Uskotteko, että Pyhä Henki voi kaataa ihmisen !!

Onko Lestojen parissa tällaista kaatamista ja kaatumista , sekä uskoa siihen ???
12289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

En usko siihen. Se ei ole mitenkään raamatullista. Pyhä Henki pikemminkin nostaa ihmisen. Tai voihan periaatteessa Pyhä Henki kaataakin [Kaikki laaksot korotettakoon, kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon; koleikot tulkoot tasangoksi ja kalliolouhut lakeaksi maaksi.], mutta en ymmärrä miksi niin pitäisi tapahtua ihan fyysisesti.
Tosin Saulus kaatui, kun hän väärässä uskossa vainosi kristittyjä ja kun Jeesus hänelle ilmestyi tiellä niin, että "yhtäkkiä valo taivaasta leimahti hänen ympärillänsä."
Ja "uskon kautta kaatuivat Jerikon muurit, sitten kuin niiden ympäri oli kuljettu seitsemän päivää." Mutta sekin taitaa olla vähän toinen juttu.

Äänestä

Kysyin vaan, kun en itse syntisäkki kaatunut vaparien kaatosessiossa.

Äänestä

17. Ja hän tuli juuri liki minua, mutta minä hämmästyin, kuin hän tuli, ja lankesin kasvoilleni. Ja hän sanoi minuUe: Ota vaari, ihmisen poika, sillä tämä näky ajallansa täytetään.
18. Ja kuin hän minun kanssani puhui, putosin minä näännyksiin maahan kasvoilleni. Ja hän rupesi minuun, ja nosti minut seisoalle.
Daniel 8:

Äänestä
  • Vihne. Kukaan Raamatussa ei kaadu selälleen, ja lankeaminen PYHÄN JUMALAN tarkoittaa polvistumista kasvot maahan saakka.

    Itsenäiasyyspäivänä se nähtiin Presidentin kutsuilla kuinka näitä tehdään. Kanerva romahti selälleen, kun katsoi ylöspäin yhteen pisteeseen ja nainen lumosi hänet.

    Tarkkana pitää olla näissä asioissa.

    Äänestä

Mikä tarkoitus kaatamisella on?
Vihneellä on varmaan tietoa.

Äänestä
  • Mikä tarkoitus kaatamisella on?

    Voiman näyttö. Vapaissa suunnissa näillä petollisilla ihmeillä on paljon voimavaikutusta. Toki näitä on tuotu yksittäisinä tapauksina kirkkoonkin.

    Oikeatakin Pyhän Hengen työtä on. On kuitenkin oltava tarkkanan tällaisten ilmiöiden kanssa ettei tule eksytetyksi pois Jeesuksen seurasta, ristin ja
    itsensä kieltämisen tieltä.

    Liha veri syntinen etsii taukoamatta erilaisia fiiliksiä ja näyttöä, samanlaista se oli Jeesuksenkin aikana.

    Äänestä

  • Jos karismaattiset ilmiöt olisivat kokonaan paholaisesta, niin suhtautuminen olisi yksinkertaista. Kuitenkin on niin, ettei vääriä ilmiöitä tarvittaisi, jos oikeita ei olisi olemassa. Tässä on se vaikea rajankäynti, ettei puhuttaisi sellaista mitä ei saa puhua.

    Nimittäin Pyhän Hengen työtä ei saa käsitellä pilkallisesti. Huomaa, en sano, että Pyhää Henkeä pilkattaisi, ettei minua syytettäisi tuomiohengestäå.

    Olen todellakin nähnyt asioita ollut myös mukana esimerkiksi ottamassa kaatuvia vastaan. Olen nä'hnyt miten joskus ihmisvoima kaataa joskus joku muu. Kaatuminen ei ole ensisijainen tavoite. Onko se tavoite ollenkaan, en voi vastata kaikkien puolesta, mutta sen tiedän, että kosketus rukouksen aikana on joskus niin voimakas, etteivät jalat kanna.

    Äänestä

  • vihne kirjoitti:

    Jos karismaattiset ilmiöt olisivat kokonaan paholaisesta, niin suhtautuminen olisi yksinkertaista. Kuitenkin on niin, ettei vääriä ilmiöitä tarvittaisi, jos oikeita ei olisi olemassa. Tässä on se vaikea rajankäynti, ettei puhuttaisi sellaista mitä ei saa puhua.

    Nimittäin Pyhän Hengen työtä ei saa käsitellä pilkallisesti. Huomaa, en sano, että Pyhää Henkeä pilkattaisi, ettei minua syytettäisi tuomiohengestäå.

    Olen todellakin nähnyt asioita ollut myös mukana esimerkiksi ottamassa kaatuvia vastaan. Olen nä'hnyt miten joskus ihmisvoima kaataa joskus joku muu. Kaatuminen ei ole ensisijainen tavoite. Onko se tavoite ollenkaan, en voi vastata kaikkien puolesta, mutta sen tiedän, että kosketus rukouksen aikana on joskus niin voimakas, etteivät jalat kanna.

    Pyhän Hengen työtä ei kukaan käsittele pilkallisesti. JOs joku suhtautuu kaatuilemisiin ja murinoihin nauren, niin hän on silloin vakuuttunut siitä
    että työ on jonkun muun hengen kuin Pyhän Hengen työtä.

    Meidän on suhtauduttava hyvin varauksellisesti sellaisiin ilmiöihin, jotka tulevat
    nyt vasta lopun aikoina esiin. On siis tutkittava millaisia tekoja Jeesuksen ensimmäiset opetuslapset tekivät, ja ellei touhut täsmää niiden kanssa yhteen,
    niin silloin toiminta on hylättävä.

    Kuten I. Kanervan tapauksessa nähtiin, niin sopivasti ylöspäin esimerkiksi kirkkaaseen lamppuun tuijottamalla ja korviin kuuluvaan loitusuun keskittymällä henkilö romahtaa selälleen, - ilman mitään uskonnollista.

    JOs "ihmeitä" tehdään siksi että niiden tarkoitus on lisätä oman liikkeen jäsenmäärää, silloin tapaus on selvä.

    Matt. 24:23-24 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko. Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ...

    ***) ... ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.

    Äänestä

En kerro nimiä, mutta kerron tarinan, joka on tosi.
Tapasin eroni jalkeen eräään leidin, joka oli erittäin ystävällinen ja mukava
Hän oli erään uskonllinisen herätysliikkeen jäsen ja pyysi minua kokoukseeen, vaikka hänen miehensä ei kuulunut kyseiseen lähkoon. Olin 47-vuotias BABY Menin kappeliin
ja istuin sinne. Sitten ihana nainen tuli ja istui viereeni ja alkoi silittää minun tukkaa ?

Ajattelin oliko kysymyksesä lähimmäisenrakkaus vai mikä? Kyseisessä sessiossa
menin suuri syntinen tunnnustamaan syntini seurakunnan eteen ? Meikä meni,eikä
mtään kuitenkaan tapahtuinut? En kaatunut, uskoko liian heikko?

Äänestä
  • Kaataminen ei todellakaan ole raamatun mukaista. Jeesus käski nousemaan:

    9. Kumpi on keviämpi, sanoa halvatulle: synnit annetaan sinulle anteeksi, taikka sanoa: nouse, ja ota sinun vuotees ja käy?
    10. Mutta että teidän pitää tietämän Ihmisen Pojalla olevan vallan maan päällä synnit anteeksi antaa, (sanoi hän halvatulle:)
    11. Minä sanon sinulle: nouse ja ota vuotees, ja mene kotias.

    Raamattu varoittaa vääristä opeista:

    11. Ja minä näin toisen pedon maasta astuvan ylös, ja hänellä oli kaksi sarvea niinkuin lampaalla, ja hän puhui niinkuin lohikärme.
    12. Ja se tekee kaiken entisen pedon voiman, sen nähden, ja saattaa maan ja sen asuvaiset ensimäistä petoa kumartamaan, jonka kuolemahaava parantunut oli.
    13. Ja tekee suuria ihmeitä, niin että hän saattaa tulenkin putoomaan taivaasta alas maan päälle, ihmisten edestä;
    14. Ja viettelee maan asuvia niillä ihmeillä, joita hänen oli annettu pedon edessä tehdä

    5. Sillä monta tulevat minun nimeeni, sanoen: minä olen Kristus! ja viettelevät monta.
    23. Silloin jos joku teille sanois: katso, tässä on Kristus taikka siellä! älkäät uskoko.
    24. Sillä väärät Kristukset ja väärät prophetat nousevat, ja tekevät suuria ihmeitä ja merkkejä: niin että myös, jos taitais tapahtua, valitutkin eksytettäisiin.
    25. Katso, minä olen teille sen ennen sanonut.
    26. Jos he siis teille sanovat: katso, hän on korvessa! niin älkäät menkö ulos; katso, hän on kammiossa! älkäät uskoko.
    27. Sillä niinkuin pitkäisen tuli leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on myös Ihmisen Pojan tulemus.

    Äänestä

Ai se on otettu kertaalleen pois, kun kerroin erään hepun kaatumisesta itsenäisyyspäivänä presidentin linnassa.

Äänestä

Totta kai Pyhä Henki voi kaataa ihmisen.

Kysymys kuuluukin: Miksi ihmeessä kaataisi???

Se on täysin hyödytöntä juttua, ei tuo Jeesusta yhtään lähemmäs. Eiköhän se ole enemmän sosiaalista juttua tuo kaatuilu. Ilmeisesti harvemmin näitä ihmisiä kaatuu selälleen yksin ollessaan, muuten taitaisi olla sairaaloissa uskovaisia kallovaurio-potilaita huomattavia määriä. Entäs, jos kaatokokouksissa maattaisiin? Tapahtuisiko sitten ylösnousemisia? =)

Ei tarvitse kenenkään loukkaantua! En minä kaatujia tuomitse, kyseenalaistan vain ilmiön. Kielillä puhumista olen kuullut radiosta. Kuulemani höpötys ei ainakaan ollut Jumalasta. Kaveri sanoi toimittajalle, että näin se menee, ihan helppoa ja alkoi seuraavassa sekunnissa pölpöttämään, pölpötyksen jälkeen sanoi, että noin se menee. Voihan näitä aitojakin olla, en tiedä.. Mutta, jos on näitä, miksei ole myrkynjuojia ja käärmeen pistosta selviytyjiä ja kuolleista herättäjiä? Joskus katsoin pätkän, jossa Markku Koivisto kävi herättelemässä kuollutta eloon ruumishuoneella, enemmän vaikutti Jumalan pilkalta. Totesi epäonnistuttuaan muistaakseni jotain siihen suuntaan, että joku sormi tms. olisi liikkunut.

Jossain kokouksissa voisivat karismaatikot ottaa syanidihuikan ja selvitä ilman mitään, ei tulisi ainakaan näyttelijöitä lavalle. Tai kalkkarokäärmeen pistoksen..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kissamies1 kirjoitti:

Onko Lestojen parissa tällaista kaatamista ja kaatumista , sekä uskoa siihen ???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu