Kyllästynyt elämään yksin

Tuo on teksti, jonka minäkin olisin voinut kirjoittaa. Minulla edellisestä pitkästä suhteesta on 7 vuotta, eikä näiden kuluneiden vuosien aikana ole onnistunut saamaan kuin lyhytaikaista seuraa, pisimmillään parin kuukauden suhde. Olen jo asennoitunut siihen, etten koskaan tule saamaan lapsia, ja vanhuus tulee olemaan vain muutenkin yksinäisen elämän "loppuhuipennus".

Osaksi juuri lomien ja viikonloppujen ahdistavan yksinäisyyden vuoksi aloitin minäkin opiskelun töiden ohessa, ja kun viime vuonna sain potkut eräältä suomalaiselta matkapuhelinvalmistajalta tuhansien muiden kanssa, perustin oman yrityksen. Yrittäjänä minulla ei (luojan kiitos) ole lomia, ei vapaa-aikaa, ei viikonloppuja, vaan saan työskennellä sen mitä kuntosalilta, aikuislukiolta ja nukkumiselta ehdin. Yksinäisyyden tunne on hieman helpoittanut, kun hukuttaa murheensa työhön.

Kaikkia varten yrittäjyys ei luonnollisesti ole. Ehkä sinä voit saada helpotuksen keskittymällä urheiluun ja opiskeluun? Niissä paikoissahan käy myös naisia (yllätys yllätys), joten ei liene mahdoton ajatus, että sieltä voisi puolisokin löytyä. Kysymyshän on pitkälti todennäköisyyksistä, kuten elämässä ylipäätään, ja mitä enemmän käy paikoissa, joissa muutkin ihmiset viihtyvät, sitä todennäköisempää on tavata kiinnostavia ihmisiä.

Sanalla sanoen, vanhenemista yksin sinun ei tarvitse pelätä, vaikket puolisoa löytäisikään. Onhan jo nyt robotteja, jotka huolehtivat vanhoista ihmisistä, ja kun meidän vanhuuteemme on vielä monta vuosikymmentä, lienee selvää että tuolloiset hoivarobotit ovat jotain ihan muuta kuin nykyiset kapistukset. Ehkäpä silloin koko hoiva-ala on jo korvattu roboteilla, kukapa tietää?

Toiseksi, jos pidät koirista, hanki sellainen, ellei sinulla jo ole. Koira on, kuten sanotaan, ihmisen paras ystävä, ja koira pystyy lievittämään yksinäisyyden tunnettasi. Samalla parannat mahdollisuuksia tavata vaikkapa sen tulevan mielitietyn, ja sinulla on myös luontainen "tekosyy" aloittaa keskustelu.

"elää perhe-elämää kuten minunkin kuuluisi tässä iässä."

Aika rajua, jos koet, että elämää pitää elää jotenkin tietyn kaavan mukaisesti.
Mitä sitten, jos elämä ei menekään ennalta suunnitellun mallin mukaisesti?
Jäätkö mutaan itkemään vai nousetko ylös ja yrität etsiä muita tapoja elää?

Kovin tuttuja fiiliksiä, paitsi, että itse en ole haikaillut perustavani perhettä. Mutta se, että huomaa olevansa jo tämän ikäinen, eikä elämä ole päässyt käyntiin, ahdistaa todella. Minä tosin en ole saanut elää tuota huoletonta vaihetta ja tuntea eläväni, koska olen ollut teini-iästä lähtien oikeastaan vain omassa seurassani. Pahinta on juuri se polte, joka saa haluamaan elää tuota vaihetta, ja sitten tajuatkin ikäsi, ja sen, että muut saman ikäiset ovat menneet ohi. Ei oikein innosta ruveta suunnittelemaan tulevaisuutta, kun kaikki on jo oikeastaan takanapäin. Kun ei ole saanut elää nuoruuttaan, niin kuinka sitä voisi yhtäkkiä olla keski-ikäinenkään ja osata elää siinä maailmassa? Niin, miksi pitäisi olla ja elää, jos siinä ei ole mitään mieltä?

Oletko koskaan kelannut, että jos näennäisesti laajasta kaveripiiristäsi huolimatta lueskelet nettisivustoilta itsemurhaohjeita, niin tuo yksinäisyyden tunteesi ja paha olosi kumpuaa suurelta osin sinusta itsestäsi, eikä seuran puutteesta?
Sulla on varmaan lapsuudesta jokin suuri vaillejäämisen kokemus.

Kyllä meillä yskinäisillä on omat onegelmamme. Itsekkin koin juuri samoin kun piktäaikainen avioliitto päättyi eroon ja sen myötä jäi myös mukavat viikoloppu- ja mökkireissut puolison kanssa. Kavereita ja ystäviä on mutta eivät he tietenkään korvaa pysyvää yhteyttä perheenjäsenten ja rakkaiden kanssa. Heitä tapaa vain kun niin sopii ja koti on tyhjä.
Mutta ei se perheellistenkään elämä ja arki niin auvoista ole. Voi olla tänään hyvin, mutta se perheidyllikin voi hetkessä hajota, tulee ongelmia lasten kanssa, taloudellisia haasteita. Ja aina on otettava huommioon useamman tarpeet. Moni perheellinen näyttää jossain merketin jonossa onnelliselta, mutta sisin on tuskaa ja huolta täynnä. Aina me kuvittelemme että jos elämä olisi niin ja näin, kaikki olisi paremmin. Jos olisi sitä tai tuota niin olisin sitten onnellinen. Sinulla on nyt tuon yskinäisen ihmisen ongelmat? Ja meitä on paljon, ja sekin on pieni lohtu, että ei oel sitä kaikkein rakkainta ja läheistä, jonka kanssa jakaa arki ja vapaa-aika. Toivottavasti löydät kivan ja uskollisen kummpanin. Jatka vain aktiivista sosiialista elämää: älä jää käpertyneenä itsesäälissä neljön seinän sijaan. Elämään kuuluu myös harmaata ja synkkää todellisuutta - sitä on ajoittain meillä jokaisella. Ei kannata alkaa ajattelmaan itsemurhaa. Sittenkin elämä on meille lahjana ja Luojalla on siihen tarkoitus ja suunnitelma.

Sähän voisit repäistä. säästä rahaa ja lähde vaikka interreilaamaan Eurooppaan. Tai mitä päähän pälkähtää.
Tai sit teet ilmotuksia joka ikiseen treffipalstaan ja katsot mitä tapahtuu.

Kuulostaa siltä, että reissu Pattayalle olisi paikallaan. Siellä ei yksinäisyydestä ehdi kärsimään, kun vilinää ja vilskettä pyörii ympärillä. Tähän aikaan vuodesta kelit ja valikoimat on parhaimmillaan.

Hei sinulle vihaan elämääni. Älä vihaa, ehdit vielä vaikka mitä! Olet parhaassa iässä! Uskon että on vain odottanut että itse huomaat tilanteesi niin kuin olet tehnytkin. Olen itse 40v ja aikanaan kun lapset tein päämääräni oli ehjä perhe, itse kun olen erolapsi ja sitten isä kuoli kun olin vielä teini. Toisin kävi. Pieni suku 300km päässä, esikoinen täysi ikään hyppäämässä ja kohta pesästä, nuorempi pian rippikouluiässä. Koko elämäni olen antanut heille ja työn teolle. Nyt kun meni työt alta niin havahtui todellisuuteen ja melkoiseen yksinäisyyteen 4 vuotta yksin ei sukua ei mitään jos emme itse mene sen 300km joka ei ole yksinhuoltajalle mikään helppotaival. Isät eivät ole koskaan osallisuneet lasten elämään, ja tämä myös olis aikanaan syy poistua kotipaikkunnalta töiden perässä kahden pienen lapsen kanssa. Nyt kun esikoinen saanut isäänsä suhteen luotua ja valmis muuttamaan kotikonnuille takaksin unelmakodista jonka raalla työllä hankkinut ja huomaa kuinka yksi on ahdistavan yksin ja kohta melko tarpeetoon lapsillekkin olo on aika tukala. Elämä meni lasten harrastuksissa ja heille eläessä, mahtui vuosiin yksi narsisitikin tietenkin, joten eipä ole rohkeutta tutustua uusiin miehiin. Tässä iässä ehjä perhe jäi haaveeksi mutta sosiaalinen elämäkin melko ontto yksin vastuun kantaneella ja kohta kiitoksena tyhjä pesä, kyllä hirvittää.

Hei "vihaan elämääni". Minusta viestisi oli todella hyvin kirjoitettu. Vaikutat älykkältä ja mukavalta ihmiseltä. Pakko myös mainita, että kirjoittamasi kohta "tämä yksinäisyys kalvaa sisältä kuin tylsä veitsi" oli todella hyvin sanottu, en ole aiemmin lukenut yhtä hyvää määritelmää sille, miltä yksinäisyys tuntuu.

Tosiaan minusta jokainen tähän oman tarinansa kirjoittanut vaikutti todella mukavalta ja älykkäältä ihmiseltä! Paljon kivemmalta kuin esim. oman ystäväpiirini jäsenet. Eli älkää todellakaan menettäkö toivoanne. Paljon typerämmillä, ilkeämmillä, laiskemmilla ja vähemmän empaattisimmillakin ihmisillä on puolisot ja läheisiä ihmisiä. Me mukavatkin ihmiset varmasti saamme niitä vielä osaksemme.

Itse erosin viime kesänä puolisostani ja syksyllä keskeytin myös opintoni mielensairauksieni takia. Olen siis ollut aika kauan ihan totaalisen yksin. En siis käy töissä, koulussa enkä nää ystäviänikään (epäsinkkuystävillä kun tuntuu olevan aika aina niin tiukalla, ettei ystäviä kerkeä nähdä muuta kuin silloin kun tarvitsee heiltä jotakin - tämä annettakoon heille kuitenkin anteeksi).

Masennuksen takia olen myös harkinnut itsemurhaa. Mutta harkitsimpa minä sitä silloin kun olin parisuhteessakin.

Karsea lapsuus löytyy myös ja itsareita on tehty lähipiirissä enemmän kuin minulla on sormia niitä laskea.

Eli lähtökohdat ovat suht paskat tällä hetkellä. Mutta silti jaksan olla toiveikas. Pimeimmän masennuskauden läpi on nyt taas menty ja tuntuu, että mitä kauemmin aurinko joka päivä pysyy taivaalla, sitä pirteämmäksi mielenkikin muuttu. Ehkä siis kesällä mentäisiin jo vähän eri fiiliksillä :)

Mutta tosiaan pointti on se, että kaikilla on paskaa ja se paska pitää vaan jotenkin kyetä kestämään. Silloin kun on todella yksinäinen/masentunut on sen kestäminen vaikeaa ja ei sitä voi kun rypeä omassa tuskassaan. Mutta joskus niitä hyviä hetkiä kuitenkin alkaa tulemaan. Usein ihan huomaamatta.

Minä olen vielä aika nuori ja toki ajatus siitä, että en koskaan löytäisikään "se oikeaa", tuntuu hirvittävältä. Mutta toisaalta, voin myös ajatella, että noh, minä sain kokea jo yhden rakkauden. Suuri osa ei saa kokea edes sitä. Afrikassa orpolapsia raiskataan ja he kuolevat AIDS:iin ennen kuin täyttävät 20. Toisen tuska ei todellakaan lievennä omaa tuskaa - päinvastoin - usein tulee olo, että miksi pitää elää täällä kun kaikki vain kärsivät. Elämään voi kuitenkin saada uutta perspektiiviä, kun miettiikin, mitä kaikkea on saanut elämässä sen ainaisen, "mitä kaikkea minä en ole saanut elämässäni" -mantran tilalle.

Te kaikki vaikutatte todella aikaansaavilta ja mukavilta ihmisiltä. Osa on kokenut jo rakkauden ja osalla on lapsia. Monella on työpaikka. Kaikilla varmasti jotakin.

Aina on toivoa. Tulevaisuus voi tuoda vaikka mitä upeuksia vielä meidän jokaisen elämään, kun jaksamme vain odottaa:) Yksinäisyydessä ja masennuksessa on hyvin pitkälti kysymys myös omasta asenteesta. Toki täysi yksinäisyys ja masennus ovat todella vaikeita asioita ja niitä vastaan taistelu on vaikeaa, mutta pelkällä asenteen muutoksella saa paljon aikaan. Lisäksi etenkin aloittaja tuntui tekevänkin asian eteen paljon (käymällä eri tilaisuuksissa säännöllisesti), joten varmasti hän (ja kaikki muutkin) tapaavat vielä niitä oikeita ihmisiä.

Ja jos ei tapaa, niin onhan tässä jokainen varmasti kokenut jo hienoja hetkiä paljon elämässään:) Emmehän ole vielä esim. kuolleet mihinkään sairauteen tai jääneet auton alle. Elämä on ihme ; sitä ei kannata itse lähteä lopettamaan ennen kuin on nähnyt mitä tulevaisuudella on annettavanaan.

Tämäkin viesti oli vain yhden positiivisen päivän viesti. Huomenna varmaan taas ryven peiton alla ja kiroan elämäni alimpaan helvettiin. Toivon, että muistan silloin ottaa itseäni niskasta kiinni ja mennä lenkille ja ihailla kaunista talvista Suomea!