Luin uudelleen Väyrysen On Totuuden Aika sarja.

Väyrynen on suomalaisista poliitikoista kaikken suurin visiönääri ja isojen kokonaisuuksien ymmärtäjä, Väyrysen kirjat pitäisi saada jokaiseen kouluun ja oppilaiden tulisi saada niistä selkeää näkemystä tulevaisuuteen.

Uskallan melkein sanoa, että Väyrysen kirjat olisi ihmiskunnalle tärkempi kuin raamattu. Ihmiskunta saisi niistä todellisen ja koskettavan ihmillisyyden ja ennen näkemättömän yhtenäisyyden tunteen.
488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Aika paljon sanottu??!
Minusta Paavo Lipposen kirja Putki Lopparin Päiväkirja menee edelle!

Äänestä
  • Poovo Mooses Lipposen muistelmat valittiin ilmestymisensä jälkeen vuoden satukirjaksi.

    Äänestä

Ja varsinki tämän isänmaan petturin vehkeilystä maataan ja kansaansa vastaan, tai sehän on sikäli turhaa, että kaikki teietävätkepuänkyröiden ja Tolliskojen petävän Suomea jua sen kansaa.

puna- armeijan vpoton ja kunnian päivä on Syöttilästolliskojen suurin päivä sitten Kekrin.

Myös isänmaan petturit muistavat sotasyyllisten tuomistemiasta ja asekätkennästä tuomittujen ja muita Ryssä Kekkosen aikaan saannoksia. Kyllä Syöttiläilla on paljon suuria juhlapäiviä.

Äänestä
  • Lisätään esimerkiksi noista Tolliskojen juhlapäivistä vielä Juhannus. Polttavat kokkoja ja niisä veneenraatoja, joita Syöttiläät eivät viitsi paikata, kun siitä ei ihme kyllä makseta pankollamakaajille tukiaisia.

    Irvokkaasti tanssivat kokon vieressä kansantanhuja Suuren oppi-isänsä Paavo Väyrysen esimerkin mukaan. Kutsuvat vielä elättäjiään Juhannusjuhliinsa ja syöttävät niissä meille sitä ainoa oikea Tolliskototuutta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sapiens dux kirjoitti:

Väyrynen on suomalaisista poliitikoista kaikken suurin visiönääri ja isojen kokonaisuuksien ymmärtäjä, Väyrysen kirjat pitäisi saada jokaiseen kouluun ja oppilaiden tulisi saada niistä selkeää näkemystä tulevaisuuteen.

Uskallan melkein sanoa, että Väyrysen kirjat olisi ihmiskunnalle tärkempi kuin raamattu. Ihmiskunta saisi niistä todellisen ja koskettavan ihmillisyyden ja ennen näkemättömän yhtenäisyyden tunteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu