epäilen vähän

Kansain vaelluksesta kun puhutaan, niin läksiköhän jonkun paikan koko väki liikkelle vai pieni osa vain. Jotenkin tuntuu madottomalta ,että kokonain kansa on lähtenyt marssimaan jonnekkin ,eihän ollut teitäkään, taitaa olla jonkinlaista legentaa koko juttu.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eivät tietenkään kokonaiset kansat lähteneet liikkeelle, mutta sen verran isot porukat kuitenkin, ettei Roomalla ollut pitemmän päälle mahdollisuuksia torjua kaikkia tulijoita.

Jos Euroopan Unionin rajat olisivat auki, olisi kohta puoli Afrikkaa vaeltanut tänne. Samasta syystä kuin gootit aikoinaan vaelsivat Roomaan. Köyhyyttä ja kurjuutta pakoon.

Ja olihan tässä eräs kansainvaellus 1800-luvulla, joka suuntautui Euroopasta Amerikkaan. Esimerkiksi Italiassa moni kylä tyhjeni kokonaan, kun väki lähti Atlantin yli etsimään parempaa elintasoa.

Äänestä

Nykyään kun on tehty näitä geenitutkimuksia, niin kansainvaellusaika on oikeastaan aika kyseenalainen juttu, voi olla että mitään merkittäviä vaelluksia ei ole tapahtunut.

Esim. Kelttien haudoista otetut näytteet tukee käsitystä, että väitetty germaanien kansainvaellus eri alueilla, on vain olettamus, eri maiden nykyiset väestöt on enempi sukua alueilla eläneille muinaislle kelteille, kuin eri keltti ryhmät oli aikanaan toisilleen.

Eli Keltit jotka olivat yleisesti enemmistö kansoja ennekuin Rooma ne alisti ja ennekuin germaanit vaelsi alueille rooman tuhouduttua, kuten historia opettaa, on yhäkin geneettisesti suora jatkumo eri maiden nykyväestöihin, eli väestö ei ole vaihtunut kuten oletetaan kansainvaellusteoriassa germaanien vallattua eri alueita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


reino alvar kirjoitti:

Kansain vaelluksesta kun puhutaan, niin läksiköhän jonkun paikan koko väki liikkelle vai pieni osa vain. Jotenkin tuntuu madottomalta ,että kokonain kansa on lähtenyt marssimaan jonnekkin ,eihän ollut teitäkään, taitaa olla jonkinlaista legentaa koko juttu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu