En ole vielä nähnyt kolmatta osaa, en tiedä edes viitsiikö mennä katsomaan, koska kaksi ensimmäistä olivat niin täyttä soopaa, ettei usko erkkikään..
Daniel Radcliffella,joka on näytellyt jo varsin pienestä kakarasta lähtien, luulisi nyt tämän perusteella olevan edes VÄHÄN enemmän näyttelijän lahjoja, mutta EI!!! Jätkä seisoo kuin heinäseiväs, ja toistaa repliikit kuin kone ja ilmeilee välillä jotain, mistä ei saa parhaalla tahdollakaan selvää, mikä tunnetila on kyseessä. Ei mitään luonnetta! Väärä näyttelijä todellakin, ei onnistu "puhaltamaan elämää" Harry Potteriin.
Muut näyttelijät, kuten esimerkiksi Tom Felton Draco Malfoyna vakuuttaa sentään hieman enemmän ilkeydellään. Ilkeys ilmenee sentään jonkinlaisena "karismana", toisin kuin mitäänsanomaton Harryn kilttipoika-meininki.
Kahdesta ensimmäisestä Harry-elokuvasta ei saisi myöskään mitään tolkkua ilman kirjan lukemista, mikä ei tietenkään ole jäänyt yhdeltäkään Harry-fanilta väliin, mutta teatteriin eksynyt tavan pulliainen saattaisi tosissaan miettiä välillä, että mitä ihmeen sotkemista tämä leffa on!
Tiedetään,tiedetään, olen liian kriittinen tämän suhteen, onhan kyseessä kuitenkin oikeastaan lasten elokuva, mutta mielestäni kys. kirjoista tehtiin vähän liian nopeasti elokuvaversio.
Joka studiolla oli vain niin hirveä kiire saada myyntivaltti Harry Potter omaan talliinsa, että sitten kun niin kävi, itse elokuvaan ei panostettu paljonkaan, kunhan maine vain kantaisi. Turhan hätäisesti väsätyt elokuvat.
Kertokaa joku minulle, että kolmannessa elokuvassa on edes joku katsomisen arvoinen näyttelijäsuoritus, ettei koko homma mene vain kirjasta matkitun juonen, lavasteiden ja pökkelöiden repliikkien paperinukke showksi.
Teidän ei tarvitse välittää tästä arvostelusta, mutta halusinpa vain ilmaista mielipiteeni siitä, että tässä hommassa olisi voitu onnistua paljon paremminkin.
Pienimuotoinen arvostelu HP 1&2
6
392
Vastaukset
- Dragonfly
että näin.... Ontuuhan se Danielin nättely pahasti kahdessa ensimmäisessä leffassa, mutta tässä kolmannessa se todellakin on petrannu! Siis ainakin mun mielestä, sanokaa muut mitä haluutte..
Samaa mieltä mä vähän olen kahesta ekasta... mutta kolmannessa huomaa ohjaaja vaihdoksen yms. Se On Paljon Umpeampi Leffa Kuin Kaksi Ensimmäistä!
Siitähän on sanottu, että "Jos pidit kahdesta ensimmäisestä rakastat tätä, jos vihasit kahta ensimmäistä rakastat tätä"... jaa-a...
ainoa miinus kolmannessa on se, että siitä on leikattu paljon pois, nii että sellainen ihminen joka ei ole kirjoja lukenut ei pysy kovin hyvin perässä....
~Minun mielipiteitäni vain~ - Patrik Bateman
Itse asiassa et ole liian kriittinen. Kaikki mitä sanoit on täyttä totta. Liika kriittisyys on sitä, että kieltäytyy katsomasta leffoja koska niissä Korpinkynnen toinen tupaväri on muutettu ja Harryltä otettu kaksi tiettyä vuorosanaa pois.
Näyttelijäsuorituksia... Noh, David Thewlis oli kyllä aika hyvä Lupinina, joskaan ei vastannut omaa mielikuvaani siitä. Mieluummin hyvä näyttelijä kuin paska näyttelijä joka muistuttaa omaa mielikuvaa. Gambon oli myös OK Dumbledorena ja Rupert Grint onnistui eläytymään rooliinsa paremmin kuin muut lapset. Tom Felton näytteli tuskallisesti yli, samoin ehkä Gary Oldman, vaikka onkin yleensä aika hyvä näyttelijä. Rickmanista en sano mitään, muuten täällä on kohta pari Rickman-fania kimpussa... - ....
KATSO SITTEN KOLMAS LEFFA!! oikeasti.. mielestäni kaikkien roolisuoritukset parantuivat HUOMATTAVASTI kakkos ja kolmos leffan välissä.. :) Kannattaa katsoa, et pety!
- Tiny-Des
Itse en ole nähnyt kahta ensimmäistä leffaa, mutta kävin juuri katsomassa kolmannen. Minusta se oli todella hyvä. Täytyy kuitenkin pitää leffa ja kirja erillään toisistaan, eikä alkaa pilkun (kauniisti sanottuna) viilaajaksi, sillä elokuvassa kaikki ei mene juuri niin kuin kirjassa. Nuorista näyttelijöistä Ronin näyttelijä on TODELLA hyvä ja mielestäni myös Harrynkin näyttelijä on ihan ok. Vanhemmat näyttelijät ovatkin lähes poikkeuksetta mahtavia. Olisin kyllä halunnut että elokuvassa olisi näytetty hieman enemmän mm. Kalkaroksen ilkeilyä Harrylle sillä elokuvassa ei tullut esille Kalkaroksen Harrya kohtaan tuntema inho. Kokonaisuutena elokuva todellakin on mielestäni katsomisen arvoinen. Minua kyllä pelottaa tämän leffan jälkeen katsoa ensimmäinen ja toinen Potter...
- Twil
Daniel Radcliffe on parantanut näyttelemistään,mutta se ei tietenkään tarkoita että se olisi nyt hyvä.
Ja Dracosta,aiemminhan se on ollut ilkeäkin. Mutta kolmosessa se oli lähinnä huvittava,mutta hyvällä tavalla,onneksi.
Mun mielestä kolmonen oli sekavampi kuin kaksi ekaa,mutta muuten reilusti parempi.Tosin jotkut mun tutut,jotka ei ole lukenut kirjaa,sanoi saaneensa tarinasta ihan hyvin selvää.
Thewlis on hyvä Lupinina, ei sekään tosin ihan hahmossaan.Mutta sen näytteleminen on mun mielestä ihan katsomisen arvoista. - Miharu
Kun näin ensimmäisen elokuvan, en ollut kuullukaan koko Harry Potterista. Sain todella mainiosti Viisasten kivestä selvää, ja päätin lukea kirjankin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2592727Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka172197Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3391934- 1051659
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois961599Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2081313- 671220
- 251141
- 501103
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl751083