köyhiä ei pidä syrjiä eikä halveksia,omakaan köyhyys ei omaa syytä, koska vanhempani olivat narsisteja ja säästivät omaan taloonsa ja hyvään vanhuuteensa rahaa, ei jäänyt koulutukseeni ja harrastuksiini, kotoa ajettiin 15-vuotiaana, ei kannustettu missään asiassa, haukuttiin vaan, molemmat vanhemmat kävi töissä, eivät juoneet alkoholia, olen kyllästynyt kituuttamaan,
60-luvun lapsi
katkeroitunut1
35901
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
No paha saa kyllä palkkansa, usko pois. Oletko jutellut koskaan vanhempiesi kanssa asiasta?
yritin aikoinaan jutella, mutta eivät halunneet puhua asiasta, enkä ole merkinnyt heille koskaan mitään, eivätkä mielipiteeni, nyt ei voi enää jutella kun ovat muistisairaita vanhuksia molemmat ja elävät hyvää elämäänsä kumpikin eri hoitolaitoksissa,
No 60-luvun lapsi minäkin ja ovet paukkuen lähdin kotoa 18 vuotiaana. Vanhemmat sanoivat etten ikinä tule pärjäämään elämässä. No opiskelin ja rahoitin asumisen työnteolla ja myös opiskelun sillä opintotuki silloin naurettavan pieni. Opintolainaakin jouduin ottamaan. Kun valmistuin niin ei mennyt kuin 1-2 vuotta kun suuri lama osui eteen ja työttömyys. Opintolainat ulosottoon ja vanhemmat totesivat ettäs mitäs sanoimmekaan. No taistelin tekemällä kaikenlaisia hantti hommia ja pikkuhiljaa pääsin vakituiseen työhön ja makselin vuosien varrella ulosottovelat.Sain paremmat työt ja palkatkin nousi mukavasti ja 1999 tärppäsi melko hyväpalkainen työ ´joka kesti 8 vuotta tuli hankittua perhe ja talo sekä hieman muuta varallisuutta. Vanhemmiltani en koskaan saanut poismuuton jälkeen latiakaan enkä pyytänyt.
Vaimollani joka myös 60- luvun lapsi sama tausta ja nykyään lakimies valtion palveluksessa. Hänenkään vanhempansa eivät asettaneet mitään tavoitteita tyttärensä suhten vaan hieman vähätellen ilmaisivat että siivoushommin tai hoitajaksi.
Kyllä se usein hieman itsestään kiinni on ja silloin ei voi odotella että asiat tulevat valmiiksi tarjottimella. Miten sinä hoidit asiat kun muutit kotoa?.
60-ja 70 luvulla oletettiin yleisesti että lapset kasvavat , itsenäistyvät ja hankkivat koulutuksen sekä työpaikan elättäen itse itsensä perheensä ,eivätkä jää jo nuorena "eläkkeelle" vanhempien ja yhteiskunnan eläteiksi.
NM. v.1960 syntynyt, ikänsä työtä tehnyt, ja nytkin töihin lähdössä.....:)
p.s:Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa, ja näin myös työnteon kohdalla.
Tiedä kumpi on vaikeempaa? Sen myöntäminen, että on orja.
Vai sen, että on epäonnistunut?
Oletko miljonääri vai vieläkin enemmän? =)
Eniten neuvoja antaa ne joilla ei kaikki mennyt putkeen ;)
En tiedä millainen kiinteistö ja osake guru olet
mutta 5:52 kertoo, että et kummoinenkaan..Toivon, ettei kohdallani epäonnistuminen ota sitten aikanaan noin koville =D
Voi voille. Etkö tiedä, että teidän aikana se työllistyminen on ollut helpointa koko suomen historiassa. Ovesta sisään ja "moi mä tulin teille töihin". Moni sun ikänen on ihan suoraan itekki ton myöntäny. Ei tänä päivänä enää saadakkaan sitä ekaa työpaikkaa ihan sormia napsauttamalla.
Tämä on hyvin yleistä, on vaan kumma, että lapsia pitää kuitenkin tehdä, varmaankin sen takia,että niille voi vittuilla. Oma isä oli kans todella hankala, lienekkö oma valinta ollut, etten hommannut lapsia. ainakin sen myönnän, etten edes pidä niistä.
Tutunkuulosta, vittuilua vaan, en hommannut lapsia, enkä pidäkkään niistä, ainakin sanon sen rehellisesti.
Kyllä se sellaista karunpuoleista oli lasten kohtelu siihen aikaan, kaikin tavoin pyrittiin masentamaan, opittiin tottelemaan. Kahtia jakautunutta ensin riistetään oma tahto ja sitten odotetaan pärjäämistä.
Nyt on ääripää suomalaisessa kiusaamisessa, josko se ei enää päde, mitä enemmän kärsitään sitä enemmän käydään päälle, kaveri sanoo tekee kipeää no älä anna aihetta.
Aivan.Tässäkin ketjussa pari kusipäätä esittää erinomaisuuttaan.Minkäänlaista käsitystä ei näillä narsisteilla ole siinen mitä vaikuttaa penen pojan mieleen kun
kuulee jakuvasti "eihän siitä mitään tuu.." yms.vastaavaa paskaa.
Kyllä Suomi on käsittämättömän paska maa.
Mistä tiedät etteivät nuo milestäsi"kusipää narsistit" ole kuulleet lapsuudessaan vastaava sekä kokeneet samaa? Silti he ovat selviytyneet kuten suurin osa tekee. Ei pidä syyttää omista virhestään muita. Ei vaikea lapsuus merkitse etteikö ihminen voisi selvityä hyvin elämässään.
Mites sitten 40-ja 50-luvulla syntyneet, tuskin heitä kovin kannustettiin kotona, tuupattiin vaan mahdollisimman pian "maailmalle", ei vanhemmilla ollut varaa heitä aikuisiksi elättää saati kouluttaa.Ja pärjätty on, rakennettu hyvinvointiyhteiskunta teille marisijoille, hankittu sosiaalietuudet ym. tuet teille.
Entä sotien veteraanit, millainen mahtoi heidän lapsuutensa olla, ei ehkä pidetty pumpulissa ja hemmoteltu, kuten sinua kusipää marisija ja säälinkerjääjä!!
Missä se hyvinvointiyhteiskunta sitten on kun ei ole eteen tullut?50-lukulaiset oli vain vittuilemassa ja tukkimassa meidän 60-lukulaisten etenemismahdollisuudet,kun joka paikka oli jo täysmiehitetty.Mitään pumpuleita ei ollu eikä nähty.Ne pelkkiä helpommalla päässeiden mielikuvia.
Sairas kusipää olet itsekin,samanlainen kuin mitä tuossa ylempänä tuli mainittua.
Vai sairas ? Pitkän työuran tehneenä jäin täysin terveenä nauttimaan eläkeläisen päiviä. >olen työlläni ansainnut ok-talon, kesämökin, auton ym kivaa maallista , nyt velatonta, sekä tilillä rahaa mukavasti matkoihin yms.,josta sinä taidat vaan haaveilla , joten kumpi meistä onkaan sairas???:)
Puhu vaan omasta puolestasi, ei hemmoteltu kotona, mutta omat lapseni saivat paremman kohtelun, kuin myös koultuksen, ja ovat kaikki työelämässä.
Helpolla en ole päässyt, mutta pärjännyt olen sillä suomalasella sisulla joka sunkaltaisilta itsesäälissä rypeviltä puutuu....Mee töihin maukumasta .
No todellakin olet sairas.
Jos sulle ei jäänyt koko elämäsi raadannasta mitään muuta kuin:
-ok-talon
-kesämökin
-auton
-ym kivaa maallista
Niin kyllä sinä teistä kahdesta olet se sairas kun koko ikänsä
tekee töitä ja vain töitä ja käteen jää noin brutto miljoonan euron
kokonaisluku, niin on järjeltään ainakin köyhä.
Täällä käyvät turistit jättävät välistä suuremmat tipit kun sinä
olet tienannut parhampana vuotenasi.
"Lotto voitto on syntyä suomeen", minkä kiven alta teitä orjia ja
kommareita oikein löytyy? Omalla työllä ei rikastu,
muidenkaan työllä ei tässä maassa rikastu.. Tässä maassa ei vaan
voi rikastua ..Ennen kuin joku puhuu lotosta niin mitä se 5 miljonaa
euroa on? juomarahaa sekin.
Älkää nyt märiskö kun elämä meni töitä tehdessä ja
hautaan saanut mitään mukaansa. Aivottomat lampaat menitte teuraaksi rivissä ja huusitte koko matkan olevanen vapaita.
Omaisuuden takana on aina rikos ja sillä hyvä.
Joku leveilee jollain ok-talolla tai mökillä niin kyllä huomaa,
että on härmäläinen.
Köyhimälläkin työttömällä on tässä maassa autot joten enne kuin peset punalippusi ja huudat olevasi vapaa ,niin mietippä vielä oliko se kaiken tuon arvoista?
MUHAHAH ..Vai, että duunarin kakara koulutuksen se on sitten
keikkalääkäri tai juristi sen ylemmäs ei kommarin lapsi pääse,
äärimmäisestä kurjuudesta äärimäiseen köyhyyteen.
Muista..."Suomi on hyvinvointivaltio", jossa koulutus on ilmaista..Suhteet eivät.
Töihin RUHAHAH uskomaton taistolainen, mene sinä töihin niin
saatat joskus oikeasti päästä eläkeelle ja saada lapsia.
Joo, sattuu vaimoni olemaan pienpalkkainen juristi valtion palveluksessa. Vain 4700 euroa/kk. No onneksi minulla hieman enemmän.....Mutta pärjätään 10-12,000 euron kk-tuloilla... Sinulla menee varmaan paremmin...
Ja siksi juuri olet tällä palstalla =D
Itse olen 50-luvun lapsi ja lähdin kotoa heti kansakoulun päätyttyä 60-luvun loppupuolella. Se oli silloin ihan normaalia. Lapset lähtivät töihin ja silloin töitä oli, joten ei kaikilla ollut mielenkiintoa kalliisiin kouluihin, jos ei kodeissa varaakaan siihen. Mutta silloin pärjäsi hyvin 16 vuotiaskin kauppa-apulaisena, lapsenpiikana, tai tehtaassa. Sai fyrkkaa ja oppi siinä elättämään itsensä vähä vähältä eteenpäin pyrkien.Ei valittamista, kun ajattelen elämääni taaksepäin ja kokonaisuutena.
Oma lapseni syntyi -76 ja kävi kouluja ihan erilailla, mitä minä osasin edes kuvitella itselleni, vaikka haaveita toki olikin. Lapsellani oli mistä valita, eikä kotoa tarvinnut lähteä keskenkasvuisena. Työura ei ole silti ollut helppo, kun enää ei olla siellä duunissa niin varmoja pysyvyydestä. Hänen lapsia kun mietin... nyt vielä kasvuikäisiä, niin näen maailman muuttumisen siten, että työllä itsensä elättäminen on rangaistus! Tähänkö on menty?
Onko sukupolveni syyllinen, vai onko ayhteiskunnan rakenne hurauttanut liian nopeasti kohti yltäkylläisyyttä, omistamista ja laiskuutta?
Narsisti olet näköjään itsekin, vaikka mitäpäs sitä tässä kertomaan. Narsistihan ei tunnista sitä itsessään. Vika on aina muissa.
Jos et aivan umpitoivoton tapaus ole, niin mieti kuitenkin:
Miksi vanhempiesi olisi pitänyt maksaa sinun koulutuksesi? - Miksi et ottanut opintolainaa niin kuin me muutkin 60-luvun tenavat?
Miksi muka vanhempasi eivät olisi saaneet käyttää itse tienaamiaan rahoja talon hankkimiseen, joka oli ehkä heidän elämänsä unelma, jonka halusivat toteuttaa?
Olisikohan sinun viisikymppisen ihmisen jo aika lopettaa ruikutus ja alkaa elämään omaa elämääsi. Opintolainaa voi ottaa aikuisenakin.
Niin , kyllä opiskelemaan pystyy aikuisiälläkin, itsekin suoritin toisen tutkintoni nelikymppisenä, perheellisenä ja velkaisena. Turha surra ja säälitellä kohtaloaa, sehän oli kaikilla meillä kuusikymmenluvulla syntyneillä sama, tosiaan puhumattakaan miten oli vanhemmilla ikäluokilla.
Vanhemmilla suuret perheet elätettävinä, ei mitään yhteiskunnan tukia, saati hoitoapikkoja lapsille, ei autoja maaseudun asukeilla. Ei vanhemmilla muuta konstia ollut kuin tuuppia lapset maailmalle mahdollisimman nuorina elättämään itsesä.
Itse aloitin 12-vuotiaana kotiapulaisena puolitutussa perheessä. Palkka oli olematon, asuntona pieni huoneen koppero perheen kodissa, sekä ruoka perheessä ja yksi vapaapäivä kuuluivat "etuihini". Palkka oli ehkä nykyirahassa n.30- 40e.kuussa. Tästä sai työkeokemusta ja hakeuduin myöhemmin sairaanhoitoalan koulutukseen. Opiskelin lainarahoin tietenkin.
Katkera en suinkaan ole, olen iloinen että vanhempani saivat kotinsa ja kesäpaikan maksettua. Omillaan elävät vieläkin, eikä tulisi mieleenkään heitä syytellä mistään.
90-lumun lama koetteli rajusti minua ja myös vaimoani jonka tapasin 1995.
Molemmat olimme jääneet työttömiksi ja vaimon pienessä kotikaupungissa ei ollut töitä joten hän muutti tänne Helsinkiin 33-vuotiaana opiskelemaan lakitieteitä. Ehti juuri täyttää 40 v. kun valmistui ja samalla syntyi poikamme. samoihin aikoihin loppui olosotto.. Aikaisemmista 7 köyhyysvuosista kun minä olin ulosotossa ja hän tuloton opiskelija olimmekin yhtäkkiä hyvätuloisia. Vaati kyllä molemmilta lujaa tahtoa nousta siitä suosta missä olimme liki koko 90-luvun.
Aloittajan ongelma on kyllä jossain ihan muualla kuin vanhemmissa, jotka säästivät rahaa omaan taloon ja vanhuuden varalle.
Ongelmia kuitenkin on, jos tuntuu ettei koskaan kannustettu ja vaan haukuttiin ja sen vuoksi on katkera. Ei meilläkään kehuttu, ei kuulunut kulttuuriin. Oli myös ikävää kun meitä lapsia vertailtiin ja minä olin aina se rumin ja lihavin. kesti kauan oppia hyväksymään oma ulkonäkö ja huomata että en ehkä sittnekään niin ruma ole, ja painokin voi hallita. Kannattaa kuitenkin ajatella, että kaikki eivät pysty kannustamaan tai kehumaan, koska ei heitä itseäänkään ole kehuttu tai kannustettu. Yleensä kenenkään vanhemmat eivät ole täydellisiä. Suurin osa vaan toistaa sitä mitä on kotonaan oppinut. Yritä antaa se heille anteeksi ja yritä itse olla vähän parempi ihminen läheisillesi.
Ei ollut ehkäisyjä vielä 1960-luvun alussa ne tulivat 1960-luvun puolivälissä eikä esim. pillereitä kirjoitettu silloinkaan kun kihloissa tai vakituisessa suhteessa oleville.
Vanhempien elatus on koko Suomen historian hoidettu syytingillä tai yhden lapsen elinikäisellä taakalla hoitaa vanhempansa tämä lapsi nimettiin vanhempien toimesta se ei ollut kenenkään "oma valinta".
Jos sinulla on tuota aikaa istua netissä päivät päästään otapa asioista selvään se käy ihan siinä samassa paikassa:
Äitiysloma/raha tuli lakiin 1963.
Lapsilisä tuli kyllä jo 1948, sen maksettiin neljä kertaa vuodessa ja yksi erä rinnastettaessa ostovoimaan oli nykyisen 1/2 kuukauden verran.
Työeläke 1962
Päivähoito oikeus 1972?
Ilmainen koulutus 1976.
Toimeentulotuki 1982.
Siitä olisi mielenkiintoa kun hakisit sosiaaliturva ja koska se on tullut ihan lain voimaiseksi...
Itse menin ensimmäiseen palkka työhön 1967, kyse oli yötyöstä joka 7 päivää viikossa. Palkka kuukaudessa lisineen 340 mk alivuokralaishuone 120 mk/kk.
Jos et tiedä mistä asioita voi hakea.
Ylen on hyvä; http://yle.fi/elavaarkisto/index.html
Kirjastot.fi Kysy kirjastonhoitajalta
http://www.kirjastot.fi/tietopalvelu
Kun tietosi perustuu vain siihen, mitä netti palstoilla tavikset kirjoittelee, ei kyse ole tietoon perustuvasta faktasta.
Ota asioista selvää, sekin onnistuu netissä.
Peruskoulu tuli kokonaisuudessaan jo v1972 ja sitä ennen oli jo kokeiluperuskouluja pohjoisessa ja muutamia etelässäkin,Helsinki oli viimeinen kunta joka siirty peruskouluun vuonna 1976, eikä se mikään ilmainen ole, kyllä se verotuksessa on otettu huomioon.
Työeläkettä alkoi kertymään vasta kun olit 24v sitä enen sitä kyllä maksettiin, nykyisin työeläkettä kertyy jo kesätöistäkin teineille.
Kyllä ehkäisyä oli jo aikaisemmin. 50-luvulla lihakaupat möivät pestyä possun suolta josta isä solmi toisen pään ja siitähän syntyi oiva kortsu. Näin pääsi isäni naimapuuhiin jo nuorena. Hieman suuremmille vehkeille omaaville löytyi sitten naudan suolta. Vuonna -65 sattui sitten niin että jo melko kokenut isäni sai suolen puhkeamaan kesken touhun ja todisteeksi jäi sítten minä.
Kortsuja on jo ollut -50 luvulla, tai olisko jo sodanaikana.
höpö,höpö, ensimmäiset lateksi kondomit kehitettiin Amerikassa jo v 1919 ja niiden myynti räjähti, ympäri maailmaa, vain jotkut katolilaiset maat esim.Italia ei niitä hyväksyny.
Ihmisiä lähti myöskin valtavat määrät 60-70-luvulla Ruotsiin tehtaisiin töihin, koska Suomessa ei ollut työtä, ei ollut sosiaalietuuksia saati toimeentulotukia, eikä myöskään työttömyyskorvauksia maksettu......Niin köyhiä perhetä ei enää Suomessa ole kuin silloin.
Kyllä täällä on harvinaisen tietämätöntä porukkaa, Suomen lähihistorian vaiheista ei suurin osa ole kuullutaan. ja aloittaja kertoo syntyneensä 60-luvulla!!
Kyllä -70 luvulla alkoi jo nousukausi ja töitä oli Kekkosen aikaan silloinen Neuvostoliitto osti meiltä kaikkea mahdollista. Suomalaiset kävi -70 lopulla ahkerasti Leninkradissa nyk. Pietarissa ryyppäämässä, olivat ns. vodkaturisteja.
Työttömyyskorvauksia myös maksettiin , mutta ne ei ollu ansiosidonnaisia.
Niimpäniin. Materiaalinen köyhyys korreloi suoraan henkisen köyhyyden kanssa. Rautalangasta kouluja käymättömille: Sivistymätön = köyhä = sivistymätön.
Määrittele ensin mitä on sivistys, sitä mitä soisi olevansa vai mitä todella on?
Mummot ajan hermolla?
lapsena kun on elänyt köyhyydessä, osaa elää sit eläkkeellä vanhanakin köyhyydessä, sillä aika monella on pieni eläke..
En tunne ketään, jota ei olisi kohdeltu samoin.
Samoilla täällä mentiin rahaa oli kaikkeen muuhun paitsi lapsiin
oli mökit ja asunnot lopuksi ok-talot mutta rahaa ei vaan lapsiin saanut menemään
en silti valita ruokaa oli koskaan ei ollut nälkä ja sain harrastaa mm.partiota ja sellaista mikä oli halpaa tai ilmaista kuten poikakerho
yhden uuden farkut ja lenkkarit sain vuodessa siinä oli kaikki vatteet
loput tuli sukulaisilta
sen sain kuulla heti lapsena ettei musta koskaan tule mitäöän ja musta ei oo mihinkään ja ne kerrat kun vuodessa soitellaan niin sama virsi jatkuu
maahan osasivat ainkin lyödä. Mikä pahinta he eivät koskaan olleet läsnä.
Rahaakin mielumin olisin ottanut vanhemmat. Aina vaan töissä.
silläkös -60 luvun lapset, ei rasita omia lapsiaan aikuisinakin tukevat ja antavat rahaa...
minä lähdin kotoa, kun vanhempani sano, et itse pitää leipänsä tienata, ja heti kun koulu loppu...