"Sosiaalinen väsyminen" jutellessa !

Sosiaalinen väsyminen on introverteille tyypillistä. Ekstrovertit saavat sosiaalisuudesta energiaa, introvertit menettävät energiaa vastaavassa tilanteessa.

Eli olet introvertti.

Voit nostaa sosiaalista sietokykyäsi tietoisesti treenaamalla, mutta se on pitkä ja kivinen tie. Tai sitten voit yrittää hakea samankaltaisten seuraa, jolloin porukka ehkä osaa käyttäytyä vähemmän resursseja kuluttavasti.

Olen huomannut saman, jos on esim baari-ilta tiedossa niin se alkuilta menee hyvin ja olen puhelias, mutta siinä vaiheessa kun ollaan saavuttu baariin niin jotenkin sitä muuttuu ihan tuppisuuksi. Mietin vain päässäni mitä sanoisin ja seuraavaksi kaveri tokaisee, että en ole sanonut mitään puoleen tuntiin..
Muutenkin joku sellainen kaksipäiväinen tapahtuma kuulostaa huonolta, toisena päivänä en enää varmasti jaksaisi olla sosiaalinen.

Paha mennä sanomaan, kun en ole ollut tuollaisessa tilanteessa. Mutta näin yleisesti ottaen, pystyn keskustelemaan, jos on oikeasti jotain sanottavaa ja mielenkiintoinen aihe. Olen kumminkin ollut monesti tilanteessa, jossa toinen sanoo jotain, enkä osaa sanoa muuta, kuin juu, tai ahah jne. Itse tarvitsen keskusteluun joko sisältöä, tai sitten pelkkää paskanjauhantaa kovalla meiningillä, jotta tulee tekstiä. Jos pitäisi asiallisesti keskustella jostain siitä väliltä, niin se ei vain onnistu. Mutta jos vierelläni olisi nainen, riittäisi minulle se, että hän on siinä, ei minua haittaisi, vaikkei vaihdettaisi sanan sanaa. Ongelma olisikin toisella osapuolella. Sitä, kun on ollut kauan yksin ja kaikki kokemukset ovat lähinnä vain vastaanottoa visuaalisesti, tai äänimaailmana, niin siihen on siinä määrin tottunut, että se ei merkitse maailmanloppua, jos olisinkin puhumattomassa kontaktissa johonkin. Kai se on niin, että ne, jotka ovat tottuneet lörpöttämään aina jonkun kanssa, käsittävät mykän maailman tylsyytenä, tai sisällöttömänä. Itse asiassa, jos ihmiset malttaisivat pitää sen turpansa kiinni hetken, niin he saattaisivat jopa tajuta, etteivät ne sanat ole lopulta muuta, kuin sanoja.

on ihmisiä, jotka kokee elämän eri tavalla.

Sosiaaliset tapaukset eivät millään käsitä, että toiset ihmiset TYKKÄÄ yksinolosta ja rauhallisuudesta! Jotkut ei meinaa edes antaa ihmisten surra rauhassa kun ovat tuputtamassa kaiken maailman ohjelmaa, toki hyvässä tarkoituksessa.

Olen niitä ihmisiä, jotka ahdistuu ja stressaantuu isoissa laumoissa, enkä kaipaa sen kummempaa menoa ja riehaa!
Väsyn kans nopeasti sos. tilanteissa jos ei välillä pääse lataamaan akkuja omaan rauhaan. Toki pidän itse ihmisistä, jotka on mukavia.

Kuulostaa ihan tutulta. Tyypillistä meille introverteille. Pitää kai hakeutua introverttiseuraan, olen ainakin itse kokenut toisten introjen seuran vähemmän energiaa vievävänä kuin ekstroverttien seuran.

Hmm... kappas vaan, oliskohan minussakin introvertin vikaa? Tykkään kyllä ihmisistä, mutta kaikenlainen turhanpäiväinen vouhotus ja melunpito äkkiä väsyttävät ja tuntuvat turhilta. Toki tulee heitettyä huulta ihmisten kanssa, mutta vain rajaan asti - harvoin tapaa ihmistä jonka ajatukset todella sytyttävät. (Aika ankeaa itse asiassa kun sitä näin ajattelee. Onkohan muilla ihmisillä virikkeellisempi henkinen elämä? Olenko vain tylsämielinen, onko elämä kenties vaatinut veronsa??) No, elämä puksuttaa eteenpäin kuin veturi, kaikesta huolimatta.

Minä koen jotkut ihmiset energia-syöppöinä. Enimmäkseen seurustelen ihmisten kanssa ilman sen kummempia ongelmia, mutta sitten nämä jotkut vie todella paljon energiaa. Nämä ihmiset puhuvat paljon esim. joistain ihmisistä jota en edes tunne.....ja siksi ei varmasti kiinnosta kuullakkaan, mutta kohteliaisuudesta yritän kuunnella. Tällaisten tapausten jälkeen olen aivan poikki ja aivan kuin olisin tehnyt jotain ruumiillisesti raskasta työtä pitkän vuoron. Näitä ihmisiä on aika paljon ja heillä riittää juttua taukoamatta ja eivät edes odota mitään kommenttia väliin. Kunhan saavat puhua :))

Tämähän pitää paikkansa yleensäkin, myös monilla sosiaalisilla ihmisillä, aina ei jaksa vetää tilanteita. Kun pystyt noinkin avoimesti näkemään tilanteesi, kohtaat varmaankin myös naisia, jotka ovat monessa suhteessa kaltaisiasi. Yleensäkin vain hyvin harvat elämämme kontakteista johtavat pitkäaikaisiin parisuhteisiin - vaikka suhdetta ei syntyisi, siihen ei tarvitse liittyä toiselta puolen mitään pettymystä keskustelukumppaniin. Olen huomannut, että vanhemmat sukupolvet ovat pariutuneet varsin usein tansseissa, siinä vaan mennään eikä meinata, ja tanssi on vieläpä lupa ottaa kunnon ote partnerista.Olet varmaan ihan oikeilla jäljillä ajatuksessasi, että harrastuksissa on luontevaa viettää aikaa yhdessä tuntemattomienkin ihmisten kanssa.

Mitä helvetin roolii sä oikein yrität esittää? Että ei hei elämä oikeasti ole mitään suorituspiteiden keräämistä eikä Idols-koelaulujen läpäisyä. Että ota ote elämästä ja unohda itsesi tyypittely, sillä totuus on se, ettei kukaan koskaan ole minkään tyyppinen. Vaan eri tilanteissa toimitaan tietenkin aina eri tavoin. Sitä paitsi smiley-boysien aika on ollut ollut ohi jo vuosia sitten vai oletko jättänyt Curt Kobainin huomioimatta kokonaan, että se on se grunge-tyyli eli vakava naama ollut muodissa jo vuodesta-92.

Sosiaalinen väsyminen... sosiaalinen jaksaminen on vitsi, että kuka hullu sitä nyt niin jaksaa keimailla jos jonkinlaisessa seurassa vailla omaa ajatusta.

Olen samaa mieltä naenenin kanssa: ehkä sinun pitäisi hankkia seuraa muista introverteistä. Veikkaan että tuo on suhteellisen yleinen ongelma, tosin vaihtelevissa mittakaavoissa. Tunnistan itsenikin tuosta.

Nykyinen ihmisihanne tuntuu olevan aina pirtsakka ja spontaani ekstrovertti, se on totta, mutta aina voi koittaa muuttaa näkökulmaa ja miettiä, miten voisi tulla toimeen itsensä kanssa. Jos ongelmana tuntuu olevan että ihmiset "säihkähtävät" väsymistäsi, niin mitä jos koittaisit kertoa siitä? En tiedä mistä haet seuraa, mutta jos teet sen esim. netissä. Jos onnistut selittämään asian juuri intoverttiyden kannalta ja kerrot tarvitsevasi omaa tilaa mutta myös antavan sitä muille, niin saatat kääntää tuon ongelman vahvuudeksi.

Ap:lle

Aivan taatusti väsähtää ja ahdistuu, jos miettii päässään jo valmiiksi "kohta en jaksa enää kiinnostua, sitten oloni muuttuu ahdistuneeksi ja naamani näyttää tympääntyneeltä, mikä karkoittaa naisen luotani, mitähän minusta ajatellaan... Olen ATM, En pidä itsestäni enkä koskaan löydä itselleni naista, *nyyh, byyh*"...

Huhuu!!! Kaikki tuo on oman pään sisällä tapahtuvaa, itse itseään voimistavaa shaibaa josta voi päästä irti opettelemalla hieman ajatustenhallintaa. Hakusanoja aiheeeen tunnelukko tai tunnekoukku. Suosittelen lämpimästi myös tutustumaan esim. David De Angelon luentomateriaaleihin, mm. youtubesta löytyy sekä netistä torrenttina. Et menetä muuta kuin hieman aikaa ja saatat vaikka saada uusia näkökulmia. Itselle tuli tämän oivalluksen jälkeen fiilis "miksen tajunnut tätä juttua jo 10 vuotta sitten..."

Täytyy oppia pitämään itsestään ja arvostamaan itseään, niin ettei anna toisten syödä omaa energiaansa. Tekee vain sitä mikä tuntuu itsestä hyvältä, positiivinen ihminen löytää kyllä seuraa. Naisetkin kiinnostuu.

nimim. kuvailemistasi ongelmista parantunut mies