Karjaan nuoriso

...

Mahtaako olla näin, ettei Karjaan nuorisolle ole järjestetty tarpeeksi fiksua tekemistä?

Karjaan keskustassa ja keskustan kaupoissa pyörii noin. 20 nuorta, joiden toimintaa olen viimeisen neljän vuoden aikana seurannut. Osa nuorista on kasvanut jo "aikuisiksi" ja osa on vieläkin alle täysi-ikäisiä.
Nämä nuoret ovat pikkurikollisia ja hyvää vauhtia kehittymässä pahempaan suuntaan. On uhkailuja, varastelua ja muuta mukavaa.

Missä on syyt siihen, että meno jatkuu samana vuodesta toiseen, vaikka jäädään kiinni?

Onko tervettä, että 16-vuotiaat pyörivät yli 30-vuotiaan narkkari rikollisen kanssa, joka on hyvä esimerkki siitä, ettei rikoksista seuraa mitään? Ja samat nuoret hakkaavat porukalla puliukkoa, jotta tämä hakisi heille tupakkaa kaupasta.

Näistä nuorista on kasvanut "hällä-väliä" kansalaisia, jotka eivät kunnioita mitään tai ketään.

16

2118

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nokikolari

      missäs ne pyörii kun en ole itse mitään huomannit :D

    • Oikeus puuttua

      aika voimattomia taitavat viranomaiset olla tälle "roskasakille" jotka pyörivät siinä kahden ruokakaupan välimaastossa. Ikävä kyllä. Näinköhän kaikkien lasten vanhemmat tietävät että heidän lapsensa notkuu kyseisen aikuisikäisen narkki-krimiksen seurassa. Asiasta voisi tietenkin ottaa yhteyttä ihan oikeisiin viranomaistahoihin jos siellä ala-ikäisiä tuon kaltaisen roskaväen seurassa pyörii.

    • Ratkaisu.

      Kannattaisi palkata esimerkiksi nuoriso-ohjaajia hienoon nuorisotaloon tuossa keskustassa. Pidentää aukiolo-aikoja ja laittaa tilat käyttöön siten, että että ruokakauppojen tiloissa notujat ohjataan nuorisotiloihin vapaa-aikaa viettämään.
      Siellä olisi sitten aikuisia ohjaajia valvomassa tilojen käyttöä ja olemassa nuoria varten.

    • ehkä....?

      Karjaan nuorilla ei ole mitään tekemistä tai paikkaa mihin mennä?
      Se ei tee heistä "roskasakkia"!

    • hilbertt

      Kiitos aikuiset päättäjät!!!

    • joku mättää...+

      Hieno nuorisotalo viimisen päälle entisöity - ainoa omituisuus että siellä pihalla tai edes lähistöllä ei näy niitä nuoria.
      Toimivan nuorisotalon tunnistaa siitä, että piha on täynnä mopoja ja polkupyöriä ja nuoria on menossa ja tulossa. Puhaltakaa elämää nuorisotiloihinne!

    • jalla2466

      Karjaan nuorilla ei ole mitään tekemistä tai paikkaa mihin mennä?
      Se ei tee heistä "roskasakkia"!

      Juurikin näin. Itse olen töissä yhdessä kaupoista, ja voin sanoa, etten yhteenkään huonokäytöksiseen nuoreen ole törmännyt. Tylsää heillä vain on. Paikkakunnalla kun ei vaikuttaisi olevan mitään annettavaa nuorisolle, tapahtumat rajoittuvat "Kirjakekkereihin" yms. senioritapahtumiin, nuorisotaloa ei osata tehdä houkuttelevaksi vaan se vain on olemassa, pelkästään olemassaolonsa eikä tarkoituksensa takia.

      Harrastuksiakaan ei ole pahemmin, käsipallo ja futisjoukkueet välillä on jossain pelaamassa. Tietenkin nuoret istuvat keskustassa, kun ei muutakaan paikkaa ole. Junamatkat pois tulevat vain älyttömän kalliiksi. Mihis sitä menemään.

      Mielummin istuvat ulkona kavereittensa kanssa, kuin yksin kotona. Harvemmin kukaan lapsista riehua jaksaa. AINA löytyy pari "narkkaria" (huonokäytöksistä/onnista) ihmistä, jotka erottuvat joukosta ja leimaavat loputkin. Ei ole olemassa sellaista paikkakuntaa, jossa ei moisia "ongelmatapauksia" ole. Enkä minä tiedä, onko kukaan heistä oikeasti sekaantunut huumeisiin tms.

      Heille, jotka eivät tienneet; Seudulla asuu noin parisataa perhettä, joilla juuri ja juuri on varaa saada katto pään päälle ja ruokaa pöytään. Jos perheellä ei ole varaa tukea harrastuksia, vaatetusta yms. niin lapset varmasti pysyvät poissa kotoa, kun siellä kerran on vähemmän tarjottavaa kun kavereilla.

      • ihmetyttää n-työ

        "Seudulla asuu noin parisataa perhettä, joilla juuri ja juuri on varaa saada katto pään päälle ja ruokaa pöytään. Jos perheellä ei ole varaa tukea harrastuksia, vaatetusta yms. niin lapset varmasti pysyvät poissa kotoa, kun siellä kerran on vähemmän tarjottavaa kun kavereilla. "

        Jos nuorisotyötä ei saada toimimaan siten että se houkuttaa nuoria mielekkääseen ja kiinnostavaan vapaa-ajan viettoon esim vaikkapa nuorisotalossa, niin sitten seuraava askel on ilmeisesti ns. "etsivä nuorisotyö" mikä monta kertaa on merkki siitä että ns. nuoristotyö (aktiivinen panostus nuorison vapaa-ajan viettoon) on jollain tasolla epäonnistunut.

        Näinkö oikein vai näyttikö siltä että koko viime kesän nuoristotalon ilmoitustaululla lepatti tuulessa puoliksi revennyt jonkinlainen vanha sirkus/tivolimainos. Ei kovin houkuttelevaa.
        Missä nuorten aktiviteetit?

        On hienoa että Karjaalla huomioidaan vanhukset, mutta juuri nyt syvenevän taantuman aikana tarvitaan nuorille suunnattua ilmaista ohjattua järjestettyä vapaa-ajan tekemistä kipeimmin kuin koskaan, ennen kuin heitä tarvitaan "alkaa etsiä".


    • Panostakaa nuorisoon

      Joo - Eletään vuotta 2014 ja yhä vain törmää tilanteeseen, missä kaupanmyyjä pyytää (ystävällisesti kylläkin kun Karjaalla ollaan) nuorisoa poistumaan kaupan eteistiloista.

      Mikään ei siis ole muuttunut?

      • kasvatusta

        Mallia muutokseen voitaisiin hakea vaikkapa Indonesiasta. Siellä pydettiin maleksivaa nuorisoa kohteliaasti ja pyyntöä vahvistettiin piiskalla. Sitä Karjaan nuoret mullit tarvitseekin.


      • itsekäs ikäluokka?
        kasvatusta kirjoitti:

        Mallia muutokseen voitaisiin hakea vaikkapa Indonesiasta. Siellä pydettiin maleksivaa nuorisoa kohteliaasti ja pyyntöä vahvistettiin piiskalla. Sitä Karjaan nuoret mullit tarvitseekin.

        "Siellä pydettiin maleksivaa nuorisoa kohteliaasti ja pyyntöä vahvistettiin piiskalla. Sitä Karjaan nuoret mullit tarvitseekin."

        Aha. Vai niin. Ja kuka maksaa sitten teidän vanhojen mullien eläkkeet ja kustantaa teidän elintason, kun nuoriin ei ole välitetty panostaa ajoissa vaan suuri osa heistä syrjäytyy.

        Onneksi joku viisas taho alkoi pykäämään sinnepäin edes skeittipuistoa nuorille, mutta taisi olla siitäkin vääntöä että minne se sijoitettaisiin ettei vaan ole "vanhojen mullien" tiellä.

        On tyhmyyttä olla panostamatta nuoriin ja sitten itkeä kun paikka autioituu.


    • ungdoms

      Miten nuoret on huomioitu vuonna 2016 Karjaalla?

    • paskaasuomenkielistä

      Kaikki tietää tämän karjaan roskasakin. Ainakin nuorison kanssa toimivat. Ongelma on vanha. Tyhmää leikkiä tietämätöntä.

    • mikseiosataaktivoida

      Voi ei.
      Aika onnetonta.

    • uusivuosijälleen

      Miten nuoret on huomioitu Karjaalla vuonna 2018?

    • jagtrorjagtrotpäsommaren

      Nuoriso taas hakenu äksöniä Karjaalla ja kääntäny jonku ratakadun pitserian -- ja mopolla pakoon????

      Hommatkaa kylänne nuorille enemmän mielenkiintoista äksöniä kun teillä siellä se hieno nuorisotalo keskellä kylää sitä varten.
      -Esimerkiksi nuorten disco kerran kuussa
      --Leivontapiiri
      ---Elokuva-ilta
      --Peli-ilta
      --tietokone-ilta / mopon tuunausilta, jne...
      siinäpä koko viikolle jo toimintaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      43
      1930
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      79
      1341
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1311
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      15
      1194
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1085
    6. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      93
      990
    7. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      74
      979
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      152
      809
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      56
      782
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      717
    11. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      58
      713
    12. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      709
    13. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      678
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      43
      675
    15. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      147
      661
    16. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      95
      635
    17. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      632
    18. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      628
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      51
      627
    20. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      24
      621
    Aihe