200 000 €/vuosi ei riitä elämiseen!

200 000 euroa vuodessa tienaavan perheenkään elämä ei ole rahassa piehtarointia, pariskunta paljastaa IS:lle.
- On järjetöntä arvioida tai vertailla ihmisten varallisuutta bruttotulojen perusteella. Verotuksen takia ei Suomessa pääse ansiotuloilla rikastumaan! puuskahtaa pääkaupunkiseudulla asuva
Harri.

Harri kertoo tienaavansa bonuksineen 160 000 euroa vuodessa. Hänen vaimonsa tienaa noin 60 000 euroa, joten perheen yhteenlasketut vuosiansiot nousevat 220 000 euroon.

- Ei näilläkään tuloilla pääse rahassa piehtaroimaan, koska verottaja vie summasta lähes puolet, Harri sanoo.

Perheelle jää verojen jälkeen yhteensä 9100 euroa kuussa käteen. Harri myöntää, että se on paljon rahaa - mutta ei se heistä hänen mielestään vielä rikkaita tee. Hyvätuloisia kylläkin.

Harri pitää tarkkaa kirjaa perheensä tuloista ja menoista. Hän laskee, että kuusihenkisen perheen pakollisten menojen jälkeen tilille jää noin 14 400 euroa vuodessa ylimääräistä.

- Tällä rahalla matkustamme ulkomaille pari kolme kertaa vuodessa ja teemme meidän vanhempien vaatehankinnat, kodin uudet huonekalut ja muut sellaiset. Mitä tahansa isompaa haluamme, on mentävä nöyränä pankkiin hakemaan lisälainaa, Harri kertoo.

Ei toki voi sanoa, että Harrin perhe eläisi kurjasti. Heillä on 300 neliön asunto Espoossa ja lapset saavat harrastaa, mitä haluavat.

- Mutta ajelemme ihan tavisautoilla emmekä omista veneitä, kesämökkejä tai Lapin-huviloita. Matkoilla emme asu viiden tähden hotelleissa tai lennä business-luokassa.
http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1288536008917.html

Ei ole Harrin perheellä helppoa. He eivät piehtaroi rahassa. Muistakaa tämä, jotka valitatte köyhyyttänne: aina on olemassa ihmisiä, joilla menee vielä huonommin kuin teillä. Ette haluaisi olla Harrin saappaissa.
8145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Harri "Rankkaa on mutta yritetään!"

Äänestä

onneksi on köyhä etei tule noita ropleemia.

Äänestä

jonkun porvarikokkare perheen paskaisen ahne provo. Hyi helvetti! Ei taida perheessä rakkaus sanasta ymmärtää mitään, pinnalista porukkaa varmasti. Satanan materialistit.

Äänestä

Mie oonnii ollu huolissain että miten nuo herrat pärjöö ku miullai on näin tiukkoo

Äänestä

Oi voi! Elätän perheeni vessan siivoojan palkalla ja sillä on tultava toimeen, mutta sääliksi käy, kun huomaa että Harri ei pärjää. Mihin osoitteeseen voin käydä viemässä avustuksena vaikka kassillisen ruokaa?

Äänestä

Miettikää, ett' se on vanhaa mummonmarkkaa melkee miljuuna. ON niin ankeeta. 3 kertaa ulkomailla. mitä vittua asutte enään edes Suolessa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Heikosti menee kirjoitti:

200 000 euroa vuodessa tienaavan perheenkään elämä ei ole rahassa piehtarointia, pariskunta paljastaa IS:lle.
- On järjetöntä arvioida tai vertailla ihmisten varallisuutta bruttotulojen perusteella. Verotuksen takia ei Suomessa pääse ansiotuloilla rikastumaan! puuskahtaa pääkaupunkiseudulla asuva
Harri.

Harri kertoo tienaavansa bonuksineen 160 000 euroa vuodessa. Hänen vaimonsa tienaa noin 60 000 euroa, joten perheen yhteenlasketut vuosiansiot nousevat 220 000 euroon.

- Ei näilläkään tuloilla pääse rahassa piehtaroimaan, koska verottaja vie summasta lähes puolet, Harri sanoo.

Perheelle jää verojen jälkeen yhteensä 9100 euroa kuussa käteen. Harri myöntää, että se on paljon rahaa - mutta ei se heistä hänen mielestään vielä rikkaita tee. Hyvätuloisia kylläkin.

Harri pitää tarkkaa kirjaa perheensä tuloista ja menoista. Hän laskee, että kuusihenkisen perheen pakollisten menojen jälkeen tilille jää noin 14 400 euroa vuodessa ylimääräistä.

- Tällä rahalla matkustamme ulkomaille pari kolme kertaa vuodessa ja teemme meidän vanhempien vaatehankinnat, kodin uudet huonekalut ja muut sellaiset. Mitä tahansa isompaa haluamme, on mentävä nöyränä pankkiin hakemaan lisälainaa, Harri kertoo.

Ei toki voi sanoa, että Harrin perhe eläisi kurjasti. Heillä on 300 neliön asunto Espoossa ja lapset saavat harrastaa, mitä haluavat.

- Mutta ajelemme ihan tavisautoilla emmekä omista veneitä, kesämökkejä tai Lapin-huviloita. Matkoilla emme asu viiden tähden hotelleissa tai lennä business-luokassa.
http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1288536008917.html

Ei ole Harrin perheellä helppoa. He eivät piehtaroi rahassa. Muistakaa tämä, jotka valitatte köyhyyttänne: aina on olemassa ihmisiä, joilla menee vielä huonommin kuin teillä. Ette haluaisi olla Harrin saappaissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu