David Wilkerson kirjoitti tasan 30 vuotta sitten kirjan nimeltä NÄKY! Tuota kirjaa nyt hiukan jälleen lueskellessani pitkästä aikaa, totesin, että paljon on tapahtunut kirjan ennustuksen mukaisia asioita. Vaikka kirjat ovat aina vain kirjoja, on Wilkersonin saamassa näyssä 1974 paljon mietittävää ja asioita jotka ovat toteutuneet. Kun hän kirjoitti kirjansa asiat olivat melko uskomattomia, mutta nyt ei enää niinkään!!!
Kirjassa mainitaan tulevista rahavaikeuksista, rajuista säämuutoksista ja täälläkin keskusteluissa jo esiin tulleista seksuuaalisesta erilaisuuden hyväksynnästä, jolloin kirkko ei enää saarnaa heidän synneistään, vaan tukee heitä heidän sukupuolisissa toiminnoissaan. Portit aukenevat ja ihmisiä rohkaistaan jatkamaan heidän synneissään. Synnistä tulee TV-ohjelmissa uutisaihe, jonka kautta epänormaalista tulee yhteiskunnassamme tavoiteltava ja ihannoitava päämäärä.
Kirja viittaa voimakkaasti tämän johdosta tulevaan epidemiaan, jonka johdosta yhteiskunnan ns. mopo karkaa käsistä!
On muitettava, että tämä on vain vanha kirja, mutta herättää ajatuksia asioiden toteutumisen näkökulmasta. Jos löydätte vielä tätä kirjaa jostain hyllystä - vilkaiskaa!

Vastaukset 12
Vanhimmat
"Kirjassa mainitaan tulevista rahavaikeuksista, rajuista säämuutoksista ja täälläkin keskusteluissa jo esiin tulleista seksuuaalisesta erilaisuuden hyväksynnästä, jolloin kirkko ei enää saarnaa heidän synneistään, vaan tukee heitä heidän sukupuolisissa toiminnoissaan." J anäin aloitti aiheesta homous Nettirabbi: ihan itse, ihan homofobisesti. Siis: 2 peräkkäistä avausta, kaksi kiihkeintä vastustajaa. Olisikohan nyt jo selvää, että näillä nimerkeillä on jokin ongelma suhteessaan tähän homoseksuaalisuuteen? Itse he vastustusta tuomiolleen pyytävät. Koetan valaa järkeä, koten edes - vaikka turhaa pelosta on koettaa auttaa ulos, kun tieto ei kelpaa. Kuitenkin tieto on paras lääke pelkoon.
Sinähän tässä taas homo sanan mainitsit saadaksesi jälleen homokeskusteluja.
Sanasaivartelutasollako tätä käydään, kun ette muuhun pysty? Luepas aloitus uudestaan, lue. Kyllä olette jääräpäitä, kun olette päättäneet, ettei homolla ole oikeutta oikeastaan elääkään uskovana.
"kyllä olette jääräpäitä, kun olette päättäneet, ettei homolla ole oikeutta oikeastaan elääkään uskovana".
ollaanko päätetty? ei olla.
luepas ketjuja uudestaan.
vanhoja kirjoja on vaikea löytää, olisiko jossain anttarissa?
Jonkun vanhemman uskovan kirjahyllyistä yleensä löytyy!!
kirjaa saa uutena kirjakaupoista, siitä kun on otettu uusia painoksia (Päivä Oy).
Nyt sitten kyseleen kirjakaupoista jos kiinnostaa!
Tulevaisuus on jatkuvaa mopoilua. Keulimistaide ei lopu siihen että tulevaisuudessassa voidaan tehdä myös päänsiirtoleikkauksia. Toki nytkin se on mahdollista, mutta ruumis jää halvaantuneeksi, koska hermoja ei voida yhdistää. Vielä siistimpää keulumista on perustaa oma uskontokunta kasvattamalla kokonainen ihmisklooni, jolla on tyhjät aivot ja suorittaa tankkaus tietokoneella. Seurakunta on yhtenäistä eikä korvissa varmasti syyhy. Tulevaisuudessa tietoisuutemme voidaan siirtää seuraaville sukupolville. Jopa ajatustenlukutaito on mahdollinen.
On tainut pyöriä viime aikoina?
toteutumaan! Joitakin asioita on jo toteutunut, mutta pahimmat ovat Raamatun mukaan tulossa.
Maailmanlopun ennustelijat ovat tavabbeet olla jehovalaisia. Samaa sukua te helluntailaiset kyllä olettekin heidän kanssaan - ainakin, mitä tulee tasa-arvoasenteisiin ja suhtautumiseen vähemmistöihin.