VARSOVAN GHETON KAPINASTA 60 VUOTTA!
15.05.2003 - Varsovan juutalaisgheton muistomerkillä pidettiin huhtikuun lopussa useita tilaisuuksia, joilla kunnioitettiin 60 vuotta sitten alkaneen kansannousun uhreja.
(Intifada - sanoisi Arafat)
Kapinan alkamisen vuosipäivänä 19.4. sadat osallistujat kulkivat entisen gheton pohjoisreunalle Umschlagplatzille, josta natsit kuljettivat yli 300.000 Varsovan juutalaista Treblinkaan tuhoamisleiriin kaasukammioihin.
30.4. Puolan presidentti Aleksander Kwasniewski ja Israelin Moshe Katsav laskivast seppeleen gheton muistomerkille. Mukana oli myös Marek Edelman, ainoa vielä elossa oleva gheton taistelujärjestön johtaja.
Helsingin kokoinen ghetto
Varsovan ghetto oli laaja alue Varsovan keskustaa, jonka natsit sulkivat v.1940 syksyllä. Ghettoon pakoteiin muuttamaan kaikki Varsovan juutalaiset ja sinnne tuotiin juutalaisia myös muualtsa, Puolasta ja Länsi-Euroopasstakin. Enimmillään gheton asukasluku oli yli 400.000.
Ghetto oli suljettu muusta kaupungista muurilla. Kesään 1942 asti natsimiehittäjät pyrkivät gheton asukkaiden näännyttämiseen pakkotyöllä, terrrorilla, nälällä
ja sairauksilla. Heinä-syyskuussa 1942 ghettoa alettiin tyhjentää kuljettamalla asukkaat junalla TRablinkaan..
Keväällä 1943 ghetossa syttyi saksalaisten yllätykseksi kapina, joka kesti kuukauden. Sen kukistamiseksi saksalaiset tuhosivsat useiden neliökilometrien kokoisen alueen Varsovan keskustaa kokonasan. Kapinan kukisttutua saksalaiset räjäyttivät neliökilometrien kokoisen alueen Vasrsovan keskustaa kokonaan. Kapinan kukistuttua saksalaiset räjäyttivät 1850-luvulla rakennetun Varsovan Suuren Synagoogan.Gheton vaiheista valmistui puolaksi viime vuonna mittavza yirtrrllinrn esitys. Se perustuu paljolti historioitsija Emasnuel Ringelblumin kokoamaaamn arkistomateriaaliin, joka kätkettiin gheton alueelle kolmessa osasssa.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Länsirannan ghetto on laaja alue Palestiinaa, jonka sionistit ovat sulkeneet. Ghettoon pakotettiin muuttamaan kaikki Palestiinan palestiinalaiset jotka eivät suostuneet lähtemään muihin lähi-valtioihin pakolaisiksi. Gheton asukasluku on yli 5 000 000.
Ghetto on suljettu muusta Palestiinasta muurilla. Sionistimiehittäjät ovat pyrkineet gheton asukkaiden poisajamiseen jatkuvalla terrrorilla.
Ghettoa alettiin asuttaa juutalaisilla "siirtokuntalaisilla".
Ghetossa syttyi sionistien yllätykseksi indifada, joka on kestänyt vuosia. Sen kukistamiseksi sionistit ovat tuhonneet useiden tuhansien palestiinalaisten kodit.
Kapinan kukistamiseksi sionistit ovat tappaneet tuhansia palestiinalaisia.
Mutta kapina vain senkun jatkuu.........
on tarkoitus tehdä itsenäinen Palestiinan valtio? Miten alue muuttuu ghetosta valtioksi?
Läsirannan ja Gazan "Ghetostahan" tulee lähtulevaisuudessa itsenäinen Palestiinan valtio!
Tämä lopullinen itsenäistyminen tapahtuu sinä päivänä kun sionistinen israel luopuu miehityksestä ja lakkaa ryöstämästä Palestiinan luonnonvaroja.
se sitten lakkaa olemasta ghetto? Rajathan Israeliin, Jordaniaan ja Egyptiin tulevat olemaan kiinni entistäkin tiukemmin? Tämä oli kysymykseni, vastaisitko siihen.
...rajat israeliin olisivat edelleen kiinni ja juutalaiset asuisivat edelleen itseluomassaan "getossaan", tosin viellä pienemmässä kuin ennen.
Palestiinan rajat Jordaniaan, Egyptiin ja Syyriaan eivät olisi isrelin valvonnassa jolloin kauttakulku olisi huomattavasti avoimpaa.
Palestiinalaisten saadessa vesivaransa omaan käyttöön maa kykenee elättämään heidät huomattavasti paremmin kuin nyt jolloin sionistit käyttävät vesivaroista noin 90%.
Egyptiin ja Jordaniaan huomattavasti helpompaa? Mihin perustat väitteesi? Vuoteen 1967 Gaza kuului Egyptiin ja sieltä pääsi varsinaisen Egyptin alueelle vai erikoisluvalla. Jordania on jo sulkenut rajansa länsirannalle niin että helpoin pääsy Jordaniaan on Israelin puolelta, ei miehitetyn alueen kautta. Se on kai oppinut jotain mustasta syyskuusta?
Nyt onkin Israel itse luotu ghetto- voisiko se siis olla ilman rajoja tai suurempi vai mitä tarkoitat?
Se on muuten israel joka on sulkenut rajan Palestiinalais alueilta Jordaniaan ja Egyptiin.
Se on muuten israel joka haluaa kontroloida palestiinalaisten liikkumista.
Se on muuten sionisti israel joka haluaa estää palestiinalaisten vapaustaistelioiden aseiden saannin, mutta sehän on yhtä luonnollista kuin aikanaan Saksan natsit yrittivät estää Ranskan vastarintaliikkeen toiminnan.
sanavarasto mutta puhumme nyt tilanteesta joka oli ennen v. 1967 ja joka tulkee olemaan Palestiinan valtion rajoilla sen synnyttyä. Sekä Egypti että Jordaniahan ovat jo ottaneet siihen kantaa. Et vastannut kumpaankaan kysymykseeni.
Jos sinulla ei ole tietoa eikä sanottavaa älä kuluta aikaani hömpällä.
Aseiden saannista: Israelhan aseisti palestiinalaispoliisit, pitäisikö sen vielä sallia asesalakuljetus Hamasille ja muille lähes 20:lle keskenään kilpailevalle joukolle jotka älyttömällä toiminnallaan ovat vieneet Palestiinan valtion synnyn taas kauas tulevaisuuteen ?
Pitäisikö israelin sionistien vielä sallia asesalakuljetus palestiinalaisille vapaustaistelijoille?
Olisiko saksan natsien pitänyt sallia asesalakuljetus Ranskan vastarintataistelijoille?
Olisi perin outoa jos rikollisvaltiot sallisivat vastarinnan itseään vastaan, se kun haittaisi heidän ahneita pyrkimyksiään.
Niinpä siis sionistit toimivat samoin kuin natsit aikanaan.
Niinpä siis sionistit ovat yhtä oikealla asialla kuin natsit aikanaan.
Onneksi sionisti israel on huomattavasti heikompi kuin natsi saksa oli aikanaan. Onneksi sionisti israel on maailman laajuisesti melko mitätön tekijä. Mutta en voi silti hyväksyä terroria edes hiekkalaatikolla.
Israelin ahneus ja siirtokuntien olemassa olo Palestiinassa se on viennyt Palestiinan valtion syntyä kauemmaksi.
Palestiinalaiset, vaikka ovatkin vain arabeja, niin eivät voi suostua muuhun kuin YK:n jo nyt hyväksymiin rajoihin. Israelille tämä ei näytä sopivan, mutta tulevaisuudessa israelin sionisti valtio joutuu taipumaan. Israel on jo nyt melko hyljeksitty valtio EU:ssa ja muualla maailmassa.
ei siis ollut.
Toistelee mies itseään kokoajalla.
Tulkaa kaikki Moonmannin ghettoon, lallallaaa...
NeverUniLever kirjoittelee innolla myös juutalaisuusforumilla siellä hän on lanseerannut ikioman käsitteen "luvattu kansa" jonka hän luulee kuuluvan juutalaisuuteen. Eräs "Nina-Maija" sattumoisin käyttää samaa http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000014&posting=22000000004277973
Mikä lienee luvattu kansa englanniksi jota "israelilainen" kaiketi käytti ja miksi uushybriditermi voisi olla tuttu israelilaiselle? Erehtyisikö moonman tähän hölmöyteen sentään?