Olen nyt 30v mieshenkilö, ja viime aikoina olen huomannut kuinka ystävät ja kaverit ovat käyneet vähiin. Kun olin nuorempi, niin silloin usein olimme porukassa ja kävimme milloin missäkin, lähinnä kotipaikkakunnalla. Mutta nykyisin, kun monella elämäntilanteet muuttuneet ja ikää tullut, niin ystävät ovat käyneet vähiin. Jotkut ovat vakiintuneet parisuhteeseen, mutta useammat sosiaalisesti syrjäytyneet. Enään ei ole kuin kaksi juuri tällaista hyvää vauhtia sosiaalisesti syrjäytyvää kaveria, joilla se juopottelu alkaa olla ainoa hupi. He eivät nykyisin enään käy juuri missään, vaan heille on vain pääasia se juopottelu viikonloppuisin. Viinaa ja kaljaa he ottavat kotona viikonlopuisin, niin kuin tämä toinen kaveri, ja toinenkin sitä tekee myös, paitsi joskus jonkun toisen kämpillä.
Alkoholi on kummatkin kaverit taannuttaneet yksinäisiksi mököttäjiksi, joita ei enään juuri muiden seura kiinnosta. Tämä toinen kaveri tosiaankin ottaa viinaa kotona viikonloppuisn, eikä ole aikoihin enään käynyt missään, ja näyttää, että ei hän taida enään lähteäkkään. Aina vaain on vastaus että otan kotona, jos kysyn että mitäpä aiot tehdä tänä iltana tai jotain. Hän asuu vielä kotonakin, ja viihtyy vain oman perheensä seurassa. En käsitä, että miksi antavat hänen kotona juopotella, ja muutenkaan en kotona ryyppäämistä ymmärrä. Sehän osoittaa sen, että se on pääasia vain se alkoholi, eikä kiinnosta ollenkaan lähteä ihmisten ilmoille tapaileen muita ihmisiä. Sehän on varmaa että sillä menolla sosiaalisesti syrjäytyy ja poikamiehenä pysyy. Tuota toista kaveria kysyin tekstiviestillä menneen pyhän aikana yhteen kotikaupunkimme tunnettuun tanssipaikkaan, mutta en saanut edes vastausta. Voi vain arvailla, että mikä oli tilanne, ja todennäköisesti hän jossakin möyrötti neljän seinän sisällä kaljoittelun merkeissä ja ehkä vähissä rahoissa, ja mikään ei kiinnostanut. Niin menin taas jälleen kerran yksin.
Tilanne ahdistaa joskus, kun vielä poikamies olen ja nuorikin vielä, niin en haluaisi vielä neljän seinän sisälle jämähtää, vaan tykkään käydä ihmisten ilmoilla kuten tanssipaikoilla, yökerhoissa, tai ihan vaan baareissa laulamassa karaokea. Nykyisin olen käynyt pääasiassa yksin näissä edellämainituissa paikoissa, ja toisaalta tykkään yksin käydäkkin, mutta kyllä se vaan joskus ikävältä tuntuu, kun aina saa yksin mennä. Aina tuntuu, että olen ainoa yksin oleva siellä, ja vielä sekin, kun jotkut naisetkin saattavat vähän karsaasti katsoa baarissa yksin olevaa miestä. Yleensäkkin ystävien ja kavereiden puute ahdistaa, ja kadehdin niitä joilla on se oma kaveriporukka, jonka kanssa pidetään hauskaa, käydään milloin missäkin, ja ehkä matkustellaan. Sellaisesta voin vain haaveilla. Ehkä syynä heidän syrjäytymiseen on se, kun he ovat olleet sellaisia erityiskoulun käyneitä omat rajoittuneisuutensa omaavia erityisnuoria, ja vanhanaikaisia luonteeltaan ja tyyliltään, eivätkä ulkonäölläänkään komeile, niin heillä on normaalin nuoren elämä jäänyt vähän taka-alalle, ja ovat huomanneet ettei heillä oikein vientiä ole tuolla iltaelämässä. Kerrankin aikoinaan kun olimme tuon toisen kaverin kanssa yhdessä tanssipaikassa, niin hän sanoikin minulle, että miksihän sulla on aina vientiä, mutta mulla ei? Onkohan se tämä mun ulkonäkö? Hän epäili. Periaatteessa ei heistä kovin iloa ehkä olisikaan kaverina missään iltäelämässä, kun he paremminkin olisivat ehkä vain jarruna.
Mutta kuitenkin, olisi se kiva kun olisi vielä joku kaveri kenen kanssa voisi olla ja käydä aina jossain, ja vaikka matkustella. Pahimpia on juhlapäivät, niinkuin varmaan monella muullakin yksinäisellä, jolloin ei tahdo saada mitään järkättyä, ja pahimmillan voi käydä niin, että se juhlapäivä menee yksin, eikä se kivalta tunnu viettää esim uutta vuotta tai vappua jonkun apaattisen, juoppoutuneen ja rajoittuneen kaverin seurassa. Kolmekymppisenä ei mitenkään kovin helppoa ole enään uusia kavereita hankkia. Käyn kyllä eri harrastuksissa, mutta eipä niissäkään oikein ole. Onko muita samanlaisessa tilanteessa olevia?
Alkoholi on kummatkin kaverit taannuttaneet yksinäisiksi mököttäjiksi, joita ei enään juuri muiden seura kiinnosta. Tämä toinen kaveri tosiaankin ottaa viinaa kotona viikonloppuisn, eikä ole aikoihin enään käynyt missään, ja näyttää, että ei hän taida enään lähteäkkään. Aina vaain on vastaus että otan kotona, jos kysyn että mitäpä aiot tehdä tänä iltana tai jotain. Hän asuu vielä kotonakin, ja viihtyy vain oman perheensä seurassa. En käsitä, että miksi antavat hänen kotona juopotella, ja muutenkaan en kotona ryyppäämistä ymmärrä. Sehän osoittaa sen, että se on pääasia vain se alkoholi, eikä kiinnosta ollenkaan lähteä ihmisten ilmoille tapaileen muita ihmisiä. Sehän on varmaa että sillä menolla sosiaalisesti syrjäytyy ja poikamiehenä pysyy. Tuota toista kaveria kysyin tekstiviestillä menneen pyhän aikana yhteen kotikaupunkimme tunnettuun tanssipaikkaan, mutta en saanut edes vastausta. Voi vain arvailla, että mikä oli tilanne, ja todennäköisesti hän jossakin möyrötti neljän seinän sisällä kaljoittelun merkeissä ja ehkä vähissä rahoissa, ja mikään ei kiinnostanut. Niin menin taas jälleen kerran yksin.
Tilanne ahdistaa joskus, kun vielä poikamies olen ja nuorikin vielä, niin en haluaisi vielä neljän seinän sisälle jämähtää, vaan tykkään käydä ihmisten ilmoilla kuten tanssipaikoilla, yökerhoissa, tai ihan vaan baareissa laulamassa karaokea. Nykyisin olen käynyt pääasiassa yksin näissä edellämainituissa paikoissa, ja toisaalta tykkään yksin käydäkkin, mutta kyllä se vaan joskus ikävältä tuntuu, kun aina saa yksin mennä. Aina tuntuu, että olen ainoa yksin oleva siellä, ja vielä sekin, kun jotkut naisetkin saattavat vähän karsaasti katsoa baarissa yksin olevaa miestä. Yleensäkkin ystävien ja kavereiden puute ahdistaa, ja kadehdin niitä joilla on se oma kaveriporukka, jonka kanssa pidetään hauskaa, käydään milloin missäkin, ja ehkä matkustellaan. Sellaisesta voin vain haaveilla. Ehkä syynä heidän syrjäytymiseen on se, kun he ovat olleet sellaisia erityiskoulun käyneitä omat rajoittuneisuutensa omaavia erityisnuoria, ja vanhanaikaisia luonteeltaan ja tyyliltään, eivätkä ulkonäölläänkään komeile, niin heillä on normaalin nuoren elämä jäänyt vähän taka-alalle, ja ovat huomanneet ettei heillä oikein vientiä ole tuolla iltaelämässä. Kerrankin aikoinaan kun olimme tuon toisen kaverin kanssa yhdessä tanssipaikassa, niin hän sanoikin minulle, että miksihän sulla on aina vientiä, mutta mulla ei? Onkohan se tämä mun ulkonäkö? Hän epäili. Periaatteessa ei heistä kovin iloa ehkä olisikaan kaverina missään iltäelämässä, kun he paremminkin olisivat ehkä vain jarruna.
Mutta kuitenkin, olisi se kiva kun olisi vielä joku kaveri kenen kanssa voisi olla ja käydä aina jossain, ja vaikka matkustella. Pahimpia on juhlapäivät, niinkuin varmaan monella muullakin yksinäisellä, jolloin ei tahdo saada mitään järkättyä, ja pahimmillan voi käydä niin, että se juhlapäivä menee yksin, eikä se kivalta tunnu viettää esim uutta vuotta tai vappua jonkun apaattisen, juoppoutuneen ja rajoittuneen kaverin seurassa. Kolmekymppisenä ei mitenkään kovin helppoa ole enään uusia kavereita hankkia. Käyn kyllä eri harrastuksissa, mutta eipä niissäkään oikein ole. Onko muita samanlaisessa tilanteessa olevia?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Joko olet laivalla käynyt, Dark Fear? ;-)
Jatka vain olemalla itse sosiaalinen ja menemällä ihmisten pariin. On hyvä että jaksat pitää seuraa ja kontaktia noiden hiljaisten kotipoikien kanssa. Ole heille hyvin arvokas linkki ja ihmisiä hekin ovat. Ovat myös sinun ystäviä. Kyllä noilla miehillä on ongelmia, joita he pakenevat alkoholiin. Vanhemmat ovat myös taitamattomia kasvattamaan poikiaan itsenäistymään ja omaan elämään. Jospa sisit heidät mukaan jonnekin, missä on vähemmän porukkaa, vain muutama henkilö paikalla ja vaikk jonnkin kylään tai harrastukeen. Kävisitte vaikka autolla ajelemassa, jos selalinen on ym. Kavereilla voi olla sosiaalisia pelkoja, ja onko heitä kiusattu koulussa. Kannattaa yrittää myös keskustella varovasti ja hienotunteisesti mikä on syynä? Mitään tenttaamista ei kannataa aloittaa eikä väkisin painostusta.
Sinä itse haluaisit vilkkaampaa seuraa, mutta kyllä antaa elämälle paljon että on kaveri myös toiselle. Ei omaa elämää silti tarvitse kokonaan uhrata vaikka tukee ja auttaa heikompia. Se on sittenkin antoisaa ja tuo elämään täyteläisyttä ja makua.
Kyllä tuo kertomasi tausta antaa ymmärtää, että pojilla on heikko itsetunto ja he kovat alamittaisuttaan. Jatka olemalle heille kaveri. Sinulla on paljon vahvemmat eväät ja kyllä saat seuraa.
Jeesus antaa sisällön elämään.