se on hieno idea. jyrki katainen viimeinkin hoksasi, miten suomalaiset työpaikat säilytetään ja hyvinvointivaltion ikuinen turvaaminen säilytetään. oli todella loistokeksintö!
kyprokselle pankkitukea.
tyhmät ei tajuu?
970
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kokoomus on työväenpuolue ja vastakkain asettelun aika on ohi.
Tämähän on aivan selvää pässinlihaa. Paavon aikana jo pyrittiin niihin pöytiin, jossa päätetään. Sinne tietysti päästiin.
Suurimman talousmahdin Saksan kieli on siellä kovassa asemassa. Siinä kielessä Bürger on kansalainen, Bürger on myös lainan takaaja. Pakkoruoåtsilla ei näissä pöydissä pärjää.On selvää, että veronmaksaja takaa lainat.
Jyrki puolestaan on julistautunut vastuunkantajaksi. Silloin hän tietysti haluaa meidän veronmaksajien takaavan kaiken maailman pankkiireilta saadut lainat.
Mitähän komissiovirkaa se hikinaama jahtaa? Oma etuhan sillä mielesää on. Se on vaan niin pöljä, että ei tajua, että sitä vedätetään mennentullen, kuten Lippopateakin. Tyhjän saisi pyytämättäkin; tuolla pelillä jää kansan ykkösinhokiksi, kuten patekin. Pate unohtuu ja jykästä tulee ykkönen.
mä ainaskin laitan kyproksen pankkitukea varten säästöpossuuni muutaman euron työttömyyskorvauksestani. Pitäähän suomalaisia työpaikkoja turvata. kun tämä hyvinvointiyhteiskuta säilyy näillä keinoin, niin ehkä mäkin pääsen joskus töihin.
Mutta tärkein kysymys kuuluu, että millaset takuudet Jutta meille hoitaa? Saadaanko tuotto tietää 60 vuoden sisällä vai peräti jo 30 vuoden kuluttua?
sdp hoitaa vakuudet itselleen mutta ei kansalle jotain piti vaalien alla keksiä kun persut puhalti niskaan kallupeissa.
sdp luulee, että kansa uskoo valheen, kun sitä jauhatetaan miljoonia kertoja.
kyprostuki on kannatava bisne. telakkatuki ei. kumpa tietäisitte, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan.
Pitäisi päästä kärpäseksi kattoon noihin EU:n sisäpiirin, Skull & Bonesin ja Bilderbergin kokouksiin. Onkohan olemassa sellasia mekaanisia 100 miltsin kärpäskameroita, joilla vois vakoilla?