HYVÄ SOUMI

Olen 40-kymppinen mies Etelä-Suomesta. Tienaan rapiat alle keskipalkan, eli 40kt vuodessa bruttona. Sillä rahalla maksan omakotitalolainaa ja talon muut käyttökustannukset. Vaimoni ostaa 5 henkiselle perheellemme ruuat ja hoitaa lapsiemme vaatemenot ja muut vastaavat. Yhteensä tienaamme bruttona 60kt.

Päähuolenaihheni ovat:

1. Turvallisuus. Ei voi olla huomaamatta Suomessa kasvavaa ulkomaista rikollisuutta. Jo kotonakin tarvitsee jo pelätä näitä vapaasti liikkuvia ulkomaisia rikollisia.
1a. Kuinka paljon pitää pelätä, että Suomeen tulleet "turvapaikanhakijat" tekevät jotain meidän tyttärillemme?
2. Puheet palkkojen alennuksista. Jo nyt meidän taloudessa eletään kädestä suuhun. Ei ole pelkoa ulkomaan matkoista, tai edes kotimaan kylpylälomista. Ei ole rahaa moiseen. Alenna nyt palkkoja.
3. Tämä koko EU hössötys. Mitä päättäjät ajattelee, kun tekevät päätöksiään? Täytyy kyllä sanoa, että ovat aivan pihalla mielestäni. Lyhyt oppimäärä velkaantumisesta: olen velkaa 100kt asunnosta ja talous kuralla, en pysty maksamaan elämistäni. Ratkaisu(ko): ota tästä 50kt lisää velkaa ja katellaan sitten parin vuoden päästä, että mikä on tilanne?
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sitä tää illuminati eliitti haluaa sekasortoa ja pelkoa. Paras tapa pitää kansaa kurissa. Sinä lammas tuet heitä moisella oravanpyörän juoksullasi. Olet kuintekin kunnon kansalainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VERY huolestunut kirjoitti:

Olen 40-kymppinen mies Etelä-Suomesta. Tienaan rapiat alle keskipalkan, eli 40kt vuodessa bruttona. Sillä rahalla maksan omakotitalolainaa ja talon muut käyttökustannukset. Vaimoni ostaa 5 henkiselle perheellemme ruuat ja hoitaa lapsiemme vaatemenot ja muut vastaavat. Yhteensä tienaamme bruttona 60kt.

Päähuolenaihheni ovat:

1. Turvallisuus. Ei voi olla huomaamatta Suomessa kasvavaa ulkomaista rikollisuutta. Jo kotonakin tarvitsee jo pelätä näitä vapaasti liikkuvia ulkomaisia rikollisia.
1a. Kuinka paljon pitää pelätä, että Suomeen tulleet "turvapaikanhakijat" tekevät jotain meidän tyttärillemme?
2. Puheet palkkojen alennuksista. Jo nyt meidän taloudessa eletään kädestä suuhun. Ei ole pelkoa ulkomaan matkoista, tai edes kotimaan kylpylälomista. Ei ole rahaa moiseen. Alenna nyt palkkoja.
3. Tämä koko EU hössötys. Mitä päättäjät ajattelee, kun tekevät päätöksiään? Täytyy kyllä sanoa, että ovat aivan pihalla mielestäni. Lyhyt oppimäärä velkaantumisesta: olen velkaa 100kt asunnosta ja talous kuralla, en pysty maksamaan elämistäni. Ratkaisu(ko): ota tästä 50kt lisää velkaa ja katellaan sitten parin vuoden päästä, että mikä on tilanne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu