Tämä perussuomalainen ideologisti ja johtava aatteellinen nero, joka tänäänkin 4. helmikuuta nähtiin juuri joululomalta tulleena eduskunnassa, pää pystyssä ja poninhäntä keikkuen oli sittenkin oikeassa ns. false flag -väitteensä kanssa koskien Jyväskylän puukotusta.
Nämä äärivasemmistolaiset terroristit, jotka törkeällä ja rikollisella tavalla kirjoittivat kirjan, ja julkeasti kertoivat siitä kirjastossa, olivat ensinnäkin lavastaneet koko puukotuksen kuten Juho heti kertoi ennenkuin kukaan muu tiesi asiasta mitään, ei edes poliisin esitutkijat. Niin poliisille, lääkintähenkilökunnalle kuin lukuisille silminnäkijöillekin annettiin kuva että selässä törröttävä puukko oli aito, kenellekään ei jäänyt siitä epäilyksen häivää, niin kierolla tavalla tämä operaatio oli lavastettu.
Ja tänään tuli ilmi että syylliset kuuluvat äärioikeistolaiseen Kansallinen Vastarintaliike -järjestöön. Sehän kertoo siitä että vasemmistolaiset ovat soluttautuneet kys. järjestöön ja sieltä käsin tekevät myyräntyötään, kalvaen maata äärioikeiston jalkojen alta ja kaikin tavoin pilaten patrioottien mainetta.
Onneksi Juho "Nero" Eerola valvoo ja vetää punaiset verhot totuuden edestä, kolminkertainen Sieg Heil -huuto Juholle:
Sieg Heil!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Heh heh, Eerolan avustaja (se, jonka piti erota, mutta ei eronnutkaan) facebookissa vähättelee asiaa ja jauhaa siitä, miten kommarit tappoivat miljoonia enemmän ja natsit, jos tappoivat, tappoivat lempeämmin kaasulla. So what? Se, että kommarit tappoivat enemmän ei tee natseista yhtään parempia. Molemmat tappoivat. Valitpäät!
Mene takaisin sinne vallattuun taloon polttelemaan pilveä "toveriesi" vasemmistonuorten kanssa. Kyllä yhteiskunta maksaa elämisesi.