Jo riittää huorittelu ja jo pikkutyttöjen kohteleminen "panoalustoina" ja esineinä! On aika toden teolla kääriä hihat, ja käynnistää voimakas kamppanija nykyistä naisten alistamista ja esineellistämistä vastaan, joka alkaa jo ALA-ASTEELTA!!!
________________________________________________
Sukupuolisen häirinnän kielto koulun sääntöihin
Oikeus turvalliseen kouluympäristöön kuuluu kaikille. Uuden opetussuunnitelman mukaan ”oppimisympäristön on oltava sekä fyysisesti että psyykkisesti turvallinen ja viihtyisä, ja sen on tuettava oppilaan terveyttä”
Kuitenkin monet tytöt ja pojat joutuvat koulussa tilanteisiin, joissa heidän koskemattomuuttaan loukataan tai heitä nimitellään epäasiallisesti. Sukupuolinen häirintä eli seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvä epämielyttävä kohtelu jää koulussa usein havaitsematta, tai siihen ei yksinkertaisesti puututa
Yhteiset pelisäännöt on kirjattu kouluissa järjestyssääntöihin. Sukupuolisen häirnnän kielto on otettava mukaan niihin. Kiellon kirjaaminen järjestyssääntöihin antaisi selkeän viestin, että jokaisella on oikeus koulunkäyntiin ja työntekoon ilman pelkoa loukkaavasta kohtelusta.
Oppilaat eivät välttämättä uskalla tai osaa kertoa kokemastaan ikävästä käytöksestä. Siksi sukupuolinen häirintä on tärkeää nostaa esiin yksiselitteisen kielteisenä asiana. Sukupuoleen tai seksuaalisuuteen liittyvä nimittely ja kontrollointi ovat yleisiä kiusaamisen ja leimaamisen tapoja aivan nuortenkin oppilaiden keskuudessa. Huorittelu ja lesbo tai homo-nimityksen käyttäminen haukkumatarkoituksessa ilmentävät yhteiskunnan valtarakenteita ja seksuaalisuuteen liittyviä normeja.
Sukupuoliseen häirintään syyllistyvät niin oppilaat kuin opettajatkin. Jos kasvattajat eivät puutu siihen, he viestittävät lapsille, että toisen ihmisen itsemääräämisoikeuden ja seksuaalisuuden loukkaaminen puheella, ei-toivotulla koskettelulla ja jopa väkivalalla ovat sallittuja.
Keskeistä sukupuolisen häirinnän ehkäisemisessä ja myönteisen ilmapiirin luomisessa on se, että oppilaat kokevat opettajat ja muun kouluhenkilökunnan luotettavina aikuisina, jotka kunnoittavat nuorta ja lasta. Luottamus vesittyy, jos aikuinen esimerkiksi huomauttaa asiattomalla tavalla lapsen tai nuoren pukeutumisesta, kertoo oppitunnilla rasvaisia juttuja ja jättää puuttumatta väkivaltaan ja nimittelyyn.
Sukupuoliseen häirintään on uskallettava puuttua, oli tekijä sitten oppilas tai aikuinen. Näinä päivinä monissa kunnissa julistetaan koulurauha. Tähän liittyen koululaisten, opettajien ja muiden kouluyhteisön jäsenten toimintaympäristö on rauhoitettava myös sukupuoliselta häirinnältä. Kaikilla kouluyhteisön jäsenillä on velvollisuus toimia aktiivisesti sellaisen työympäristön puolesta, joka tukee lapsen kasvua itseään kunnoittavaksi, toiset huomioon ottavaksi yksilöksi.
Katju Aro
puheenjotaja
Unioni Naisasialiitto Suomessa ry
Rosa Puhakainen
projektikoordinaattori
ihmisoikeusliitto
Susanna Ruuhilahti
seksuaalikasvattaja, kätilö Tyttöjen talo
Nyt tuli huorittelulle loppu!
4
378
Vastaukset
- kayman
Ihan hyvä, että päästäisiin eroon huora-nimityksestä, koska siihen liittyy niin paljon negatiivisia assosiaatioita. Sama koskee prostituoidun käsitettä. Miksi näitä ihmisiä ei voitaisi kutusua sellaisella nimellä, joka ei alentaisi heidän ihmisarvoaan? Hehän tekevät tärkeää työtä, jolla yrittävät elättää itsensä ja perheensä.
- Mies vain
Koulumaailmahan suosii jo ennestään tyttöjä poikien kustannuksella!
Poikia on kiusattu kouluissa iät ja ajat mutta kukaan ei ole viitsinyt tehdä mitään asian korjaamiseksi. Nyt jos joku sitten huorittelee jotakuta tyttöä niin heti on femakkolauma vaatimassa lainmuutoksia, uusia lakeja, määräyksiä, vetoomuksia, julkilausumia, jne. huorittelun ja tyttöjen kiusaamisen estämiseksi!!
Olin itsekin koulussa kiusattu, KUKAAN ei edes yrittänyt estää sitä eikä koulukiusaamisen estämisestä puhuttu mitään, mutta se olikin 80-luvun loppupuolta... - Tommy
tainneet saada munaa aikaan kun on ajatukset noin ahtaalla??
- sika
Ihan hyvä, että joku kiinnittää tuohonkin asiaan huomiota ja Tiina, jos avaat toisenkin silmäsi, niin huomaat, että tuossa pyritään puolustamaan kummankin sukupuolen edustajia. Siis myös poikien ja eritoten miesopettajien homottelusta pyritään pääsemään yhtälailla eroon.
Jo on aikakin puuttua lasten kielenkäyttöön. Vaikken itsekään ole niitä siistisanaisimpia ihmisiä maan päällä, niin ainakin yritän valita sanani julkisella paikalla. Kiroilu ja muu sadattelu kuuluu miesporukoiden autotallipuuhasteluun ja muille rakennustyömaille, mutta melkein punastun häpeästä ajoittain linja-autossa, kun kuulen miten arkisesti ala-asteikäiset tytöt käyttävät mm. seuraavia sanoja: vittu, huora, homo, pedofiili yms.
Suurinta osaa sanoista ilmeisesti käytetään jonkinlaisina välimerkkeinä niiden tarkempaa sisältöä ymmärtämättä.
Aika ankeaa varmaan olla koulussa opettajana, jos kuulee moista kielenkäyttöä jatkuvasti, eikä voi edes lain puitteissa tehdä asialle mitään.
Toisaalta myös kielenkäytöltään perverssejä opettajia pitää kyetä näpäyttämään jollakin lailla.
Summa summarum, onko lasten sukupuolinen härintä kuitenkaan se kaikkein suurin ongelma kouluissa?
Jatkuvasta budjettivajeesta ja pätevien opettajien puutteesta voisi ensin tehdä härkäsen...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399140Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737873Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605547William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542334Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62079Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821729Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191664Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921413Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381348Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt61206