Henkinen- vs. fyysinen väkivalta

Kuulostaa hyvin tutulta!
Minullekin selvisi vasta omassa terapiassa, että entinen puolisoni oli ollut narsisti.
Entinen vaimoni oli täydellinen (siis puheissaan) samat arvot, kaikki hienosti, ei menneisyyttä (mikään ei tietenkään ollut totta). Nopeasti yhteen, lapsi piti saada heti (jos vaikka myöhemmin ei onnistuisikaan ja sitten olisi hirveän katkera).
Ensimmäiset vuodet meni kuin unessa... sitten tuli psykosomaattiset oireet. Kotona oli ihan mielettömän paha olla, ristiriitaisuuksia, väkivaltaa ja aina lopulta pidin niitä omana vikanani. Sukulaiset, kaverit hävisivät... Narsisti oli elämäni keskipiste. Yhdessä vaiheessa oli riitoja, mutta hävisin ne kaikki ja sitä oppi antamaan periksi välttääkseen riitaa. Muistan kuinka sain paniikkireaktioita riitojen aikana.

Hän löysi paremman ja meidän suhde päättyi seinään. Alkoi mieletön kostaminen, tajusin koko elämäni valheeksi. Se oli ihan sairasta, vaelsin päiväkausia kuin painajaisunessa, en muista kaikilta päiviltä mitään, luulin tulleeni hulluksi.

Onneksi pääsin hoitoon ja sen jälkeen löysin vertaistuen ja siitä se elämä lähti.
Kaiken sen tuhon korjaus on mahdotonta ja kyllä se siedettäväksi saaminenkin kesti pitkään.

Tunnistan myös hyvin tuon "kukaan ei usko" Minä ajattelin ihan samalla tavalla. Meidän yhteisiin vuosiin mahtuu niin paljon kaikkea sairasta, etten ikinä uskonut kenenkään uskovan edes pienen pientä osaa tapahtuneesta. Mutta vertaistuessa huomasin, että meillä kaikilla on uskomaton tarina (ulkopuolinen ei sitä välttämättä uskoisikaan, eikä tutut, sillä narsistit osaa pitää ne kulissit ihan uskomattomalla tehokkuudella.)

Minä tutustuin pari vuotta ennen eroa narsismiin, koska kuvittelin myös olevani narsisti. Osa kuvauksista tuntuikin istuvan aika hyvin ja olin tavallaan löytänyt syylllisen ongelmiimme. Tapahtui mitä tahansa ja oli hänen väitteensä kuinka älyttömiä tahansa, niin se aina kääntyi siihen, että syy oli minussa ja kun se tarpeeksi monta kertaa toistettiin, niin sen itsekkin uskoi.

Se sisäinen paha olo oli ihan mieletön, se joskus lamautti oman toiminnan ihan täysin.

Suhteen aikana oli niitä masennusjaksoja, mieletöntä itsesyytöstä. Minä pidin itseäni syyllisenä, jopa sen töissä olleisiin ongelmiin. Voimat loppui, tuli erilaisia stressioireita.
Jos tuli sen sukulaisia kylään, yritin olla huomaamaton, poissa tieltä. Olin sisäistänyt jo suhteen alkuvaiheessa kuinka hienoja sen sukulaiset olivat ja kuinka mitättömiä omat. Se jatkuva itsekehu ja vaatimus ylistää sitä ja vastavuoroisesti jatkuva mollaus.

Kaikki hyvä ja hieno oli aina hänen aikaansaannostaan, ihan kaikki riippumatta tekijästä. jos oli jotain negatiivista, niin syy löytyi AINA muualta.

Eron jälkeen (joka oli hyvin traaginen, yllätys, yllätys) ja asioiden oikean laidan alettua valjeta...
Näin "peikkoja" kaikkialla ja pienikin itsekkyyden ele kanssaihmiseltä sai minut varpaille. Terapia kuitenkin auttaa siihen ja kun saa asiat käsiteltyä, niin pystyy elämään kohtuu normaalia elämää (jotkut arvet jää väkisinkin)

Eron aikana tuli niin älyttömiä syytöksiä kuin olla voi ja rikosilmoitusta rikosilmoituksen perään. Kun siinä samalla tajusi koko entisen elämän olleen valhetta ja alkoi pikkuhiljaa ymmärtämään, missä kaikessa oli ollut mukana auttamassa, niin romahdin täysin. Se että tässä tilanteessa uhri luulee olevansa hullu, lienee enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Narsistin mielikuvitusmaailma vie mukaansa ja elät (kuten minun tapauksessani) vuosikausia hänen luomassaan illuusiomaailmassa, missä lopulta mikään ei ole oikeasti totta ja et ymmärrä miksi alitajunta yrittää kapinoida.

Asiat oli olevinaan aina loistavasti, mutta totuus oli toisen lainen. Kun illuusio ja reaalimaailma joskus törmäsi (itse asiassa aika usein), niin se käännettiin sinun syyksesi ja sinä uskoit sen kun tarpeeksi vakuuttavasti se esiteltiin.

Yleensä narsistin äiti on nimen omaan se narsistisen trauman aiheuttaja ja narsisti itsekkin. Eli kun syyllinen pitää löytää, niin...
Kun kaikki on aina toisten vika, niin lapsen puolisohan on heti alkumetreiltä asti syyllinen. Ja narsisti puoliso puhuu 100% varmuudella sinusta pahaa selän takana, eli kaikki perheen ongelmat laitetaan yksin sinun syyksesi. Narsisti ei ole koskaan syyllinen mihinkään ja aina toiset on olleet neuvomassa ja sanomassa...

Tuo juuri on niin pelottavaa, että kaikki laitetaan sinun syyksi ja sinä leimaannut kaikkien silmissä. Harva siinä kohtaa jaksaa enää olla niin vahva, että vähät välittäisi. Kaikki ne valheet ovat vaikuttaneet suhteisiisi, omaan käsitykseen itsestäsi ja kuten minun tapauksessa, myös työhöni. Asiakaskunnassa kun myös on henkilöitä, jotka ovat kuulleet "miten kauhea ihminen olen". Ja kuinka moni haluaa kostoa narsistille? Minä haluaisin vain julkisen anteeksipyynnön ja maineeni palautuksen, mutta sitähän en tule koskaan saamaan.