Dan Koivulaakso

Hyvä viihde on myös jännittävää. Kaikki meni jyväskylässä käsikirjoituksen mukaan.
Ei ihme, olihan sitä jo harjoiteltukin.
398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

TUTKINTAPYYNTÖ 3.2.2013

Pyydän Oulun poliisia tutkimaan, ovatko Hommaforum-keskustelupalstalle
kirjoittaneet henkilöt syyllistyneet rikokseen esittäessään tahallisessa
loukkaamistarkoituksessa perättömiä väitteitä ja vihjauksia keskiviikkona
Jyväskylässä tapahtuneen törkeän pahoinpitelyn, pahoinpitelyjen, laittomien
uhkausten ja kokoontumisvapauden loukkauksen uhreista sekä täysin
ulkopuolisista, tapahtumaan millään tavalla liittymättömistä henkilöistä.

Palstalla on esitetty muun muassa kuvamanipulaatioita vuonna 2012 Oulussa
tapahtuneen pahoinpitelyn uhrista ja väitetty tämän lavastaneen oman
pahoinpitelynsä. Palstalla on esitetty tahallisia solvauksia ja panettelua myös
muita rikoksen uhreja kohtaan.

Erityisesti pyydän poliisia tutkimaan, täyttyykö yleisen syyttäjän alaisen
törkeän kunnianloukkauksen tai väärän ilmiannon merkistö. Vaadin tekijöille
vankeusrangaistusta, koska teot on tehty selvästi tahallisessa
loukkaamistarkoituksessa. Rikoslain 24 luvun 10 §:n mukaan kunnianloukkauksesta
voidaan tuomita tekijä vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi, jos rikos on
tehty joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla perätön
tieto tai vihjaus lukuisten ihmisten saataville.

Pyydän poliisia myös tutkimaan ovatko verkkopalvelun ylläpitäjät, kuten Matias
Turkkila, Elisa Siekkinen tai Jussi Halla-aho syyllistyneet törkeään
kunnianloukkaukseen tai päätoimittajarikkomukseen, koska eivät ole
kohtuullisessa ajassa poistaneet lainvastaista sisältöä ylläpitämästään
verkkopalvelusta. Palstan ylläpitäjille on henkilökohtaisesti ilmoitettu
palstalla olevista perättömistä väitteistä jo keskiviikkoiltana 30.1.2013,
mutta he eivät ole poistaneet lainvastaista sisältöä verkkopalvelusta, jonka
sisällöstä he sananvapauslain mukaan ovat juridisessa vastuussa.

Haluan tehdä tutkintapyynnön nimettömänä, koska pelkään oman fyysisen
turvallisuuteni puolesta.

Äänestä

koivulaakso on skinhead

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koivuhalkona kirjoitti:

Hyvä viihde on myös jännittävää. Kaikki meni jyväskylässä käsikirjoituksen mukaan.
Ei ihme, olihan sitä jo harjoiteltukin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu