Hei Tuomo, täällä o taaas

Karvajalka

Hei Tuomo, samaistutko K.Tampioon, kuten hän sinuun? :-))))))))))))))

"
Gemareiden ja Erkon ajojahti ...
Kirjoittanut: Kaarlo Tampio, 12.8.2004 klo 18.49

... siis epäonnistui. Mitään poliisitutkintaa ei tule. Tatu Vanhanen saa siis jatkossakin pitää mielipiteensä. Ja miksei pitäisi, faktanhan tuo vaan toisti. Asian joka on tullut todistetuksi jo aikoja sitten. Johan aikanaan Kokoomuksen palstalla kovasti arvostamani Lumikki todisti nekkereiden tyhmyyttä.

Pisteet myös Matti Vanhaselle, joka pysyi coolina prosessin aikana. On huomattava, että Matti Vanhanen ei missään vaiheessa kieltänyt isäänsä ja hänen rotuoppiansa. Ja miksipä olisi kieltänyt ? Mitä auttaa väittää mustaa valkoiseksi, kun ei se siksi kuitenkaan muutu ? Kaippa tuo on Mattikin ihan samaa mieltä kuin isänsäkin mutta mitäpä sitä maailmalle kovaäänisesti julistamaan. Suurin osa meistä kepulaisista (minä, Jarmo, Oiva, Duomo ja monet muut) on ollut jo kauan Tatun linjoilla. Eipä tuota tarvitse hirveästi kysellä. Mutta eihän se ole rasismia. Se on ylpeyttä omasta ylivertaisesta ja ylväästä valkoisesta Pohjolan rodusta. Ette kai te luule, että maaseudun ja provinssien ihmiset alkavat jotain pygmejä kumartamaan ??!! "

Hyvinhän teillä kepulaisilla menee, kun joukkoihin kuuluu Laven kaltaisia "muotovalioita."

1

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Gutta-Perkka

      .....ominaisuudella kuin silmien värillä tai millä tahansa vastaavalla ominaisuudella kuten nyt sitten vaikkapa vain ÄOlla ei esiinny maapallon väestössä kertakaikkiaan minkäänlaista vaihtelua ja kyseisillä ominaisuuksilla ei ole, ei voi eikä saa olla tietenkään yhtään mitään tekemistä periytyvyyden kanssa ja väite jo sellaisenaan on rikollinen, josta on välittömästi ilmoitettava KRPeelle, jos joku sellaista kehtaa väittää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9245
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8100
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5895
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2420
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2135
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1775
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1719
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1498
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1494
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1399
    Aihe