Sosialismi syö lapsensa

Luin jostain, että Suomessa on Suomi-Pohjoiskorea seura, jossa olisi tollaset 250 jäsentä. Nää on tulipunaisia vanhanajan kommareita kaikki eivätkä usko mitään pahaa Pohjois-Koreasta.

Yhteiskunnalle voi antaa minkä nimen tahansa. Peiteverhoksi sopii minkävärinen lippu tahansa. Ne ovat kaikki historiaa. Ny olemme siinä vaiheessa että yhteiskunnan ruokaa olemme me ihmiset. Taistelmme toisiamme vastaan, Olemme julmia ahnehtijoita, "tappavia" öykkäreitä, katalia vahingontuottajia, ohittajia ja toiset ojaan ajajia. Meissä ei ole enää mitään hyvää, aitoa, itsenäistä, inhimillistä. Yhteiskunta on muokannut meistä betonipylväitä missä pylväät muokaavat yhteiskuntaa. Meilläkin, länsimaisessa yhteikunnassa toinen ihminen opetetaan uskonnon, sosiaalisen median, "aitojen" uutisten jne. avulla uhkatekijäksi omalle elämälle tai ainakin omalle hyvinvoinille. Myös meidän yhteikuntamme voi pahoin koska se luo pelkoa turvallisuudentunteen sijaan. Yhteikunta on keksinyt helpoimman tavan pitää ihmiset uskollisina betonipylväsjulmalille ja se on pelko. Turvallisuuden sijaan uhataan ottaa leipä lapsen suusta ja katto päänpäältä. Lapsella tarkoitan tavallista tämän maan kansalaista joka on täydellisesti simputtajien armoilla. Ensin pitää olla koti eli kotimaa joka turvaa vähimmäistoimeentulon eli sen mitä täällä kylmässä pohjolassa on pakko saada elääkseen. Sitä eivät tämän maan tavalliset kansaliset ole saaneet eivätkä saa ilman virkilijoitten etten polvistumista eivätkä saa sittenkään. Nyt yht'äkkiä rahaa on kustantaa tuhensille ja taas tuhansille ihmisille toimeentulo ja halutaan koko suku kaupanapäälisiksi leveän leivän ääreen. Oman maan vanhuksia paheksutaan ja heidän hoidollaan kikkaillaan taloudellisesti ja psykologisesti. Nuorilta viedään opikselumahdollisuudet ja kytätään joka pennin käyttöä ja lapset kilpailevat kenellä on kalleimmat lelut. Siinä pelissä köyhän lapset jäävät piirin ulkopuolelle. Kaiken hulluuden huipuksi juuri näitten vanhusten, nuorten ja lasten vanhemmat ja isovanhemmat monessa polvessa taaksepäin ovat kartuttaneet työllään (palkattomallakin) veroilla, sosiaalimaksuilla, eläkemaksuilla, liitonmaksuilla jne. valtion kassaa. Jokaisesta työläisuvusta jäi joku rintaman multin ja joku oli sotavammainen. Jos kaiken tämän jälkeen kansalisen sisällä on pelko, ei turvallisuudentunne, mitä arvoa on ns. omalla maalla.