Hei!
En tiedä kuuluuko viestini Kiusaaminen- palstalle vai minne, mutta laitan sen nyt tänne..
Elikkäs: Katsoin tänään Käenpesä- sarjan maanantain jakson ja se kolahti minuun henkilökohtaisesti, koska juonessa oli jotain mielenkiintoista.
Nimittäin kun Kaisa sai assistentikseen vanhan kouluaikaisen kiusaajansa ja pääsi näpäyttämään tätä, eli antoi hänelle paljon ylimääräisiä töitä, juoksutti hakemaan kahvia ja lounasta, yms.
Mietin tekisinkö samoin jos saisin tilaisuuden..
Olin nimittäin lähes koko yläasteen enemmän ja vähemmän koulukiusattu. Viimeisenä vuonna, eli ysillä, olin käytännössä yksin koko ajan. Kaverini jostain syystä kääntyivät minua vastaan.
Ihme kyllä, ja onneksi, olen vahva ihminen ja selvisin siitä ilman masennusta tai muuta vakavaa, mutta katkeruus jäi vanhoja "kavereita" kohtaan.
Tai sen verran on jäänyt arvet, että en luota ihmisiin kovin helposti. En kerro kaikkea edes aviomiehelleni tai rakkaimmille ystävilleni. Puolitutuista puhumattakaan. En vain luota enää..
Nyt vuosia myöhemmin nämä "kaverit" ovat laittaneet tekstiviestiä, että "hei oletko se sinä, mitä kuuluu" ihan kun mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Ei kyllä todellakaan kiinnosta pitää yhteyttä nyt vuosienkaan jälkeen!
En aio unohtaa ja antaa anteeksi.
Miten onko kellekkään muulle jäänyt kauna vanhoja kouluaikaisia muistoja kohtaan?
En tiedä kuuluuko viestini Kiusaaminen- palstalle vai minne, mutta laitan sen nyt tänne..
Elikkäs: Katsoin tänään Käenpesä- sarjan maanantain jakson ja se kolahti minuun henkilökohtaisesti, koska juonessa oli jotain mielenkiintoista.
Nimittäin kun Kaisa sai assistentikseen vanhan kouluaikaisen kiusaajansa ja pääsi näpäyttämään tätä, eli antoi hänelle paljon ylimääräisiä töitä, juoksutti hakemaan kahvia ja lounasta, yms.
Mietin tekisinkö samoin jos saisin tilaisuuden..
Olin nimittäin lähes koko yläasteen enemmän ja vähemmän koulukiusattu. Viimeisenä vuonna, eli ysillä, olin käytännössä yksin koko ajan. Kaverini jostain syystä kääntyivät minua vastaan.
Ihme kyllä, ja onneksi, olen vahva ihminen ja selvisin siitä ilman masennusta tai muuta vakavaa, mutta katkeruus jäi vanhoja "kavereita" kohtaan.
Tai sen verran on jäänyt arvet, että en luota ihmisiin kovin helposti. En kerro kaikkea edes aviomiehelleni tai rakkaimmille ystävilleni. Puolitutuista puhumattakaan. En vain luota enää..
Nyt vuosia myöhemmin nämä "kaverit" ovat laittaneet tekstiviestiä, että "hei oletko se sinä, mitä kuuluu" ihan kun mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Ei kyllä todellakaan kiinnosta pitää yhteyttä nyt vuosienkaan jälkeen!
En aio unohtaa ja antaa anteeksi.
Miten onko kellekkään muulle jäänyt kauna vanhoja kouluaikaisia muistoja kohtaan?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.