Virpi Kätkä vieraana Korkojen kera-ohjelmassa perstaina

1083403
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 108

Vanhimmat

Onko myös Henna PELTONEN mukana?

Äänestä

Hyvin näyttää naiselle julkisuus kelpaavan. Eihän rassukalla nykyisin muuta näyttöä taida ollakaan kuin näitten vanhojen juttujen vuotaminen.

Onneksi Tauski fiksuna ei ole yhtynyt exiensä loanheittoon.

Äänestä
  • Kyllä Virpi on ollut julkkis ennen Taukkiin sekaantumistaan. Eipä tuollainen julkisuus, mitä Taukin rinnalla on tullut ole kovin hääppöistä. Vaikea on varmasti myöntää että on ollut niin heikoilla, että on erehtynyt noin narsistiseen juoppoon kuin Taukki.

    Vaikeapa Taukin on lokaa heitelläkään sieltä vastaajan roolista käsin, kun on hakannut lastaan, anoppiaan ja kahta muijaansa ja dokumentit on nähty. Hän itse on mutakuoppansa kaivanut.

    Onko sinusta Taukki fiksu? Mulukkuaan kännipäissään näyttelevä whitetrash b-luokan laulaja-alkkis? Mitä fiksua siinä? Tai mitä fiksua yleensä missään sen touhuissa?

    Äänestä

  • Kysyn vaan kirjoitti:

    Kyllä Virpi on ollut julkkis ennen Taukkiin sekaantumistaan. Eipä tuollainen julkisuus, mitä Taukin rinnalla on tullut ole kovin hääppöistä. Vaikea on varmasti myöntää että on ollut niin heikoilla, että on erehtynyt noin narsistiseen juoppoon kuin Taukki.

    Vaikeapa Taukin on lokaa heitelläkään sieltä vastaajan roolista käsin, kun on hakannut lastaan, anoppiaan ja kahta muijaansa ja dokumentit on nähty. Hän itse on mutakuoppansa kaivanut.

    Onko sinusta Taukki fiksu? Mulukkuaan kännipäissään näyttelevä whitetrash b-luokan laulaja-alkkis? Mitä fiksua siinä? Tai mitä fiksua yleensä missään sen touhuissa?

    Virpi on joskus ollut julkkis. Nyt hämärään vajonnut entinen julkkis, jolle tämä kohu saattaa antaa edes jonkinasteista mielenkiintoa. Pääsihän nytkin televisioon, kun ensin törkymedioissaan asioistaan tilitti. :)

    On Tauski tehnyt mitä tahansa, niin osoittaahan se nyt joka tapauksessa fiksuutta, ettei lähde katkerien vaimojensa kanssa medioissa kinastelemaan.

    Äänestä

  • Tauskiko fiksu? Toi oli päivän paras! HAH HAH!!

    Äänestä

  • Media... kirjoitti:

    Virpi on joskus ollut julkkis. Nyt hämärään vajonnut entinen julkkis, jolle tämä kohu saattaa antaa edes jonkinasteista mielenkiintoa. Pääsihän nytkin televisioon, kun ensin törkymedioissaan asioistaan tilitti. :)

    On Tauski tehnyt mitä tahansa, niin osoittaahan se nyt joka tapauksessa fiksuutta, ettei lähde katkerien vaimojensa kanssa medioissa kinastelemaan.

    On kai siellä exien lisäksi myös anopin ja oman pojan pahoinpitelyjä. Sanoisin, että syytä olla katkerakin sen jälkeen aika monella.

    Luulisin, että lapset ovat kaikkein katkerimpia ja surullisimpia kun on tuollainen isä, jota joutuu häpeämään.

    Äänestä

  • Media... kirjoitti:

    Virpi on joskus ollut julkkis. Nyt hämärään vajonnut entinen julkkis, jolle tämä kohu saattaa antaa edes jonkinasteista mielenkiintoa. Pääsihän nytkin televisioon, kun ensin törkymedioissaan asioistaan tilitti. :)

    On Tauski tehnyt mitä tahansa, niin osoittaahan se nyt joka tapauksessa fiksuutta, ettei lähde katkerien vaimojensa kanssa medioissa kinastelemaan.

    Mitä nyt Hymyssä avautuu ja viimeksi tänään SuomiPopin haastatteluun oli rymistellyt asiaa veivaamaan. Media taitaa olla vain sokea fani.

    Äänestä

  • VIRPI KÄTKÄLLÄ USKONNOLINEN KASVATUS JA LÄHTI KOLMANNEKSI PYÖRÄKSI , SIIS SEKSIPARTNERIKSI - VOI HERRAN PIEKSUT!!!

    Äänestä

  • Hei onko ketään kotona, et voi oikeasti olla noin saatanan tyhmä, että uskot tauskia!? aivan täysi narsisti koko äijä, oksettava tyyppi.

    Äänestä

  • NIKS naksaus kirjoitti:

    VIRPI KÄTKÄLLÄ USKONNOLINEN KASVATUS JA LÄHTI KOLMANNEKSI PYÖRÄKSI , SIIS SEKSIPARTNERIKSI - VOI HERRAN PIEKSUT!!!

    PAI PAI PEIPI PEIPI KUT PAI.

    Laulaminen silkkaa kailotusta.

    Äänestä

  • Media... kirjoitti:

    Virpi on joskus ollut julkkis. Nyt hämärään vajonnut entinen julkkis, jolle tämä kohu saattaa antaa edes jonkinasteista mielenkiintoa. Pääsihän nytkin televisioon, kun ensin törkymedioissaan asioistaan tilitti. :)

    On Tauski tehnyt mitä tahansa, niin osoittaahan se nyt joka tapauksessa fiksuutta, ettei lähde katkerien vaimojensa kanssa medioissa kinastelemaan.

    Mene ottamaan turpaan joltain ukolta ja tule sitten minulle kertomaan oliko kivaa. Tai sitten olet mies joka on yhtäkuin löysä lehmän muna.

    Äänestä

Virpille on varmasti ollut pitkä tie nousta sortajaansa vastaan ja paljastaa taunon tekemä kiusa.

Äänestä

Kieltämättä Virpi vaikuttaa aikamoiselta bimbolta, mutta on hän joka tapauksessa esim. paremmin koulutettu mitä Taukki. Taukki kävi yläasteen, Virpillä on maisterin paperit ja hän on koulutettu laulunopettaja.

Äänestä
  • Onko pahempi rikos riidellä akateemisen henkilön kanssa, kuin tapella tavista vastaan?

    Äänestä

  • Tottakai väkivalta on väärin, mutta jotenkin vaan tökkii näitten naisten parku nyt. Molempienhan piti saada tämä törkyturpa, vaikka oli ukkomies suhteiden alkaessa.
    Ei oikein saa meikäläisen sympatiaa tämmöset ykköstyneet kakkoset.

    Äänestä

  • Sen edestään löytää kirjoitti:

    Tottakai väkivalta on väärin, mutta jotenkin vaan tökkii näitten naisten parku nyt. Molempienhan piti saada tämä törkyturpa, vaikka oli ukkomies suhteiden alkaessa.
    Ei oikein saa meikäläisen sympatiaa tämmöset ykköstyneet kakkoset.

    Eikös nuo molemmat ex:ät ole Tauskin salarakkaita?

    Äänestä

  • Sano muuta, Taukin hengenlahjat tuli todistettua siinä kuuluisassa lehdistötiedotteessa, missä hän onnistui tekemään ennätykselliset 40 virhettä.
    Kuka yläasteellakaan pystyy samaan? Supermiäs.

    Äänestä

Toivottavasti juontajat ymmärtävät pyytää lähetyksessä Virpiltä vahvistusta Virpin ja Hennan väitteeseen: "Tauski pahoinpiteli meidät jo hääyönä". Tuosta väitteestähän kohu lähti liikkeelle.

Äänestä

Tuon ikäinen miäs eikä ole mitään oppinut vastuusta, vaikka on pentuja tehnyt kolmelle eri naiselle.

Äänestä

Cat-Cat oli tunnetumpi kuin Taukki, joten siksi Taukki meni aikoinaan naimisiin, että pääsisi vaimonsa siivellä julkisuuteen ja saisi nostetta uralleen.

Toivottavasti ohjelma käsittelee ns. "Perheväkivaltaa" ja Virpi tuo mukanaan kuvamateriaalia, jota ei ole aiemmin nähty.

Äänestä
  • No ihan varmasti laahaa studioon materiaalia.
    Katsotaan meneekö juontaja halpaan ja yhtyy naikkosten vihakampanjaan.

    Nuo asiat eivät kertakaikkiaan kuulu julkisesti pestäviksi.

    Äänestä

"Nuo asiat" ? Se että joku on kokenut väkivaltaa, niin hänellä ei mielestäsi ole oikeutta puhua siitä ihan juuri niin kuin itse haluaa? Vaikka sitten julkisesti? Onpas typerä ajatus, kertakaikkisen ääliömäinen.

Äänestä
  • Se nyt vaan on mielestäni sekä tyhmää että tahditonta asian muita osapuolia kohtaan. Sovintoahan tuossakin pitäisi etsiä, eikä haastaa ja rakentaa riitaa.

    Kyseessä on myös lasten etu, ei pelkästään kostonhaluisten ex-vaimojen kuuluisuudenhimon tyydytys.

    Äänestä

  • Virpillä ja Hennalla on oikeus puhua ihan mitä lystäävät, kunhan vaan kantavat vastuun sanomisistaan.

    Kaikin puolin olisi ollut järkevämpää hoitaa asia ensin viranomaisteitä pitkin ja sitten vasta avata sanaiset arkkunsa juorulehdistölle.

    Äänestä

  • Varmasti tuo kirjoitti:

    Se nyt vaan on mielestäni sekä tyhmää että tahditonta asian muita osapuolia kohtaan. Sovintoahan tuossakin pitäisi etsiä, eikä haastaa ja rakentaa riitaa.

    Kyseessä on myös lasten etu, ei pelkästään kostonhaluisten ex-vaimojen kuuluisuudenhimon tyydytys.

    Nöyrästi vaan turpaanottoa ettei fanille tule paha mieli?? Suomessa nainen kuolee yleensä puolisonsa kynsiin. Väkivaltatilastot ovat Euroopan synkimmät täällä Suomessa. Hyvä Virpi, eiköhän sitä sopua ja nöyryyttä ole ihan riittävästi ollut noissa vuosissa. VÄkivallasta ei saa vaieta!

    Äänestä

  • Kanoja molemmat kirjoitti:

    Virpillä ja Hennalla on oikeus puhua ihan mitä lystäävät, kunhan vaan kantavat vastuun sanomisistaan.

    Kaikin puolin olisi ollut järkevämpää hoitaa asia ensin viranomaisteitä pitkin ja sitten vasta avata sanaiset arkkunsa juorulehdistölle.

    Kuulehan kukkoilija. Tiedän, mitä Virpin elämä oli Tauskin rinnalla. Tauski on narsisti ja narsismi on mielisairaus. Hän on niin sairas, että ei ymmärrä mennä hoitoon. Mies, joka hakkaa lapsiaan, anoppiaan, vaimoaan, (tässä tapauksessa vaimojaan) siis kaikki Tauskin naiset ovat saaneet turpiin, niin ei voi olla enää naisen vika. Se mies on täysin seko, kun ottaa viinaa. Muistaa kuitenkin tekemisensä, kun ei lykkää katumustaan. Sitten vain lehtien palstoilla säälipisteitä yrittää hakea, että "lapsia ei anneta hänelle". Kukaan äiti, joka vähänkin välittää lapsistaan, ei tuollaiselle törkyukolle lapsiaan anna. Eihän rähän ihmisraunioon voi luottaa, kun lapsien tapaamispäivänäkin on ympärikännissä. Silloin ei missään tapauksessa saa lapsia antaa hänelle. Siihen jo kuuluu puuttua lastenvalvojan ja muidenkin sosiaalityöntekijöiden. Meillä on onneksi lastensuojelulaki.

    Äänestä

  • Tiedetään kirjoitti:

    Missä puolustin Tauskia? Tauski on paska tyyppi. Tuo asioiden käsittelyjärjestys vaan ei naisilla ole oikea. Ensin hoidetaan asia viranomaisten kanssa ja sitten vasta tullaan julkisuuteen tilittämään tuntemuksiaan. .

    Eihän Virpi tehnyt rikosilmoitusta Tauskista ainakaan sen yhden lääkärilausunnon perusteella. Miksi ei? Jos Virpi olisi tehnyt rikosilmoituksen aikoinaan, niin aivan varmasti poliisi olisi asian tutkinut ja Tauskille olisi tuomio rapsahtanut. Suotta Virpi syyttää viranomaisia toimimattomuudesta, jos itse ei ole yhteistyökykyinen.

    Äänestä

  • Tiedetään kirjoitti:

    Kuulehan kukkoilija. Tiedän, mitä Virpin elämä oli Tauskin rinnalla. Tauski on narsisti ja narsismi on mielisairaus. Hän on niin sairas, että ei ymmärrä mennä hoitoon. Mies, joka hakkaa lapsiaan, anoppiaan, vaimoaan, (tässä tapauksessa vaimojaan) siis kaikki Tauskin naiset ovat saaneet turpiin, niin ei voi olla enää naisen vika. Se mies on täysin seko, kun ottaa viinaa. Muistaa kuitenkin tekemisensä, kun ei lykkää katumustaan. Sitten vain lehtien palstoilla säälipisteitä yrittää hakea, että "lapsia ei anneta hänelle". Kukaan äiti, joka vähänkin välittää lapsistaan, ei tuollaiselle törkyukolle lapsiaan anna. Eihän rähän ihmisraunioon voi luottaa, kun lapsien tapaamispäivänäkin on ympärikännissä. Silloin ei missään tapauksessa saa lapsia antaa hänelle. Siihen jo kuuluu puuttua lastenvalvojan ja muidenkin sosiaalityöntekijöiden. Meillä on onneksi lastensuojelulaki.

    Tiedetään. Etpä taida paljon tietää asiosta jos väität, että narsismi on mielisairaus. "kukkoile" rauhassa kun tiedät noin paljon

    Äänestä

Tahditonta Tauskia kohtaan ja sovinto Tauskin kanssa? Millaista sovintoa heille kaipaisit ja millä keinoin?

Joopa joo. Ja lehmät lentää.

Lasten etu olisi minun mielestäni se, että virallisestikin selvitettäisiin, kykeneekö kyseinen isä isänä toimimaan. Näin mitä itsestään julkisuuteen antaa, siltä ei ikävä kyllä näytä.

Arvostelet nyt ohjelmaa, jota et ole vielä edes nähnyt ja myöskin toista osapuolta, jonka kommentteja et kyseisessä ohjelmassa ole vielä kuullut.

Äänestä
  • Lasten etu on se ettei tarvitsisi koskaan ikinä olla missään tekemisissä moisen väkivaltaisen hakkaajataunon kanssa. Mokomakin "isän" kuvatus!

    Äänestä

Mitäpä, jos eivät ota koko jupakkaa edes esiin?

Voivathan he keskustella esim. Virpin tulevaisuuden suunnitelmista. Onko tulossa uutta levyä, miten arki kolmistaan sujuu, jne.

Äänestä

hienoa Virpi, ja KIITOS kun kerroit tarinasi. Pitkään olitkin hiljaa
hyvää jatkoa

Äänestä
  • Hyvä Virpi! Kenenkään ei tarvitse sietää perheväkivaltaa. Aikansa sitä toivoo,että kaikki muuttuisi. Itsellänikin oli aivan "samanlainen" mies. Lähdin,pakenin.Uhkaili.Jätti rauhaan!

    Äänestä

Virpin kertomus on ihan tyypillistä narsistien uhreilta. Virpi on omien sanojensa mukaan yrittänyt kaikkensa viranomaisia myöten, mutta alkoholisoituneen narsistin kanssa ei voi mistään sopia. Hyvä Virpi, kun annat kasvosi muillekin vastaavassa tilanteessa oleville!

Äänestä
  • Sydäntä särkevä haastattelu korkojen kera ohjelmassa. Olen niin pahoillani kärsimyksistä joita lapset ja vaimo joutuneet kokemaan. Sympatiat täysin Virpin ja lasten puolella. Voimia!

    Äänestä

  • Ei pidä paikkaansa, että Virpi olisi yrittänyt kaikkensa viranomaisia myöten. Virpi olisi saanut apua, jos olisi sitä hakenut. Aivan varmasti hän olisi saanut tuen niin halutessaan poliisilta, kuin oikeuslaitokseltakin. Tuon Metropolissa julkaistun lääkärintodistuksen mukaan Virpi sanoi lääkärille, että ei halua tehdä rikosilmoitusta. Virpin ei pidä alkaa syyttelemään viranomaisia, jos itse on yhteistyöhaluton.

    On väärin sanoa, että Tauski on narsisiti. Tuskin täällä kukaan on pätevä antamaan moista "tuomiota". Tauski on mielestäni enemmän juoppohullu, kuin narsisti. Eikös ne mahdolliset epäillyt pahoinpitelyt ole yleensäkin olleet kännissä tai krapulapäissään tehtyjä? Alkoholi saa ihmismielen muuttumaan ja tarpeeksi kauan, kun viinaa kittaa, niin se tekee aivoille tehtävänsä. Viina on viisaten juoma, hullu älköön sitä nauttiko.

    Uskon, että Tauski on selvinpäin mitä mukavin tyyppi. Viina pois Tauskilta, niin Tauskikin osaa olla ihmisiksi.

    Äänestä

Eipä Virpi ole ikinä ollut julkisuudessa tyyliin tyrkky...
nyt vain sanoi miten asiat ovat menneet ja mikä on totuus.
RAUKKA TAUNO!!!

Äänestä

Kaikilla astia täytyy jossain vaiheessa ja nyt oli Virpin vuoro. Rakastavalta äidiltä vaikuttaa, eli hänellä tulee olemaan paljon rakkautta lapsissaan loppuelämäksi, toisin kuin sillä vastuunpakoilijalla.

Äänestä

Kiitos Virpille, paljon voimia elämääsi !

Äänestä

Tulihan siinä vuodatettua kaikki se katkeruus, mitä oma saamattomuus ja marttyyriys ovat mieleen padonneet.

Tästäkö me mediaveroa maksetaan???

Äänestä
  • No juu, kerrohan julkisesti paljonko mediaveroa sinä olet maksanut Maikkarille ?

    Äänestä

Siis, eikö kukaan huomaa, miten nämä marttyyrit vievät mediaa kuin laskinämpäriä?

Äänestä
  • Virpi on kyllä uskomattoman kaunis nainen. Kaukana tyrkystä, on tyylikäs ja elegantti. Puhui kaikesta asiallisesti,eikä ollut tippaakaan marttyyri.
    Jokainen joka epäilee hänen valehtelevan,voi miettiä että mikä motiivi hänellä olisi levitellä perättömiä väitteitä Tauskista? Kuka tahansa tietää
    että kunnianloukkauksesta nostaisi Tauski jutun heti jos tietäisi että ei ole lyönyt, mutta koska Tauski ei voi sellaista väittää tyytyy hän haukkumaan
    exiään mediassa ja kiistämään faniensa edessä kaiken. Tosimies tunnustaisi,pyytäisi julkisesti anteeksi ex-vaimoiltaan ja hakeutuisi terapiaan, tässä
    olisi loistava roolimalli niille suomalaisille miehille jotka toimivat samalla lailla. Aivan varmasti saisi Tauski faniensa tuen ja myös uusia faneja,
    kukapa ei kunnioittaisi miestä joka myöntää virheensä ja oppii niistä ja hakee apua?
    Surullista, että nämä miehet ei ymmärrä. Oma liitto päättyi siihen kun mies ei hakenut apua ongelmiinsa, enkä jaksanut enää pelätä. Se on surullista,
    mutta niin monen nalsen arkipäivää. Ja miehet löytävät aina uuden kumppanin jota jaksetaan miellyttää hetki, kunnes se alkaa alusta.
    Tauski lähti Ghanaan,kun ei taida enää Suomessa kukaan sitä huolia.
    Harmi.

Virpi on todella herttainen ihminen.

Äänestä

Kyllä Virpi on hyvän näköinen nainen, todella fiksu ja rehellinen ihminen.

Äänestä

Vain toinen saman kokenut voi ymmärtää, muiden on aivan turha edes yrittää kommentoida.

Äänestä

Ja siksikö, että on hyvännäköinen ja osaa "filmata" kameroiden edessä, on myös kaikkeen syytön ja enkeli?

Kovimpa on heppoisessa säälipisteet arvioijilla.

Äänestä
  • Sepä se kun ei ollut mitään filmattavaa Virpillä! Ei mitään teennäistä, eikä liioittelua, ei puhunut ylisanoilla tai käyttänyt näitä valehtelevien ihmisten
    maneerisanoja kuten "mielettömän" ja "järkyttävän" tai muutenkaan kertonut mitään, mikä kielisi kostonhalusta.
    Ja aivan varmasti on katkera,ja vihainen ja haluaa että mies saa ansionsa mukaan, ne on ihan normaaleja tuntemuksia. Joten tosi väsynyttä
    läppää tuo että katkerat exät heh heh, tottakai on katkeria ?? Mutta ei ihminen katkeruuttaan julkista perheen sisäisiä asioita, ihminen joka on nöyryytetty vuosia ja jonka aviomies on painanut maanrakoon, haluaa oikeutta ja asianmukaista kohtelua, ei näiden Tauskien kanssa voi neuvotella kun käytös on
    kuin teinipojalla . Ihmettelin että tulivat julkisuuteen vasta nyt, odotin Tauskin potin räjähdystä jo vuosia sitten mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
    Totuus tulee aina esille, ja suuri osa todisteista on jo julkistettu, eli turha tässä on naisia syyttää median manipuloinnista. Kyllä se on Tauno suomipoppi joka
    koittaa manipuloida muttei voi mitään sille että todisteita on paljon, ja naurattaa tuo " minulla on todisteita etten ole pahoinpidellyt" !:DD
    Sehän on hyvä se ja pätee oikeudessa !:D

    Äänestä

  • Tauno on tauno kirjoitti:

    Sepä se kun ei ollut mitään filmattavaa Virpillä! Ei mitään teennäistä, eikä liioittelua, ei puhunut ylisanoilla tai käyttänyt näitä valehtelevien ihmisten
    maneerisanoja kuten "mielettömän" ja "järkyttävän" tai muutenkaan kertonut mitään, mikä kielisi kostonhalusta.
    Ja aivan varmasti on katkera,ja vihainen ja haluaa että mies saa ansionsa mukaan, ne on ihan normaaleja tuntemuksia. Joten tosi väsynyttä
    läppää tuo että katkerat exät heh heh, tottakai on katkeria ?? Mutta ei ihminen katkeruuttaan julkista perheen sisäisiä asioita, ihminen joka on nöyryytetty vuosia ja jonka aviomies on painanut maanrakoon, haluaa oikeutta ja asianmukaista kohtelua, ei näiden Tauskien kanssa voi neuvotella kun käytös on
    kuin teinipojalla . Ihmettelin että tulivat julkisuuteen vasta nyt, odotin Tauskin potin räjähdystä jo vuosia sitten mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
    Totuus tulee aina esille, ja suuri osa todisteista on jo julkistettu, eli turha tässä on naisia syyttää median manipuloinnista. Kyllä se on Tauno suomipoppi joka
    koittaa manipuloida muttei voi mitään sille että todisteita on paljon, ja naurattaa tuo " minulla on todisteita etten ole pahoinpidellyt" !:DD
    Sehän on hyvä se ja pätee oikeudessa !:D

    Toki Virpilläkin nyt sen verran tilannetajua ja pelisilmää on, ettei noin alkeellisiin ylilyönteihin sorru, kun kerran tyhannen taalan paikkaa ilmaiseksi tarjotaan.

    Tämä on medialle, ja tietyille ryhmille, herkullista myllytettävää, ja heiltä kai Virpikin ne sympatiapisteet laskee saavansa. Onhan juuri heikko nainen tällaisissa tapauksissa se syytön ja viaton.

    Äänestä

Onneksi Tauski on nyt iskenyt silmänsä Tuksuun, toivotaan heille kaikkea hyvää elämän tiellä.

Äänestä

Tuttu kuvio, Tauski toimii justiinsa niin kuin narsisti tuossa tilanteessa tekee, kun ei muuta voi, eli kieltää kaiken ja väittää toisen osapuolen vain huvikseen keksineen koko jutun.

Äänestä

Täällä narsisti, psykopaatti ja muut vastaavat diaknoosit ovat kaikkitietävien keittiöpsykologien toimesta jo niin raiskattuja, että tiedostavassa lukijassa herättävät enää lähinnä väsynyttä hilpeyttä.

Äänestä

Mutta hei, Tauskilla on ässä hihassa! Tauski voi todistaa, ETTEI ole IKINÄ lyönyt ketään :D Voi jeesus sitä vatipäätä! Olisi kyllä mahtavaa nähdä se todistuaineisto/ylipäätään prosessi, jossa/jolla Tauski todistaa, ettei ole koskaan kehenkään vaimoonsa kajonnut. Ymmärrätkö Tauski tämän juridisen dilemman tässä? :D

Äänestä

Virpin kertomus väkivallan alkamisesta on lähes toisinto omasta kokemuksestani.

Minun kohdallani se tosin alkoi vasta "papin aamenen" jälkeen, ja välittömästi!

Päällimmäiseksi nousi tunne, että mies luuli omistavansa minut kuin tavaran.

Hain avioeroa samantien.

Äänestä

Virpille täydet pisteet siitä, että vihdoinkin uskalsi kertoa totuuden Tauskista julkisuuteen.

Hyvä Virpi!

Äänestä
  • Kyllä noin, mutta itselle tuli mieleen, että noin raaka julkistaminen ja paljastus tietää huonoa. Siis itse pelkäisin yhä enemmän ja henkeni puolesta. Mitä jos T alkaa kehittämään kostoa ja vielä tappaa Virpin? Kun vastassa on mieleltään kieroutunut henkilö voi odottaa mitä tahansa eikä mikään lähestymiskielto auta.

    Äänestä

Toisen ihmisen mitätöinti, lyöminen ja tieto siitä ettei toinen muutu, on hyvä tieto naisille, jotka elävät sellaisessa tilanteessa tällä hetkellä että ei ole pakko jatkaa jos haluaa pitää itsetuntonsa. On todella hyvä että näistä asioista puhutaan julkisuudessa. Hyvä Virpi että kerroit.

Äänestä

Täällä kritisoitiin, ettei Virpi heti vienyt asiaa eteenpäin.

Et mitä ilmeisimmin ole hajullakaan siitä, millaista on elää väkivaltaisen ihmisen kanssa.

Minä olen ja voin sanoa, ettei sitä kuule niin vaan mennäkään juttua nostamaan, siinä saattaa mennä henki!!!!

Ymmärrän täysin Virpin toimintatavan, parempi edes näytellä nöyrää ja "tottelevaista" kuin nousta avoimesti vastustamaan väkivaltaista miestä!

Virpi toi esiin saman toimintakaavan, mitä minä noudatin: salaa (nyt jo ex-) mieheltäni järjestin asuinolot uusiksi, eli hain asunnon ja mies sai tietää muutostani vasta kun löysi avaimet tiskipöydältä. Tavaroiden pakkamisen kanssa ei juurikaan ongelmia ollut, otin vain tarpeelliset vaatteemme ja henk.koht tavaroita. Mies oli niin itsekeskeinen, ettei huomannut mitään, jotain positiivista narsismissakin....

Kun turvasatama oli hommattu alkoi varsinainen asioiden puinti.

Virpi myöskin kertoi Taukin (ei kirjoitusvirhe) kaapanneen heidän yhteisen poikansa, eikä Virpi saanut heihin mitään yhteyttä. Neuvotteleppa siinä sitten umpihullun kanssa!

Tämäkin liitto olisi voinut päättyä huomattavasti traagisemmin.
Virpi toimi fiksusti ja oikein.

Nyt toivon jaksamista kummallekin ex-rouvalle. Viekää juttu loppuun asti. Apua jutun hoitamiseen olettekin jo hankkineet.

Turvallista loppuelämää teille. Mikään ei kestä ikuisesti, ei edes vaikeudet......

Äänestä
  • Muistutan tässä vielä muutaman vuoden takaisesta tapauksesta:

    Nuori vaimo otti eron kuuluisasta muusikkomiehestään ja kun tuli aika hakea tavaroita (sovitusti) kellarista tuli mies ja nuiji vasaralla exänsä kuoliaaksi kellaritiloissa....

    Hulluus yhdistettynä alkoholismiin ja sokea omistushalu ei ammattikuntaa tai julkisuuden astetta katso!

    Äänestä

Juuri näin. Viekää juttu loppuun asti tytöt! Älkää tyytykö vain Seiskaan ja Hymyyn!!

Muistakaa Anne, Eeva, Seura ja Apu ET.

Äänestä
  • Jokainen FIKSU ihminen ymmärtää tämän piilov*ittuiluksi.
    Onnea elämääsi.
    Kirjoititko Anna-lehden kohdalle vahingossa oikean nimesi?

    Äänestä

Mutta miksei Tauskin eka vaimo ole avautunut tämmöisestä?Eikös ne joku aika sitten hehkuttanut jotain lehdessä,outoa!

Äänestä

Hulluus saapuu hiipimällä, alkoholismi puhkeaa ja pahenee nopeasti.

Ehkä Taukki vielä silloin ei ollut se eläin, mikä nykyään on.

Tunne-elämä täysin sekaisin.

Tinan ja Taukin pojat jo sen verran vanhempia, että osaavat "lukea" isänsä käytöstä paremmin ja ennakoida tulevan ajoissa.

Tässäpä muutama oletettu syy Tinan hiljaa olemiseen.

Tai, kenties itse pelkää Taukkia....

Jopa se on mahdollista, että "ristii kätensä kyynärpäitä myöden", kun on hemmosta eroon päässyt, eikä halua sekaantua.

Äänestä
  • 1217 no just olen samaa mieltä.Exäni oli kiva mies nuorena mutta vähitellen siitä paljastui järkky pimeä puoli.Halusin itse erota,mies ei antanut tehdä sitä vaan kiusasi ja uhkaili mua 2,5 vuotta ero sanomiseni jälkeen.Tein todella paljon sen eteen että eroaisimme.Lopetin seksielämän ja kaiken oikeastaan exäni kanssa.Lopetin suhteemme julkisesti facebookissa jne.Mies vain roikkui minussa.Noh nyt on pysynyt poissa kaksi vuotta.Katsotaan nyt miten käy avovaimo kakkosen kohdalla.

    Äänestä

Minä schwein........hyvä Tauno. Toivottavasti saat vielä ansiosi mukaan. Vai senkö takia lieneekin mennyt sinne Ghanaan, että on helppo paeta jos alkaa liikaa jäljet polttaa.....

Äänestä

Olihan tauno aivan sika kerran Kanariallakin jouduin kuulemaan ja näkemään
tuon Virpin kertoman suuri RAUKKA on mokoma peltonen.

Äänestä

Mikä kaikkein kamalinta, naiset vaan eivät ota opikseen. Ei, vaikka mitä näyttöä olisi ja monesta eri kerrasta. Aina näille taunoille hetimiten ilmestyy uusi naikkonen käsipuoleen uutta ihanaa onnea hehkuttamaan.

Äänestä

Oikein hullujen kanssa on paljon helpompaa, kun ristii kätensä ja toteaa päässeensä eroon. Mutta lapsia kun on, on erittäin helppo tehdä kiusaa. Huvittavaa muuten, kun taukki väitti naisten vain itkevän hänen peräänsä ja nyt kävi ilmi itse reppanan yrittäneen virpiä takaisin. Hyvällä tai pahalla.

Äänestä
  • Minä ajattelen sen Virpin takaisin yrityksen olevan vain kiusantekoa Hennalle ja pätemistä. Kehuuhan tuo Taukki nyt niin auliisti sitä ekaa rouvaansakin Tinaa aivan ihanaksi. Tosi läpinäkyvää ja keskenkasvuista. Huolehtisi vain niistä 6 lapsesta, siinä riittäisi kyllä yhdelle miehelle sarkaa.

    Äänestä

Tauski ei liene ollut aina noin hullu? Liekö pitkäaikainen juopottelu laukaissut persoonallisuushäiriön?

"Psykopatia on viralliseen tautiluokitukseen sisältymätön luonnehäiriö, jota voidaan mitata luotettavasti. Sen piirteitä ovat lipevyys, mahtipontisuus, itsekeskeisyys, syyllisyydentunteen ja empatian puuttuminen, valehtelu, petollisuus, tunne-elämän pinnallisuus, impulsiivisuus ja toistuvat rikokset. Psykopaateilla esiintyy aivotoimintojen ja autonomisen hermoston poikkeavuutta, joka aiheuttaa jo varhain käyttäytymis- ja oppimisongelmia. Myös perimällä on etiologista merkitystä. Psykopatia on keskeinen riskitekijä arvioitaessa väkivaltarikoksiin syyllistyneiden miesten alttiutta rikosten uusimiseen. Sillä on ennustearvoa myös mm. miespuolisten skitsofreniapotilaiden rikoksenuusimisriskin suhteen. Psykopatia ei yleensä alenna rikoksentekijän syyntakeisuutta. Psykopatiamittaria tulisi käyttää apuvälineenä psykiatristen potilaiden hoidon suunnittelussa ja vankien vaarallisuuden arvioinnissa.

Psykopaatin tunne-elämää kuvaavia piirteitä ovat pinnallisuus sekä syyllisyyden tunteiden, katumuksen ja empatian eli myötäelämiskyvyn puuttuminen. Ihmissuhteissaan psykopaatti on pinnallinen, lipevä, itsekeskeinen ja mahtipontinen, (tahattomasti) valehteleva ja (tahdonalaisesti) omaksi edukseen asioita kaunisteleva, manipulatiivinen, hyväksikäyttävä ja vastuunottoa vieroksuva."

http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku__spage=/portlet_action/dlehtihakuartikkeli/viewarticle/action&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_tunnus=duo96809&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_p_frompage=uusinnumero

http://myrskykari.tripod.com/psykiatria/antisosiaalinen.html

Äänestä

Täytyy naisen olla todella tyhmä!!! että alistuu tollaisen miehen vietäväksi!! koen kyllä sympatiikin naista kohtaan ! mutta enemminkin sääliä! ja suhde on kestänyt niin kauan etten ymmärrä miksi sitä enään porataan julkisesti! hakeeko Virpi tällä vain julkisuutta!? ilmeisesti kerta sitä hänellä ei ole ollut vuosikausiin omasta takaa!

Äänestä

asioilla on aina kaksi puolta!

Äänestä

Olen matkustanut aikoinaan lentokoneessa Virpin ja Tauskin lähellä istuen. Olivat silloin jo naimisissa. Jo silloin kauhistelin, miten vilpittömän ja kiltin oloinen nainen jaksaa öykkärimiehensä käytöstä. Tauski oli umpikännissä, Virpi ei juonut mitään, vaan yritti hiljaa ja diplomaattisesti hillitä Tauskin käytöstä - teki kaikkensa, että ei nolaisi miestään ja mies ei nolaisi itseään. Silloin kävi mielessä, että kun he pääsevät kahden kesken, niin Tauski käy varmasti käsiksi, vaikka vaimo tarkoitti vain hyvää.

Sanokaa asioista tietämättömät mitä vain, mutta Tauski on narsisti. Olen seurannut parin läheiseni traagista elämää tällaisen kumppanin kanssa. Kuten Virpi tänään jossain lehdessäkin jo sanoi, niin trauman käsitteleminen alkaa vasta suhteen jälkeen. Itse suhteessa pitää vain selvitä hengissä ja koota itsekunnioitus aina uudelleen. Eron aikanakin sitä vain toimii järkevästi ja robottimaisesti, että lapset säilyvät jotenkuten haavoitta. Virpi on kaunis ja herttainen, mutta tällainen koulu on liikaa ihan kelle vain!

Äänestä
  • Läheltä nähnyt. Miksi et puuttunut asiaan,kun näit, että Tauski ja Virpi ei sovi toisilleen. Olet syyllistynyt heitteillejättöön

    Äänestä

Muistakaa:

Virpi ON salarakas ja RIKKOI Taukin ekan liiton.

Äänestä
  • Eli tuossa on vasta 2 naista, joita Tukki paneskexx, enää puuttuu 9998, että se siitä avioliiton rikkomisesta.

    Äänestä

  • Ja Tauno oli tähän tietenkin aivan syytön osapuoli? Kukaan ulkopuolinen ei voi toisen avioliittoa rikkoa, eikä ketään väkisin viedä. Se, joka on naimisissa, on tehnyt sitoumuksen kumppaniinsa joten hän on se joka on syyllinen osapuoli - hän on rikkonut sitoumuksensa.

    Äänestä

  • juaruakka kirjoitti:

    Ja Tauno oli tähän tietenkin aivan syytön osapuoli? Kukaan ulkopuolinen ei voi toisen avioliittoa rikkoa, eikä ketään väkisin viedä. Se, joka on naimisissa, on tehnyt sitoumuksen kumppaniinsa joten hän on se joka on syyllinen osapuoli - hän on rikkonut sitoumuksensa.

    Rakastuneena ihminen on sokea vaikka järki sanoo,tää on väärä mies.Usein herää todellisuuteen liian myöhään ja narsisti mies ei ihan helpolla päästä naista pois.Useimmiten alkaa sellainen mustamaalaus operaatio,kun nainen ilmoittaa halustaan lähteä,niin että kaikki naisen tutut,kaverit jopa sukulaiset usutetaan naista vastaan.Itse tämän kokeneena tiedän mistä puhun.Ex on yhä edelleen tekemässä mulle kiusaa erilaisten keinojen kautta vaikka on jo toisen naisen kanssa.On siis pikkuisen pipipää!

    Äänestä

  • juaruakka kirjoitti:

    Ja Tauno oli tähän tietenkin aivan syytön osapuoli? Kukaan ulkopuolinen ei voi toisen avioliittoa rikkoa, eikä ketään väkisin viedä. Se, joka on naimisissa, on tehnyt sitoumuksen kumppaniinsa joten hän on se joka on syyllinen osapuoli - hän on rikkonut sitoumuksensa.

    Taukki on ksipää tollo. Virpi on salarakasvosu.

    Pariksi sopivat.

    Äänestä

  • Mitäs uskonto siihen sanoo, jos makaa aviossa olevan miehen kanssa

    Äänestä

Tauski on hyvä jätkä. Musansa on siirappia, mutta mies itse on täyttä rautaa! Hyvä Tauski.

Äänestä
  • Vai siirappia Buohahhaaahaa... kattelin tossa männä viikolla matkaopas ohjelmaa jossa tollotauski molisi jollekki tyrkkytositv-varttijulkisuutta hakevalle ukolle ja akalle.
    Tuli mieleen että naapurin erkilläki on VARMASTI parempi lauluääni kuin tolla tollotauskilla.

    Äänestä

  • hahhahhaa:DDDDDD kirjoitti:

    Vai siirappia Buohahhaaahaa... kattelin tossa männä viikolla matkaopas ohjelmaa jossa tollotauski molisi jollekki tyrkkytositv-varttijulkisuutta hakevalle ukolle ja akalle.
    Tuli mieleen että naapurin erkilläki on VARMASTI parempi lauluääni kuin tolla tollotauskilla.

    Melkein kohta sararakas-Virpilläkin

    Äänestä

Korkojen kera = kotkojen kera

Äänestä

Virpi maksaa takaisin korkojen kera.

Äänestä
  • Tauno ottaa seuraavat piikit sinne alakertaan että ilkeää näytellä katkarapua nuorille naisille ja kuvaus porukka mukaan niinkun silloin kun piti ryppyjä piikittää ja jylhä antaa ilmaiseksi kun suomen naisten päiväuni puppeli menee piikille?Just uikk uikk

    Äänestä

  • 13111311 kirjoitti:

    Tauno ottaa seuraavat piikit sinne alakertaan että ilkeää näytellä katkarapua nuorille naisille ja kuvaus porukka mukaan niinkun silloin kun piti ryppyjä piikittää ja jylhä antaa ilmaiseksi kun suomen naisten päiväuni puppeli menee piikille?Just uikk uikk

    Nuorille naisille? Minä olen kylläkin kuullut että esitteli mitätöntä katkarapuaan alaikäsille tytöille, mutta mitäs tekee meidän poliisit? Ei mitään!

    Äänestä

  • Jossun turinaa kirjoitti:

    Nuorille naisille? Minä olen kylläkin kuullut että esitteli mitätöntä katkarapuaan alaikäsille tytöille, mutta mitäs tekee meidän poliisit? Ei mitään!

    Taunon puolustajat taitavat olla löysämunaisia miehenkuvatuksia. Paljon mainostettua suoraselkäisyyttä ei ole olemassakaan.

    Äänestä

  • nhshuy kirjoitti:

    Taunon puolustajat taitavat olla löysämunaisia miehenkuvatuksia. Paljon mainostettua suoraselkäisyyttä ei ole olemassakaan.

    Kyllä, väkivaltaa puolustavat ovat itse samanlaisia.

    Äänestä

Eiköhän ole toteennäytetty että Tauski on raukkamainen naistenhakkaaja, mutta ei Virpinkään eikä varsinkaan Henna Peltosen älynlahjoja voi kiittää. Nämä kana-aivot luulevat että se vika on edellisessä vaimossa ja ei Tauski minulle mitään tuollaista koskaan tekisi. Aamenen jäkeen totuus paljastuu, kun nyrkki ensi kerran kolahtaa otsaan. Tämä ei vielä riitä vaan näiden älykääpiöiden täytyy tehdä lapsia tuohon perhehelvettiin. Tätä piirrettä en ole koskaan anisissa ymmärtänyt.

Äänestä
  • Hyvin outoa myös mielestäni, että (nais) ihminen antaa toistuvasti lyödä itseään eikä lähde ns. kälppimään. En tunne tätä tapausta, kuten en tunne muutakaan vastaavaa tapausta so. parisuhdetilannetta. Media on hyvä keino julkistaa eri asioista faktoja. Mutta se, että sitä seuraavat ihmiset, joita on hämmmästyttävän, surullisen paljon, lähtevät pohtimaan ja diagnosoimaan sairauksia muiden kohdalla on väärin. Tällaiset väkivaltatapaukset herättävät myös pelkoa kerrottuina medioissa. Aiheellista pelko on luonnollisesti sikäli, että henki voi mennä. Julkisuustemppuilu ei auta ketään. Asiallinen kertominen asioista ja ongelmista ja niiden ratkaisutavoista on ainoa oikea tie ongelmien vähenemiseen.
    Nainen haluaa, kuten mieskin asioiden kääntyvän hyvälle tolalle. Tätä kertoi Virpi Kätkä omalla kohdalla toivoneensa. Silloin, kun nainen/pari saa lapsen, onn onnen tunne jotain käsittämättömän hienoa. Seurauksia ei mietitä aina pidemmälle. Siitä onn todisteena avioerotilastot, huoltajuusongelmat jne. Pahimmillaan väkivaltaisuus - jopa omia lapsia kohtaan. Naisen ase voi olla lapsi tai lapset. Se on tutkimuksissa todistettu ja näytetty. Nainen nähdään usein hyvänä, myyttisenä suojelevana hahmona kun vastaan asetetaan pahoinpitelevä, laiminlyövä mies.
    Minun ehdotus olisi seuraava: avioliiton solmineille, perheenlisäystä suunnitteleville pareille olisi oltava saatavilla perheneuvontaa. Se sisältäisi lapsiin suuntautuvaa tietoa kasvatuksesta, talousasioista ja lapsen psykologiasta. Ammattilaisten suunnittelema 'kurssi' voisi laittaa jonkun harkitsemaan paremmin, mitä lapsen kanssa eläminen on. Seurauksena voisi olla myös 'tunne-elämältään vammautuneiden' avioparien eroamiset, joista olisi pelkkää hyötyä. Jos huomaa, ettei toinen osapuoli ole se, kenen kanssa tulee juttuun, säästyy paljolta kärsimykseltä ja voi parhaassa tapauksessa ymmärtää hakea apua itselleen. Itselleen, nimenomaan. Liian usein omat ongelmat ajautuvat ns. toisenkin ongelmiksi.
    Ihminen näkee usein sitä, mitä haluaa ja kuulee, mitä haluaa. Avun hakeminen ei ole typeryyttä. Se on viisautta.

    Äänestä

VIRPI KÄTKÄLLÄ USKONNOLINEN KASVATUS JA LÄHTI KOLMANNEKSI PYÖRÄKSI , SIIS SEKSIPARTNERIKSI - VOI HERRAN PIEKSUT!!!

Äänestä
  • Tsemppiä Virpi,
    Kiitos rohkeudestasi, auttaa varmaan monia samassa tilanteessa olevia. Kuten joku kirjoitti, ilman omaa kokemusta ei voi ymmärtää. Itse olin naimisissa psykopaattialkoholistin kanssa sillä erotuksella että emme olleet julkkiksia. Totta kai olimme tyhmiä, kun aloimme suhteeseen, mutta se on ollutta ja mennyttä. Ja ilman sitä meillä ei olisi ihania lapsiamme.

    Toivon, että kaikilla saman kokeneilla olisi mahdollisuus terapiaan, muuten jää ikuiset arvet.

    Eteenpäin päivä kerrallaan, olet hyvin koulutettu, nuori ja terve nainen!

    Äänestä

Niinkun Virpi tais todeta että toinen samassa tilanteessa elänyt voi vaan ymmärtää millasta on todella narsistisen ihmisen kanssa eläää...

Tekeekö oikeiko vaiko väärin niin aina se on väärin..

Ja siitä saa kuulla ..

Alistaminen , toisen ihmisen mollaaminen , mitätöinti ... sitä on elää narsistisen ihmisen kanssa..

Ja kun nämä ei tuu kaikki kerta rysäyksellä vaan pikku hiljaa salakalavasti niin sitä ei ymmärräkkään kun on jo toisen vallan alla..

Ja kun tällänen ihminen ei tunne itse olevan väärässä koskaan ....

Ja eroo pääseminen ja eropäätöksen tekeminen ei oo helppoo kun itsetunto on niin maassa ....

Toivon kaikille samassa tilanteessa eläville voimia taistella tälläsesta suhteesta pois ...

Elämä on elämisen arvoista ......

Onneks jaksoin olla vahva ...Nyt elän omaa ihanaa elämää ilman sitä pelkoo ....

Äänestä

Kiitos Virpi kun nostit kipeän asian esille.
Itse oli 30 vuotta narsisitin uhri ja työstän vielä asioita mutta aika haavat parantaa.

Olet rohke ja upea nainen !

Voimia Sinulle ja kerro vaan rohkeasti ja avoimesti asioistasi niin se auttaa meitä muitakin.

Äänestä
  • Upeaa Virpi! Upeaa nostetta kaatuneelle urallei Seiskan ja Hymyn kautta.

    Ja säästit verorahoja, koska et vaivaa poliisia näillä jutuilla.

    Äänestä

Kiitos Virpi,nostit pöydälle asian josta moni nainen kärsii.Ei kehtaa tunnustaa
syyttelee itseään yrittää jatkaa uskoen että se rakkain vielä muuttuu.
Nosta pää pystyyn itselläni sama tilanne 25v sitten.
Elämä jatkuu sinun on jaksettava lasten vuoksi,itse en käynyt terapioissa neljä lasta
piti jalat maassa.
Ei sossun mutsit tai viranomaiset usko mutta kun herra kusipää hakkaa myös
seuraavaa muijaansa silloin sinuakin uskotaan.
Nauti vapaudesta ja lapsista kaikki kääntyy hyväksi vielä.
Anna inhottavien ihmisten kirjoitukset mennä menojaan sinua ei ymmärrä muut kuin saman kokeneet.

Äänestä

Nostan Virpille hattua, kun on päässyt noin sairaan miehen pauloista irti. Takuulla tosi rankkaa, kun on omat lapset kyseessä. Ymmärrän. Voimia!! Kyllä se vielä paremmaksi muuttuu. Kunhan pysyt tuosta äijästä erossa.

Äänestä

Onko se miehistä äksöniä Taunolta, kun Vipe on nyrkin ja hellan välissä?

Äänestä

Tauski on sosiopaatti, eli hyvin kieroutunut henkilö. Mutta eihän sille voi mitään kun kaikkia pitää suvaita. Miten on mahdollista että naisten hakkaaja ylpeänä pällistelee lehdissä, tvssä ja radiossa. Eikö medialla ole mitään moraalia. Eihän oikea elämä voi mitään bb-taloa.

Äänestä

Oli hyvä mainospuhe Virpillä Tauskista. Kyllä Tauskilla naisia tulee piisaamaan. Suomalaisia naisia kun jostain kumman syystä kiehtoo väkivaltaiset tyypit. Iskee hoivavietti!

Äänestä

Totta, ihmettelen mistä se Matti Nykänenkin vaimoja saa vaikkei ihan esimerkillinen mies ole.

Äänestä

TAUNO PELTONEN

Äänestä

Virpi Kätkä on niin oikeassa, että joka ei ole vastaavaa kokenut, niin ei todellakaan voi ymmärtää.

Äänestä

Voimia ja voimia.

Hyvinhän se on jaksanut likapyykkiään medioissa pyykätä.
Pitäisi välillä suunsa kiinni ja keskittyisi vaikka niiden lastensa turvaamiseen.

Äänestä
  • Joo ensin änkeää väkisin kolmanneks pyöräks ja jälkikäteen valittaa. Hakkuuttakaa vain eukot itseänne, kyllähän nää valittaja-marttyyrit tunnetaan. Ystäville säännöllisesti käydään itkemässä ja seuraavana päivänä ollaan kuin ei mitään. Elämä on valintoja, sitä saa, mitä tilaa.
    Taitaa olla vielä tunteita, kun mieltä kaihertaa,,,

    Äänestä

- Virpi tunki väkisin salarakkaaksi
- Ei ollut lainkaan silloisen vaimon tunteista kiinnostunut
- Hakattiin koko ajan 12-19 vuotta
- Lopulta ei enää jaksanut,vaan teki virallisen ilmoituksen Seiskaan ja Hymyyn
- Poliisia ei asiaan halua sotkea

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

juaruakka kirjoitti:

http://www.mtv3.fi/ohjelmat.shtml/kotimaiset/korkojen_kera/uutiset/1695390/korkojen-kera-virpi-katka-puhuu-suunsa-puhtaaksi-kohulooppien-takaa

Pitääpä katsoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu