Epäluottamuslause

Sattuneesta syystä kaupunginhallituksen ja valtuuston puheenjohtajan luottamus tulisi mitata seuraavassa kaupunginvaltuuston kokouksessa, koska he eivät nauti enää lapualaisten luottamusta.
15293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Näin juuri tulee toimia. Ei me tarvita sellaista kaupunginjohtajaa, joka olisi jonkun klikin juoksupoika. Katsotaan asia loppuun asti eli onko luottamusta laivan keikuttajilla?

Äänestä

Eli ne jotka ottivat ongelmia esille, nekö halutaan nyt äkkiä vaihtoon?? Myönsihän lepistökin että ongelmia on ollut?!
Pelkohan leviää koko kylään, jos täällä ei saa nostaa asioita pöydälle.

Äänestä
  • Kyseessä oli ajojahti, joka epäonnistui täysin. Näin toimittiin aikoinaan Teräväisen, Särkelän ja Vallan suhteen.
    Lapuan laki ei toiminut tällä kertaa.

    Äänestä

  • muilutus mielessä kirjoitti:

    Kyseessä oli ajojahti, joka epäonnistui täysin. Näin toimittiin aikoinaan Teräväisen, Särkelän ja Vallan suhteen.
    Lapuan laki ei toiminut tällä kertaa.

    Alku alkoi siitä kun kokoomuksen ja keskustan sisällä oli valtataistelu joka päättyi siihen että Antila syrjäytettiin ja Hella kiilasi Ylitalon ohi. Nyt on laskunmaksun aika.

    Äänestä

  • uudet ääneskykset kirjoitti:

    Alku alkoi siitä kun kokoomuksen ja keskustan sisällä oli valtataistelu joka päättyi siihen että Antila syrjäytettiin ja Hella kiilasi Ylitalon ohi. Nyt on laskunmaksun aika.

    Piiri pieni pyörii . . . . . . . . .

    Äänestä

  • uudet ääneskykset kirjoitti:

    Alku alkoi siitä kun kokoomuksen ja keskustan sisällä oli valtataistelu joka päättyi siihen että Antila syrjäytettiin ja Hella kiilasi Ylitalon ohi. Nyt on laskunmaksun aika.

    Näin saattoi käydä, vaikka ihan eri asiasta késkusteltiin.

    Äänestä

"Pelkohan leviää koko kylään, jos täällä ei saa nostaa asioita pöydälle. "

Ei oo todellista!!! Kyllä se on iät ja ajat ollu niin että Lapualla voi nostaa esille vain hyvin rajattuja asioita. Mielipiteen vapaudesta täällä voi olla montaa mieltä ja jos tuolla perusteella olis pelkäämään alkanut, niin ei täälä asuisi kun muutama hassa suku.

Äänestä
  • Osuit asian ytimeen. Lapua ei ole enää sosialismin pelottelulla ratsastavien, yksin
    valtiaiden sanelupolitiikkaa .

    Äänestä

  • oN todellista, ainakin täällä käytyä kesksutelua lukiessa.

    Äänestä

  • pönden takaaajo kirjoitti:

    oN todellista, ainakin täällä käytyä kesksutelua lukiessa.

    Ja mistähän syystä? Herää jo sinäkin.

    Äänestä

  • pönöttäjä kirjoitti:

    Ja mistähän syystä? Herää jo sinäkin.

    Kerro.

    Äänestä

  • pönden takaaajo kirjoitti:

    oN todellista, ainakin täällä käytyä kesksutelua lukiessa.

    mistäs tiärät että herra on ilman perskarvoja. ookko jonos perämieheksi?

    Äänestä

Olisiko Lapuan kokoomuksella syytä vaihtaa johtajiaan ?

Äänestä
  • Kyllä on. Nyt akitointi on loputtava ja kaupunginjohtajalle annettava työrauha.

    Äänestä

Nyt pitäisi keskittyä asioiden hoitoon. Äänestäjät eivät ymmärrä että otetaan pakotehtäviä ja keskitytään typeriin syyttelyihin. valtuusto ei saa mitään hyödyllistä
aikaan, mutta palkkansa nostavat. Seuraavassa vaalissa en äänestä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


luottamus menetetty kirjoitti:

Sattuneesta syystä kaupunginhallituksen ja valtuuston puheenjohtajan luottamus tulisi mitata seuraavassa kaupunginvaltuuston kokouksessa, koska he eivät nauti enää lapualaisten luottamusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu