tänään 573,60 e, ja työttömyyskrovaus, lapsilisät, elarit, joten taas elellään. Nukutaan nyt ensin huomenna pitkään ja juodaan rauhassa kahvit ja sitten kauppaan jos jaksaa. Onneksi kauppa on tuossa tien toisella puolella, voi pika pikaa juosta, ettei palellu.
Sain toimeentulotukea
massu täynnä huomenn
16334
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Onnea.
Kiitos!
Et taida jaksaa, kun olet kuitenkin liian läski, mene hiihtään ja salille.
Ihan sitten provosoit noita köyhyyskouluttajia
Tulevat opettamaan; syö perunankuoria, leivänreikiä, pistä säästöön ja elä juhla pyhinä tavan mukaan.
Käsittämätöntä, että joillekin maksetaan kotona olemisesta noin paljon jotain toimeentulotukea! Eikö työttömyyskorvaus riitä vai käytätkö rahasi viinaan? Normaali-ihimiset joutuvat käymään viikon töissä tuohon rahaan ja maksamaan vielä verot. Töitä on vaikka kuinka paljon, sen kuin menee töihin.
Heti menen töihin,kunhan vain kerrot missä niitä työpaikkoja on.
Tuplamaisteri, joka ei saa edes siivousalan töitä, koska on ylikoulutettu.
Me kaikki työttömät kun emme asu Kehä-Kolmosen sisäpuolella.
No valitettavasti näille huuhaatiedeitten maistereille kun ei löydy töitä. Ja kymmeniätuhansia heitä on eivätkä edes kelpaa siivoojiksi. Kaverini opiskeli jotain huuhaatriedettä 8 vuotta ja nelikymppisenä tekee saman minkä merkonomi pienellä tekniikan tuntemuksella ja palkka 4,000 euroa/kk. Sanoi itse ettei tajuaa vieläkään tyhmyyttään. Oli mukamas niin seksikästä silloin 20 vuotta sitten opiskella yliopstolla.
Niinhän se oli seksikästä opiskella KTM:n ja FM:n tutkinnot, mutta niillä et töitä saa Suur-Helsingin ulkopuolelta. Ja sinne en halua muuttaa.
Molemmat tutkinnot tein työn ohessaa 6 vuodessa, joten laiskaksi minua tuskin voi syytttää.
Jos olet opiskellut, niin luulisi sinun tietävän, että sinun pitää mennä työn luo eikä toisinpäin. Suurin osa bisnesmaailmasta toimii pääkaupungista käsin ja ulkomailta löytyy korkeasti koulutetuille töitä.
Ajattele nyt jos vaikka Kimi Räikkönen olisi jäänyt kotiin odottelemaan formulakuskin hommia, niin odottelisi vieläkin niitä.
Sairasta pilaa!
Onnea vaan! Toivottavasti itsekkin saisin toimeentulotukea noin paljon.
Sossu maksaa vuokran omavastuun, ja shkön ja antaa ruokarahaa ja muuta toimentuloont arvittavaa rahaa. Kyllä kannattaa hakee. Turha kärvistellä, kun apua on tarjolla. Ne rahat on sun omia veroja maksettuja, joten olet oikeutettu niitä myös käyttämään.
Mitäs veroja ne toimeentulotuen ym. tukien saajat maksavat? Minun maksamia veroja syötte ja kulutatte. Enkä minä saa mitään omiani takaisin.
Kaikki ne jotka hakevat Kelan etuuksia tai/ja toimeentulotukea eivät ole olleet ikänsä työttömiä. Työttömyys kun voi kohdata kenet tahansa ja töissä ollessa niitä veroja on maksettu.
osakesalkkuni arvo putosi torstain ja perjantain aikana kolmisenkymmentä tonnia käytännössä pelkästään Nokian takia. No, ostin sitten suunnilleen samalla rahalla lisää kun halvalla sain. Keväällä tätä tapausta ei tuskin edes muista, ihmettelee vain kun salkun arvo kasvaa työttömän vuositulojen verran viikossa. En nyt halua tällä kenellekään erityisesti naljailla mutta koko juttu on tosi. Nousu alkaa muuten maanantaina 28.1, välttämättä ei kovaa mutta ylöspäin mennään. Minua jäivät harmittamaan ne jotka hätäpäissään menivät myymään to - pe ilman mitään oikeaa syytä.
aloittaja heitti trollin