Kepulais-LAHTARIT jälleen laittomissa puuhissa

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/perhon-susijahdissa-oli-parikymmenta-osallistujaa/619306/

Ei muutta kuin aseet ja kelkat kylmästi Valtiolle ja rajut sakot päälle.
Oli nääs niin suunnitelmallista lahtausta.

Pääpukarit lisäksi vankilaan. Varoituksena muille kepulahtareille !
21190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Taisi tulla kalliita susia. Ei lakia parane rikkoa, vaikka kuinka kiihkeinä oltaisiin. Rikoksentekovälineet ilman muuta valtiolle ja tuntuvat sakot päälle.
Laittomuuksiin ryhtyminen on sentään sellaista puuhaa, ettei edes kepulaisille sitä tule sallia.

Äänestä
  • Kyllä on kaukaa haettu väite, että susimiehet olisivat kepulaisia. Persujahan ne. Kohta on varmaan kepun syy, että Katainen gusettaa.

    Äänestä

Kännipäissään riehuvat pyssyineen, linnaam vaan!

Äänestä
  • Kyllä on syvässä viha, kun nääs lahtari sana ei kuulu sivistykseen. Muuten persuja, demareita jne. matkassa ollu.

    Äänestä

  • Linnassa ovat jo ja onneksi ei kepuja.

    Äänestä

Kyse on järjestäytyneestä rikollisuudesta, sillä toiminta oli pitkäaikaista, hyvin organisoitua, käytössä oli paljon teknologiaa ja rikollisiin toimiin osallistui suuri määrä rikollisia.

Järjestäytyneen rikollisuuden oloissa on tuomioistuimen käytettävä ragaistusasteikkojen yläpäätä. Pitkä ehdottomat linnatuomiot estävät rikosten uuisimista ja suitsivat muiden rosvojen harjoittamaa rikollisten suunnittelua.

Äänestä
  • Pelkään, että ovat salametsästäneet hirvikannankin sukupuuton partaalle. Tiettävästi hirvikanta on tänään pienempi kuin vuosikymmeniin .

    Esitän lisärangaistusta kollektiivisesti kepuleille: Maataloustukiaisia leikataan 30 %, onhan valtiokin Vanhasen/Pekkarisen toimien seurauksena tosi kusessa.

    Äänestä

  • työvoimapulakin oli kirjoitti:

    Pelkään, että ovat salametsästäneet hirvikannankin sukupuuton partaalle. Tiettävästi hirvikanta on tänään pienempi kuin vuosikymmeniin .

    Esitän lisärangaistusta kollektiivisesti kepuleille: Maataloustukiaisia leikataan 30 %, onhan valtiokin Vanhasen/Pekkarisen toimien seurauksena tosi kusessa.

    suunniteltu seuraavaksi saittipunikkien joukkojahtia?

    Siinä ei tosiaan hyvä häviäisi??

    Äänestä

  • Joo, ....nää lahtarit on nyt oikein joukolla luontokappaleiden kimpussa

    - Kahta miestä epäillään törkeistä metsästysrikoksista. Heitä epäillään laittoman susijahdin liäsksi kolmen ilveksen tappamisesta.

    Eikä tässä vielä kaikki tänään:
    http://yle.fi/uutiset/karhun_uhri_oli_janismetsalla/6473300

    Poliisi tutkii karhun tappamista metsästysrikoksena.
    - Tässä vaiheessa tietysti ihmetyttää se, että minkä takia on menty niin lähelle karhunpesää, jos se on heti karhunpesäksi havaittu. Olen itse kokenut metsämies ja jos tapaan karhunpesän, kyllä lähden heti kauemmaksi enkä jää pesän tuntumaan seikkailemaan.

    Äänestä

Vanhasen hallituksen säätämien lakien ansiosta susi on ihmistä arvokkaampi. Ei tällaisia rangaistuksia ole missään maassa edes saksassa jossa sus on tosi harvinainen. Suomen sudet on osa venäjän 50 000 suden loputonta kantaa mutta viranomaisten ja päättäjien toimesta:

Ihmisten pelko kielletään.

Susien olemassaolo kielletään.

Seuraavassa hallituksessa vanhanen varmasti säädättäisi lain TÖRKEÄSTÄ susipelosta...siis tietenkin vain jos saisi vihreää

Äänestä

Kotietsintä, aseet ja kelkat tekavarikkoon ja miehet rautoihin koska SAATTOIVAT SUUNNITELLA metsästystä.

Perkele.

Äänestä

On päästävä eroon tästäkin kepurälssistä. Metsästys on ammttimiesten puuhaa kuten muutkin ammatit.

Äänestä
  • Onneksi tuo epäkohta korjataan tällä hallituskaudella. Lauri Ihalainen palkkaa työttömiä ammattimetsästäjiksi ja Jutta Urpilainen myöntää valtion kassasta palkkarahat. Pääministeri on suunnitelmasta tunnettuna harrastusmetsästyksen vihaajana suorastaan innoissaan.

    Äänestä

  • > On päästävä eroon tästäkin kepurälssistä.

    se onnistuu äänestämällä. Kannatus 6 %:iin niinkuin ruotsissakin.
    Eihän se porukka tosiasiassa sen suurempi olekaan.
    hölmöt vain luulevat

    Äänestä

Kansalaistottelemattomuus on tietyissä tilanteissa aivan paikallaan. Tämä susien hyysääminen on mennyt aikoja sitten aivan sairaaksi. Kaikkien ihmisten ilmoille eksuneiden susien ampuminen pitäisi olla automaattisesti sallittua ilman rangaistuksen pelkoa. Sen sijaan asumattomassa korvessa niiden kuuluu saada olla rauhassa, jotta oppivat tietämään oman paikkansa.

Äänestä

Kepu pettää aina!

Äänestä

Ei tuollaiset rikolliset mitään siitä välitä, jos linnaa tulee. Ilmaiseen täysihoitoonhan ne on jo tottuneet tukiaisten muodossa. Mutta se koskee enemmän, jos alta viedään ne neljän euron tuntipalkalla ostetut kelkat, maasturit, aseet sun muut vempeleet, jotka rikoksentekovälineinä ilman muuta tulisikin viedä näiltä lain rikkojilta.

Äänestä

Vihreät siis saavat rikkoa lakia miten vaan, muttei kepulaiset?

MIstä muuten tiedätte, ettei ollut yhtään demaria tai kokomuslaista mukana?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Vankilaan vaan. kirjoitti:

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/perhon-susijahdissa-oli-parikymmenta-osallistujaa/619306/

Ei muutta kuin aseet ja kelkat kylmästi Valtiolle ja rajut sakot päälle.
Oli nääs niin suunnitelmallista lahtausta.

Pääpukarit lisäksi vankilaan. Varoituksena muille kepulahtareille !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu