Tarkoitukseni on lähiaikoina ryhtyä mormonien evankelointiin. Olen alustavati laatinut itselleni muistioksi kaavion jonka mukaisesti tulen etenemään. Mielestäni on oikeuden ja kohtuuden mukaista, että esitän sen näin etukäteen. Samalla ilmoitan sanan olevan kaikintavoin vapaan.
Kaksi tärkeää asiaa täytyy tietää ennen mormonin evankeliointia. Ensiksikin, täytyy ymmärtää heidän sanojensa määritelmät: Kolminaisuus, Jeesus, pelastus, Taivas, etc. Toiseksi, täytyy osoittaa heille että he uskovat väärään Jeesukseen. Tämä on tärkeää koska vain oikea Jeesus antaa iankaikkisen elämän (John 10:28), ilmoittaa Isän (Matt. 11:27), ja lähettää Pyhän Hengen (John 15:26).
Ensimmäiseksi on hyvä opetella Mormonien ja Jehovan Todistajien käyttämät sanojen määritelmät. Kun ymmärrät mitä he sanovat, on paljon helpompi todistaa.
Jotta voi todistaa, täytyy opettaa. Jotta voi opettaa, täytyy ymmärtää. Jotta voi ymmärtää, täytyy tietää - ei ainoastaan mitä itse uskon - vaan myös mitä he uskovat.
Käsitteiden määrittely
Kun mormoni sanoo uskovansa kolminaisuuteen, hän ei tarkoita historiallista ortodoksista kolminaisuutta, Jumalaa kolmessa persoonassa.
Mormonille kolminaisuus tarkoittaa virkaa, jota hoitaa kolme eri jumalaa: Isä, Poika ja Pyhä Henki.
Muista oikeassa oppissa kolminaisuudesta on vain yksi Jumala joka on aina ollut. Tällä yhdellä Jumalalla on kolme persoonaa: Isä, Poika, ja Pyhä henki. He eivät ole kolme eri jumalaa, vaan yksi Jumala.
Kun mormoni sanoo uskovansa Jumalaan, hän ei tarkoita yhtä tosi Jumalaa, kaiken luojaa, ainoaa joka on aina ollut olemassa. Hän tarkoittaa uskovansa jumalaan joka oli ihminen toisella planeetalla, jumalaan joka noudatti tuon toisen planeetan lakeja ja säädöksiä, ja tuli koroitetuksi jumaluuteen. Ja kaiken huippuna, hänellä on vaimo joka on jumalatar.
Kun olen todistamassa mormoniIle, saatan käyttää samoja sanoja, mutta en puhu samaa kieltä. Siksi olen opetellut käsitteiden määrittelyiden erot, jossa mormonien ja Jehovan Todistajien käsitteet ovat vastakkainasetettuina oikeiden määritelmien kanssa.
Heillä on todistus
Mormonit tulevat todistamaan, ja sanovat tietävänsä että mormonikirkko on oikeassa, ja että Joseph Smith oli Jumalan oikea profeetta.
Voin edetä kahdella tavalla.
Kysyn mikä heidän todistuksensa on.
"Se on sydämessäni", he sanovat.
Sanon, "Tiesitkö että Raamattu kieltää uskomasta sydämeen sillä se on petollinen?";
"Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea? ; (Jer. 17:9).
Toiseksi kysyn kuinka he saivat todistuksensa. He sanovat saaneensa sen Pyhältä Hengeltä.
Kysyn, ";Kuka todistaa totuudesta?";
He sanovat Pyhä Henki.
Korjaan häntä hellävaraisesti näyttämällä että Pyhä Henki todistaa Jeesuksesta (Joh 15:26) ja että Jeesus lähettää Pyhän Hengen (Joh 15:26).
Kun olen osoittanut heille että Jeesus lähettää Pyhän Hengen, kysy heiltä lähettääkö väärä Jeesus oikean Jumalan Hengen. Tietenkin vastaus on ei.
Tämän tarkoitus on osoittaa että vain Raamatun Jeesus voi lähettää Pyhän Hengen. Jollei heillä ole oikeaa Jeesusta, he eivät voi saada oikeaa Pyhää Henkeä, ja heidän todistuksensa on mitätön.
Kaiken tämän tulen tekemään niin hellävaraisesti kuin suinkin on mahdollista.
Mormonien evankelointi
19
666
Vastaukset
- Vai niin
Huom. "Minä lähetän hänet Isän luota"
"Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut."
Joh 14:26
Viilaa siis vielä parametrejä hieman. Emme kaikki vastaa aina samalla tavalla.- Vai niin
Taidan olla hidas kun kesti kokonaisen päivän tajuta tämä huumori. Turkkulaiset on aina olleet nohevia.
- Turust
Vai niin kirjoitti:
Taidan olla hidas kun kesti kokonaisen päivän tajuta tämä huumori. Turkkulaiset on aina olleet nohevia.
suupielesi yhtään menneet hymyyn:) Minun mielestäni avauksen tyyliä voidaan nimittää naivistiseksi, jolla kyllä voi olla jokin sanoma. Tällä kerralla tarkoitus oli viedä ajatukset hieman pois noista pahimmista solvauksista.
Todellisuudessa minä taidan olla viimeinen ihminen joka lähtee lähimmäistään käännyttämään pois hänen omasta uskostaan. Minä en vaan voi olla silloin tällöin tuottamasta tuollaista kaunokijallista tuotantoa.
Mormonit ovat minun testauksissani osoittautuneet keskimaaräistä huumorintajuisemmiksi. Arvelen heidän olevan varsin hyvin henkisessä tasapainossa.
Kaikkea mahdollista hyvää vaan sinullekin:) - Vai niin
Turust kirjoitti:

Kaikkea mahdollista hyvää vaan sinullekin:)Kyllähän minä sitä vähän uumoilin, mutta kun täällä on jo tottunut näihin tiukkapipoihin uhoajiin niin taisin mennä vähän lankaan jopa sinun tapauksessasi. Kun luin huolellisemmin niin huomasin kyllä mistä hellävaraisuutesi puuska oli kotoisin. Anteeksi likinäköisyyteni.
- Sanasta
Ja minä lupaan vetäistä lättyyn "hellävaraisesti" jokaista mormonia joka tulee lähelle !!!
- Exmoro
....ex-semmosia, jotka silti pitävät kirkkoa hyvänä ja varteenotettavana vaihtoehtona? Minä olen muuten aika iso äijä ja penkiltäkin on noussut melkoisesti vielä 10v sitten :D
- Sanasta
Exmoro kirjoitti:
....ex-semmosia, jotka silti pitävät kirkkoa hyvänä ja varteenotettavana vaihtoehtona? Minä olen muuten aika iso äijä ja penkiltäkin on noussut melkoisesti vielä 10v sitten :D
Jos sulta on noussut 10 vuotta sitten niin pitkään on lerpattanut allapäin. En ole pieni minäkään, mutta nähnyt olen mitä mormonit ovat!
- Exmoro
Niin, kyllä mormonien opeissa on paljon sellaista, joka tuntuu kummalliselta. Näitä ovat mm. temppelirituaalit ja toimitukset, aikaisemmin ollut moniavioisuus ja Jumalan kehittyminen / Jumalaksi kehittyminen.
Minä olisin tavallaan tyytyväinen, jos joku minulle pystyisi todistamaan, että MAP-kirkko on varmasti harhautusta. Löisin kantapääni yhteen ja jatkaisin eämääni juuri niin viheliäiseen tapaan kun tähänkin mennessä. Kaikki Pyhän hengen todistamiseen liittyvät kokemukset ovat subjektiivisia - sydämessä koettavia. Niitä ei mittareilla mitata. Uskonnolliset kokemukset tapahtuvat meidän jokaisen pääkopan sisällä.
Minusta alkaa tuntua siltä, että kaikki uskonnot kelpaavat Jumalalle, kunhan ne ohjaavat ihmistä hyvään. Minäkin olen kokenut Pyhän hengen johdatusta elämässäni aktiivimormonina, kuten varmasti muidenkin kirkkojen vilpittömät jäsenet ovat tunteneet. Juuri sen vuoksi, kun olen kokenut tätä Pyhän Hengen johdatusta, en voi kääntää täysin selkääni MAP-kirkon opetuksille. Silloinhan rikkoisin Pyhää Henkeä vastaan. Varmasti tämä tunne on sama kaikkien kirkkokuntien ihmisille, jotka ovat tunteneet hengen johdatusta.
Luulen, että ihmisten kehittämillä "Jumaluusopeilla" ei ole juurikaan merkitystä Jumalan silmissä. Uskon, että sillä on merkitystä miten elämämme elämme ja mihin pyrimme - ja ennen kaikkea, millaisia hedelmiä jätämme jälkeemme.
Koska suhtaudun hengellisiin todistuksiin melko kriittisesti nykyään, on eräs houkutteleva polku ateismi - tuntuisi loogisimmalta, että mitään Jumalaa ei ole muuta kuin pääkopassamme. Mutta,... minä en halua elää maailmassa, jossa ei ole toivoa. Ilman Jumalaa olen ilman uskoa ja sitä myötä ilman toivoa. Maailma on silloin kamala paikka elää!- Turust
pluralismiksi. Käsite voi olla hyvin lähellä suvaisevaisuutta.
"Luulen, että ihmisten kehittämillä "Jumaluusopeilla" ei ole juurikaan merkitystä Jumalan silmissä. Uskon, että sillä on merkitystä miten elämämme elämme ja mihin pyrimme - ja ennen kaikkea, millaisia hedelmiä jätämme jälkeemme."
Kyllä meillä on samankaltaisia ajatuksia. Ateismi sellaisenaan rajoittaa ajattelua. Minun mielestäni. Usko kyllä tasoittaa ja parantaa maallisen elämän laatua.
Näkökulmasta riippuen kaikki uskonnolliset rituaalit voivat tuntua kummallisilta. - Exmoro
Turust kirjoitti:
pluralismiksi. Käsite voi olla hyvin lähellä suvaisevaisuutta.
"Luulen, että ihmisten kehittämillä "Jumaluusopeilla" ei ole juurikaan merkitystä Jumalan silmissä. Uskon, että sillä on merkitystä miten elämämme elämme ja mihin pyrimme - ja ennen kaikkea, millaisia hedelmiä jätämme jälkeemme."
Kyllä meillä on samankaltaisia ajatuksia. Ateismi sellaisenaan rajoittaa ajattelua. Minun mielestäni. Usko kyllä tasoittaa ja parantaa maallisen elämän laatua.
Näkökulmasta riippuen kaikki uskonnolliset rituaalit voivat tuntua kummallisilta.Minusta kaikki uskonnolliset rituaalit, niin mormonien käsimerkit kuin katolisten ristinmerkit ovat mielestäni aivan turhia. Jotenkin mieleen tulee pakana-ajat ja taikausko, jolloin piti keksiä kaiken maailman rituaaleja vaikkapa mustan kissan nähdessään.
Minusta Jumalan on oltava luonnollinen - onhan hän luonut kaiken luonnollisen. Uskoisin, että ihan maalaisjärjellä kyllä ymmärtää, että mikä on ns. luonnollista ja mikä ei. Kyllä ihmisellä on edelleen tiedossa hyvän ja pahan tiedot, kuten Adamilla. Näin ollen kaikki uskonnot ovat ok, kunhan ne toimivat "luonnollisesti" ja toiminnassa ei ole mitään omaa tuntoa loukkaavaa.
Uskoisin, että Jumala toivoo meidän viettävän luonnollista elämää sen sijaan, että vetäisimme ristinmerkki minuutin välein ja ruoskimme itseämme verille.... niin ja katolisten selibaatti on kyllä ihan käsittämätöntä luonnon raiskausta. - Turust
Exmoro kirjoitti:
Minusta kaikki uskonnolliset rituaalit, niin mormonien käsimerkit kuin katolisten ristinmerkit ovat mielestäni aivan turhia. Jotenkin mieleen tulee pakana-ajat ja taikausko, jolloin piti keksiä kaiken maailman rituaaleja vaikkapa mustan kissan nähdessään.
Minusta Jumalan on oltava luonnollinen - onhan hän luonut kaiken luonnollisen. Uskoisin, että ihan maalaisjärjellä kyllä ymmärtää, että mikä on ns. luonnollista ja mikä ei. Kyllä ihmisellä on edelleen tiedossa hyvän ja pahan tiedot, kuten Adamilla. Näin ollen kaikki uskonnot ovat ok, kunhan ne toimivat "luonnollisesti" ja toiminnassa ei ole mitään omaa tuntoa loukkaavaa.
Uskoisin, että Jumala toivoo meidän viettävän luonnollista elämää sen sijaan, että vetäisimme ristinmerkki minuutin välein ja ruoskimme itseämme verille.... niin ja katolisten selibaatti on kyllä ihan käsittämätöntä luonnon raiskausta.olevan jokin merkillinen tarve mitä kummallisempiin rituaaleihin. Luulisin ihmisen suorittavan rituaalejaan itseään varten. Niiden hyödyllisyyden uskon rajoittuvan muistutukseen itselleen esimerkiksi uskosta. Rituaaleihin usein sisältyy kunnioitus.
Itseltäni vaadin (muistaessani) hiljentymistä kuuntelemaan. Vainajan muistoksi hiljeneminen jotenkin antaa luvan jatkaa elämää.
Lulisin ihmisen olevan tarkoitettu elämään tasapainossa ja hallitusti, ilman kemiallisia tai psykologisia huumauksia tai hurmoksia. Niin sanotut karismaatiset hurmosrituaalit kammottavat minua.
Mielelläni otan lakin pois päästäni istuessani ruokapöytään. Mielelläni näen muidenkin niin tekevän. Vaadin siis rituaaleja paitsi itseltäni, myös muilta. No, eipä ole tainnut tuotakaan tulla ennen ajatelluksi. Vaimoni saapuessa kotiin otan häntä kaulasta kiinni. Onkohan se rituaali vai olisiko siinä hiven rakkauttakin?
Uskon kuitenkin Jumalani mielihyvin hyväksyvän nämä vaatimattomat rituaalini. Luulempa kaikkien jotka rituaaleja suorittavat uskovan suunilleen samoin. - joe boy
niin suosittelen lukemaan Esko Valtaojan (avaruustähtitieteen professori Turun Yliopistosta) kirjoittaman, mielestäni aivan erinomaisen kirjan, "Kotona maailmankaikkeudessa". Tämä kirja sai vuoden 2002 Tieto-Finlandia palkinnon.
Se on erittäin mielenkiintoisella, humoristisella ja selkeällä helposti luettavalla tavalla kirjoitettu kirja. Antaa varmasti pohtimisen aiheita ja herättää ajatuksia ja kysymyksiä (ehkäpä vastauksiakin?) ja antaa kauniin kuvan miehestä joka osaa iloita elämästään omaamansa maailmankuvan ansiosta. Ja lukija voi ja pystyy tämänkin jälkeen edelleen uskomaan jumalaan, tosin voipi kysyä onko oma jumalankuva ollut vääristynyt.
Ai niin, ufojuttuihin ja Rauni-Leena Luukainen-Kildeen voi olla hieman vaikea uskoa tämän kirjan luettuaan, mutta se ei liene hetkauta maailmankuvaasi? :D - Exmoro
joe boy kirjoitti:
niin suosittelen lukemaan Esko Valtaojan (avaruustähtitieteen professori Turun Yliopistosta) kirjoittaman, mielestäni aivan erinomaisen kirjan, "Kotona maailmankaikkeudessa". Tämä kirja sai vuoden 2002 Tieto-Finlandia palkinnon.
Se on erittäin mielenkiintoisella, humoristisella ja selkeällä helposti luettavalla tavalla kirjoitettu kirja. Antaa varmasti pohtimisen aiheita ja herättää ajatuksia ja kysymyksiä (ehkäpä vastauksiakin?) ja antaa kauniin kuvan miehestä joka osaa iloita elämästään omaamansa maailmankuvan ansiosta. Ja lukija voi ja pystyy tämänkin jälkeen edelleen uskomaan jumalaan, tosin voipi kysyä onko oma jumalankuva ollut vääristynyt.
Ai niin, ufojuttuihin ja Rauni-Leena Luukainen-Kildeen voi olla hieman vaikea uskoa tämän kirjan luettuaan, mutta se ei liene hetkauta maailmankuvaasi? :DJep, luettu on. Hyvä kirja ja huumoria mukana runsaasti.
- joe boy
Kiinnostaisi kuulla millä perusteella sinä tiedät että Raamattu on Jumalan sanaa, kun siihen vetoat? Miten sait siitä "todistuksen"
- Turust
tulkitsemaan Raamattua. Mailman eniten levinnyt ja jatkuvasti myyntilastojen kärjessä olevassa kirjassa täytyy olla jotakin erityistä joka on tarpeellista ihmiselle. Miksi se ei olisi Jumalan sanaa.
Raamattu lopultakin jättää Jumalan olemuksen salatuksi. Minulle Jumala on ensisijaisesti minua korkeampi voima, joka helpottaa ja tasapainottaa elmääni. Olen myös saanut siitä todistuksen, yksityiskohtia en nyt halua tässä tarkentaa. - joe boy
Turust kirjoitti:
tulkitsemaan Raamattua. Mailman eniten levinnyt ja jatkuvasti myyntilastojen kärjessä olevassa kirjassa täytyy olla jotakin erityistä joka on tarpeellista ihmiselle. Miksi se ei olisi Jumalan sanaa.
Raamattu lopultakin jättää Jumalan olemuksen salatuksi. Minulle Jumala on ensisijaisesti minua korkeampi voima, joka helpottaa ja tasapainottaa elmääni. Olen myös saanut siitä todistuksen, yksityiskohtia en nyt halua tässä tarkentaa.olla tosissasi että koska raamattu on myyntitilastojen kärjessä se on siis jumalan sanaa.
Ei olisi mikään ihme jos islam joskus määrällisesti ajaisi kristinuskon ohi, kääntyisitkö sitten muslimiksi, koska näin suuren joukon uskovaisten uskonnossa "täytyy olla jotakin erityistä joka on tarpeellista ihmiselle". Miksi se ei olisi Oikea Uskonto?
Sitten, mielestäni, jos kritisoi toisten "todistusta" mormonin kirjasta, on syytä olla avoimesti valmis kertomaan omasta "todistuksestaan" raamatusta, muuten lienee turhaa ryhtyä raamatun siteeraamiseen.
Mutta oikein kivaa ja kiinnostavaa tulee olemaan seurata (ja joskus osallistuakin) kirjoitteluasi tällä palstalla. Pidä lippu korkealla. - Turust
joe boy kirjoitti:
olla tosissasi että koska raamattu on myyntitilastojen kärjessä se on siis jumalan sanaa.
Ei olisi mikään ihme jos islam joskus määrällisesti ajaisi kristinuskon ohi, kääntyisitkö sitten muslimiksi, koska näin suuren joukon uskovaisten uskonnossa "täytyy olla jotakin erityistä joka on tarpeellista ihmiselle". Miksi se ei olisi Oikea Uskonto?
Sitten, mielestäni, jos kritisoi toisten "todistusta" mormonin kirjasta, on syytä olla avoimesti valmis kertomaan omasta "todistuksestaan" raamatusta, muuten lienee turhaa ryhtyä raamatun siteeraamiseen.
Mutta oikein kivaa ja kiinnostavaa tulee olemaan seurata (ja joskus osallistuakin) kirjoitteluasi tällä palstalla. Pidä lippu korkealla.Mormonin kirjan opetusta? Tai Koraanin? Tai Raamatun? Yritin todistaa Raamatun oikeelisuutta muilla kuin suoraan uskoon liityvillä argumenteilla joista tuo laaja levinneisyys on yksi, jota minusta voi pitää suorastaan ihmeenä, oli uskossa tai ei.
Islamissa on monia piirteitä joita toivoisin kristittyjenkin tutkivan. Muslimien ongelma on tuo sharia lain kirjaimellinen noudattaminen. Minä iloitsen, että olen voinut elämässäni viettää lyhyehkön ajanjakson islaminuskoisessa maassa.
Olen oppinut, ettei kaikki ole läheskään niin mustavalkoista kuin näin puustakatsoen helposti näyttää.
Mormonin kirjan opetus ei ehkä ole minulle aivan sopiva, minulla ei kuitenkaan kertakaikkiaan ole eväitä väittää sitä vääräksi. Monista asiosita olen aikanaan "kinannut" Tapaninkin kanssa, onkohan muistini kovasti huono kun en muista koskaan väittäneeni Mormonien Kirjan opetusta vääräksi. :)
Lippua toki yritän pitää korkealla, näin vanhempana tanko joskus tahtoo hieman taipua. Kyllähän minä jonkin parodian tänne aina kirjoitan kun sellaisen satun keksimään. - ...
Turust kirjoitti:
Mormonin kirjan opetusta? Tai Koraanin? Tai Raamatun? Yritin todistaa Raamatun oikeelisuutta muilla kuin suoraan uskoon liityvillä argumenteilla joista tuo laaja levinneisyys on yksi, jota minusta voi pitää suorastaan ihmeenä, oli uskossa tai ei.
Islamissa on monia piirteitä joita toivoisin kristittyjenkin tutkivan. Muslimien ongelma on tuo sharia lain kirjaimellinen noudattaminen. Minä iloitsen, että olen voinut elämässäni viettää lyhyehkön ajanjakson islaminuskoisessa maassa.
Olen oppinut, ettei kaikki ole läheskään niin mustavalkoista kuin näin puustakatsoen helposti näyttää.
Mormonin kirjan opetus ei ehkä ole minulle aivan sopiva, minulla ei kuitenkaan kertakaikkiaan ole eväitä väittää sitä vääräksi. Monista asiosita olen aikanaan "kinannut" Tapaninkin kanssa, onkohan muistini kovasti huono kun en muista koskaan väittäneeni Mormonien Kirjan opetusta vääräksi. :)
Lippua toki yritän pitää korkealla, näin vanhempana tanko joskus tahtoo hieman taipua. Kyllähän minä jonkin parodian tänne aina kirjoitan kun sellaisen satun keksimään.sua ei voi oikeastaan muuta kuin sääliä..
- Turust
... kirjoitti:
sua ei voi oikeastaan muuta kuin sääliä..
mies. Kerran kirjoitin ruoka & juoma palstalle ohjeen, johon sain kommentin "hyi saatana tappaa tollaiset pitäs".
Yksi sanoo uskovansa yhteen ja toinen toiseen. Minusta tuskin saadaan erotuomaria. Merkitytän ainoastaan asianosaisten mielipiteet pöytäkirjaan. Tuomiten kummatkin maksamaan omat oikeudenkäyntikulunsa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399