Vaalit lähestyvät!

K.K.Korhonen

Tässä kesken olympialaisten katselun ja muiden puuhien pistäydyin vilkaisemassa ”lempisaittiani”. Täällä näemmä kepun vaalikuume kohoaa, vaikka vaaleihin on vielä aikaa. Ehkä meidän muidenkin pitäisi jo ruveta orientoitumaan vaaleja kohti.
   
Katsokaapa, äänivaltaiset ja äänestämään aikovat, noita kepulaisten vaaliviestejä tältä saitilta, vaikkapa vain noita tämänpäiväisiä alle listaamiani! Uskoisitteko noilla teemoilla valtuustotyöskentelyn sujuvan kuntalaisten parhaaksi? Luuletteko noiden kirjoittelijoista olevan yhteisten asioittemme hoitajiksi? Onko heillä noissa tehtävissä vaadittavaa älyä, luonnetta, ymmärrystä, tietopohjaa, taitoa ja yhteistyökykyä? Jättäisittekö vastuun asioittemme hoidosta heille?

Kuulen vastauksenne. Aivan oikein, eiväthän toki he ole ehdolla vaaleissa, ei sentään. Mutta he ovat noita keskustan ehdokkaita asettaneet. Noilla mielipiteillään, noilla näkemyksillään ja asenteillaan! Ajatelkaapa sitä! Millaisia ehdokkaita luulisitte heidän pyrkineen asettamaan? Kaltaisiaan tietenkin. Uskotteko niilla olevan kykyä, taitoa ja haluakaan pyrkiä ajamaan Teille tärkeitä asioita? Miettikääpä sitä ennekuin piirrätte numeronne äänestyslippuun!

Tässä noita kepulaisten ”vaaliteemoja”, joihin viittaan. Lukekaa ja ajatelkaa lukemaanne!

----------------------------------------

Eikö mene
Kirjoittanut: Kaaliin, 15.8.2004 klo 15.38

Demari puputtajille.

Keskusta ei tue rasismia.

Pääministeri ei hyväksy rasismia.

Keskusta on turvallinen ja paras puolue.

Keskustan vaalivoitto on varma jo.

demareille tarkoitettu.
Kirjoittanut: Tämä on, 15.8.2004 klo 15.45

Pieninä annoksina menee perille.

Keskusta on turvallinen ja paras puolue.

Lipposkaunaisuus ja kaunapolitiikka.
Kirjoittanut: Mahtuu, 15.8.2004 klo 15.54

Lipponen on tämän maan tuhonnut. Demarit on yhteiskunnan syöpä.

Siinä sinulle alkuun.

Mutta muista. Keskusta on paras.

Kunnallisvaaleissa Suomi puhdistuu
Kirjoittanut: Oikeasti., 15.8.2004 klo 15.06

Kunnallisvaaleissa kaunaisille demareille tulee noutaja!

Suomesta tulee todella puhdas.

Matti puhdistaa Suomen. Keskusta on puhtaasti ihmisläheinen puolue.

Keskusta on paras.

Matti haluaa puhtaan Suomen!
Kirjoittanut: Oikeasti., 15.8.2004 klo 13.33

Matti Vanhanen on puhdas suomalainen puhtaille suomalaisille.

Matti haluaa puhtaan Suomen. Kaunaiset demarikirjoittajat eivät kauaa enää kirjoittele.

Kunnallisvaalien jälkeen Keskusta on suurin.

Silloin pannaan demareiden kaunakirjoittelulle lopullinen loppu.

Keskusta on ihmisläheinen puolue puhtaille suomalaisille.

Keskusta on paras.

---------------------------------------------

Ja kaiken tuon jälkeen nimimerkeillä "kyllä" ja "Irma" on otsaa sanoa vielä noin. Olisi hupaisaa, ellei olisi niin surullista:

demarirasistit hössöttää.
Kirjoittanut: Kyllä, 15.8.2004 klo 15.25

Kyllä demarit ovat kavalia rasisteja.

Asiallisuutta pyydän!!!
Kirjoittanut: Irma, 15.8.2004 klo 14.57

Lukekaa netiketti!

Te sossut sössitte ja sässitte kaiken!

29

839

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ratamo

      auton rattiin istuessaan lähes 2 promillea!!!

      Illalla promilleja ehkäjopa 3.5!!

      Puolen päivän jälkeen promilleja oli hieman vajaa 1. HMMMM!

      Mahtaakohan Anteroa edes hävettää?

      • rpu

        tiedäthän vertauksen rikkinäiseen äänilevyyn

        antaa nyt oikeuslaitoksen hoitaa Anteron juttu
        ja keksitään täällä tuoreempia teemoja. Niitä
        löytyy varmasti taas huomenaamulla.

      • Kokoomuslainen

        Miten tuo liittyy vaaleja koskevaan avaukseen?

    • Antero

      >Mutta he ovat noita keskustan ehdokkaita asettaneet. Noilla mielipiteillään, noilla näkemyksillään ja asenteillaan<

      Tuo on kyllä luuloa, että he ovat keskustan ehdokkaita asettaneet.

      Keskustan ehdokkaaksi voi kyllä ilmoittautua myös osoitteessa:
      www.keskusta.fi/keskusta/kunnallisvaalit

      Ellei Keskusta(an) sovi, onhan noita muita puolueita tai voi perustaa oman valitsijayhdistyksen.
      Meillä vaimo on ehdokkaana.

      • rpu

        meillä vaimo lopettaa

        minäs istun takapenkillä, missä istuu
        vaikutusvalta - ilman puoluetta

    • Kokoomuslainen

      Hyvä ja paljastava koonnos! Ei nuo kerro mihin ne sen voittonsa tarvitsevat. Demarien tuhoamiseen? Se ei ole sitä, mitä tarvitaan. Ei me kokoomuslaiset lähdetä mukaan sellaiseen, sillä seuraavaksi noiden kepulaisten pyrkimys olisi tietysti tuhota meidät kokoomuslaiset. Me lähdemme mukaan vain rakentavaan yhteistyöhön kuntalaisten parhaaksi. Sellaiseen noilla ei näy olevan halua eikä varmaan olisi kykyäkään.

      • Kallio

        Kokoomuksen ja demareiden visiot ovat viime vuosikymmeninä (jo sotavuosista lähtien)olleet samansuuntaisia, vaikka nyansseista ja arvopohjan kattavuuden tarpeesta välillä vähän "viilataankin".

        Isänmaan etu ajaa vastuullisia: kapitalistia, markkinatalousnaivistia ja sopimusproletaaria järkeviin päätöksiin. Kompromisseissa korostuvat sopimukset ja luottamus, kaikkea kaikille. Kapitalisti saa rikastua hieman maltillisemmin kuin venäläiset "kollegansa" (turvallisuusjärjestelyissä suomalainen tosin säästää), markkinataloususkovaiset saavat tuoda autoja ja "kalliimpia" viinejä kotikäyttöön lähes rajoituksetta ja sopimususkovainen demari saa pitää kesämökkiä ilman - että ajatellaan hänen puolueuskollisuutensa haalistuneen.

        Keskustalaiset sen sijaan ovat oma rotunsa, heitä ei voi niputtaa edellisten kanssa samaan karsinaan lainkaan, ehei ei ei. "Kepu-pettää-aina"-slogania, ja sen elinvoimaisuutta voi verrata vain sloganiin: "Puhdasta ruokaa Suomesta".

      • se on
        Kallio kirjoitti:

        "Hieno mielipide otsikoit."
        Omasi olikin sitten rasistista paskapuhetta loppu osaltaan.
        Tällä tavalla ne K.K. Korhosen vanavedessä uivat limaiset( Kalliokin) kiisket ulostavat

      • Kallio
        se on kirjoitti:

        "Hieno mielipide otsikoit."
        Omasi olikin sitten rasistista paskapuhetta loppu osaltaan.
        Tällä tavalla ne K.K. Korhosen vanavedessä uivat limaiset( Kalliokin) kiisket ulostavat

        Hehheh taas ryyppäsit kiljua turvesuolla. Minä en ui kenenkään vanavedessä (hallissa tosin kyllä, jos haluan hetken levähtää normaalilla uintivauhdillani), koska auktoriteetikseni ei kelpaa kuollut jumala eikä elävä ihminen. Joudun kunnioittamaan ihmistä noin yleisesti, globaalisti. Ainoa keino välttää henkisesti veltostuttava jengiytyminen, on liittyä institutioon tai olla "vapaan ammatin" harjoittaja.

        ps. K.K.Korhosen ilmaa ja vesistöjä puhdistavat kirjoitukset antavat happea niin limaisille kiiskille kuin käenpoikasillekin.

        Ethän sitä kieltänytkään.

    • poikia

      Lainataan itseään K.K.Korhosta avauksesta "Näin minä näen":

      ...Lipposen ja Kekkosen kiinnostusta ulkopolitiikkaan erottaa yksi merkittävä tekijä: Kekkosella se oli Neuvostoliiton sanelema pakko ja rajoitetut puitteet, mutta Lipposella se on hänen aitoon näkemykseensä perustuva vapaaehtoinen halu vaikuttaa Suomen asemaan maailmassa ilman ulkopuolisia rajoitteita. Ensimmäisenä näkyvänä poliitikkona Lipponen otti esille Kekkosen ajan mädännäisyydet haluten Suomen julkisesti ja lopullisesti irtisanoutuvan alentavasta menneisyydestään, ravistavan suomettuneisuuden taakan harteiltaan. Ihailen hänen rohkeuttaan tehdä se, mikä piti tehdä. Tuosta Lipposen esiintymisestä on alkanut myös vakava Kekkosen uudelleen arviointi historiantutkijoiden keskuudessa (toki jotkut yksittäiset, esim. Hannu Rautkallio, olivat sitä jo ennenkin tehneet ja jotkut, kuten Juhani Suomi, yhä riippuvat Kekkosessa, joka tulee heidät upottamaan)...

      Toinen ote on Björn Alholmin kirjasta "Toisinajattelija suurlähettiläänä":

      ...Meillä suomettumiskritiikkiin suhtaudutaan jatkuvasti herkästi ja siihen reagoidaan epä-älyllisesti ja tunteenomaisesti. Vuoden 1996 syyskuussa pääministeri Paavo Lipponen totesi ulkomaisen kuulijakunnan edessä:

      NE JOTKA KEKSIVÄT TERMIN SUOMETTUMINEN, EIVÄT VÄLITTÄNEET VÄHÄÄKÄÄN SUOMESTA VAAN KÄYTTIVÄT SUOMEA LYÖMÄASEENA KYLMÄN SODAN PROPAGANDATAISTELUSSA. OLEN MILLOIN TAHANSA VALMIS KESKUSTELEMAAN MINKÄ TAHANSA LÄNTISEN MAAN POLITIIKAN KUNNIAKKUUDESTA ALKAEN TOISEN MAAILMANSODAN AATOSTA. MEILLÄ EI OLE MITÄÄN ANTEEKSIPYYDETTÄVÄÄ MISTÄÄN ILMANSUUNNASTA.

      Varmaankin Urho Kekkonen hymyili suopeasti pilven reunalta nuoren perässähiihtäjänsä jyrkkää todistusta kuunnellessaan. Hän ehkä lausahti hyvillä mielin itsekseen: "Hyvä Paavo, olet minun poikiani".
      -------------------------------------

      Verratkaa tuota edellä olevaa K.K.Korhosen vuolaisiin todistuksiin, todistuksiin jotka yrittävät todistaa sellaista todeksi jota ei ole olemassa.

      Miettikääpä sitä ennenkuin piirrätte numeron äänestyslippuunne.

      • K.K.Korhonen

        Kyllä minä olen tuon Alholmin kirjan lukenut, sitä kiitellytkin ja taisinpa Kekkos-kirjoituksiinikin siitä jonkin sitaatin liittää. Kyllä Alholm oli niinsanotusti varsin täynnä Kekkosta ja syystä, mm. kertoessaan siitä pelleilystä, jonka välikappaleeksi hän joutui Anita Hallaman ja Kekkosen suhteen tähden. Alholmhan joutui sitten jättämään suurlähettilään tehtävänsä toimintakyvyttömäksi ja puhekyvyttömäksikin invalidisoituneelle Jaakko Hallamalle.

        Tuota lainaamaasi kohtaa en muista. Varmaan se kirjassa on, mutta entäs sitten? Kyllähän Paavo tuossa totta puhuu, sillä olivathan länsimaat korppina Kekkosen raiskaaman Suomen raadolla. Totta kai Paavo isänmaallisena suomalaisena suri sitä ja sanoi siitä tuolloin suorat sanat. Tiennet myös sen, että poliitikoistamme ensimmäisenä Paavo Lipponen julkisesti tuomitsi tylyin sanoin Kekkosen ja hänen politiikkansa. Ellet tiedä, niin kysy Oiva Härköseltä; hän kyllä kertoo auliisti, missä ja miten se tapahtui, on muiistutellut sitä mieliimme useasti!

        >> Miettikääpä sitä ennenkuin piirrätte numeron äänestyslippuunne.

      • Keskustaporvari
        K.K.Korhonen kirjoitti:

        Vaikka en olekaan Kekkosen politiikan sisällön enkä varsinkaan menettelytapojen varaukseton ihailija, niin en voi olla kommentoimatta väitettäsi Kekkosen raiskaamasta Suomesta.

        Miltähän maamme historiankirjoitus pian näyttäisikään, jos nämä nuoruudessaan sotilaspassinsa polttaneet ja sittemmin 180 astetta takkinsa kääntäneet, uus-tannerilaiset bemari-demarit pääsisivät vapaasti kynäilemään.

        Raiskasiko Kekkonen todellakin Suomen? Oliko valtaviin mittoihin paisunut idänkauppa - jonka hedelmät vieläpä levisi tasaisesti ympäri maan - ja jossa Neuvostoliitto usein sai takkiinsa Suomen raiskaamista?
        Entä idänsuhteiden "ystävällismielisen" hoitamisen näkökulmasta varsin hikinen savotta vapaakauppasuhteiden luomiseksi läntiseen Eurooppaan? Oliko sekin Suomen raiskaamista?
        Ja vielä herkullinen yksityiskohta Tamminiemen saunasta vuodelta 1978, jolloin Neuvostoliiton puolustusministeri Dimitri Ustinov esitti "ystävällismielisiä" yhteisiä sotaharjoituksia Kekkoselle.
        Raiskasiko Kekkonen Suomea kieltäytyessään noista harjoituksista häikäisevän omaperäisellä tavallaan?

        Kyllä Kekkosta saa ja kuuluukin arvostella, mutta siinäkin pitäisi välttää kosto ja revanssihenkisiä ylilyöntejä.

      • tässä tulos:

        En usko, että keskustalaisuus häviää tästä maasta ja sosialidemokratia vyöryy sen jättämään aukkoon.

        Keskustapuolue Suomessa ja muualla Eurooppassa poliittiseen keskustaan kuuluvat liberaalidemokraattiset puolueet lisäävät suosiotaan puolueista eniten. Tuntuu siltä, että ne tulevat kasvamaan jopa suurimmiksi poliittisiksi ryhmiksi.

        Raakaa markkinataloutta ajavien oikeistolaisimpien puolueiden huippuaika alkaa olla jo ohi. Täysin vapaana riehuva markkinatalous on näyttänyt kylmät kasvonsa tavalliselle eurooppalaiselle.

        Vasemmmistopuolueilla on tunnetut rasitteensa.Niiden vaikutusvalta perustuu pakkoon ja rajoihin. Vasemmistoaatteilta on pudonnut niiden tärkein pohja pois. Ne eivät yksinkertaisesti toimi nykypäivän maailmassa. Ne pysyvät elossa enää pelkästään huijaamalla. Vielä jonkin aikaa ne pystyvät uskottelemaan ihmisille olevansa voimakkaita ja vaikutusvaltaisia. Näinhän ei todellisuudessa enää ole. Se paljastuu pian ja ihmisten usko vasemmistoaatteisiin romahtaa.

        Ainoaksi järkeväksi vaihtoehdoksi jää poliittisen kartan keskellä olevat puolueet. Tässä tulevaisuuden menestyjien lokerossa on Suomen Keskusta.

        Tätä kaikkea äänestäjä miettii ennen kuin piirtää numeron äänestyslippuunsa.

        Tulevat syksyn kunnallisvaalit ovat luultavasti viimeisiä kertoja jolloin äänestäjät suurina massoina merkitsevät lippuihinsa sosialidemokraattisten ehdokkaiden numeroita.

      • K.K.Korhonen
        tässä tulos: kirjoitti:

        On vaikea uskoa, että te, "tässä tulos" ja "keskustaporvari", olette saman puolueen kannattajia kuin tämän saitin kepulaisten enemmistö. Teillähän on tietoja asioista, jopa historiastakin, yksipuolisia useimmiten, mutta kuitenkin. Ja te esitätte asianne hyvällä suomen kielellä, ilman törkeyksiä tai typerää uhoamista, ainakin pyritte olemaan ihan asiallisia ja puhumaan järkeviä. Teidän kanssanne voi keskustellakin.

        Näkemykseesi ("tässä tulos")puolueiden tietynlaisesta keskustahakuisuudesta yhdyn. Näin tapahtuu kaikkialla maailmassa, niin myös Suomessa. Mutta se tapahtuu nii, että konservatiiviset ja sosialidemokraattiset puolueet lähestyvät toisiaan, limittyvätkin. Suomessa nuo keskustahakuiset ja pitkälle limittyvät puolueet tulevat olemaan, ovatkin jo, sosialidemokraatit ja kokoomus. Niillä on paljon yhteisiä arvoja, kuten on nähty ja nähdään. Keskusta on erilainen. Se on edelleen pohjimmiltaan aggraaripuolue ja sen arvot ja toimintatavat poikkeavat edellä mainittujen puolueiden vastaavista. Eivätkä edukseen. Se on nähty historiassa ja lähimenneisyydessäkin. Se nähdään päivittäin myös kannattajien puheissa näillä saiteilla. Keskusta tulee jauhautumaan noiden vahvasti demokratiasidonnaisten puolueiden välissä. Tapahtuu meillä samoin kuin on tapahtunut kaikkialla muuallakin maailmassa.

        Näet aivan oikein, että raakaa markkinataloutta ajavat oikeistopuolueet eivät menesty ja että vanhakantaisen vasemmistolaisuuden pyrkimykset myös ovat vanhanaikaisia. Mutta eihän noita kumpaakaan esiinny kokoomuksessa tai sosialidemokraateissa. Paradoksaalista kyllä, Keskustassa niitä kumpaakin taitaa esiintyä enemmän, on esitetty näilläkin saiteilla!

        Ja tuo loppu Sinulta, "tässä tulos", on sellaista propagandista puppua, millä melko pahasti pilaat muuten ihan hyvän kirjoituksesi, minkä minäkin pyrin ottamaan vakavasti. Älä noin pahasti aliarvioi tämänkään saitin yleisöä, sillä täällä liikkuu myös varsin tietorikkaita ja valveutuneita, aikaansa seuraavia ja omilla aivoillaan ajattelevia ihmisiä!

      • Kokoomuslainen
        Keskustaporvari kirjoitti:

        Vaikka en olekaan Kekkosen politiikan sisällön enkä varsinkaan menettelytapojen varaukseton ihailija, niin en voi olla kommentoimatta väitettäsi Kekkosen raiskaamasta Suomesta.

        Miltähän maamme historiankirjoitus pian näyttäisikään, jos nämä nuoruudessaan sotilaspassinsa polttaneet ja sittemmin 180 astetta takkinsa kääntäneet, uus-tannerilaiset bemari-demarit pääsisivät vapaasti kynäilemään.

        Raiskasiko Kekkonen todellakin Suomen? Oliko valtaviin mittoihin paisunut idänkauppa - jonka hedelmät vieläpä levisi tasaisesti ympäri maan - ja jossa Neuvostoliitto usein sai takkiinsa Suomen raiskaamista?
        Entä idänsuhteiden "ystävällismielisen" hoitamisen näkökulmasta varsin hikinen savotta vapaakauppasuhteiden luomiseksi läntiseen Eurooppaan? Oliko sekin Suomen raiskaamista?
        Ja vielä herkullinen yksityiskohta Tamminiemen saunasta vuodelta 1978, jolloin Neuvostoliiton puolustusministeri Dimitri Ustinov esitti "ystävällismielisiä" yhteisiä sotaharjoituksia Kekkoselle.
        Raiskasiko Kekkonen Suomea kieltäytyessään noista harjoituksista häikäisevän omaperäisellä tavallaan?

        Kyllä Kekkosta saa ja kuuluukin arvostella, mutta siinäkin pitäisi välttää kosto ja revanssihenkisiä ylilyöntejä.

        On vaikea uskoa, että te, "tässä tulos" ja "keskustaporvari", olette saman puolueen kannattajia kuin tämän saitin kepulaisten enemmistö. Teillähän on tietoja asioista, jopa historiastakin, yksipuolisia useimmiten, mutta kuitenkin. Ja te esitätte asianne hyvällä suomen kielellä, ilman törkeyksiä tai typerää uhoamista, ainakin pyritte olemaan ihan asiallisia ja puhumaan järkeviä. Teidän kanssanne voi keskustellakin.

        Minä kirjoittelin tänne käsikirjoituksena 50-sivuisen, 11-osaisen kirjoitukseni Kekkosesta, jossa tukeuduin moniin historiantutkijoihin. Esitin kyllä siinäkin mielestäni selvästi, mikä merkitys meille pitemmällä tähtäimellä oli noilla idän kauppasuhteilla, joita nyt niin korkeassa arvossa pidät! Puhuin kai myös noista Tamminiemen saunakeskusteluista ja paljosta muusta. Et ilmeisesti ole kirjoitustani lukenut. Minun täytynee se laittaa vielä saitille ihan Sinua varten!

        Maamme historiankirjoitus tulee kyllä asettamaan Kekkosen oikealle paikalleen. Merkittäväksi hän jää pitkän kautensa ja suuren valtansa vuoksi, mutta merkityksen laadun uudelleen arviointi on vasta alkanut. Kekkosen arvostus tulee dramaattisesti laskemaan. Väinö Tannerin arvostus tulee vastaavasti kohoamaan. Ei Tannerin arvo ole koskaan pudonnutkaan hänen tekonsa tuntevien historian harrastajien silmissä, mutta eihän siitä saanut puhua eikä kirjoittaa sen jälkeen kun Kekkonen oli hänet ilomielin Neuvostoliiton vaatimuksesta laittanut sotasyyllisvankeuteen ja sen jälkeen tehnyt hänet epähenkilöksi.

        Professori Jaakko Paavolaisen jo kauan sitten tekemä hienio neliosainen Tannerin elämäkertakin onnistuttiin melkein hautaamaan muilta kuin historian harrastajilta. On muuten parhaillaan luettavanani, jo toista kertaa; ehkä kirjoittelen siitä joskus.

        Martti Häikiö kirjassaan "Historia ja väärät profeetat" ennustaa, että Tanner tulee saamaan suuremman arvonpalautuksen kuin kukaan muu vaikeiden aikojen poliitikkomme. Lähes samanlaista hän ennustaa myös Risto Rydille ja myös P.E.Svinhufvud on hänen mielestään häivytetty liian vähäiseen asemaan historiassamme. Olen ihan samaa mieltä Häikiön kanssa.

        No, näillä asioilla ei nyt ole tekemistä avaukseeni eli saittikepujen "kunnallisvaaliteemojen" kanssa, mutta itsehän otit asian puheeksi.

      • K.K.Korhonen
        Kokoomuslainen kirjoitti:

        Lipsahtipa nimimerkki kirjoituksesta, jonka otin talteen saitilta, sorry "kokoomuslainen" ja "keskustaporvari". Minä tuon "no, puhutaan nyt sitten tästä" kirjoitin.

    • Jo vain.

      On sanonut monet hyvästit, mutta pannu rupeaa kiehumaan ja pitää paineita tulla laskemaan ja kehumaan Keskustaa. Kyllä on isänmaallinen kapiainen laskeutunut alhaisenmielen agentiksi.
      On varmaan kyse muustakin kuin vanhuudenhöperyydestä. No sama tuo. Ei nuo Korhosen kirjoitukset ketään läikäytä. On tosi katkeran miehen kirjoituksia. On tullut niin monesti takkiin, että varmaan on vaikuttanut yöuniin.
      Mitä äänestäjät sanoo demaripojujen kirjoituksista. Mitä äänestäjät sanoo ajojahti kirjoittelusta. Ei varmaan äänestäjät hyväksy Korhosenkaan kiihoitusta, jota kyllä kiitettävästi tekee. No se siitä ja hyvästi kapi Korhonen. Toivottomasti et enää tule Keskustan palstalle. Mene sinne tasokkaalle sosiAasidemokraattien palstalle. Siellä sinut otetaan sankarina vastaan. Olethan monen demarin suuri idoli.

      • K.K.Korhonen

        >> On tosi katkeran miehen kirjoituksia.> Toivottomasti et enää tule Keskustan palstalle. Mene sinne tasokkaalle sosiAasidemokraattien palstalle.

      • Sinä
        K.K.Korhonen kirjoitti:

        >> On tosi katkeran miehen kirjoituksia.> Toivottomasti et enää tule Keskustan palstalle. Mene sinne tasokkaalle sosiAasidemokraattien palstalle.

        Ja jankkaat samoja kehuja itsestäsi joita on kuultu jo tuhat kertaa.

        Totuudesta tunnut tietävän vähän. Onko politiikka sumentanut aivosi.

    • Keskustaporvari

      ...vaan myös Helsingin Sanomien vaalikuume näyttää nousseen.
      Pahasti näyttää siltä, että "sitoutumaton" Erkon Pravda pisti vaalisaunansa lämpiämään aivan liian aikaisin.
      No, ehtiihän Tatu Vanhasta "haastatella" vielä monestikin ennen kunnallisvaaleja.

      KK-mies näyttää olevan huolissaan myös siitä ehdokasaineksesta, jota keskustalaiset kunnallisvaaleihin asettavat.

      En voi ottaa kantaa asiaan muuta kuin oman kotipaikkakuntani osalta, ja siksi en olekaan huolissani yhtään.
      Nimittäin minun keskustaenemmistöisessä kotikunnassa työttömyysprosentti killuu viiden tietämillä, työpaikkaomavaraisuus on 130% firmat investoivat innokkaasti, asukkaiden tulotaso on maakunnan huippua, lapsilla on ilmainen päivähoito jne.
      On toki myönnettävä, että kunnan budjetti on aika tiukoilla. Tämä johtuu lähinnä Lipposen hallituksen kelvottomasta yhteisöverouudistuksesta.
      Saisipa kuntamme pitää itsellä kaikki ne yhteisöverotulot, jotka täällä tahkotaan. Mutta ei, kiitos Lipposen.

      • viäläkös

        Ylihärmäs on yks valtuutettu joka on sekä Demari että maanvilijelijä.

      • Tampereelta

        Olispa mukava tietää, mikä tuo kepujohtoinen onnelasi on. Ei niitä ainakaan minun tiedossani ole. Mutta täällä Tampereella asiat ovat reilassa, kun täällä kepu ei sählää. On Suomen kepuvapain kaupuni nääs!

        Päivänä muutamana joku laittoi tänne saitille kepun aseman suurimmissa kaupungeissamme. Otin talteen ja lisäsin siihen nuo prosentuaaliset osuudet. Näin se on:

        Kaupunki/valtuutettujen määrä/kepulaiset

        Helsinki: 85 / 4 (4,7 %)
        Espoo: 64 / 4 (6,2 %)
        Vantaa: 67 / 5 (7,5 %)
        Tampere: 67 / 3 (4,5 %)   **)
        Turku: 67 / 5 (7,5 %)
        Oulu: 59 / 14 (23,7 %)    *)
        Jyväskylä: 59 / 11 (18,6 %)
        Lahti: 59 / 6 (10,1 %)
        Lappeenranta: 51 11 (18,6 %)
        Hämeenlinna: 51 / 3 (5,8 %)
        Joensuu: 51 / 9 (17,6 %)
        Kuopio: 59 / 14 (23,7 %)   *)

        Suurim. kaup. yht.739 78 (10,5%)

        *) kepun osuus prosentuaalisesti suurin, Oulu ja Kuopio tasoissa
        **) kepun osuus pienin, jopa pienempi kuin Helsingissä!

        " Saisipa kuntamme pitää itsellä kaikki ne yhteisöverotulot, jotka täällä tahkotaan. Mutta ei, kiitos Lipposen."

        Nyt tekisi mieleni haistattaa! Vai Lipponen! Oiva Härkösen mukaan Lipponen tuhosi alueellisen tasapainon, kun ei siirtänyt tarpeeksi rahoja asutuskeskuksista kepukuntiin.

        Suurimmat menettäjät yhteisöverotulojen siirroissa kuten muissakin tulonsiirroissa ovat Helsingin, Espoon, Tampereen ja Turun kaltaiset kaupungit, kiitos kepun ikimuistoisen politiikan, mitä kepu aikoo eduskuntavaaliohjelmansakin mukaisesti vain kiristää.

      • Keskustaporvari
        Tampereelta kirjoitti:

        Kyllä minustakin nääs TaMMBere ommeinaan ihammukiimmenevä paikka. Mutta kuinka hyvä se meinaan nääs oliskaa jos siälä meinaan olis semmotten parikkymmentä prossa valtuutetuista noinniinku keskustamporukkaa? : )

    • sinä
      • vielä..

        -kannattaa lukea kirjoitus loppuun asti,
        koska sinun OIKEA nimesi on kirjoituksen lopussa.

      • K.K.Korhonen

        En ole. Minulla on laaja elämänkokemus, mutta tuon suunnan kokemuksia siihen ei sisälly. Eikä tuo aihepiiri kuulu kiinnostukseni kohteisiin. Enkä ole 1933 vaan 1935 syntynyt mies. Joten mikään ei täsmää. Jatkanet etsimistäsi, jos Sinulle on tärkeää löytää tuon kirjoittaja. Onko kenties itselläsi samankaltaisia ahdistuksia ja samasta syystä? Toivon, että löydät avun.

      • K.K.Korhonen
        vielä.. kirjoitti:

        -kannattaa lukea kirjoitus loppuun asti,
        koska sinun OIKEA nimesi on kirjoituksen lopussa.

        Minun fyysisen isäni sukunimi oli todella sama kuin tuon kirjoittajalla, mutta minulla ei ole isäni nimeä, sillä olen äidinpuoleisten isovanhempieni adoptoima ja kannan heidän nimeään!

      • Komisario Palmu
        K.K.Korhonen kirjoitti:

        En ole. Minulla on laaja elämänkokemus, mutta tuon suunnan kokemuksia siihen ei sisälly. Eikä tuo aihepiiri kuulu kiinnostukseni kohteisiin. Enkä ole 1933 vaan 1935 syntynyt mies. Joten mikään ei täsmää. Jatkanet etsimistäsi, jos Sinulle on tärkeää löytää tuon kirjoittaja. Onko kenties itselläsi samankaltaisia ahdistuksia ja samasta syystä? Toivon, että löydät avun.

        ajattelin, kun äijä asui vielä Tehdaankadulla että se on haisellut samaa kaasua kuin sinäkin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9166
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7947
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      161
      5657
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2353
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2091
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1740
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1688
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1427
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1358
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1283
    Aihe