Miss Helsinki voittaja Kelly Kalonji

Kelly Kalonji siis voitti Miss Helsinki turnauksen ja osoitti teollaan että ainakaan Helsingissä eivät rasistit määräile.

Martinastahan jo tiedettiinkin, ettei hänestä rasistia saa tekemälläkään, jonka näin nyt kauniisti todistikin.

Mutta oliko Kelly oikea voittaja, vai tarvitsiko Martinabrändi tässä markkinatilanteessa etnisesti eksoottisemman voittajan.
Eihän hän välttämättä kiertueen kaunein ollut, joka tietysti on makuasia ja sikäli kiistanalainen, mutta kiistelykelvoton.

Missikisoissa on kautta aikojen tehty myös politiikkaa. Miksei siis markkinahenkistä "kauppapolitiikkaakin?
765157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 76

Vanhimmat

Upea suomalainen Kelly voitti!

Kelly Kalonji, 25. on kotoisin Kongosta ja asunut Suomessa 14 vuotta. Hän työskentelee vaateliikkeen myyjänä. Hän käy salilla, jumppaa ja aikoo aloittaa uudelleen tanssin, jota hän harrasti aikoinaan pitkään.

Hän päihitti kilpakumppaninsa herttaisella, mutta määrätietoisella olemuksellaan. Tässä lisää:

http://www.iltalehti.fi/viihde/201301310042804_vi.shtml

Miss Helsinki Kelly Kalonji on erinomaisen hyvä henkilö edustamaan monikulttuurista Suomen pääkaupunkia.

Äänestä
  • Ruma pallonaama ei tule pärjäämään missään muualla kuin maran taustatanssijana.

    Äänestä

  • Hei! Sisko vaikka emme ole oikeasti siskoja olen sama mieltä kuin sinä huomaan että olet toinen jolla on puhdas puhe ja sydän!

    Äänestä

  • ruma on kirjoitti:

    Ruma pallonaama ei tule pärjäämään missään muualla kuin maran taustatanssijana.

    Turha haukkuu kellyä se on kaunein kauniimpi kun sinä kato peilii jos suomalaisii varrataan nii se on niitä kauniimpi ja kaunein joten sä olisit se rumin kelly on paras
    kukaan ei tule voittamaan sitä joten te suomalaiset voitte haistaa paskaa

    Äänestä

  • Vihaan rasistei aww kirjoitti:

    Turha haukkuu kellyä se on kaunein kauniimpi kun sinä kato peilii jos suomalaisii varrataan nii se on niitä kauniimpi ja kaunein joten sä olisit se rumin kelly on paras
    kukaan ei tule voittamaan sitä joten te suomalaiset voitte haistaa paskaa

    Sinähän se rasisti olet kun haistattelet suomalaisille noin rumasti!!!!
    Hyi olkoon!

    Äänestä

  • Vihaan rasistei aww kirjoitti:

    Turha haukkuu kellyä se on kaunein kauniimpi kun sinä kato peilii jos suomalaisii varrataan nii se on niitä kauniimpi ja kaunein joten sä olisit se rumin kelly on paras
    kukaan ei tule voittamaan sitä joten te suomalaiset voitte haistaa paskaa

    On se ruma

    Äänestä

Niin Miss Helsinki 2013 -finalistit kuin kilpailun kärkikolmikkokin edustavat kansainvälisen Helsingin koko kirjoa. Hyvä!

Kilpailuna Miss Helsinki on aivan eri kategoriassa kuin mitä on esim. Miss Mikkeli. Helsinki ja pääkaupunkiseutu ovat yhdessä yli miljoonan asukkaan kansainvälinen metropoli, jossa erinomaisia missiehdokkaita on runsaasti.

Lisäksi Helsinki on pääkaupunki, hallinnollinen ja rahataloudellinen keskus.
Tämä on luonut ko. kilpailuformaatille kannattavan perustan.

Äänestä

Menkää missit-palstalle.

Tämä on julkkisjuorut-palsta.

Äänestä

Kaupallisuutta tai ei, niin noiden kahden ensimmäisen missin mittasuhteet eivät ole asiantuntijoiden mukaan ihan kohdillaan. Tuomarointi taisi tapahtua ihan muilla kriteereillä. Ennkkosuosikit olisivatkin olleet "parhaasta päästä", kun noilla toisilla ei ole edes missiltä vaadittavaa pituutta. Sekundakisat, kunten olettaa saattaa. Ja sitä todistaa myös Dahlerista otetut Iltalehden kuvat puolipukeissa ja sänkykamarikuvissa. Palkintona silikonit tai muuta kirurgiaa.

Äänestä

Pieni tarkennus taas peruasioihin. Missikisoissa kokelailta vaaditaan kauneutta, mallimittelöissä pituutta. Miss Helsinki- kisa taas ei lukeudu selvästi kumpaankaan kategoriaan, vaan jonnekin välimaastoon. Yleensä ottaen pienemmät naiset ovat mittasuhteiltaan sopusuhtaisempia ja piirteiltään kauniimpia, joten he vievät voiton missikisoissa. Joskus jopa mallikisoissa, koska yleisön silmissä kauneus ajaa yleensä pituuden edelle. Pitkän naisen on oltava uskomattoman siro ja pitkäraajainen ollakseen naisellisen kaunis. Tähän pitäisi vielä olla yhdistyneenä femiiniset kasvonpiirteet ja mielellään pyöreyttä oikeissa paikoissa. Tällaista yhdistelmää ei Suomen leveysasteilta löydy. Pitää vielä muistaa, että anatomian kehityskaaren kannalta kaukaasialaisen naisen optimimitta on siellä 160cm kieppeillä.

Äänestä

Iina Immonen oli mun mielestä paras, sitten Adeliina Kaasalainen. Muut olivat aika tavallisia/keskitasoa. Iina oli pitkä ja näyttävä tyttö, olisi saanut voittaa.

Äänestä

Ei sillä, etteikö ihan kaunis nainen olisi, mutta olihan siellä paljon kauniimpiakin. Tuntuu vaan siltä, että ihonväri ratkaisi voittajan. Tässä sitä rasismia nyt olisi.

Äänestä

Siis mitä? Kellä Kalossi?

Äänestä

Rasismia se on se positiivinenkin syrjintä.

Äänestä

Martinan kisoissa on ennenkin huhuttu sovituista voittajista.
Vaikka niin huhuttiin Nikonkin kutsuvieras-BB-keikasta.

Jos perää, niin miksei nytkin tilanteeseen sopiva...

Äänestä

Ihan uskomattoman kaunis tuo voittaja, minusta.

Äänestä

Lyhyt, jäykkä, lättäkasvoinen, leveänenäinen, harvahampainen "voittaja".

Emme tule kuulemaan hänestä laajemmin.

Äänestä
  • Hän on fiksu, eksoottinen, siro ja nukkemainen sekä pirteä, sanavalmis ja liikunnallinen. Kuulemme hänestä vielä paljon, paljon hyvää.
    Monikulttuurinen Helsinki sai arvoisensa kansainvälisen tason missin.

    Äänestä

  • Kans.väl. Helsinki kirjoitti:

    Hän on fiksu, eksoottinen, siro ja nukkemainen sekä pirteä, sanavalmis ja liikunnallinen. Kuulemme hänestä vielä paljon, paljon hyvää.
    Monikulttuurinen Helsinki sai arvoisensa kansainvälisen tason missin.

    Siro ja nukkemainen kuin kaalimaan kakara.

    Äänestä

  • Kans.väl. Helsinki kirjoitti:

    Hän on fiksu, eksoottinen, siro ja nukkemainen sekä pirteä, sanavalmis ja liikunnallinen. Kuulemme hänestä vielä paljon, paljon hyvää.
    Monikulttuurinen Helsinki sai arvoisensa kansainvälisen tason missin.

    > Monikulttuurinen Helsinki sai arvoisensa kansainvälisen tason missin.

    Totta jauhat: arvoisensa kansainvälisen sai. :)

    Sääliksi käy tyttöä. Luulee varmaan voittaneensa jotain suurtakin.

    Äänestä

  • ruma on kirjoitti:

    Siro ja nukkemainen kuin kaalimaan kakara.

    Sanoisin nallekarhumainen

    Äänestä

  • ruma on kirjoitti:

    Siro ja nukkemainen kuin kaalimaan kakara.

    haha!!! I HATE YOU!!! :P Kelly On todella kaunis nainen olen hänen ihailijansa!< 3 I Love you Kelly

    Äänestä

Suomen kansainvälisen kaupunki, Helsinki, on ennakkoluulottomasti näyttänyt monikultturelliset kasvonsa Kellyn valinnan myötä!

Äänestä

Tuomaristossa istui virallinen mamumissimme, Sara Chafak, joten tottakai mamu suosii toista. Ei toi Kelly mun silmään sen nätimpi ole kuin Helsingin Rautatieasemalla pyörivät maanmiehensäkään. Mitä nyt pidempi tukka hällä (peruukki?).

Äänestä
  • Niin Miss Helsinki 2013 -finalistit kuin kilpailun kärkikolmikkokin edustavat kansainvälisen ja monikulttuurisen Helsingin koko kirjoa. Hyvä!

    Helsinki ja pääkaupunkiseutu ovat yhdessä yli miljoonan asukkaan kansainvälinen metropoli, jossa erinomaisia missiehdokkaita on runsaasti.

    Tämä on luonut ko. kilpailuformaatille kannattavan ja moniarvoisen perustan.

    Äänestä

  • Formaatti tämä kirjoitti:

    Niin Miss Helsinki 2013 -finalistit kuin kilpailun kärkikolmikkokin edustavat kansainvälisen ja monikulttuurisen Helsingin koko kirjoa. Hyvä!

    Helsinki ja pääkaupunkiseutu ovat yhdessä yli miljoonan asukkaan kansainvälinen metropoli, jossa erinomaisia missiehdokkaita on runsaasti.

    Tämä on luonut ko. kilpailuformaatille kannattavan ja moniarvoisen perustan.

    > Tämä on luonut ko. kilpailuformaatille kannattavan ja moniarvoisen perustan.

    Terävä huomio.

    Jos jokainen tuosta miljoonasta antaisi Martinalle yhden vaivaisen Euron vuodessa, homma pyörisi mukavasti.

    Äänestä

  • Formaatti tämä kirjoitti:

    Niin Miss Helsinki 2013 -finalistit kuin kilpailun kärkikolmikkokin edustavat kansainvälisen ja monikulttuurisen Helsingin koko kirjoa. Hyvä!

    Helsinki ja pääkaupunkiseutu ovat yhdessä yli miljoonan asukkaan kansainvälinen metropoli, jossa erinomaisia missiehdokkaita on runsaasti.

    Tämä on luonut ko. kilpailuformaatille kannattavan ja moniarvoisen perustan.

    "Tämä on luonut ko. kilpailuformaatille kannattavan ja moniarvoisen perustan"

    Ja mitähän tämä tarkoittaa? Maran businekset tekevät lähinnä persnettoa, ja moniarvoisuus....tarkoittaako se silikoniarvoilla pyörivää kisaa? Teinit tissileikkauseen -ajatusmaailmaa?

    Miss Helsinki on järjestään jäänyt yhdeksi rivimisuksi, joka on pääosan ajastaan työttömänä. Viivin ura lähti käyntii miss helsinki kisasta, tosin Viivi on muutenkin omaa luokkaansa.

    Tietysti Mara haluaisi missin joka saa keikka, saahan hän siitä provikkaa. Massasta erottuminen on Maran etu joten ihmettelen jos valintaa ei olisi tehty etukäteen.

    Äänestä

  • Formaatti tämä kirjoitti:

    Niin Miss Helsinki 2013 -finalistit kuin kilpailun kärkikolmikkokin edustavat kansainvälisen ja monikulttuurisen Helsingin koko kirjoa. Hyvä!

    Helsinki ja pääkaupunkiseutu ovat yhdessä yli miljoonan asukkaan kansainvälinen metropoli, jossa erinomaisia missiehdokkaita on runsaasti.

    Tämä on luonut ko. kilpailuformaatille kannattavan ja moniarvoisen perustan.

    finalistit kuin kilpailun kärkikolmikkokin

    --- kärkikolmikko ei siis ollut finaalissa?

    Äänestä

Martina on kuitenkin piinkova ja häikäilemätön bisnesnainen, joka aivan varmasti on laskenut tarkkaan, millaisella missillä kerätään lööppejä ja brändille julkisuutta.

Rutinoituneena alastonmallina Martina on kaiken aikaa tajunnut korseteissa ja pikkupöksyissä sipsuttavien ja raukeita katseita luovien tyttöjen lumovoiman ja lööppiarvon, mutta kun muutkin missiorganisaatiot ovat ryhtyneet samaan, ei sekään ole enää mitenkään erityisen raflaavaa. Enää ainoastaan silikoniproteesit ovat Martinamissien erityisaluetta eroottisen latauksen luojina.

Tässä tilanteessa ehkä ideoitiin suunnitelma astetta "etnisemmästä" missistä.
Päätettiin tehdä niin eksoottinen voittaja, että varmasti lööpataan yllätysmissistä.
Lisäksi "kummajaisen" tuhkimotarinaan olisi helppo liittää tunteisiin vetoavaa oheistarinaa.

Totuuden tietää vain Martinan Miss Helsinkitiimi. :)

Äänestä

Tiimi? Mara ja Anne siis.

HAHAHAHAAAA!!!

Äänestä

Valitettavasti Kelly ei ole kaunis!

Äänestä

Miss Helsinki -kilpailussa toiseksi tulle Leina Ogihara on puoliksi japanilainen. Hän kertoo odottavansa tasapainoista perhe-elämää.

- Tulevaisuuden haaveena minulla on saada elää terveellistä ja onnellista elämää ihanan aviomiehen sekä lasteni kanssa, vauhdikkaan uranaisen elämän saattelemana. Perheeseeni kuuluu lisäksi isä ja veli, jotka asuvat Tokiossa ja äiti ja sisko, jotka puolestaan asuvat Suomessa, Leina kertoo.

Näyttävät kuvat 1. Perintöprinsessasta ja tuore haastattelu tässä:

http://www.iltalehti.fi/viihde/2013013116619803_vi.shtml

jjjjjj

Äänestä
  • Eiko avarakatseinen missiorganisaatio ole saanut hankituksi misukoilleen mitään muuta medianäkyvyyttä kuin seiskan julkkisjuorukeskustelupalstan??

    Täysin martinan (ala)tyylistä touhua. Mutta ilmaista ja se lienee persaukiselle toiminnalle tärkeintä.

    Äänestä

  • No voi voi. Miss Helsinki olisi oltava edes SUOMALAISESTA geeniperimästä. Muuten voitaisiin vaikka Hra Tauski valita Mr Gambiaksi, jos vain muuttaisi Gambiaan ja saisi Gambian kansallisuuden.

    Olisiko kiva? ou jee? Sitten vielä lahjakortti plastiikkakirurgille palkinnoksi.
    Jee? Ja ehkä vielä muutakin? Oi kun he olisivat mielissään valkonaamaisesta Mr Gambiasta.

    Sarakaan ei menestynyt Miss Maailma (vai mikä se oli ) kilpailussa, koska hän ei ole suomalaisen näköinen.

    Äänestä

  • Leina on kaunis, seksikäs, terhakka ja hyvägeeninen nainen hedelmällisessä iässä. Vartalo on hänellä timmissä kunnossa!

    Äänestä

  • Hehkeä Leina! kirjoitti:

    Leina on kaunis, seksikäs, terhakka ja hyvägeeninen nainen hedelmällisessä iässä. Vartalo on hänellä timmissä kunnossa!

    Haha!

    Katso polvia ja navan seutua.

    Äänestä

  • Niinhän sulla on aina! Mä tiesin sen mä tiesinse!!että sulla oon ruma maha ja karmeat sääret oi mihen vammamaista..

    Äänestä

"Kongolalaissyntyinen tuore Miss Helsinki Kelly Kalonji, 26, tuli Suomeen 14 vuotta sitten. Varsinkin ensimmäiset vuodet olivat vaikeita. Perhe asettui aluksi Turkuun ja nuori tyttö koki päivittäin syrjintää.

- Pahimmillaan en uskaltanut mennä kouluun. Mutta uskoin itseeni enkä nöyrtynyt kiusaajien tahtoon.

Vähitellen Kelly sai hyväksyntää ja puski elämässä eteenpäin. Aikuisiällä ei syrjintäongelmia ole hänen mukaansa ollut.

- Minun äiti on ollut uskomaton. Hän on tsempannut minua kaikessa. Äiti on kasvattanut seitsemän lasta, Kelly kertoo."

Sisukkaan Kellyn tarina:

http://www.iltalehti.fi/viihde/2013013116620486_vi.shtml

Äänestä
  • Ei Miss Helsinki kisassa ole kysymys säälipisteiden kerjäämisestä. Itsehän hänen perheensä on tullut tänne. Minullakin olisi kulttuurishokki jos menisin Afrikkaan. Jos se olisi rikas maa jossa on hyvä sosiaalijärjestelmä, ei pitäisi olla valittamista seitsemän lapsen kanssa.

    Monilla suomalaisilla ei ole varaa kuin yhteen lapseen ja esim. viiteen lapseen täytyy olla hyvin hankkiva perhe.

    Äänestä

Kyllä hän on selkeästi suomalainen, ainakin suomalaisen sosiaaliturvan tuote.

Minkähän tähden tänne ovat tulleet? Ovatko tulleet joukolla, vai onko joku lapsista tullut avaamaan tietä? Vai onko isä tullut Nokialle tai johonkin muualle töihin, ja perhe perässä? Ehkä juuri noin.

Kuitenkin varsinainen tuhkimotarina: pienestä syrjintää kokeneesta (oliko sitä, vai kokiko vaan) tytöstä The Tiger -yökerhon vip-emännäksi!

Äänestä
  • Nokiahan palkkaa noita ulkomaalaisia varsinkin Euroopasta kun se on muka hienoa ja laittaa suomalaiset ulos. Artikkelin mukaan Miss Helsingin äiti on 7 lapsen yksinhuoltaja, joten ei tarvitse tunkea Nokiaa tähän asiaan, varsinkaan kun sellaisesta ei ole mainintaa, Hän olisi kyllä kertonut sen, jos niin olisi.
    Sensijaan meillä on Suomessa tarpeeksi omiakin yksinhuoltajia.

    En näe tuossa tuhkimotarinaa vaan suomalaisen yhteiskunnan hölläkätisyyden ulkomaalaisia maahanmuuttajia kohtaan ja ankaruuden oman maan kansalaisille.
    Suomalainen on rehellinen eikä osaa keinotella.
    Miss Helsinki tuomarit ovat mielestäni lyhytnäköisiä.

    Äänestä

  • Paljonko tämä nätti tyttö sai voitostaan rahaa?Eihän noin nätti ja nuori tyttö tarvitse mitään silikonitissejä niin voikohan hän ottaa rahana sen voiton vai ottaako kisojen äiti ne eurot?

    Äänestä

  • Mielipide2 kirjoitti:

    Nokiahan palkkaa noita ulkomaalaisia varsinkin Euroopasta kun se on muka hienoa ja laittaa suomalaiset ulos. Artikkelin mukaan Miss Helsingin äiti on 7 lapsen yksinhuoltaja, joten ei tarvitse tunkea Nokiaa tähän asiaan, varsinkaan kun sellaisesta ei ole mainintaa, Hän olisi kyllä kertonut sen, jos niin olisi.
    Sensijaan meillä on Suomessa tarpeeksi omiakin yksinhuoltajia.

    En näe tuossa tuhkimotarinaa vaan suomalaisen yhteiskunnan hölläkätisyyden ulkomaalaisia maahanmuuttajia kohtaan ja ankaruuden oman maan kansalaisille.
    Suomalainen on rehellinen eikä osaa keinotella.
    Miss Helsinki tuomarit ovat mielestäni lyhytnäköisiä.

    Ei hitossa kkukaan suomalaien ole rehellinen he ovat vaan itseppäisiä vasikkoita! Mutta en vihaan kaikkia suomalaisia vaikka itekkin olen vihaan rasisteista.koska ne ovat itseppäisiä!

    Äänestä

Yleisesti katsoen Miss Helsinki 2013 ei todellakaan ole kaunis. Iina oli paras, ihmeellistä meininkiä. Tulee huono olo kun tuon missin kuvia katsoo. Just oikein, pyöreä lättäpää. Anteeksi vaan teille jotka tykkäätte!!

Äänestä

Oli miten oli mutta on kyllä kaunis tumma tyttö.

Äänestä
  • Kellä on Kalossi?

    Äänestä

  • Miss Kaasupullo kirjoitti:

    Kellä on Kalossi?

    Lol??

    Äänestä

  • Niin hän onki kaunis ..mut mitä väliäkin vaikka on tumma ? Ei pahalla kun joitakin vaale ihosia ja tumma ihosia alkaa .v.i..t...t..u....a.. tommosia vasikoita olen sama mieltä kun nuo muut jotka vihaavat rasisteja...;DD HEHHEHE HYVÄÄ KELLY KELLY ON VOITTAJA

    Äänestä

Kelly on Miss Helsinki.

Miss Helsinki on kv-kisa.

Missiemo on leganda Martina Kortelampi

== Varma ura Amerikassa Kellylle

Äänestä

Apinan näköinen. Toivotaan että vuoden 2014 Miss Helsinki olis oikeasti kaunis.
Lisäksi Kelly ei vaikuta hirveen terävältä...

Äänestä
  • No ! VAIKUTATSÄ ET TOD ,vaikutat eniten joltakin aasilta vai vasikalta..

    Äänestä

ruma nämmä kuka nämä valitsee apinatkin ovat kauniimpia.

Äänestä
  • Ai kauneempia kuin sä jaa en tiennytkään hyvä kuin sanoit sekin mäntti!

    Äänestä

No menekin tästä taas savimajaani nukkumaan

Äänestä

Tuo Kelly on todellakin ruma. Mistä kohtaa se on kaunis. 14 vuotta suomessa ja vielä kieli kangertelee. Myt ei ole tuomaristo ole takuulla ollut ajan tasalla, koska valitsivat kilpailun rumimman Miis Helsingiksi.

Äänestä
  • Samaa mieltä..... ei todellakaan ole tässä naisessa mitään missiin viittaavaa!

    Äänestä

Anteeksi nyt mutta jos tuolla naamalla pääsee Miss Helsingiksi, niin miksi Jenni Vartiainen ei ole miss Suomi??

Äänestä
  • Vertailussa ei ole mitään järkeetä ainaankin ihon väreistä.Tai että miltä muut näyttää..

    Äänestä

Siksi Jenni vartiainen ei ole miss helsinki, koska hänellä on muitakin avuja kuin strippaaminen. Eihän noihin kisoihin mene ketään täysjärkinen, jos on vähänkin muita kykyjä kuin roikkua seiskassa tai stripata.

Äänestä
  • Joku haastattelija älypää kysyi Jenniltä miltä tuntuu olla niin kaunis ja miksei tee mallin töitä. Jenni vastasi että JOS hän haluaisi että häntä arvioidaan ulkonäön puolesta niin hän hakisi missikisoihin. Mutta hän haluaa että arvioidaan vain musiikin puolesta eikä muu vois vähempää kiinnostaa.

    On muuten Jensku kauniimpi kuin nuo miss HElsignit yhteensä...

    Äänestä

  • anti-Kelly kirjoitti:

    Joku haastattelija älypää kysyi Jenniltä miltä tuntuu olla niin kaunis ja miksei tee mallin töitä. Jenni vastasi että JOS hän haluaisi että häntä arvioidaan ulkonäön puolesta niin hän hakisi missikisoihin. Mutta hän haluaa että arvioidaan vain musiikin puolesta eikä muu vois vähempää kiinnostaa.

    On muuten Jensku kauniimpi kuin nuo miss HElsignit yhteensä...

    Kellyllä on isommat tissit kuin jennillä mutta rumempi naama.

    Äänestä

  • Mr helsinki kirjoitti:

    Kellyllä on isommat tissit kuin jennillä mutta rumempi naama.

    EI Jenni vartiaisesta olis missiksi, noilla hinkeillä HAH!

    Äänestä

  • eikä osaa laulaakkaa kirjoitti:

    EI Jenni vartiaisesta olis missiksi, noilla hinkeillä HAH!

    No eipä hän ole missiksi hakenutkaan. Hinkeillä ei lauleta. Teet aika pöntön vaikutelman tuolla kommentilla.

    Äänestä

Et ole oppinut vielä oikein suomea? Kellyn kasvonpiirteethän eivät vastaa sitä yleistä kauneusihannetta, siitä kai tässä on kysymys. Mielestäni esim. somalialaistytöt voivat olla todella kauniita, vaikka somalialaismiehet eivät olekaan (pitkä kaula naisella on kaunis, miehellä ei). Tummaihoisia ne somalialaistytötkin ovat.

Totta on, että suomalaiset nuoret naiset eivät kohta enää erotu toisistaan, siis ainakaan nämä julkisuudessa olevat. Pitkä, heinäkasamainen tukka lisäkkeineen, typistetty nenä ja pulleat huulet, epäaidon näköiset. Niin ja silikonit, toki!

Äänestä

Miss Helsinki iski huippukiekkoilijan

kuka?

Äänestä

Jutila?

Äänestä

"16.05.2013 10:07
– Jääkiekkoilijat eivät kiinnosta minua erityisemmin. En halua olla se missi, joka rakastuu jääkiekkoilijaan. "

Näin Tuumasi Kelly vielä puolisen vuotta sitten

Äänestä

Miss Helsinki iski huippukiekkoilijan

20 tammikuu 2014 15:02:01 Iltalehti.fi tuoreimmat uutiset

Miss Helsinki Kelly Kalonji on seurustellut jo pitkään huippukiekkoilijan kanssa. Iltalehden tietojen mukaan Miss Helsinki Kelly Kalonji on rakastunut pääkaupunkiseudulla vaikuttavaan huippukiekkoilijaan. Mieheltä löytyy näyttöjä ulkomaita myöten ja hän on päässyt pelaamaan myös Suomen maajoukkueessa. Kelly itse on äärimmäisen vaitelias suhteesta, joka on jatkunut jo yli kolme kuukautta. Pariskunta on nähty yhteisillä matkoilla ja Kelly on viime aikoina bongattu usein kiekkokatsomoista.

-------------------------------------------

Pakko pysyä otsikoissa. Ja kansa seuraa innoissaan - mutta jos kaveri pääsee NHL:ään niin apina jää Suomeen; on sen verran paremmat tarjonnat rapakon toisella puolella. Enkä tarkoita ihonväriä tms.:

http://www.youtube.com/watch?v=FIfbghHdG1s

Niin se Kelly oli kaunis vai :DD

Äänestä
  • Kellyhän on niin kaunis kuin vain neegeri voi olla:)

    Äänestä

Kelly on snyga stadin friidu.

Äänestä
  • Minkä stadin?

    Betsua-maassa joku kyläkö?

    Äänestä

Totuus on että tuon akan kroppa on ok mutta NAAMA on aivan hirvittävän ruma!! JOpa tummaihoiseksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Missituomari kirjoitti:

Kelly Kalonji siis voitti Miss Helsinki turnauksen ja osoitti teollaan että ainakaan Helsingissä eivät rasistit määräile.

Martinastahan jo tiedettiinkin, ettei hänestä rasistia saa tekemälläkään, jonka näin nyt kauniisti todistikin.

Mutta oliko Kelly oikea voittaja, vai tarvitsiko Martinabrändi tässä markkinatilanteessa etnisesti eksoottisemman voittajan.
Eihän hän välttämättä kiertueen kaunein ollut, joka tietysti on makuasia ja sikäli kiistanalainen, mutta kiistelykelvoton.

Missikisoissa on kautta aikojen tehty myös politiikkaa. Miksei siis markkinahenkistä "kauppapolitiikkaakin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu