisesti ihan loppu (hyvin vaikea, raskas ja vaarallinen elämäntilanne) ja apua rukoilee, tulee kädet olkapäille ja lämmin ihana tunne leviää koko kroppaan. Ihmisiä ei kuitenkaan huoneessa ole.....

      Erään kerran eräs ihminen hyökkäsi kohti minua, hyvin aggressiivisesti, ehdin nähdä, tai pikemminkin aistia kultavalkoisen välähdyksen välissämme ja samantien sama lämmin ja turvallinen olo levisi koko kroppaan.

      En minä usko enkeleihin. Minä tiedän, että heitä on. :)

    • totuus kirvelee

      Kukka89: Uskon, että sinä uskot nähneesi enkelin. Uskon että äitisikin saattoi kuvitella samaa.

      Olen kuitenkin varma, että olette molemmat erehtyneet.

      Miinkäänlaisista henkimaailmoista ei ole pisaraakaan todisteita. On vain höpinää ihmisiltä, jotka ottavat tunteiden vallassa kokemansa uskonnolliset harhanäkynsä liian vakavasti.

      Nimimerkki "Liity London" tuo sinun kirjoituksesi haiskahtaa pahasti ns. kvattimystiikalta. Se, miten viimeaikaiset teoreettisen fysiikan ja toisaalta kosmologian löydökset osittain määrittelevät uudelleen käsitteen "ei mitään", ei todellisuudessa omaa minkäänlaista vihjettä siitä, että sinun suosikki satuolentosi piileskelisi juuri tuon teorian tuolla puolen. Näkemyksesi kumpuaa ns. aukkojen jumala -ajattelusta.

      Nimimerkki "Shoppaile Heti" jos tuollaiset harha-aistimukset jatkuvat, suosittelen ottamaan yhteyttä terveydenhuoltoon.

      • Usko mitä uskot, minä uskon että he näkivät enkelin.

    • opetuslapsi1

      Näin enkelin 80-luvun alussa. Olin käynyt nukkumaan ja olin levoton, käänsin ja väänsin. Sitten makuuhuoneen oviaukkoon ilmestyi kirkas valo, joka täytti koko ovi aukon. Hätkähdin, mutta ääni sanoi:
      - "Älä peljästy, minä tulin siunaamaan teidät."
      Rauhotuin aivan heti ja sitten nukahdin ja nukuin todella hyvin, levottomuus oli poissa. Isäni tuli parikuukautta myöhemmin uskoon ja häneltä jäi pois alkoholi, joka oli ongelma. Sanotaan että tällainen siunaus on sinaus koko suvulle ja tiedän että silloin tuli muitakin suvussani uskoon. Itse olen uskonut jo 6 vuotiaasta.
      Uskoo ken tahtoo, minulle tämä on täyttä totta, mutta pitää muistaa että on hyviä ja pahoja (langenneet) enkeleitä. Itse aina jostain syystä ajattelin että enkeli oli Gabriel.

      • makke20

        Veljeni oli auto-onnettomuudessa neljä vuotta sitten. Bussi ajoi auton takapuskuriin. Veljeni istui takapenkillä, auto oli paikoillaan liikennevaloissa. Hän ja kuljettaja olivat juuri lähteneet liikkeelle eikä veljelläni ollut turvavyötä kiinni.

        Auton takaosa meni muusiksi. Kuljettaja oli vyöstä huolimatta tärähtänyt reippaasti eteenpäin. Velipojalla ei vyötä ollut, mutta sanoi, että tunsi käsivarret ympärillään eikä iskeytynyt mihinkään paikaltaan. Tulin itse onnettomuuspaikalle n. kymmenen minuuttia jälkeenpäin ja näin auton, josta oli perä aivan tohjona. Linja-auton matkustajista ne, joilla ei ollut turvavyötä, joutuivat sairaalaan.

        Aika jännä, uskon kyllä. Ei tosin ole omakohtainen kokemus, mutta tunnen veljeni, eipä tuo valehtelisi.

      • CittiCatti
        makke20 kirjoitti:

        Totuus kirvelee: olet selvästikin ateisti. Miksi käyt sitten täällä uskonto-sivuilla? Koska sinusta on hauska mollata ihmisiä heidän uskomuksistaan, ja väität niitä "saduiksi". Sitten vielä viittaat meihin uskovaisiin "psyykkisinä potilaina" tai ainakin annat hyvin ikävään sävyyn ymmärtää meidän olevan ns. hulluja tai muuten vähän "vammaisia", ja mukaasi tarvitsemme psyykkistä hoitoa "alan ammattilaisilta". Sanonpa vain, että vaikutat aivan järkyttävältä ihmiseltä, sillä et tunnu lainkaan sietävän mitään puhetta uskonnosta. Miksi sitten käyt täällä käännyttämässä ihmisiä HYVIN ikävästi pois heille tärkeästä aiheesta?! Se on todella loukkaavaa, ja tavallaan se on myös rasismia, sillä et siedä erilaisuutta ympärilläsi siis tässä tapauksessa uskomuksia ja enkeleitä. Pysy siis poissa uskontoalueelta, jos et osaa hyväksyä toisten mielipiteitä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      295
      6707
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2059
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1797
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1267
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1170
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1146
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      53
      1047
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1031
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      972
    Aihe