Taustatietoja: 21-vuotias opiskelija nainen
En keksi enää mitä tehdä tälle ololle eikä tunnu olevan ketään kenelle puhua. Vanhempia en tahdo huolestuttaa, äiti aika masentunut isoisäni kuolemasta ja omat murheeni tuntuu olevan hyvin pientä sen rinnalla. Sisaruksillekaan en tohdi kertoa, he ovat onnellisia kukin omissa perheissään ja minä ainoana yksin. Olen kärsinyt masennuksesta n. 8 vuotta ja siitä vuoden kävin psykologilla, ei auttanut ja tästäkin on useampi vuosi aikaa. Tuntuu koko ajan, että jos erehdyksessä puhun ääneen, niin muut ajattelevat minin kerjäävän huomiota, siksi teeskentelen kaikille iloista, mutta mitä iloisempaa yritän esittää sitä enemmän kärsin.
Itsemurhaa olen miettinyt kauan aikaa, vaikka en pidäkään sitä ratkaisuna mihinkään, se olisi silti keino lopettaa tämä jatkuva surumielisyys.. En vaan jaksaisi enää.. En ole pitänyt itseäni minkään arvoisena koskaan ja olen aina ollut epävarma itsestäni, jos kerrankin onnistun jossakin,ajattelen sen olleen vain hetkellistä onnea eikä koskaan toistuisi. Olen harkinnut palaamista psykologille, mutta ensin haluaisin varmistua, ettei minun tarvitsisi puhua samoille joille viimeksi, asun pienellä paikkakunnalla ja tämä saattaa tuottaa vaikeuksia.
Enkä nyt osaa sanoa, onko tämä jonkin sortin syömishäiriö, koska syön jatkuvasti kaikkea lihottavaa, koska vihaan itseäni ja tämä tapahtuu etenkin pahimpina päivinä. Koulussakaan en säästy jatkuvalta masennuskohtauksien saannilta, olen alkanut itkemään ilman syytä ja tuntuu, että luokkakaverit nauravat selkäni takana sille, siksi yritän kätkeä kaiken ja olen puhumatta.
Haluaisin tähän nyt siis ASIALLISIA mielipiteitä asiaan. Jos mitään asiallista ei ole sanottavana, niin ole ystävällinen ja ole kirjoittamatta mitään. Ei ole trolli enkä tahdo löytää tätä tekstiä "tästä suomi puhuu nyt"-osiosta (tämä siis ylläpidolle tiedoksi)
En keksi enää mitä tehdä tälle ololle eikä tunnu olevan ketään kenelle puhua. Vanhempia en tahdo huolestuttaa, äiti aika masentunut isoisäni kuolemasta ja omat murheeni tuntuu olevan hyvin pientä sen rinnalla. Sisaruksillekaan en tohdi kertoa, he ovat onnellisia kukin omissa perheissään ja minä ainoana yksin. Olen kärsinyt masennuksesta n. 8 vuotta ja siitä vuoden kävin psykologilla, ei auttanut ja tästäkin on useampi vuosi aikaa. Tuntuu koko ajan, että jos erehdyksessä puhun ääneen, niin muut ajattelevat minin kerjäävän huomiota, siksi teeskentelen kaikille iloista, mutta mitä iloisempaa yritän esittää sitä enemmän kärsin.
Itsemurhaa olen miettinyt kauan aikaa, vaikka en pidäkään sitä ratkaisuna mihinkään, se olisi silti keino lopettaa tämä jatkuva surumielisyys.. En vaan jaksaisi enää.. En ole pitänyt itseäni minkään arvoisena koskaan ja olen aina ollut epävarma itsestäni, jos kerrankin onnistun jossakin,ajattelen sen olleen vain hetkellistä onnea eikä koskaan toistuisi. Olen harkinnut palaamista psykologille, mutta ensin haluaisin varmistua, ettei minun tarvitsisi puhua samoille joille viimeksi, asun pienellä paikkakunnalla ja tämä saattaa tuottaa vaikeuksia.
Enkä nyt osaa sanoa, onko tämä jonkin sortin syömishäiriö, koska syön jatkuvasti kaikkea lihottavaa, koska vihaan itseäni ja tämä tapahtuu etenkin pahimpina päivinä. Koulussakaan en säästy jatkuvalta masennuskohtauksien saannilta, olen alkanut itkemään ilman syytä ja tuntuu, että luokkakaverit nauravat selkäni takana sille, siksi yritän kätkeä kaiken ja olen puhumatta.
Haluaisin tähän nyt siis ASIALLISIA mielipiteitä asiaan. Jos mitään asiallista ei ole sanottavana, niin ole ystävällinen ja ole kirjoittamatta mitään. Ei ole trolli enkä tahdo löytää tätä tekstiä "tästä suomi puhuu nyt"-osiosta (tämä siis ylläpidolle tiedoksi)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei
Itsemurha ei tosiaankaan ole ratkaisu mihinkään sinun pitää vaan löytää se asia joka on ajanut sinut masennukseen ja yrittää muuttaa sitä iloisempaan suuntaan.
Älä mieti mitään tuollaista että ihmiset nauraa selkäsi takana koska niin ei tosiaankaan tapahdu. Psykologilla käynti auttaa alkuun mutta se suurin voima pitää tulla itsestä
Kylmä vesi turruttaa tunto aistin.
Terä tuo onnen..Enää tarviit musiikkia.
http://www.youtube.com/watch?v=j2Wv5AvqzfE
Hei.
Hyvä, että olet alkanut etsiä apua ulkopuolelta. Asioista kannattaa todellakin puhua. Jos koet puhumisen läheisillesi vaikeaksi, voit aloittaa vaikkapa soittamalla valtakunnalliseen kriisipuhelimeen. Ulkopuolisen kanssa keskusteleminen antaa usein hyvää näkökulmaa omiin tunteisiin ja ajatuksiin.
Kriisipuhelimeen soittaminen kustantaa vain sen verran mitä operaattorikohtaiset puhelinmaksut ovat. Valtakunnallinen kriisipuhelin ei peri asiakkailtaan puhelumaksuja.
Valtakunnallisen kriisipuhelimen numero on 010 195 202. Puhelin päivystää arkisin klo 9-06, lauantaisin ja juhlapyhinä 15-06, sunnuntaisin 15-22.
Jos tuntuu, että kirjoitat mielummin asioistasi, niin voit ottaa meihin yhteyttä myös Tukinetin kautta (www.tukinet.net). Tukinet päivystää joka arkipäivä 15-19.
Ystävällisin terveisin,
SOS-kriisikeskus / Hansu
Älä myös arastele ottaa tässä asiassa yhteyttä sisaruksiin ja sukulaisiin. Se on vain elämässä etu että opetellaan jakamaan iloja ja suruja läheisten ja omaistenkin kanssa. Voi olla että kun itse alat avautumaan niin hekin alkavat puolestaan purkautumaan omissa salaissa murheissaan vaikka näyttää, että heillä ongelmia ole. Tietenkään jakuvaa terapeuttia ja murheenkantajaa ei omisestaan kannata tehdä, mutta kyllä ymmärrät mmitä tarkoitan. Apua kannattaa hakea juuri nyt, ei opintojen jälkeen. Masennus on helpommin hoidettavissa heti sen alkaessa.
http://www.youtube.com/watch?v=Fda1_sFoWxY&list=PL0AF5F09543E8E9B6