Laitan toisen esimerkin esikoislestadiolaisten toimittamasta "julkaisukokoelma" -kirjasesta löytyvistä valikoiden pätkityistä Luther sitaateista. Enin osa kirjasen Luther -lainauksista sisältää ainakin yhden "kolme viivaa". Esim. historytruth heimoveljineen voisi kommentoida, onko havaittavissa manipulointia?
"Tämän päivän evankeliumista tulee meidän ennenkaikkea tutkia sitä armosta rikasta saarnaa, jonka Jumala on ihmisille antanut, että taidamme täällä maan päällä toinen toisellemme sanoa: Sinun syntisi ovat sinulle anteeksi annetut, jotta mekin tämän hurskaan kansan kanssa tätä ihmettelisimme ja sydämestä kiittäisimme Jumalaa, joka on tämän voiman ihmiselle antanut. Sillä tämäpä totisesti on suuri voima, että kristitty toiselle saattaa sanoa: Veljeni, ole hyvässä turvassa, sinulla on armollinen Jumala, usko vain tämä sanoma, jonka minä Jeesuksen nimeen sinulle sanon, niin se on oleva yhtä vahva totuus, kuin jos Jumala olisi sinulle itse sanonut: Sinun syntisi ovat sinulle anteeksi annetut.
Tämä voima on, niinkuin kuulemme, Herrasta Kristuksesta alkunsa saanut, ja sitten meille ihmisille jäänyt; erinomattain niille, jotka ovat virassa ja kutsutut evankeliumia saarnaamaan, se on, parannusta ja syntein anteeksi saamista Jeesuksen nimeen julistamaan - - - (Tässä kolme viivaa, eli on pätkäisty osa pois.) Sen me tästä halvatusta näemme, jota Herra ensin uskoon kehoittaa, sanoen: >>Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi>>. Kohta, kun halvattu tämän sanan uskoo, niin myös hänen syntinsä ovat totisesti hänelle anteeksi annetut."
Tässä leikattu osa:
"Toisillakin kristityillä, vaikka heillä ei olekaan sitä virkaa, on myös käsky hätätiloissa lohduttaa sinua, jos olet syntiesi tähden kiusattu, ja sanoa sinulle: Mitä murehdit? Kristittynä sanon minä sinulle, että päätät itsestäsi väärin, Jumala ei ole sinulle armoton. Kristuksen tähden saat odottaa häneltä paljasta armoa jne. Näistä sanoista saat sinä ammentaa yhtä varmaa lohdutusta, kuin jos Kristus itse sanoisi niin sinulle persoonallisesti taivaastansa. (Huom. kappale loppuu tähän. Näin lyhyen pätkän pois jättäminen ollee tarkoitushakuista.)
Kaikki riippuu vain siitä, että sydämesi omistaa itselleen tämän lupauksen ja pitää totena, että Jumala on sinulle Kristuksen tähden armollinen." (tämä on jätetty uuden kappaleen alusta pois, siis vain yksi virke. Tämän jälkeen julkaisukokoelman lainaus jatkuu niin kuin edellä näkyy: "Sen me tästä halvatusta näemme....")

Vastaukset 7
Vanhimmat
Nyt ei tarvitse tyytyä pätkiin.
Ostakaa tämä:
http://www.kotisatamankauppa.fi/index.php?sid=30003&tuoteid=4305
Vanhan version (Windows XP) hakukone on parempi, tällä ei tee oikin mitään.
Itselläni on kumpikin versio mutta uudemmalla ei tee oikeastaan mitään.
Windows 7:llä ei vanhempi versio toimi, paitsi kun hommaa Ultimate version, johon on mahdollista imuroida Microsoftin sivulta Windows XP:tä emuloiva viruaalikone.
Windows Vistalla vanhempi Luthr CD toimii jollakin tavalla, mutta toimii kuitenkin.
History & Co ja jatkaa itselleen hankalien asioiden pohtimista. Miksi ette voi kommentoida manipulaatio epäilyä?
Tämä pois jätetty virke: "Kaikki riippuu vain siitä, että sydämesi omistaa itselleen tämän lupauksen ja pitää totena, että Jumala on sinulle Kristuksen tähden armollinen.", on hyvin olennainen uskonvanhurskaudesta puhuttaessa. Luther on tehnyt työtä juuri tämän totuuden esiintuomiseksi. Onkin perin outoa, että julkaisukokoelmassa nämä kaikki Luther -lainaukset on otsakkeen -Vanhurskauttamis opista- alla. Pätkimällä tekstiä huolella valituista paikoista, on saatu essulukijat uskomaan, että Lutherin opetus vanhurskauttamisesta olisi sama, kuin seuroissa opetetaan. Julkaisukokoelmaa pidetään tietyissä piireissä hyvin kalliina kirjana. Eräs saarnaaja sanoi, että PL on sanonut, että hänen olisi aikanaan ensimmäisenä pitänyt lukea juuri tuo kirja. Olisi kai pysynyt koko ajan paremmin perinneruodussa.
Väännän tuon lauseen muotoon, jossa se olisi kelvannut tähän ristillisyyven pääteokseen:
"Kaikki riippuu vain siitä, että etsit esikoisten seurakunnan ja Pyhän Hengen saanut ihminen saarnaa sinulle synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä."
Tuollainen on aito essuoppi vanhurskauttamisesta, ja tuo käsitys lähtökohtana on Lutheria pätkitty, että saataisiin hänetkin "meikäläiseksi".
Nyt historyt ja kumppanit pohtimaan, kumpi lause on oikein, Lutherin vai meikäläisten!? Koko essu-usko lepää nimittäin toisen ihmisen pyhyyden varassa. Entä jos historylle, kulkurille ja keitä täällä teitä onkin, synnit anteeksi saarnanneella ei olekaan Pyhää Henkeä?? Sitten ei voi olla sinullakaan. Näin ajatellen sinun täytyy siis valita uskosi kohteeksi ihmisiä ja uskoa, että heillä on Pyhä Henki. Nyt ehkä ajattelet, että hengen yhteydestä tiedät, että heillä oli ja on Pyhä Henki. Edelleen asiaa pyöritellen, ethän sinä, ennen uskoon tuloasi voinut tuntea mitään yhteyttä, siksi on aivan yhtä hyvin mahdollista, että oletkin saanut pahan hengen. Kannattaa koettella, millä perustuksella uskosi lepää!! Kannattaa todella.
Aivan tarkoitushakuista vääristelyä se on. Ihmisen mittainen Jumala ei hevin suostu kuolemaan ristillä, että Jeesus Kristus saisi synnyttää hänet HENGESSÄ eläväksi Jumalan lapseksi, uudeksi ihmiseksi.
Kynsin hapain pidetään kiinni vallasta, joka on Jumalan sanan valta ja jota käyttää Pyhä Henki!!!.
Jeesus on tie, eivät ihmisopit ja ihmiskäskyt.
Usko Kristukseen pelastaa eivät toiset ihmiset tai ihmisten muodostamat yhteisöt. Jos seurakunta kieltäytyy elämästä Kristukselle alamaisena ja huoraa vielä uskoon tultruaankin lain tekojen kanssa, tavoitellen itkullaan katumisillaan ja parannuksillaan Jumalan lahjaa, - USKON SIJASTA -, niin se tie ei vie perille. Ei muuhun kuin lain orjuuteen, josta meillä on vaikka kuinka paljon varoittavia esimerkkejä kaikista lestadiolaisista suunnista.
Nyt on kaksi kohtaa julkaisukokoelmassa ja yksi rukous, jotka tuntuvat selvästi tarkoitushakuisilta ja tukevat essuoppia ja pönkittää saarnaajien valtaa.
Tällaista oppia julistetaan tosi paljon, joka tukee Raamatun vastaista seurakuntakäsitystä. Tästä johtuen myös käsitys seurakunnan palvelutehtäviin kutsutuista vääristyy. Saarnaajista ja seurakunnan keskeisistä johtajista on tehty erehtymättömiä ja kaiken tietäviä jumal-olentoja.
- ensimmäinen ja paras työntekijä Herran viinamäessä tällä etsinkoajjalla.
- vanhimmat, jotka puhuvat korkeilla lahjoilla.
- kalliit saarnaajat.
jne.
Muyiden muassa kaikki edellä mainitut ilmaisut ihmisistä on samaa ihmisopin moskaa.
Luther oli vain ihminen , ei Jumala !
Hänelle maisuivat viini ja olut vallan mainiosti!
Hopinöissään lienee kirjoittanut mitä kirjoittanut !
Uskpon puhdistus jäi haneltä valitettavasti kesken!