Kirkkoon kuului vuoden vaihteessa 70,8 prosenttia turkulaisista ja kaarinalaisista.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/443246/Kirkosta eroaminen vaheni Turussa ja Kaarinassa
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/443246/Kirkosta eroaminen vaheni Turussa ja Kaarinassa
Vastaukset 10
Vanhimmat
No onhan se hienoa, että edes arkkipiispan omassa kaupungissa on nimellisiä kirkon jäseniä.
70% on kyllä alle Suomen keskiarvon, joka huitelee 80% tienoilla. Siinä mielessä Turku on tyypillinen suomalainen kaupunki kuten Helsinkikin.
Tämän vuoden jälkeen Turussa ja Kaarinassa tullaan alittamaan 70 prosentin jäsenosuus.
Kasteiden määrä romahti Turussa ja Kaarinassa. Vuonna 2012 kastettiin 1429 lasta (2011: 1560).
Miten näin jyrkät kasteiden vähenemiset kaupungeissa ovat mahdollisia ylipäänsä, saati verrattuna koko maan lukuun? Valtakunnallinen luku kertoo selvästä laskusta, kaikki näkemäni paikalliset luvut lähestulkoon romahduksesta. Ei kai kastettujen osuus maaseudulla sentään noussut ole?
Olisiko 2012 ennakkotiedoissa tavallista suurempi heitto, ja vielä eri suuntaan kuin ennen?
Olisiko tilastonittapaa muutettu? Yhä usempi kastettu kirjataankin lyyttyneeksi? Tai sitten yhä usempi liittyjä onkin ex-jäsen palaaja tai piipahtaja, joten hänet on jo valmiiksi kastettu?
Tai sitten ihmiset eivät vaan kasta lapsiaan. Ehkä eroprosentti onkin painottunut juuri niihin jotka ovat hankkimassa lapsia. Uskonnollisten yhteisöjen pedofilikäryt voisivat harventaa juuri tätä kohderyhmää.
Vuoden 2011 lopulla Turun ja Kaarinan srk-yhtymän jäsensuus oli 71,7% ja nyt vuoven 2012 lopulla 70,8%. Erotus on 0,9 prosentiyksikköä eli lasku jatkuu suunnilleen takavuosien tahtia vaikka jutussa yritetään luoda kuvaa kirkon kannalta paremmasta kehityksestä.
http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/FFEDB75916EB394AC22576CC003D875E/$FILE/Kirkkoon%20kuuluvuus%20ja%20kastettujen%20osuus%20syntyneist%E4%202011.xls
Turun sanomat oli muutenkin jättänyt oleellista tietoa pois alkuperäisestä tiedotteesta. "Kirkkoon liittyi viime vuonna Turussa ja Kaarinassa kaikkiaan 603 ihmistä (2011: 661)." Eli kirkkoon liittymiset on rajusti vähentyneet T&K srky:ssä. Valtakunnallisestihan kirkko tiedotti kirkkoon liittymisten nousseen ennakkoluvuissa uuteen ennätykseen. Onkin mielenkiintoista nähdä kuinka paljon kirkon valtakunnalliset kirkkoon liittymisen ennakkoluvut tulee laskemaan, kun muutaman päivän sisällä julkaistaan.
Mielenkiintoinen havainto on myös, että T&K srky:ssä kuoli enemmän jäseniä (1597) kuin kastettiin (1429). Joten tätäkin kautta on kirkon jäsenosuus alkanut kutistua.
https://www.turunseurakunnat.fi/portal/fi/ajankohtaista/yhtyman_uutiset/?bid=2657&vid=37
Ihmettelen kyllä median toimintaa. Siitä ei löydy minkään laista journalistista otetta. Toistellaan vain saatuja lukuja ja niistäkin osa oleellisista jätetään kertomatta ja mikä oleellisinta, minkäänlaisia analyysejä, pohdintoja tai johtopäätöksiä ei lukujen pohjalta koskaan saa lukea.
Media ottaa kaiken valmiina seurakunnilta ja kirkolta. Jos seurakunta uutisoi, että kirkkoon liittyminen on kasvanut, niin sehän uutisoidaan heti. Journalismin taso on nollissa.
Hyökkäys jatkuu
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/luterilaiseen-kirkkoon-kuuluu-76-prosenttia/1293791
http://yle.fi/uutiset/kirkosta_eroamiset_vahenivat_viime_vuonna/6475934
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/445205/Luterilaiseen kirkkoon kuuluu 76 prosenttia suomalaisista