Mitenkäs tuo pihlajanrinne, onko se mennyt tuon asunnottomien asuntolan takia pilalle, vai onko alue "vauhdikkaan" alun jälkeen rauhoittunut? Viimeisimmät lehtiartikkelit, kun kertovat elokuulta, että pahimmat häiriköt on siirretty ja valintakriteerejä kiristetty. Onko tuo näkynyt tosielämässä?
Yksi kämppä olisi kiikarissa, mutta se on kieltämättä aika lähimaastossa tuota asuntolaa. Eli, kuinka pahasta ongelmasta siinä oikeasti on kysymys?
pihlajarinne
10
4412
Vastaukset
- pihlajarinne1
Ei ole tilanne olennaisesti parantunut. Huumekauppa kuulemma kukoistaa, jota tietenkin on itse vaikea todentaa, koska talon lähellä ja lähipuistoissa ei kukaan täysjärkinen kulje. Lähipuistoista oli ainakin vielä viime syksynä kuulemma löytynyt neuloja. Lapset uskaltavat nykyään käyttää busseja päiväsaikaan, kun bussipysäkeillä on palkatut vahdit. Bussissa istuminen sen sijaan ei ole miellyttävä kokemus.
Ei ole mikään ihme, että asuntojen hinnat ovat alueella romahtaneet ja kauppa ei käy edes alennetuilla hinnoilla, koska kyseessä on monilla perheillä lasten turvallisuus. Muuttaisin perheineni heti pois, jos saisin talostani edes jollain tapaa järkevän hinnan. - kepu pettää aina
Valtuutettu Rossi oli myös tässä asiassa aikanaan "jäävännyt itsensä" kun aluetta puuhattiin. Slummia pukkaa..
Munattomia kumartelijoita koko valehtelijalauma. - 1917
Bussimatkat ovat kieltämättä aika kurjia, kun nämä humalaiset tulevat isolla porukalla ja meluavat. Pelkoa en pahemmin ole kokenut kuitenkaan, koska en käytä näitä pysäkkejä joita kyseisen asuntolan asukkaat käyttävät. Ei heistä haittaa suuremmin kyllä ole, varmaan aika moni saanut porttikiellon lähimpään kauppaan koska alun jälkeen heitä ei ole siellä näkynyt -ainakaan näitä suuria porukoita, tosin voihan se olla kesän tullen taas eri asia. Viime kesänä ainain parveilivat kaupan edessä ja joivat kaljaa kaupan lähettyvillä metsäteillä. Ihan leppoisilta vaikuttavat eikä huolta varmasti ole jos ei riitaa haasta.
En usko että hengailevat Pihlajarinteessä, kävelevät vain läpi jos kävelevät. Eivätkä edes kävele jos porttikielto on kauppaan, tai sitten eivät talvella vain viitsi kävellä kaupalle.
Itsekin vannoin etten liiku asuntolan lähettyvillä pimeällä, mutta siellä silti liikun lähes joka ilta ja mitään häiriötä ei ole ollut, enkä asuntolan asukkaisiin ole törmännyt iltasella lainkaan. - Jopa124
Väittäisin että levottomampaa on vaikka leppävaarassa jne. Toki voivat asuntolaan mennessä herättää hiukan huomiota, mutta pääsääntöisesti rauhallinen alue. Ongelmatapaukset siirretään pois ja laitos tekee yhteistyötä asukkaiden kanssa kuten virkavaltakin.. eli ongelmat pyritään kitkemään, esim. Vuokra-asunto alueella tai levottomilla alueilla ongelma kukoistaa muttei sille tehdä mitään..
- Katri1616
Lehtiartikkeli taisi olla ajalta kun asuntolan toiminta alkanut.. kunnanvaltuutetut jne. ovat puuttuneet asiaan ja koiria 3 krt joka päivä ulkoilutan ja kävelen asuntolan ohi eipä asukkeja näy kun bussista asuntolaan kävelessä tai kaupasasta asuntolaan. Usein vanhoj juoppoja tms jotka tepastelevat vaan.. toki muutamia häiriöitä tässä neljän vuoden aikana ollut. Mutta kyseisen asukas taidettiin siirtää muualle.. rauhallinen alue ja hiljainen.. bussiyhteydet hiukan heikot ehkä.. luontoa paljon ja okt- rivari aluetta.. taloyhtiössämme asuu poliisi ja on usein ollut keskustelussa se että ovat omissa oloissa mutta jos häiriötä on niin siihen puututaan. Itse piti aluetta rauhallisena ja moni yli 15v, asunut myös. Itse mietimme samaa muuttaessa ja rauhallisempaa kuin esim tuomarila/kilo/leppävaara tms. Alue.
- Köpsä
Tänään Leppävaarasta lähtevä bussi (227) oli lastattu 4 kpl asukkeja. Tämän päivän ohjelmassa oli nappikauppaa, kahden taskusta kaivetun ja heti nautitun lääkkeen hinnaksi muotoitui 3 eur, jotka myyjä oli ostanut halvemmalla, näin hän kehui.
Kauppakasseja availtiin ja oluttölkit sihahtelivat auki. Eli normitouhua.
Tämän lisäksi takana istuvat kokivat että heillä on oikeus kajota muihin sivullisiin matkustajiin. Sain tuntea iskun selässäni kun henkilö yritti hakea kontaktia minusta, kun istuin edellisellä penkillä.
Kun vastakaikua kontaktin yrittämiseen ei tullut, niin seuraavaksi päässäni olevaan lippalakin sisään työnnettiin savuke, siis mitä ihmettä ! Jäin aiemmin pois bussista, ja otin lippalakkini pois päästä ja pudotin savukkeen penkille. Tästä savuke hävisi laittajan käteen nopeasti, kommentilla "Anna tänne".
Auroran kappelin kohdalla samainen joukkio pohti kirkon polttamisen ideaa ja toteutusta.
- Sanna31
Jossain vaiheessa oli jonkun verran häiriöitä asuntolan liepeillä, mutta nyt tilanne on rauhoittunut kun häiröitä aiheuttaneet asukkaat ovat muuttaneet muualle. Minusta alue on todella viihtyisä ja paljon rauhallisempi kuin useimmat Espoon asuinalueet. Ympärillä on kaunista luontoa, raitista ilmaa ja todella monipuoliset ulkoilumaastot.
- RowanHill
Olen samaa mieltä. Tämä on fiksujen ja koulutettujen ihmisten lintukoto, jonka luonnonkauniilla maisemissa voi rauhassa ulkoiluttaa koiraansa mihin kellonaikaan hyvänsä! Julkiset yhteydet tökkivät, mutta siksi on olemassa omat autot, joita meillä pihlisläisillä on pihassa yleensä vähintään kaksi.
- Anonyymi
Mikä mahtaa olla tilanne nykyään, ainakin viime vuodelta löytyy joku juttu, että Kuninkaantien asuntolan liepeillä on häiriöitä edelleen, pihoilla käydään, varkauksia jne.?
- Anonyymi
ihan on lintukoto-aluetta, ei monikulttuurista värinää, eikä vuohipaimenten ulinaa, koska a.c.a.b.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.34285921 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12551Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692318- 1791945
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161522Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91361- 1121327
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181781305RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601300Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421207