Ateenan kisojen avajaisjuhlista

Esko H.

Ateenan kisojen avajaisjuhlat toi kauhean karmaisevan tunteen ja nosti ”jostain syystä” sydämelle
muinaisen Titanic laivan ensimatkan lähtöjuhlat, Jossa kuulemma oli joku sanonut: ”ettei Jumalakaan pysty sitä laivaa upottamaan”.

En tiedä miksi tämä tunne annettiin, mutta edelleenkin, yön jälkeen on hirveän murheellinen olo, ikään kuin tuskaista hengessä rukoilua. Kuitenkin jonkinlainen pelko, että onko jotain vakavaa odotettavissa kisojen aikaan tai jopa paikalla.

Kyllä niissä Juhlissa todella epäjumalia ja taivaan kuningatarta kaikkien kauhistusten äitiä palvottiin ja ihmisille kunniaa ja ylistystä annettiin, ja yleensäkin kisoissa annetaan. Ei monetkaan anna kunniaa ihmisen luojalle. Eikä tietenkään tuollaisista kisa ja sirkustouhuista voi antaakaan, koska ne ovat lähinnä Jumalan sanan vastaisia kisoja. Jumalan sanan mukaisia ovat toinen toisensa kunnioittamisia ja rakkaudessa palvelemisissa kilpailua. Joista vasta tulee antaa kunnia ja kiitos sekä ylistys Pyhälle elävälle Luojalle, eli Kristuksen nimessä ja / Jumalalle.

En tiedä kokeeko joku muu kristitty tällä tavalla tässä asiassa, mielelläni kuulisin jos joku muukin näin kokee noitten kisojen suhteen. Vähäinen Kristuksen palvelija, Esko H.

14

682

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hertha

      Kyllähän näin on koettu ennenkin. Olympian kisat nimittäin kiellettiin pakanallisina 300-luvun lopulla, samaan aikaan, kun kristinuskosta tuli Rooman valtakunnassa ainoa sallittu uskonto.

      ---

      Oikeastihan nykyajan urheilukilpailuihin ei pitäisi edes yrittää liittää mitään uskonnollista. Ei edes kisapappia.

      • Esko H.

        Niin pakanauskontoihinhan ne perustuvat, joissa palvotaan ja palvellaan erinimisiä pakana jumalia, ns. epäjumalia, joita niissä menoissa palvotaan. Joka taas on vihollisuutta oikeaa kaikkivaltiasta Jumalaa ja luojaa vastaan.

        Pakanajumalien taustallahan on aina se sama langennut enkeliruhtinas luscifer joukkoineen. Suomeksi saatana.


      • huu
        Esko H. kirjoitti:

        Niin pakanauskontoihinhan ne perustuvat, joissa palvotaan ja palvellaan erinimisiä pakana jumalia, ns. epäjumalia, joita niissä menoissa palvotaan. Joka taas on vihollisuutta oikeaa kaikkivaltiasta Jumalaa ja luojaa vastaan.

        Pakanajumalien taustallahan on aina se sama langennut enkeliruhtinas luscifer joukkoineen. Suomeksi saatana.

        Raamattu koostuu juuri ns. pakanakirjallisuudesta.
        Se on eräänlainen pakanakirjallisuuden valitut palat!


      • hertha
        Esko H. kirjoitti:

        Niin pakanauskontoihinhan ne perustuvat, joissa palvotaan ja palvellaan erinimisiä pakana jumalia, ns. epäjumalia, joita niissä menoissa palvotaan. Joka taas on vihollisuutta oikeaa kaikkivaltiasta Jumalaa ja luojaa vastaan.

        Pakanajumalien taustallahan on aina se sama langennut enkeliruhtinas luscifer joukkoineen. Suomeksi saatana.

        Mutta jos nykyaikaisten urheilukilpailujen spektaakkeleissa esiintyy kaikenlaisia mytologisia hahmoja kansan pällisteltävinä, ei kai kyse ole näiden palvomisesta, vaan jonkinlaisesta näytelmästä. Suuri osa maapallon väestöstä ei varmasti edes tiedostanut, mitä avajaisten "ihanuudet" olivat kuvaavinaan.


      • Aidantakaahuutelija
        huu kirjoitti:

        Raamattu koostuu juuri ns. pakanakirjallisuudesta.
        Se on eräänlainen pakanakirjallisuuden valitut palat!

        Toki on kaikenlaisia juttuja, tutkimustakin Vanhan testamentin yhteyksistä Kaksoisvirranmaan uskontoihin ja Uuden testamentin yhteyksistä v. 0 roomalais-kreikkalaisiin myytteihin. Mutta niin uusi kuin vanha testamenttikaan ei ole mikään kokoelma pakanakirjoituksia.

        Vaikka Raamattu on epäyhteinäinen, niin kaikki sen kirjoitukset ovat syntyneet juutalaisten kirjoittamina juutalaisessa konteksissa.


    • sillä

      Tämä maailma (kisat)on tosiaan pahan vallassa, mutta sillä on tarkotus.

      Monet seulotaan, sulatetaan ja puhdistetaan, mutta jumalattomat elävät jumalattomina, eikä kukaan jumalattomista ole tätä ymmärtävä. Mutta viisaat ymmärtävät. Daniel 12

      • Esko H.

        Sentään joku ymmärtäväinenkin joukossa. Siunausta sinulle. Sillä jolla on, sille annetaan lisää.


    • HuuhaaQueen

      No joo... Voihan se olla, että siellä jotakin tapahtuu. Ehkä jotkut terroristit hyökkää sinne tai ehkä ei... Onhan siellä kummiskin paljon ihmisii ympäri maailmaa, joten se ois aika täydellinen paikka iskee jos haluis paljon vahinkoo... Mutta jos siellä jotakin tapahtuu, niin se tuskin johtuu siitä että siellä palvottiin jotakin epäjumalia... Joihin kyllä jeesuskin lukeutuu :D AHA HA HA HA HA HAAAAAAAA!!!!HAAAAAAAA!!! HAAAAAAAAAA!!!HåååååÅÅ!!! H11111!!!!!

      • hämmästyttää

        kukas se täällä taas viljelee asiallista keskustelua. Et siis oikeasti kykene muuhun kuin tähän riekuntasoopaasi? Loppuiko kantti tuolla aiemmassa jutussa?


      • HuuhaaQueen
        hämmästyttää kirjoitti:

        kukas se täällä taas viljelee asiallista keskustelua. Et siis oikeasti kykene muuhun kuin tähän riekuntasoopaasi? Loppuiko kantti tuolla aiemmassa jutussa?

        Kukas se täällä on taas napisemassa ja sortamassa, kun joku nuori avaa suunsa ja sanoo mielipiteensä? Sanoin vaan miten asia on ja jos totuus on sinulle noin arka asia, niin pakene sitä sinne kirkko hökkeliis niinkuin te kaikki muutkin kristinuskoset teette....


    • Abath

      Otitko varmasti oikeat pillerit aamulla? Nuo sinun juttusi muuttuvat päivä päivältä hullumman hauskemmiksi, mutta silti minusta on surullista kun pilaat elämäsi miettimällä salalittojasi ja manaamalla harmageddoniasi ylhäällä norsuunluutornissasi.
      Mitä sitten jos muita kuin sinun jumalaasi muistetaan? Paikalle oli kertynyt ihmisiä monista maista ja eri uskonnoista. Eikä sen avauksen tarkoituksena mikään jumalanpalvelus olla, vaan kiva ja viihteellinen näytelmä, joka se oli.
      Anna Esko ihmisten pitää omat uskonsa ja hekin antavat sinun pitää omasi, eikös se raamattukkin jotain tuohon suuntaan sano?

    • Verna

      miten Ateenan kisojen avajaisjuhlat voivat kenellekään tuoda karmaisevan tunteen. Enkä ymmärrä, miksi joku voisi pitää kisoja Jumalan sanan vastaisina. Onhan kisoissa, ainakin suomalaisen joukkueen mukana, kisapappikin. Jos joku haluaisi, että maailmassa kaikki olisi vain jumalanpalvelusta, niin silloin ehkä paras paikka olla olisi luostari tai joku muu samantyyppinen paikka.

      • Helena

        mehän elämme tässä maailmassa, ainakin toistaiseksi, emmekä missään muualla.onhan sitä nyt paljon pahempiakin asioita olemassa kuin nämä kisojen avajaiset,joita näemmä olit itsekin tarkkaan katsonut.Elämässä on ja pitääkin olla muutakin kuin uskontoa.


    • Lucis.

      Tervehdys.

      En ole kyllä katsonut kisoja, mutta missä siellä muka epäjumalia palvotaan ?.

      Mitään vakavaa ei ole odotettavissa kisojen aikana, pitäisikö sitten olla ?.

      Lucis.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9140
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7873
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5547
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2334
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2079
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1729
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1664
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1413
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1348
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      1206
    Aihe