tekstin ääreltä

Ei ollut hääppöinen olo. Kipu ja tuska raateli ruumista. Omaisuus ryöstettynä.Sisimpää kaiveli suuri ahdistus ja pelko, pelko siitä selviänkö hengissä. Täysin hylättynä hän makasi siinä tien pientareella ihmisarvo poljettuna katuojaan.

Aamun valjetessa hän yritti katsella ketä tiellä liikkui. Ohi menevät nostivat vain nenäänsä ja kiirehtivät askeleitaan. Siitä meni herroja ja rouvia, pappeja ja munkkeja...Viimein tuli henkilö joka pysähtyi, otti kyytiinsä ja vei sairaalaan. Hän maksoi hoidon viikoksi eteenpäin ja lupasi tulla paluu matkalla katsomaan. Kuka hän oli?

Kristus sanoi häntä laupiaaksi samarialaiseksi. Raamatussa ei kerrota samarialaisen kirkkokuntaa, yhteiskunnallista asemaa, eikä henkilökohtaista suuntautuneisuuta.
Tästä seuraa, että Jumala tässä luomakunnassa on meille yhteinen, kristus on yhteinen. Vaikka kristittyjä kirkkokuntia on monia, niin saman Jumalan lapsina me vaellamme.

Ryöstetylle kävi lopulta hyvin, hän sai avun aikanaan. Hän antaa myös vatauksen kysymykseen lähimmäisestä.Kaikki ihmiset uskon suuntaan katsomatta ovat lähimmäisiämme.

Olemme tässä elämässä matkalla kohti taivaan kotia. Meidän tehtäviime myös kuuluu huolehtia lähimmäisistämme, että kukaan ei uupuisi liian suurine kuormineen matkalle. Näihin tehtäviin Kristus on meitä kutsunut. Hän on luvannut olla kanssamme joka päivä, aina maailmanloppuun asti. Ei Hän hylkää eikä jätä meitä, sen Hän on sanassaan luvannut.