Olen siis 10.v tyttö ja mietin että olenko liian nuori hankkimaan hevosta/ponia? Ja jos olen liian nuori niin mikä olis sopiva ikä hankkia hevonen/poni? Kiitos vastaajille!
Voivko hankkia hevosen/ponin?
7
170
Vastaukset
- hevoshullu02
(korjaan)Siis olen kohta jo 11.v
Minä olin täyttämässä 9 kun sain ensimmäisen oman hevosen (olin siihen mennessä hoitanut ja ratsastanut hevosia viitisen vuotta yksityistallilla), mutta äitini oli kokenut hevosihminen ja opetti minua kaiken aikaa sekä hoidossa että ratsastuksessa, yksin en olisi ikimaailmassa selvinnyt ponini kanssa!
Eli iällä ei sinänsä ole niin paljon merkitystä, vaan sillä, riittävätkö omat taidot oman hevosen hoitamiseen ja ratsastamiseen. Jos kokemusta ei ole tarpeeksi, aikuisellakin on oltava lähellä joku jolta pyytää apua silloin kun sitä tarvitsee. Ja sitä tulee tarvitsemaan aivan varmasti! Jos on ratsastanut vaikka vuoden verran kerran viikossa jollain ratsastuskoululla eikä ole koskaan satuloinut hevosta itse, ei kannata vielä edes harkita asiaa ellei muu perhe ole kokenutta.
Moni ottaa hevosen ensin vuokralle ylläpitoa vastaan epämääräiseksi ajaksi ennen kuin ostaa oman. Silloin sen näkee, millaista elämä olisi sitten kun sen oman hankkii, ja näkee riittävätkö omat rahkeet siihen mitä oma hevonen vaatii. Hevonen sitoo elämää hirveästi ja suurin osa ajasta kuluu tallilla väkisinkin.
Muista kuitenkin, että noin nuorena tarvitset vanhempiesi luvan sekä vuokraamisen että ostamiseen. Yksin et voi tehdä kumpaakaan, ja ellei perheelläsi ole kokemusta, varaudu siihen ettet kovin helpolla löydä itsellesi hevosta. Vastuuntuntoinen omistaja ei vuokraa eikä myy eläintä osaamattomiin käsiin.
Varaudu myös siihen, että hevosen saatuasi saat yllättäen hyvin paljon ystäviä - jos he saavat ratsastaa hevosellasi. Minulle kävi niin, mutta kun sanoin, että haluan ensin itse tutustua hevoseeni ennen kuin päästän sen selkään muita, nämä niin sanotut ystävät katosivat yhtä äkisti kuin olivat ilmestyneetkin. Siinä näki, ketkä olivat ystäviä oikeasti ja ketkä vain hevosen takia.
Mutta jos päädytte hevosen hankkimaan, niin etsi isokokoista ponia tai pientä hevosta, niin ei sitten jää heti pieneksi.- katherine__
Suunnilleen samaa sanoisin kuin lampinajadi.
Noin nuori ei kuitenkaan yksin mitenkään voi pärjätä ponin kanssa, noin nuorella ei vaan voi olla taitoja niin paljon. Hevosen omistukseenhan kuuluu paljon muutakin kuin harjaaminen ja satuloiminen. Pitää ymmärtää ruokinnasta, lääkinnästä, kengityksestä, uskaltaa soittaa itse kengittäjälle...
Vanhempien tulee siis olla 100% mukana hommassa ja käydä päivittäin mukana tallilla. Jos vanhemmat ei ole hevosihmisiä, he tuskin tähän suostuu. Lisäksi hevonen tulee viedä täysihoitotallille, jossa ammattilaisia auttamassa ja se ei todellakaan ole halpaa hommaa.
Mutta jos vanhemmat suostuu maksamaan, niin mikäs siinä.
Ylläpitohevonen vaatii ihan yhtä paljon aikaa, rahaa ja taitoja kuin omakin hevonen. Lisäksi ylläpitohevosen kanssa riskit ongelmiin on suuremmat, koska hyvin helposti tulee riitoja omistajan kanssa etenkin kun ylläpitäjä on kokematon. Itse en siis ylläpitoa voi suositella.
Yleensä ylläpito on aina sovituksi ajaksi (muutamasta kuukaudesta vuoteen, riippuen sopimuksesta), eikä sitä heppaa noin vain palauteta kun alkaa kyllästyttää. Jos vanhemmat ovat kokeneita ja kumpikin osapuoli osaa toimia asiallisesti, mahdollisuus riitatilanteisiin on nähdäkseni hyvin pieni. Ja jos vuokrahevosen kanssa tulee eteen ongelmia, omistajalle voi ja mielestäni kuuluukin soittaa ja kysyä mitä olisi viisainta tehdä.
Se mitä Katherine sanoi, että vuokrahevonen vaatii yhtä paljon rahaa, aikaa ja taitoja kuin omakin hevonen, on mielestäni juuri se syy miksi vuokraaminen ylläpitoon olisi hyvä ajatus ennen kuin ostaa oman. Nimenomaan ne asiat kertovat, kannattaako omaa hevosta hankkia. Jos mikä tahansa noista ei riitä, on parempi pysytellä vielä jonkin aikaa tunti- ja hoitohevosissa.- katherine__
Mutta tulee ottaa huomioon, että ei sitä ylläpitohevosta noin vain palauteta omistajalle, jos huomaakin että aika ei riitäkään. Jos olet sitoutunut ottamaan sen hevosen vuodeksi käyttöön, silloin sitä pidetään se vuosi. Omistaja ei välttämättä edes pysty ottaa hevosta takaisin liian aikaisin.
Muutamaksi kuukaudeksi voi olla vaikea saada hevosta ylläpitoon, yleensä noita hevosia annetaan vähintään vuodeksi. Eikä se muutama kuukausi mitään kerrokaan siitä hevosen omistamisesta, kyllähän jokainen heppahullu muutaman kuukauden jaksaa tallilla käydä vaikka päivittäin.
Kaikenlisäksi yp-hevosen etsimiseen menee kauan, sellaista on vaikea löytää ja jos hevonen itselle sopii, on siitä ikävä luopua.
Ja kauhutarinoita ylläpitohevosista on PALJON. Todella moni ei enää edes harkitse ylläpitoa, koska siinä on omistajalle ja ylläpitäjälle niin suuret riskit. Kokemuskaan ei siinä oikein auta.
En näe mitään hyötyä siinä ,että otetaan hevonen ylläpitoon kokeilua varten.Saman tien sitä ostaa oman ja myy sen oman sitten pois, jos näyttää että aika ei riitä.
Parempi vaihtoehto on etsiä vuokrahevonen, jota voisi käydä ratsastamassa useamman kerran viikossa. Siinä saa jo aika hyvin käsityksen mitä se oman hepan kanssakin on.
Omallekin hevoselle voi nimittäin ottaa vuokraajan/hoitajan jos ei ehdi ihan joka päivä käymään ja heppa voi myös olla vapaalla vaikka yhden päivän viikossa. Vielä ikävämpää on luopua omasta hevosesta jos siihen ehtii kiintyä. Vuokrahevosesta tietää kuitenkin koko ajan, että se ei ole oma ja suhtautuminen siihen on jossain määrin erilaista. Ainakin itselläni oli... Kai se riippuu ihmisestä. Millä varoitusajalla vuokrahevosen voi palauttaa (vai voiko ollenkaan ennen kuin sopimus päättyy), siitä voi sopia omistajan kanssa.
Eikä se oman hevosen myyminenkään noin vain käy. Ei se välttämättä hetkessä kaupaksi mene.
Jos vuokraa hevosen vain ratsastamista varten, voisi yhtä hyvin tyytyä tuntihevosiin, Minä en näe niillä kahdella mitään eroa. Jos vuokrahevosen laittaa kuntoon ennen ja jälkeen ratsastuksen, se ei opeta yhtään mitään hevosen muusta hoidosta. Joten se ei kerro mitään siitä mitä elämä on oman hevosen kanssa. Siinä kun ei ole hevosesta vastuussa kuin hetken verran kerrallaan, ei koko aikaa kuten yp:n tai oman kanssa. Jos jonakin päivänä ei innostakaan tallille lähteä, ei tarvitsekaan jos hevosta vuokraa vain ratsastusta varten. Mutta yp:n ja oman kanssa ei voi sanoa, että just nyt ei huvita kun räntää sataa ja tuulee.
Siinäkään tapauksessa, että jollakulla on vakituinen hoitohevonen jota hoitaa kuin omaansa ja ratsastaa sillä "vapaasti", se ei vielä vastaa omaa hevosta likimainkaan. Sen huomasin hyvin selvästi kun ensimmäinen oma aikoinaan tuli kuvioihin mukaan. Vaikka kaipa sekin riippuu siitä keneltä kysytään.
Saatat kuitenkin olla oikeassa kaikenlaisista kauhutarinoista, siihen en ota kantaa, kun itselläni on ollut vain hyviä kokemuksia, samoin niillä tutuillani jotka ovat yp hevosen ottaneet.
Joka tapauksessa se "syvemmän tason" oppiminen alkaa vasta sitten kun on se yp tai oma tallissa.
Hoitajan ottamisesta hevoselle olen samaa mieltä. Useimmat niin tekevätkin mainitsemistasi syistä; harvat taitavat nykypäivänä hoitaa hevosensa alusta loppuun itse.
Eipä silti, tarkoitukseni ei ole sanoa, että yp olisi välttämätön ennen kuin hankkii oman. Olen vain sen hyväksi havainnut ja sen takia sitä suosittelen. Moni kuitenkin siirtyy tuntihevosista suoraan omaan ja pärjää vallan mainiosti, mutta se paljonko oma hevonen sitoo elämää ja kuinka paljon opittavaa niistä vielä onkaan, tulee sitten usein yllätyksenä.- 12hepan12vuotiasystävä
Meillä 12 heppaa, menee hyvin. Osta oma poni jos teillä on rahaa, aikaa ja kokemusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
57-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei2963178Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette2341723By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei861254J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.851243Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(781149- 591148
Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti431020Onkohan sulla enää tunteita
kun nähdään seuraavan kerran? Niin hyvä fiilis on ollut viime aikoina, että se on nyt pahin pelkoni. Oletkohan unohtanut36954Kylpyläsaaren Lomakylän kahvilaravintola
Kävimme syömässä Kylpyläsaaressa. "Naudanliha burgeri" maksoi 18,90 euroa ja lisäksi limsa 4,50 euroa. Annoksen hinnaks46896Liikennesäännöt
Uuden ohitustien myötä torkkolantieltä tulevia kuuluu väistää tai ainakin kuuluisi väistää, jos he tulevat ollintielle.11814