Jan Guillou selittää kuinka viikinkilegenda syntyi romantisoivana tempauksena 1800-luvulla. Kun Ruotsi oletettavasti viimeisessä sodassaan Venäjää vastaan menetti koko Suomen 1809, oli tarkoitus, runoilijan sanoin, ”voittaa Suomi takaisin Ruotsin rajojen sisällä”. Se tarkoittaa, että keksitään toinen toistaan rajumpia tarinoita meidän uljaasta kansastamme ja historiastamme, vanha temppu kriisiaikoina. Siihen aikaan kun Ruotsi menetti Suomen ei ollut mitään ”viikinkiaikaa” meidän historiankirjoituksessamme. Se aika jota tarkoitetaan oli vain nuorempi rautakausi. Ja sana ”viikinki” oli tuskin tunnettu ja jota Erik Gustaf Geijer oli käyttänyt ainoastaan kerran runossa, Lordi Nelsonia kuvaavassa pilarunossa josta hän kuvasi ”viikingiksi”. Sana tarkoitti nimittäin roistoa, merirosvoa, tihutyöntekijää ja ryöväriä.
Mutta revanssinhaluinen sivistyneistö liittyi yhteen vuonna 1811 yhteiseen yhdistykseen jota kutsuttiin Gööttiläinen liitto palvomaan suuremmoista menneisyyttään. Ja yhdistyksen ensimmäisessä lehtinumerossa julkaisi Geijer runon josta olisi tuleva erittäin kuuluisa. Se on nimeltään ”Viikinki” ja esittää muinaispohjoismaista sankarityyppiä suurin piirtein sellaisena kuin me sen koemme tänään. Esaias Tegneristä tuli gööttiläinen ja kirjoitti siinä sivussa ”Fritjofsin sadun” joka vieläkin kiusaa ruotsalaisia koululaisia.
Taiteilijoita kutsuttiin kokoon lippujen liehuessa ja alettiin maalaamaan kuvia näistä ”viikingeistä”, sillä nyt muuttui myöskin sana tarkoittamaan sankaria, suurta taistelijaa ja nian edelleen.
Taiteilijoiden mielikuvissa syntyi näitten ”viikinkien” ulkonäkö ja pian oli legendojen keksiminen täyttä teollisuutta.
1800-luvun loppuvaiheilla päädyttiin siihen, että nuorempi rautakausi oli niin tärkeä aikakausi jotta sen täytyy saada oma nimensä - viikinkiaika.
http://finnpro2000.tripod.com/vikbirk.htm
Näin syntyivät VIIKINKI-legendat!
6
169
Vastaukset 6
- shhsshhshshshs
Jan Guillou http://wwwc.aftonbladet.se/nyheter/0010/16/guillou.html
- Jöötin Liitto!
Sopiva nimi....
Han säger ju bara det som alla redan vet. Men det är precis i samma tidsanda som Kalevala "hittas". Och att därför bygga sin identitet så starkt på något som kom till på och i 1800-talets nationalistiska tankegångar är direkt farligt oberoende av om det gäller vikingar eller den äkt finska känslan.
Det är farligt därför att de inte är fakta utan ett försök att skapa sin egen identitet och legitimitet- -ahaa-
"Han säger ju bara det som alla redan vet."
Jaa, että Guillou sanoo sen jonka kaikki jo tietävät! Mutta miksi ihmeessä aina vaan kerrotaan viikinkiajasta ja viikinkitarinoista jos kaikki jo tietävät, että ne ovat satuja? -ahaa- kirjoitti:
"Han säger ju bara det som alla redan vet."
Jaa, että Guillou sanoo sen jonka kaikki jo tietävät! Mutta miksi ihmeessä aina vaan kerrotaan viikinkiajasta ja viikinkitarinoista jos kaikki jo tietävät, että ne ovat satuja?Vem berättar? Är det inte ni som gör det, talar om de våldsamma vikingarna. Det är ju detta som vi vet att de var köpmän, levde i realtivt civiliserade samhällsformer, skötte om sin hygien och var också måna om att utsmycka de föremål man använde.
- pikko pukkkko
hehehhe eipä paljoo legendat auttaneet nössöjä kun tuli TURPAAN HUHTIKUUSSA 1940 niin että heilahti. Norjalaisista enemmistö myös osallistui Holokaustiin. Naisista seitsemän prosenttia antoi turskalle haisevaa perää vapauttajalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43925
- 95878
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19765- 116711
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80638- 43611
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45590- 19576
- 46568
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔33568Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke19532- 32509
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66499- 25482
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476- 34457
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok103456Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka130448- 44434
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi6421