Lapualla esiintyy "koulukiusaamista". Entistä kaupunginhallituksen puheenjohtajaa, kunnallisneuvosta on syrjitty aiheetta jo pitkään.
Nyt kiusaajat ovat laajentaneet reviiriään ja löytäneet uuden kohteen; uusi kaupunginjohtaja.
Nyt kiusaajat ovat laajentaneet reviiriään ja löytäneet uuden kohteen; uusi kaupunginjohtaja.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ja kysymys kuulu - kuka osapuolista on vapaamuurari?
Lapua on liian pieni paikka vapaamuuraritoiminalle. Vain yksittäisiä Seinäjoen loosseihin kuuluvia jäseniä, jota eivät ole mukana Lapuan kunnallispolitiikassa.
Rappareiden vaikutusvaltaa kuntapäätöksiin on liioiteltu viime viikkoina julkisuudessa.
Seinäjoella rappaavat ja vannovat veljeysvaloja kaupungin virkamiehet kaupungin johtoa myöten samoissa loosheissa rakennusliikkeitten johtajien kanssa ja sinä väität, että sen vaikutuksia kuntapäätöksiin olisi liioiteltu. On ainakin saatu rakennetuksi yksi Suomen rumimmista kaupungeista.
Kyse oli nyt Lapuasta. En ota kantaa Seinäjoen asioihin, kun en vielä asu siellä.
Kun Lapua liittyy Seinäjokeen, kannanottoni laajenevat.
Rappareiden vaikutusvallasta kertonee jotain sekin, että Seinäjoki -palstalta rapparikeskustelut sensuroidaan alta aikayksikön.
Eihän Lapualla politiikan harrastajat rappaa, ei ainakaan ole tiedossani.