Kolme motoristia kaatui
tiellä olleeseen hiekkaan
SIPOO (K-U)
Heikki Santavuori
Kolme motoristia kaatui tiellä olleeseen irtohiekkaan viime sunnuntaina Sipoossa Boxintiellä. Tapaus on herättänyt epäilyjä, että hiekkaa on kylvetty tielle tahallaan moottoripyöräilijöiden pään menoksi.
Kymmenkunta motoristia oli Boxintiellä sunnuntaiajelulla. Kolme heistä kaatui vasemmalla kaartuvassa mutkassa. Kaatuneet motoristit ajoivat jonon keskivaiheilla. Kärjessä ajaneet ehtivät huomata tiellä olleen irtohiekan.
Lue aiheesta lisää sanomalehti Keski-Uusimaasta!
Autoilijat sen hiekan ovat tielle siirtäneet. Nuoret kaaharit kun ajavat niin että renkaat käy asvaltin ulkopuolelle. Tielaitos oli nimittäin juuri täyttänyt siinä olleen kuopan. Eli pysykää vaan Kirkkonumessa. Kaatuneet pampersit olivat Kirkkonummelta kotoisin.
Jatkakaa vain pojat
9
1457
Vastaukset
- -S-
Heikkopäisten hommaa.
- Opel
Asvaltin reuna on aina jossain, olkoon tie kuinka leveä tahansa. Sisäkaarteen leikkaaminen heittää hiekkaa tielle, ja kun leikkailu jatkuu kymmenien autojen voimin, niin irtokerroshan siitä muodostuu.
Jonon ensimmäiset siis tajusivat tilanteen ja ehtivät varoa. Miksi ihmeessä sitten ajettiin tiheässä letkassa? Meille autokuskeille on vuosien ajan paukutettu turvavälin käsitettä - ei kai siitä haittaa olisi kaksipyöräisilläkään? Onko varpusparvi-tyylisessä "muodostelmassa" ajaminen jotenkin enemmän cool kuin asiallinen harvahko jono? - Eli näin
Kirjoitin saman viestin 14 ja 15/8 ja molemmat viestit poistettiin. Mp sivun sheriffi poisti molemmat viestit. Visiin arka aihe.
- sama
missä pamppersseilla oli jotain lapionväistelyhommia paikallisen isännän kanssa aikaisemmin?
- huolimattomuutta
Tässä kuvat kirjoitti:
No joo, tuossa sitten lipat.
Jos on noin mutkaisella tiellä ja hyvällä näkyvyydellä kaatunut hiekkaan niin kyllähän se kertoo vain liiallisesta nopeudesta ja varmaan tuo motoristien tapa oikoa mutkia suoriksi sitä on edesauttanut.
Toivottavasti edes joku ottaa opikseen.
Turha tuosta on muita syyttää kuin itseään. Olikohan turvavälit kunnosssa, nopeus ei ainakaan. - joo
Tässä kuvat kirjoitti:
jos tuossa paikassa ei ollut tietyömerkkiä varoittamassa, niin taitaa olla paikallisella tienpitäjällä rahanmenoa tiedossa. voihan tuo olla että sora on tullut oikovista autoista tielle, mut aika paljon sitä näyttää olevan..
onko tie paikallisen tienhoitokunnan huollossa vai valtion baanaa? - Motoristi
huolimattomuutta kirjoitti:
No joo, tuossa sitten lipat.
Jos on noin mutkaisella tiellä ja hyvällä näkyvyydellä kaatunut hiekkaan niin kyllähän se kertoo vain liiallisesta nopeudesta ja varmaan tuo motoristien tapa oikoa mutkia suoriksi sitä on edesauttanut.
Toivottavasti edes joku ottaa opikseen.
Turha tuosta on muita syyttää kuin itseään. Olikohan turvavälit kunnosssa, nopeus ei ainakaan.Ei kannata aukoa sanaista arkkua,kun ei tiedä tapahtuneesta mitään.
Nimim. Läheltä seurannut. - Lepo
Tässä kuvat kirjoitti:
Nyt varmaan pitää äitien pestä ja parsia pamberssien huosut kun lähtivät liian kauaksi kotoaan leikkimään.
Ei pidä lähteä kauaksi kotipihasta ettei tule hiekkapestyä koko kerrastoa. ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393