Tänään Hesarissa oli lyhyt mutta sitäkin mielenkiintoisempi kirjoitus Suomen ja Ruotsin työttömyys- ja työllisyyseroista. Työttömiä (osuus koko työvoimasta) Ruotsissa on suunnilleen yhtä paljon kuin Suomessa. Työllisyysaste (työssä olevien osuus koko työikäisestä väestöstä) on sitä vastoin Ruotsissa selvästi suurempi kuin Suomessa. Meidän tulisi pyrkiä kohden samaa työllisyysastetta kuin mikä on Ruotsissa. Tähän esim. Juhana Vartiaisen erilaiset ehdotukset ovat koko ajan liittyneet. Siihen kuuluu mm. eläkeiän nostaminen.
Kiinnostava tuo kirjoitus oli siinä mielessä, että se toi esille sellaisia asioita, joista on haluttu meillä vaieta, kun puhutaan erosta Ruotsiin. Suomessa on jostain syystä haluttu keskittyä vain vanhuseläkeiän nostamiseen.
Ruotsissa osa-aikatyö on yleisempää kuin Suomessa. Se selittää osan työllisyyserostamme. Tämä liittyy paljolti Ruotsin vanhempainrahapolitiikkaan. Pienten lasten tuet jaetaan äidin ja isän kesken 6 kk 6 kk säännöllä, minkä lisäksi kolmas 6 kk on vielä valittavissa. Tällainen politiikka pitää naiset paremmin työelämässä. On luultavaa, että tämänsuuntainen ehdotus tulee meilläkin ja varsin selvää on myös se, että Kepu tulee sitä silloin jyrkästi vastustamaan. Heille Ruotsin työllistävä malli on kauhistus. Suomessa Ruotisn mallia puoltavat vimmalla mm. naisvaltaisten alojen yrittäjät, koska heille aiheutuu Suomen mallista kustannuksia ja työvoimapulaa.
Toinen merkittävä asia ovat Ruotsin irtisanomislait. Kokeneet eli iäkkäät työntekijät ovat irtisanottava viimeisinä. Tämä nostaa rajusti iäkkäiden työntekijöiden työuran pituutta, vaikka Ruotsissa on mahdollisuus päästä eläkkeelle jo 61 vuotiaana. Ihmiset ovat siis valmiita jatkamaan työuraansa, kun irtisanomisuhka on vähäinen ja työolot kunnossa. Nämä ovat Ruotsin valtit eikä nurinaa laikisääteisestä eläkeiästä esiinny.
Kolmas täällä täysin vaiettu asia on se, että Ruotsissa porvarihallituskin pitää yllä paljon suurempaa julkista sektoria kuin Suomessa. Julkisen sektorin työllistävä vaikutus on siis siellä hyvin suuri samaan aikaan kuin meillä on ollut voimassa valtionhallinnon tuottavuusohjelma eli väen vähentämisohjelma.
Suomessa vasemmisto persut mukaanlukien on vastustanut eläkeiän nostamista. SDP:n vaalilupaus on sinällään typerä, sillä aina pitäisi jättää tilaa muuttuville olosuhteille eikä naulata kantaa lukkoon tapahtuipa mitä hyvänsä. Ruotsin tilanne silti osoittaa, että eläjeiän nostaminen saa paljon suotuisammat edelltykset, kun ensin raivataan esteitä pois sen tieltä. Se tarkoittaa työolojen parantamista, irtisanomisuojan liittämistä kokeneisuuteen, joustavuutta työehtoihin, joita ikääntymisen myötä tarvitaan jne. Kun siis verrataan Ruotsiin, pitäisi ottaa koko paketti vertailuun eikä vain sen joitain yksipuolisesti haluttuja kohtia. Emme ole esim. kuulleet Juha Sipilän suusta, että kokeineiden työntekijöiden irtisanomissuojaa ja työoloja tulee parantaa, jotta työurat pidentyisivät ja luotaisiin edellytyksiä eläkeiän nostamiselle. Eipä ole kuultu Sipilän suusta sitäkään, miten parhaassa työiässä olevien naisten työllisyyttä saataisiin kohennettua.
Työllisyyden parantaminen
0
52
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102321Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???231024- 71912
- 103906
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha589861- 48845
- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31646- 69644