Holokaustista

Tälläkin palstalla aina silloin tällöin joku väittää, että holokaustia ei ollut tai ainakaan niitä 6 miljoonaa juutalaista uhria ei ollut.

Näistä taas selviää tämäkin asia:

http://www.holocaust-history.org/

http://www.remember.org/

http://www.holocaustsurvivors.org/

http://www.yadvashem.org/

http://shamash.org/holocaust/

Lukekaa ja tulkaa tuntemaan, että ne 6 miljoonaa huutavat haudoistaan vielä tänäkin päivänä!
6568
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kuten poistetusta viestistäni ilmeni, eräitä ajatuksia ei saa mediassa tuoda esiin. ELi länsimaiden ja Venäjän nälkään näännyttämiä 9 miljoonaa saksalaista tai amerikkalaisten murhaamia yli miljoonaa saksalaista sotavankia. Myös Walter Postin teokset on vaiettu mediassa kaikissa maissa. Niitä ei edes käännetä englanniksi. Hänen teoksensa kertovat esim. USA:n roolista toisen maailmansodan syntymiseen. Ja se kanadalainen Bacque on tyystin vaiettu, joka tästä nälänhädästäkin kertoi. Miljoona saksalaista sotavankia kyllä on esiintynyt Sampo Ahdon lehtikirjoituksessa Uudessa Suomessa. Onkohan sen jälkeen tullut joku kielto. Yleisradiossa siitä oli kyllä myös 1990-luvulla.

6 miljoonasta en sano mitään, kun en ole lukenut tutkimuksia. Ilmeisesti tätäkään asiaa ei kuka tahansa saa tutkia. Kukahan ne on milloinkin laskenut?

Äänestä
  • harvoin käännetään, natsit tietysti keskuudessaan levittävät samanhenkisiä kirjoituksia, mutta tehän olette pieni luuserien piiri. Lukekaa mitä lystäätte. Gute nacht!

    Äänestä

  • Heinz-Adolf kirjoitti:

    harvoin käännetään, natsit tietysti keskuudessaan levittävät samanhenkisiä kirjoituksia, mutta tehän olette pieni luuserien piiri. Lukekaa mitä lystäätte. Gute nacht!

    Walter Post ei ole natsi. Lueppa Erkki Hautamäen kirja "Finland i stormens öga". Erkki HAutamäki ei myöskään ole natsi, vaan maanpuolustuskorkeakoulun erikoistutkija ja Vuokatin urheiluopiston entinen johtaja. Hänen kirjaansa ei voitu julkaista Suomessa...

    Eihän Sampo Ahtokaan ole natsi ja hän kirjoitti Uudessa Suomessa USA:N murhanneen 800 000 saksalaista sotavankia sodan jälkeen. Yleisesti tiedossa ovat myös Morgenthau-suunnitelma, jonka mukaan 20 miljoonan saksalaisen tuli kuolla. Tappaminen olisi hoidettu nälkään näännyttämällä. Nyt on kuitenkin ilmennyt, että kun sodan aikana kuoli 7 miljoonaa saksalaista ja sodan jälkeen Puolan siirrossa ja venäläisten miehitysvyöhykeellä eri lähteiden mukaan miljoonia, niin tuo 9 miljoonan nälkään näännyttäminen ei kuulosta mitenkään oudolta. Morgenthaun suunnitelman mukaanhan Saksa piti murskata niin, että se ei enää nouse. Churchill sanoi jo 1933 mm. Saksan presidentille, että jos Saksa vahvistuu liikaa, se on jälleen lyötävä ja tällä kertaa lopullisesti. USA ja Englantihan pyrkivät maailmanherruuteen tuhoamalla Saksan ja Japanin erittäin verisesti ja ottamalla rippeet hallintaansa.

    Äänestä

jo palstan turhan vierittämisen puolelle Shalom1 nimimerkillä? Jokaisen avauksen alle kun mahtuu parisataa kirjoitusta jatkoa/vastinetta...

Äänestä

Niinkuin sanoin aikaisemminkin, että en ymmärrä miksi moisesta pitää vielä nykyäänkin kitistä? Tappoihan Stalinkin vielä enemmän oman maankansalaisia ja monet muutkin sivistysvaltiot (siirtomaa-aika, jenkit vs intiaanit jne.) Kävin mielenkiinnosta katsomassa viime vuonna auschwitzissä paikkaa, enkä kuullut mitään "huutoja haudoista". Nykypäivän menoa kun katsoo, niin voi todeta sen olleen ehkä ihan Ok homma.

Äänestä

Mihinkähän ko. maaginen 6 miljoonaa oikein pohjautuu? Ko. luku nimittäin mainitaan jo vuoden 1944 lopussa julkaistussa bolshevikkikiihottaja Ilja Ehrenburgin propagandajutussa (tämä Ehrenburghan kehottaa mm. neuvostosotilaita raiskaamaan kaikki saksalaisnaiset)! Käsittääkseni asiaa eniten tutkinut Raul Hillberg pääsee lukemaan joka on lähempänä viittä kuin kuutta miljoonaa. Hillbergin tutkimus on moniosainen jättiteos joten on varmaan helpompi sulattaa Yad Vashemin kaltaisten propagandainstituutioiden sanomaa. Jos lyhyempi kirjallisuus kinnostaa, niin olisi syytä lukea Norman Finkelsteinin kirja Holocaust Industry. Tri Finkelstein pistää siinä asioita paikoilleen. Tämäkin kirja on Suomessa vaiettu täysin kuoliaaksi. No, ei ihme jos pesunkestävä stalinisti saa tieto-Finlandian teoksella, joka ei täytä minkäänlaisen tieteellisen tutkimuksen vaatimuksia. Kirja on arvosteltu aika nasevasti ainakin Sotilasaikakauslehdessä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Shalom1 kirjoitti:

Tälläkin palstalla aina silloin tällöin joku väittää, että holokaustia ei ollut tai ainakaan niitä 6 miljoonaa juutalaista uhria ei ollut.

Näistä taas selviää tämäkin asia:

http://www.holocaust-history.org/

http://www.remember.org/

http://www.holocaustsurvivors.org/

http://www.yadvashem.org/

http://shamash.org/holocaust/

Lukekaa ja tulkaa tuntemaan, että ne 6 miljoonaa huutavat haudoistaan vielä tänäkin päivänä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu