Voiko masennukseen itse vaikuttaa?

No siis.
Voi nousta ylös sängystä ja mennä sinne ihmisten keskelle ja koittaa tehdä jotain asialle jne jne.

Jos on tarpeeksi hyvässä kunnossa siihen. Vaikea selittää. Viime vuonna olin erittäin masentunut, enkä ikimaailmassa olisi kyennyt siihen. Aloin siis popsimaan pillereitä, ne auttoivat minut alkuun (cipralexia söin).
Nyt, tänä vuonna, olen uudestaan masentunut. Mutta pakotan ja raahaan vaan itseni tekemään jotakin mikä piristää edes hetkeksi, edes vähäsen. En syö siis enää lääkkeitä, lopetin ne joskus viime syksynä.

Helppoa se ei ole :( Voimia

Oma mielipiteeni on se, että jos oikeesti yrität niin sä voit parantua masennuksesta. Mutta ongelma on siinä ettei masennuksen takia jaksa edes yrittää.

Vaatisi konkreettisia elämänmuutoksia, että voisi edes haaveilla "paranemisesta". Ja pitäisi löytää lääke, josta oikeasti on apua. Kun en itse kykene elämääni muuttamaan, eikä ystäviäkään ole, tuntuu todella toivottomalta.

Ongelma ei ole pelkästään se itse masennus vaan ne masentavat asiat joille on joko mahdoton tehdä mitään tai ne ovat sellaisia joihin ei välttämättä hetkessä löydy muutosta. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa totaalinen yksinäisyys, sairaudet....

Voihan siihen masennuksen tunteeeseen vaikuttaa jossain määrin, mutta jos on kliinisesti vakavasti (ja kroonisesti )masentunut, niin siellä se roikkuu.

Minä esimerkiksi olen pannut poikki huonoja ihmissuhteita, tärkeimpänä ja ero psyykkistä väkivaltaa harrastaneesta puolissota. En juuri juo alkoholia. Harrastan mukavia asioita ja yritän pitää stressitason siedettävänä.

Mutta ei kliinisestä masennuksesta millään "ajattele itsesi terveeksi " -keinoilla selviä, vaikka kaikenmaailman depressiokouluissa niin luullaan. Jos masennuksesta paranee ajattelemalla/itseään manipuloimalla, ei ole oikeasti depressiota sairastava.

Mielekkäästi irti masennuksesta kirja oli kokonaisuudessaan ärsyttävä, mutta siinä oli kyllä hyvin selitetty sairauden toiminta mekanismi ja itse olen pystynyt jarruttelemaan reagointimallin aiheuttamaa olotilan pahennusta, kirjan tiimoilta.

Olen kyllä aika varma että ihmisellä ei ole vapaata tahtoa, jos olisi niin kukaan ei olisi masennuksesta kuullutkaan.

Onnellisuusharhasta olen jo päässyt eroon, vaan en yksinäisyydestä.

Tuttavasi on täysin oikeassa, hyvänä esimerkkinä voi ottaa pöydälle meditaation, se auttaa todella moneen asiaan. Joka täysin luonnollisesti, käy lukemassa asiasta. Masennuksen, paniikkihäiriön, ahdistushäiriön ym. voi kaikki saada pois pelkällä mietiskelyllä. Yhden yön parannus se ei ole, mutta tulokset alkaa näkyä muutaman viikon tai kuukauden jälkeen.

Vuosia meditaatiota voimaannuttavan kokemuksen toivossa sitä harrastaneena ja kliinistä depressiota vuosikymmeniä kärsineenä en ole siitä saanut mitään apua.

Ikävintä edellisessä on se, että olin koko ikäni ollut kiinostunut vaihtoehtoisista hoitomuodoista, harrastanut liikuntaa aktiivisesti, ollut kiinnostunut omasta psykofyysisesta hyvinvoinnistani lapsesta asti urheilullisena ihmisenä, mutta psykiatrit pikkuhiljaa vuosien saatossa onnistuivat romuttamaan koko itseluottamukseni, kaiken uskoni elämään.

Vaikka tällä hetkellä ja jo pidemmän aikaa olen ollut lähes kokonaan "lääkkeetön" omasta halustani, psykiatrien vuosien aikana käyttämä mielivalta aiheutti peruuttamattomia muutoksia alunperin suhteellisen terveeseen persoonallisuuteeni/minäkuvaani ts. ihmisyyteni. Koska yksilöllisyyteni sekä omien ajatusten julkituonti kiellettiin uhkailun sekä painostamisen keinoin, ainut vaihtoehto oli vaipua masennukseen, mikä on yksi TERVEEN ihmisen puolustusmekanismeista SAIRAITA ihmisiä vastaan, joita yhteiskuntamme ihannoi.

Tuttavasi on osin oikeassa. Jos on vakavasti masentunut, voi tarvita lääkkeet jaloillen pääsyyn. Ja sitten liikkeelle.

Oikeesti. Mulle on lääkäri aikoinaan antanut ohjeen, että ei saa jäädä kotiin neljän seinän sisälle. Täytyy pysyä liikkeessä. Kaupungille, tutuille, ostoksille, lenkille, elokuviin, uimaan, kuntosalille... Siispä hampaat irvessä menin, ihan zombinakin kun niin ahdisti, mutta kun sitä olin väkisin tehnyt muutaman viikon, kyllä se helpotti. Myös itsekseen hymyily helpottaa ahdistusta ja masennusta.

Siihenhän terapiatkin perustuvat, sisäiseen voimaan. Sun on löydettävä itse ne työkalut, joilla paranet. Terapeutti vain auttaa niiden työkalujen löytämisessä.

Meillä on sisällä valtava voima, mutta joidenkin täytyy harjoitella sen käyttöä enemmän kuin toisten.

Tiedäthän lumelääkkeiden voiman? Ne auttavat. Miksi? Koska uskomme siihen, saamme sen sisäisen voimamme toimimaan. Väitetään, että moni masennuslääkekin toimii lumevaikutuksella. Pääasia että toimii, vai mitä?

Lainaa kirjastosta kirja "Krooninen masennus". Suomalaisten kirjoittama, kansantajuisesti selkeä. Siitä löytyy loistavia esimerkkejä. Saa oivalluksia, että juuri noinhan minä toimin...! Ja sitten esimerkein kerrotaan, miten siitä urasta pääsee ylös toiseen suuntaan.

Mulla on myös tuota kroonista masennusta, ollut siis koko ikäni, välillä pahempana. Nyt olen viime vuosien aikana jotenkin päässyt kiinni siihen sisimpääni. Töitä joutuu tekemään välillä kovasti vieläkin, mutta mulla on nyt ne työkalut. En voi varmaan koskaan olla sillä tavalla rennosti, etten hoitaisi itseäni.

Vertaan masennustani alkoholismiin - olen aina masentunut (alkoholisti), mutta voin olla oireeton (juomatta) kun näen paljon vaivaa sen eteen.

Voi vaikuttaa. Jos masennus juontuu esim.lapsuuden trumoista, koulukiusaamisesta niin silloin pitää käydä läpi tunnemuistoja ja hylkäämisiskokemuksia ym. Lääkkeillävoi vian helpottaa oloa ja peittää oireita mikäli masennus ei ole aineenvaihdunnalllinen. Asenteilla on valtava vaikutus. Pitää alkaa ajattelemaan itsestään positiivisesti, oppia myös rakstamaan ja arvostamaan itseään, pitämään omat rajansa ettei elä vain toisten sanelemaa elämää. Ei masennusta voi piilottaaa ja hallita vaan se pitää hoitaa pois.

No, ainakin voi olla pahentamatta masennusta elämäntavallaan.

- alkoholin käyttö niin vähiin kuin mahdollista.
- syötävä terveellisesti, D-vitamiinilisä purkista ympäri vuoden, B12-vitamiinin saanti varmistettava.
- liikuttava mahdollisuuksien mukaan, vaikkapa käveltävä puolisen tuntia päivässä. Katsoo vaikka kellosta ja kävelee 15 minuuttia ja kääntyy takaisin - siinä se.
- tehtävä itselle mieluisia asioita voinnin mukaan.

Mitä on aineenvaihdunnallinen masennus?
No eipä ole meditaatio tullut mieleen, enkä aio kokeillakaan.

Mindfullness - mielekkäästi irti masennuksesta -kirjassa varoitetaan, että kliinisesti masentuneen ei tule tehdä harjoitteita. Kirja on suunnattu toistuvista masennusjaksoista kärsiville ja harjoituksia on tarkoitus tehdä paremman jakson aikana, jotta masennus ei uusisi.

En tiedä miksi sitä ei suositella (olisi mukava kuulla), mutta sen tiedän, että niinkin hankalassa masennuksessa kuin minulla on, ei pääse edes alkuun harjoituksissa kun mieli ei pysy hetkeäkään haluamissaan ajatuksissa.

Masennus tunteena on eri asia kuin masennus sairautena. Vähän sama kuin terve ihminen, joka sanoo "ahdistaa mennä sinne", ei puhu ollenkaan samasta asiasta kuin ahdistuksesta sairautena kärsivä ihminen.

Masentuneesta mielialasta pääsee tekemällä itselleen mieluisia asioita. Masennukseen sairastuneella ei ole itselleen mieluisia asioita. Paitsi ehkä tupakoiminen, ylensyöminen, ryyppääminen, pelaaminen tai muu riippuvainen ja haitallinen käytös, joka hetkellisen mielihyvän jälkeen vain lopulta pahentaa oloa.

Masennus on kyllä täys vitsi. Se on oma päätös jos haluaa esittää masentunutta. Tajusin sen itse viime syksynä. Elämä oli ihan vituillaan, en siivonnut asuntoani, en opiskellut, makoilin vain sängyn pohjalla, en uskaltanut mennä ulos ja esitin jatkuvasti masentunutta. Ehkä en esittänyt masentunutta tietoisesti. Eräänä päivänä menin äitini luo. Olin äitini kanssa ruokapöydän äärellä ja puhuin sille että olen ollut niin masentunut että en edes pääse ylös sängystä aamulla. Äitini heitti siihen: "Älä esitä masentunutta." Hymähdin siihen itsekkin. Elämäni muuttui heti. Nyt, 3 kuukauden jälkeen siitä olen saanut uuden kämpän, opiskelen taas, olen löytänyt uusia kavereita, itsetunto on korkealla, tykkään siivota uutta asuntoani ja elämä on paljon paremmin. Ns. masentuneen pitää kyllä itse alkaa vaikuttamaan omaan elämään. Ei sitä kukaan muu voi tehdä sen puolesta. Pitää vaan tehdä hyvä suunnitelma elämää varten, ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa toteuttamaan sitä suunnitelmaa.

Ei kannattaisi puhua mitään kliinisestä masennuksesta, jos on vain masennellut. Ja teiniangstit ja hemmotellut laiskurit erikseen.

Siinä se ero.

Masentelijat paranee vaikka uskomalla suureen kurpitsaan, mutta kliinisesti vakavasti masentunut ei oikeastaan koskaan, koska se masennustaipuus jää. Uusiutumisastehan on vähintään 50 %.

ps. Etkä ole kyllä varmastikaan nähnyt sitä kun elämä on oikeasti vituillaan...

Mielestäni masennuksesta palautumiseen tarvitsee halua parantua. Ei välttämättä riitä, että ajattelee kevyesti: "haluaisin olla terve taas". Vaan pikemmin pitäisi tuntea voimakkaan ravistelevan tunteen: "HALUAN TERVEEKSI".

Mielestäni mitä voimakkaampi halu parantua, sitä nopeammin ja suuremmalla todennäköisyydellä löytää taas itsensä ja elinvoimansa.

En halua kuitenkaan syyllistää masentuneita. Olin itsekin vuosia täysin pohjalla, vain hyvin pieni elämäntuikku lepatteli sammumispisteessä tuulessa. Selvisin kuitenkin lopulta.

Voi kiesus mikä kysymys. Tottakai voi. Masennus on usean osatekijän yhteinen lopputulos. Vaikuttamalla yhteen osaan, se alkaa vaikuttamana muihinkin. Yhteiskunta ja sinä itse, olette sekoittaneet aivokemiasi. Yksinkertaista elämääsi, jotta se ei ole suorituspainotteista urakointia. Tyydy vähään. Älä hamstraa. Älä ole perus länsimainen materialisti. Mieti elinympäristöäsi... muutto, sisustus jne. Ja ennenkaikkea opi ymmärtämään mistä ihminen, sinä, on valmistettu ja mitä se tarvitsee pysyäkseen kunnossa. Terve mieli terveessä kropassa ei ole edelleenkään klisee.

Jaa. Itse olen masennuksesta toipuva... Oikeastaan koko kysymys menee siihen ydinkysymykseen että "Onko ihmisellä oikeasti vapaata tahtoa?".

Jos on vapaa tahto, silloin voi - ellei ole - niin ei voi.

En pidä masennuksesta toipumista omien valintojeni suorana seurauksena. On joukko syitä, esim elämäntilanne - jotka ovat selvästi vaikuttaneet olooni - mutta että olenko voinut valita "taistella masennusta vastaan".

En oikeastaan. Enemmän merkitystä on ollut naisystävän löytämisellä, sattumuksilla jotka ovat johdattaneet minut uusiin olosuhteisiin ja sillä että löytyi ajanviettopaikka kodin ulkopuolella jonne on motiivia mennä. Voidaan tietenkin järkeillä että "Minä valitsin elää noita asioita" - mutta oikeastihan valitsin vain sen mikä tuntuu oikealta, luonnollinen valinta johon oikeastaan ei ole vaihtoehtoa.

Itseni ulkopuoletahan nuo tekijät ovat peräisin: Naisystäväni halu olla kanssani on hänen haluaan, olosuhteet ovat muuttuneet koska esim. sosiaaliturvan puitteissa se on ollut mahdollista ja paikka jossa käyn ei ole minun ansiotani vaan jonkun sivistyneen varakkaan henkilön/ryhmän joka on säätiöittänyt omaisuutensa. Nuo ovat asioita jotka ovat exit-minä, eli asioita joihin pääsen tarttumaan hyvin vähäisellä kynnyksellä.

Mielipiteeni ja kokemukseni asiasta on että masennukseen ei voi itse vaikuttaa juurikaan. Voi vain olla pallo joka pyörii vähimmän vastuksen suuntaan. Heti kun se vastukseton suunta on masennusta vähentäviin olosuhteisiin johtava, niin alkaa mennä oikeaan suuntaan.

Paljonko tuossa on omaa? En koe että juurikaan. Vain kokija on minä, olosuhteet ovat hyvin pitkälti muiden ansiota.

Aloittaja kysyi voiko masennukseen itse vaikuttaa? Itse vastaan, että kyllä voi jossain määrin, mutta onko sellainen mielenhallinta tervettä, on toinen asia.

Synnyin keisarileikkauksella ja ilmeisesti sairastelin sen verran paljon, että lapsuusikäni jouduin viettämään pelkästään sairaalassa. Kouluikäisenä minua kiusattiin opettajien ja oppilaiden taholta, minkä takia henkinen kehitykseni jäi hieman jälkeen. Oma isäni myös haukkui rumaksi ja tyhmäksi aina tilaisuuden tullen.

Muistan lapsena taistelleeni koko ajan. Pakotin itseni lukemaan, vaikka kyyneleet silmissä, koska en voinut hyväksyä sitä, että en mukamas opi lukemaan tai kirjoittamaan. Kun minua haukuttiin lihavaksi, aloin laihduttaa. Koko nuoruuteni pakotin itseni tekemään kaiken maailman asioita, jotta pääsisin karkuun omaa huonoa oloa ja muiden ilkeitä sanoja. Jossain vaiheessa tuli burn out ja sorruin itsemurhaan. Selvisin kuitenkin, kun minut vietiin päivystykseen.

Nyt 25-vuotiaana kaikki pamahtaa päälle. Huomaan olevani masenutunut ja kyyninen nuori nainen, joka hassua kyllä osaa kaikkea. Koko pienen lapsuuteni vain harjoittelin kaikkea yksinään kyyneleet silmissä. Olen yksinäinen ja masentunut, mutta hyvin harvoin puhun tuntemuksistani avoimesti. Pari kertaa olen erehtyny ilmaisemaan pahaa oloani ja saan vaan syytöksiä siitä, että miten sinä nyt voit olla masentunut, kun sinulla sitä ja tätä ominaisuuksia.

Näistä syytöksistä johtuen julkisesti esitän onnellista perheelleni, poikaystävälleni ja kaikille muille tutuilleni. Oman pääni sisällä harkitsen jatkuvasti itsemurhaa, jotta pääsisin pois tästä tunteesta.

Tällainen lopputulos syntyy, kun pakotetaan lapsesta lähtien olemaan kaikkeen tyytyväinen ja mistään ei saa valittaa. En suosittele arvostelemaan masentunutta ihmistä, koska toisen tuntemuksia ei voi ymmärtää varmasti. Minä en enää kaipaa sääliä tai tukea, koska luovuin toivosta ihmisten suhteen pikkuhiljaa aikuistuessani.

Onko syytä masennukseenne selvitetty? Onko tarkistettu verikokeella esim. kilpirauhasarvot, verensokeri, B12-vitamiinipitoisuus? Onko teillä kipuja?Jos on, onko niihin riittävä kipulääkitys?

Olen kuullut myös,että potilas on kertonut lääkärille vuosikausia kestäneestä väsymyksestään ja lääkäri on määrännyt masennuslääkettä, vaikka tosiasissa potilaalla olikin hoitamaton astma. Sairastan itse astmaa ja kun se on huonossa tasapainossa olen todella väsynyt ja masentunut.

Kannattaa käydä tutustumassa oheiseen linkkiin http://www.masennussattuu.fi/ .

Kelan kautta voi saada kuntoutuspsykoterapiaa, josta löydät tietoa http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/251110101808SV

Kelan kautta on mahdollisuus päästä myös kuntoutukseen, josta saa vertaistukea ja vinkkejä masennuksen omahoitoon. Kannattaa käydä katsomassa millaisia kursseja on tarjolla http://asiointi.kela.fi/kz_app/KZInternetApplication .

Masennuksesta toipuminen on vuosien prosessi. Olennaista toipumisessa on oppia olemaan itselleen armollinen eikä vaatia itseltään liikaa. Kukaan muu ei pidä fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnistasi huolta kuin sinä itse.

Ei kait siihen kukaan muu voi vaikuttaa kuin ihminen itse,
näin ainkin olen ymmärätnyt. Tai hallita. Jos ihminen masentuu..loppujen
lopuksi syy on aina se ja sama, vaikka ne vaihtelevat ihmisten mielestä rajusti. Kumma juttu mutta masennus lähtee sillä millä se on tullutkin ja
ensimmäinen askel saattaisi olla juuri tuo hallinta...Omien voimien rajoissa.
Kyllä minä ainakin voisin eläkeelle memnnä näillä tuloilla
tai kuntoutustuelle, olen kuitenkin ollut masentunut 20 vuotta
ja vieläkin hengissä, joten ei minulla olisi mitään eläkettä vastaan.

Enpä usko että voi. Itse kyllä tietää että pitäisi lähteä ulos ja ihmisten keskelle mutta kun ei vaan voi! Minulla kävi kriisiryhmä kotona ja toinen niistä hehkutti kuinka ihanat ulkoilureitit kotini lähellä on. Kyllähän minä ne tiesin mutta en sitä kuinka saisin itseni sinne ulos. Eikä sitten kumpikaan niistä asiantuntijoista. Ihan turhaa tointa. Masennus on asia jota ei kaiketi voi kirjoista oppia, se täytyy itse kokea. Muuten sitä ei voi ymmärtää. En usko että kukaan haluaa kärsiä masennuksesta jos pystyy itse edes vähän auttamaan itseään. Mutta aina ei vain voi eikä kykene.

insinöörin logiikkaa, ei sen kummempaa.

Masennus saattaa olla merkki kilpirauhasen vajaatoiminnasta

http://www.magneettimedia.com/masennus-saattaa-olla-merkki-kilpirauhasen-vajaatoiminnasta/

Masennuksen hoito
http://personal.inet.fi/koti/remeli/laakkeet.htm

Voi vaikuttaa, työkyvyttömyyseläkkeelle pääsyyn vaadittiin vakava masennus. Masennukseni siis muuttui vakavaksi. Toisinpäin se ei toimikaan eli ei lähde pois vain päättämällä.
Työkyvyttömyyseläkkeelle kuitenkin pääsen.

Minusta paras lääke ainakin omaan masennukseen on asioiden tekeminen ja itsensä kehittäminen. Kai tämä masentuneisuus kuuluu pakettiin (minussa). Meidän suvussa on paljon masentuneita ihmisiä ja olen päätellyt, että se johtuu jonkin tason henkisestä yksinäisyydestä. Monet meidän suvussa haluavat kehittää itsessään tiettyä puolta tosi paljon ja lopulta ovat yksinäisiä spesifisen osaamisensa takia.

Kaiken kaikkiaan yksi lääke masennukseen on asian hyväksyminen. Villi veikkaukseni on, että jossain määrin masennus on perinnöllistä. Masennus sitten laukeaa tietyn ympäristötekijän laukaisemana.

Lohdutuksen sanani on, että hyvin monet kärsivät masentuneisuudesta jossain vaiheessa elämää. Itse vaan sanon, että mitä ikinä tapahtuu, tuleen ei saa jäädä makaamaan.