Karpela, Alatalo, Haavisto, Rajala

Mainitut henkilöt kepusta ovat saaneet päihteiden liikakaytön seurauksena tuomion. Lisäksi muistamme Karjalaisen ja Kekkosen rappiojuhlat.

Emme myöskään voi unohtaa Juhantalon koplausta, Jätemäen maanpetosta, Kääriäisen tasa-arvolain loukkausta ja Iisalmen Olvin jättitukea, Pekkarisen siltarumpupolitiikkaa.

Lisäksi muistakaamme, että kepu tukee kannattamattonta maataloutta yhtä sinnikkäästi kuin köysi hirtettyä.
5185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kylläpä on sossu paralla hätä.
Älä ota Kekkosen törttöily kuoleman vakavasti,.
Elämässä sattuu kaikenlaista.

Äänestä

Kuin räkä demaripojan poskella.

Äänestä

huijausta siis toisinsanoen kirjoitettu petoksella;

"Maaseudun kehittäminen ei ole yksin maataloutta, mutta tietysti Suomen olosuhteiden ja maatalouden erityispiirteet huomioon ottaen Suomen on varmistettava uusi liittymissopimuksen artikla 141:een perustuva pitkäaikainen tuki perusteluineen, joka varmistaa näiden tukien jatkumisen tarvittavassa laajuudessa. Samoin pohjoisen tuen järjestelmää tulee kehittää niin, että se omalta osaltaan turvaa kannattavan maataloustuotannon säilymisen ja samalla luo edellytyksiä rakenteen ja tuotannon kehittymiselle."

lähde

SDP:n 39. puoluekokous
6.-8.6.2002, Tampere-talo
kannanottoja

Äänestä
  • vai kommunistisessa kepulais yhteiskunnassa, jos valtion varojen väärinkäyttö on tapa ja käytäntö.
    Oikeassa kapitalismissa, mitä minä kannatan. Kaikki se mikä toimii tukien varassa. Tulee lopettaa kannattamattomana. Niin lopetetaan muutkin työpaikat. Jos tuote ei käy kaupaksi, niin lappu luukulle ja porukka kilometritehtaalle.
    Tämä on sitä oikeata työreformia. Jota kepu on ajanut työläisiä kohtaan. Sen tulee ulottua myös maatalouteen.

    Äänestä

Mihin unohdit oikean pää...... herra Väyrysen?
Hän se kokeili kaikkea jalasmökistä, pikkuvilppiin.
Kyllähän se on aina tiedetty että keskustalainen "pettää aina".
Nytkin on kasvamassa hyvä uusi väyris. Olli rehn.
Sitä kun en vaan ymmärrä, miksi pirussa niitä verenimijöitä äänestää myös ne, jotka lopulta kaiken maksavat.
Eli rehellisellä työllä itsensä ja perheensä elättävät Suomalaiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kepusta jysähtää kirjoitti:

Mainitut henkilöt kepusta ovat saaneet päihteiden liikakaytön seurauksena tuomion. Lisäksi muistamme Karjalaisen ja Kekkosen rappiojuhlat.

Emme myöskään voi unohtaa Juhantalon koplausta, Jätemäen maanpetosta, Kääriäisen tasa-arvolain loukkausta ja Iisalmen Olvin jättitukea, Pekkarisen siltarumpupolitiikkaa.

Lisäksi muistakaamme, että kepu tukee kannattamattonta maataloutta yhtä sinnikkäästi kuin köysi hirtettyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu